9,75 kuollutta tunnissa

Toimittaja pelasi Grand Theft Auto 4 -peliä kaksitoista tuntia.

Grand Theft Auto -pelisarja on herättänyt Valtion elokuvatarkastamon mukaan eniten keskutelua Suomessa myytävistä peleistä.
Grand Theft Auto -pelisarja on herättänyt Valtion elokuvatarkastamon mukaan eniten keskutelua Suomessa myytävistä peleistä.

Tapan 117 ihmistä.

Minut pidätetään 5 kertaa.

Kuolen 11 kertaa.

Räiskinnän aikana sykettäni mitataan. Psykiatrien mukaan se on paras tapa arvioida pelin vaikuttavuutta. Aloittaessani pulssi on 80, viiden minuutin pelaamisen jälkeen 96, korkeimmillaan 116. Nousukäyrä kertoo stressistä. Psykiatrien mukaan ongelma on pelin nostama syke, jota ei pureta fyysisellä toiminnalla, esimerkiksi liikunnalla. Tämä aiheuttaa ärtyisyyttä, levottomuutta, unihäiriöitä ja vatsaoireita. Tuoreen amerikkalaisen pelitutkimuksen mukaan videopeliväkivallalle altistuminen lisää aggressiota. Ja vaikutukset ovat pitkävaikutteisia.

Olen pelannut 12 tuntia 34 minuuttia yhdeksi väkivaltaisimmaksi peliksi parjattua, vuoden merkittävimmäksi peliksi tituleerattua Grand Theft Auto 4:ää. Olen turvallinen, mukava, avoin ja stressinsietokykyni on hyvä. Ja pelin jälkeen aviomieheni sanoo, etteivät nämä ominaisuudet päde minuun.

"Meille ei osteta tuota peliä ja käsiasetta. Et ollut itsesi ja yritit hillitä tunteitasi. Olit normaali vasta kahden tunnin päästä."

Minusta olin vain hieman levoton. Hauska peli!

Lastenpsykiatrian erikoislääkäriä Jari Sinkkosta tuntoni ei kummastuta:

"Tutkimuksissa on saatu samanlaisia tuloksia; pelaajat eivät huomaa vaikutuksia. Väkivaltapelit aiheuttavat tunnekylmyyttä. Ne kouluttavat siihen. Sotilaskoulutuksessa on ehdot, joiden mukaan voi ampua. Peleissä ei."

Ja ennen kuin poistetaan varmistin: Sinkkonen on pyssyleikkien puolesta. Hänen mukaansa ne ovat symbolisia ja kehittävät mielikuvitusta.

Väkivaltapelit syntyivät 1970-luvulla. Mutta suosittuja niistä tuli vasta 1990-luvulla Wolfenstein 3D:n ja Doomin myötä. Ensimmäinen osa Grand Theft Auto -pelisarjasta julkaistiin vuonna 1997. Peli on ollut siitä lähtien viranomaisten hampaissa. Thaimaa kielsi pelin tänä vuonna, kun 18-vuotias nuorukainen yritti ryöstää taksin ja puukotti kuskin kuoliaaksi, koska halusi omien sanojensa mukaan selvittää onko taksin ryöstäminen yhtä helppoa kuin GTA:ssa. Hän ei ollut ainoa "varoittava esimerkki". Kolme vuotta sitten 18-vuotias amerikkalaispoika varasti auton ja tappoi kolme poliisia. Tekoaan hän kommentoi: "Elämä on videopeliä. Joskus sitä kuolee kuitenkin." Omaiset haastoivat GTA:n tekijät oikeuteen. Heidän mukaansa peli koulutti pojan rikokseen. Vuosi aiemmin GTA:n väitettiin innostaneen 16-vuotiaan amerikkalaispojan suunnittelemaan koulumurhia. Isku ei toteutunut. Viime kesänä joukko sorkkaraudoitettuja amerikkalaisteinejä ryösti auton ja mukiloi kolme ihmistä poliisin mukaan GTA:n inspiroimana.

Älinä ei kummastuta: pisteitä pelissä saa ryöstämisestä ja tappamisesta. Eikä kenen tahansa tappamisesta: Kipa-päinen mies? Tuplasti seteleitä. Pane huoraa ja säästä rahaa? Tapa se! Eikä seksiä näytetä, huoran tappaminen kyllä. Jos tehtäisiin peli, jossa vain pantaisiin... myytäisiinköhän sitä marketeissa? Jos porno kiihottaa meitä, miksei väkivalta? Jos porno on vahingollista, miksei väkivalta?

"Väkivaltapelejä ei saa demonisoida. Jos katsot elokuvaa, jossa hypitään katolta, tuleeko houkutus hypätä katolta?", vastaa Tampereen yliopiston pelitutkija Frans Mäyrä. Ei, mutta entäs niille, joille tulee? Ongelma lienee se, että peliin näyttävät olevan erityisen mieltyneitä nuoret miehet. Ne, joiden mieli ei ole vielä valmis. Suomessa Grand Theft Auto:n ikäraja on 18. Saksassa 16 ja Australiassa 15 vuotta. GTA:n keskiverto-ostaja Suomessa on 20-vuotias mies, mutta vanhemmat ostavat sitä lapsilleen.

