Tähän on totuttu: Kun City kirjoittaa huumeista, reaktio on kahtalainen. Osan mielestä artikkeli – oli näkökulma mikä hyvänsä – antaa huumeista liian myönteisen kuvan, toiset syyttävät meitä tiukkapipoiksi, jotka kirjoittavat sen, minkä huumepoliisi määrää. Huumeet ovat aina joko tai.
Tästä lehdestä löytyy Kristian Tuomikummun raportti huumeiden – niin, vetäkää henkeä – viihdekäytöstä. Kun viihdekäyttö nousi otsikoihin jokunen aika sitten, Helsingin Sanomat piti viihdekäytöstä puhumista kevytmielisenä ja termiä vääränä, mutta parempaakaan ei keksitty. Meidän mielestämme kaikkinainen keskustelun kahlitseminen toimii ilmeistä tarkoitustaan vastaan. Ilman tietoa on vaikea arvioida ratkaisujaan.
On totta, että osa käyttäjistä pystyy kontrolloimaan huumeidenkäyttöään. Yhtä totta on, että toiselta karkaa mopo käsistä seinään saakka. Syyt ovat moninaiset, geeniperimästä sosiaaliseen taustaan. Vaikeneminen on multaa haudalle.
Yksi viihdekäyttäjistä, Eetu, tiivistää omat kokemuksensa:
“Viihdekäyttäjän tie ei pääty onnelliseen kertomukseen nuoruuden sekoiluista, jotka loppuivat kun kasvettiin aikuisiksi.”