Ukrainalainen Snickers ja verimunat

Weissmüller-koiran vatsan kurinan kuulee jopa stereoissa pauhaavan Wagnerin Götterdämmerungin ylitse sen tapittaessa tyttöystäväni käsittelyssä olevaa lampaanpäätä. Vihdoin kallo antaa veitselle periksi ja halkeaa rusahtaen kahtia, lennättäen veristä hyhmää tiskipöydällä avonaisena olevan Larousse Gastronomiquen sivuille.

Illalliselle kutsutut kulinaristisesti valveutuneet ystäväni saapuvat. Heillä ei ole aavistustakaan heitä odottavasta illasta. Päättelen, että he tulevat tarvitsemaan samppanjan sijasta jotain vahvempaa heti kättelyssä, ja kaivan esiin vietnamilaisen viskipullon, jonne on ängetty kobra ja skorpioni mausteiksi. Juomaa maistetaan, ja se todetaan kusenväriseksi pontikaksi.

Illan ensimmäinen annos on Hans Välimäen reseptiä mukaillen valmistettu naudanverikeitto. Vaikka verikeittoa ei juuri suomalaisten ravintoloiden listoilla näy, pidetään sitä suurena herkkuna mm. Ruotsissa, jossa se tunnetaan nimellä svartsoppa. Reseptejä on lukuisia, mutta yleisimmin keittoon kuuluu hanhen- tai sianverta sekä mustaherukkamehua, ja se maustetaan neilikalla ja pomeranssinkuorella. Tunnen outoa pettymystä, kun keitto maistuu kaikille. Weissmüller-koira nuolee kipponsa kiiltäväksi. Verikekkerit eivät kuitenkaan ole ohi. Yhdeksi illan suurimmista yllättäjistä osoittautuvat seuraavaksi tarjoillut verimunat unkarilaisittain. Unkarissa teurastuskauden ensimmäisestä siasta laskettu veri valutetaan pannuun, jossa sitten paistetaan kananmunia.

Muutamaa viikkoa aikaisemmin Chatham-saarilta kotiutunut ystäväni arvioi tämän kananmunan ja veren sekoituksen jopa mustan joutsenen munaa paremmaksi.

Keltapyrstökettukalat ovat fidžiläisiä meriakvaariofisuja, jotka tarjoilemme kokonaisina; suolineen, ruotoineen. Keltapyrstökettukalaa syödään jostain käsittämättömästä syystä Indonesiassa. Se on yleisimmin myynnissä ylisuolatun harmaan hyhmän muodossa, jota pidetään erinomaisena darrasafkana. Vahingoniloisena seuraan ystävieni ilmeitä heidän kakistellessa fisujensa kanssa. Eräs vieraista vertaa keltapyrstökettukalaa Islannissa maistamaansa Hákarliin – kuukausia hiekassa mädätettyyn haihin, jonka haju sai kuulemma laatan lentämään metrien päästä. Laseja ojennellaan pontikkapulloa kohden. Palanpainikkeeksi tarjoiltu australialainen herkku, Vegemite-hiivalevitteellä kuorrutetut leivät, eivät nekään herätä riemunkiljahduksia. Vegemite on australialaisten mämmi, käsittämättömän outo sekoitus, josta vain he tykkäävät.

Kala-annos oli niin kuvottavaa, että seuraavana pöytään tuodut Spam Musubit – hawaiilaiseen tyyliin nötkötistä valmisteut makirullat teriyakikastikkeessa – tuntuvat jo suoranaiselta turvaruualta. Hawaiilla syödään enemmän Spamia kuin kaikissa muissa Yhdysvaltain osavaltiossa yhteensä. Jo 1920-luvulla kehitetty Spam löi itsensä läpi toisen maailmansodan aikana. Mm. Neuvostoliiton armeijan torjuntavoiton natseista mahdollistanut nötkötti on köyhempien kansanryhmien arkimättöä Englannissa.

Illan kulinaristinen kohokohta on keitetty lampaanpää sekä lampaanaivot. Lampaanpää on suosittu juhlaruoka Lähi-Idän maissa. Erityisen herkullisena osana pidetään silmiä, jotka suvun vanhimmat miehet popsivat. Lampaanpää isketään pöytään sellaisenaan, ja jokainen saa kaapia kallosta ylikypsiä lihanpaloja. Herkkuperseisimmät nappaavat syömäpuikoilla vielä ehjät silmämunat. Aivojen maku on yllättävän mieto. Weissmüller-koira pistelee poskeensa jäljelle jääneen lampaankallon viidessätoista sekunnissa.

Tässä vaiheessa vieraamme odottavat jo jälkiruokaa, mutta vuorossa seuraakin baskilainen sisäelinlajitelma; naudan keuhkoa, sydäntä, vatsalaukkua sekä maksaa tomaattikastikkeessa. Suomessa sisäelinten arvostus on vähäistä, mutta Keski-Euroopassa käytetään yleisesti kaikki eläimen osat: mm. vatsalaukku, virtsarakko sekä kivekset. Vielä kerran ystäväni käyvät urheaan taistoon, ja – nyt jo ihailua osoittaen – seuraan, kuinka he putsaavat lautasensa. Sisäelimiä rakastava saksanpaimenkoiramme on jipoissaan.

Jälkiruuista ensimmäisenä tarjoillaan sako – tuo ukrainalainen Snickers, läskinpaloja suklaa-pähkinäseoksessa. Sakoa tarjoillaan Ukrainassa paremmissa ravintoloissa jälkiruokana. Vaatimattomampi versio siitä on suklaaton. Sulaan suklaa-pähkinäseokseen upotetut läskinpalat ovat juuri niin ällöttäviä kuin kuvitella voi, ja ainoastaan Weissmüller nauttii. Pontikkaa vaaditaan äänekkäästi, eivätkä kaikki minuun kohdistetut katseet ole enää ystävällisiä.

Viimeisin ruokalaji on kaikista demonisin, lähinnä sen viattoman ulkoasun vuoksi. Hykerrellen tarjoilen jenkkiläisestä vaahtokarkkimönjästä sekä maitosuklaasta tekemiämme toffeepaloja, eli fudgea (= sokeria, sokeria, sokeria) vieraidemme luupatessa minua kuin vainoharhaiset supikoirat. Todellisuus iskeekin ensimmäisellä puraisulla, niin sokerisesta ja esanssisesta kamasta on kyse. Palanpanikkeeksi on tarjolla ainoastaan übermakeaa kiinalaista mansikkaviiniä. Yhtä palaa enempää ei kukaan suostu syömään.

Kaikki artikkelin ruoka-ainekset alkoholijuomia lukuun ottamatta hankittiin WTCn jenkkikaupasta sekä Hämeentien ja Vanhan talvitien etnokaupoista. Kaikki reseptit, joiden lähdettä ei erikseen mainittu, löytyvät googlettamalla.