Uskokaa tai älkää

7.heinäkuuta oli paska päivä myös Suomen muslimiyhteisölle. Al-Qaidan Lontoon iskujen seurauksena viidennes Cityn lukijoista muutti näkemystään maamme muslimeista. Eikä suuntaa pitänyt arvata, päivän kurssi oli syöksylaskeva.

Heinäkuussa tekemämme kyselyn mukaan 46 prosenttia piti muslimeja sotaisempina kuin kristittyjä, vain prosentti lukijoista arvioi heidät rauhaarakastavammiksi. Ja vain vaivainen 11 prosenttia sanoi voivansa mennä naimisiin muslimin kanssa.

Aika vinoja näkemyksiä, joiden alku ja juuri ei lukijoidemme mukaan ole islamin usko vaan muslimikulttuuri. Ok, mutta kuinka moni oli tutustunut tuohon kulttuuriin muutoin kuin Turkin biitseillä ja basaareissa? 30 prosenttia vastaajista sanoi tuntevansa suomalaisen muslimin. Ja kas kummaa, heidän arvionsa muslimeista olivat pehmeämpiä kuin muiden vastaajien. Toimittaja Anna Perhon raportti Suomen toiseksi suurimman uskonnon nuorista edustajista starttaa sivulta 14.

”Iskut mustamaalaavat meitä, koska uutisissa mainitaan aina islam ja terrorismi samassa lauseessa”, 21-vuotias Ahmed sanoo.

3 kommenttia

sissossaatana

9.8.2005 02:20

"”Iskut mustamaalaavat meitä, koska uutisissa mainitaan aina islam ja terrorismi samassa lauseessa”, 21-vuotias Ahmed sanoo."

Johtuiskohan siitä että yksi muslimeille (ainakin lähi-idän) äidinmaidossa opetettu asia on vihata/tuhota a) juutalaiset b) jenkit c) homot d) toisinajattelijat

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

diung

11.8.2005 16:31

"..islam ja terrorismi samassa lauseessa"

Ihan turha sitä olisi kierrellä, että terroristit perustavat toimintansa omaan käsitykseensä islamista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toni täältä pohjan maalta

24.10.2006 02:05

kuka nyt kävelevän mahollisesti pommin kanssa naimisin vittis mennä. "viittaa itsemurhapommittajiin"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi