Agraariajalla kisailtiin siitä, kuka herää ensimmäisenä aamulypsylle. Jos naapurin navetassa syttyi lamppu viideltä, oma vekkari säädettiin soimaan seuraavana aamuna kolmelta.
Vähän on opittu, vaikka mikään ei enää pakottaisi järjettömään raadantaan.
Yksi syy on omaksumassamme protestanttisessa etiikassa: paiski töitä ja pelastut.
Kristillisen moraalin sijaan työnfilosofiaa kannattaisi tankata vaikka Aristoteleelta, jonka aikoina joutilaisuus oli arvossaan. Vapaita ja onnellisia olivat ne, joiden ei tarvinnut tehdä työtä. Antiikin Kreikassa haaveiltiin ajasta, jolloin kutomakoneet ja muut vimpaimet hoitaisivat hommat ja ihmisille jäisi aikaa löhöilyyn ja filosofeeraamiseen.
Nyt kun teknologia vihdoin sallisi Aristoteleen ja kumppanien unelman, mitä tekee ihminen? Raataa entistä kovemmin ja vielä brassailee sillä, kuinka täydellisesti on elämänsä työllä pilannut.
Suurimpia sankareita ovat tietysti sorvin ääreen kuolleet. Lenita Airisto kehuskelee telkkarissa faijallaan, joka ei suostunut eläköitymään vaan paiski töitä vielä kolme päivää ennen kuolemaansa.
Vappu LSD Taipale ehdottaa eläkeiän nostamista 75 vuoteen, mikä tarkoittaisi sitä, että kuoleman korjatessa keskiverto-Kaken häneltä jää vielä kolmen vuoden rästit hoidettavaksi Pyhän Pietarin taivaallisessa tuotantotiimissä.
Työhullussa maassa on suoranainen ihme, ettei firmojen ala-auloihin ole vielä naulattu Pro Patria -muistolaattojen rinnalle Pro Labore -tauluja: "He paloivat loppuun taistelussa Kaukoidän markkinajohtajuudesta."
Karl Marxin lisäarvoteoria on pientä verrattuna nykypäivän riistomekanismeihin. Kallen eläessä kapitalisti riisti vain työajan. Nykyään työnantaja ulottaa naminami-seminaareineen ja hengennostatus-häppeninkeineen lonkeronsa pitkälle sinne, mitä joskus kutsuttiin vapaa-ajaksi.