GTA:n suosio on vähintään yhtä suuri kuin siitä aiheutunut mekastus. Sitä on myyty 70 miljoonaa kappaletta. Uusin osa tuotti ensimmäisellä viikolla 330 miljoonaa euroa.

Lähteet: Peliplaneetta

Tuttu GTA

Kysyimme 50:ltä Espoon Tapiolan yhteiskoulun 15–16-vuotiaalta oppilaalta Grand Theft Auton tuntemista.

34 tiesi pelin
28 oli pelannut sitä
7 omisti pelin.
Peliä oli useimmiten pelattu kaverin luona. Pojat tunsivat GTA:n paremmin kuin tytöt.

Pitääkö väkivaltapelien saatavuutta rajoittaa?

Oikeusministeri Tuija Brax:
“Väkivaltakuvausten esittäminen alaikäisille on rikos rikoslain nojalla. Jos pelien käyttäjillä tai vanhemmilla herää epäilys pelin sopivuudesta alle 18-vuotiaille, kannattaa vinkata asiasta tarkastusviranomaiselle.”

Elokuvatuottaja Markus Selin:
“Järkevä ikärajaporrastus on tarpeen, mutta kaikki lähtee vanhempien valvonnasta. Jos joku erakoituu koulusta, ystävistä, ja pelaa tappopelejä, se hämärtää maailmankuvaa. En ole pelannut väkivaltapelejä kymmeneen vuoteen.”

PlayStationin markkinointipäällikkö Suman Rath:
“Ikärajan puitteissa. Valvonnan pitää toimia myös hyvin, niin liikkeissä kuin kotona. Valitettavasti vanhemmat eivät aina tiedä, mitä omat lapset pelaavat.”

Tapetaan kipa-päät!

Miltä kuulostaa, että pelissä saa enemmän rahaa, kun tappaa kipapäisen partasuumiehen tummassa kaavussa, Helsingin juutalaisseurakunnan puheenjohtaja Gideon Bolotowsky?
“Haiskahtaa rikoslain mukaan kiihotukselta. Vaikka siellä olisi muitakin ryhmiä, se ei tee siitä vähempää rikollista. Aiomme tutustua asiaan lakimiestemme kanssa.”

 

11 kommenttia

ideatvähissä?

27.11.2008 15:10

Miksi tälläista väsynyttä soopaa julkaistaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyttönenmun

28.11.2008 13:53

Hyvä juttu. Olen jo kauan ihmetellyt, että monen mielestä on ihan ok antaa lapsen pelata tappopelejä, mutta alastomuutta ei saisi näyttää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HeilSoini!

28.11.2008 16:56

Voi helvetti. Aseita? Ampumista? Ja niiltä pitää suojella tulevia varusmiehiä? Ei ihme että 20% miehistä ei selviä perustehtävästään eli asevelvollisuudesta! Päinvastoin kaikille yli 15-vuotiaille ampuminen ja metsästys pitäisi olla pakollista! Koulukiusaamisen kieltäminen ja aseneurootikot rapauttavat aluepuolustuksen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

qwerty123456

2.12.2008 15:19

Olisi kyllä siistiä jos gta:ssa näytettäisiin myös huoran paneminen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joopa joo.

3.12.2008 16:23

Kyllä se näytetään tai ei varsinaisesti mutta animaatio kyllä näkyy. Muutenkin ärsyttää että näitä juttuja tekee tyypit jotka ei tiedä peleistä mitään. Ei siinä mitään pisteitä jaeta ainakaan näkyvästi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

92ihminen

6.12.2008 14:19

mä oonpelannu ekan kerran gta:ta joskus 7 vuotiaana ja pelaan vieläkin eikä ole kertaakaan tullut mieleen tappaa tai haavoittaa toisia ihmisiä .

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RonDosa

4.1.2009 03:39

jos pelataan koodeilla niin sillä ei oo mitään väliä kuinka paljon pisteitä saa. varmaan jotain 90% ihmisistä pelaa gta:ta koodeilla, ja amerikkalaisethan tämmösestä menee sekasin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mitä sontaa!

14.1.2010 04:41

Ikäni olen pelannut ja olen yksi kilteimmistä ihmisistä. Sain ekaluokalla ensimmäisen pcn siihen doomit yms. Myöhemmin Carmageddonit. Kauhuelokuvia olen myös lapsuuteni katsonut. Nämä tutkimukset on taas jotain kristillistä soopaa. Olen nyt 24 v ja ei ole montaa kertaa että olisin edes tapellut ja sekin itsepuolustukseksi. Itse nimenomaan olen pelejä käynyt tunteiden purkuun. Saa rellestää ja sekoilla sitten taas olla oma itsensä ja asiallinen. Tottakai jos 24/7 on sisällä eikä ulkoile ja urheile niin eihän siihen pelejä edes tarvita kun agressiot ja stressi kasvaa. Urheilu, videopelit, hyvä ruoka, seksi, joskus miedot päihteet esim jointti marihuonaa. Joko Kristillis/konservatiivi sai sydänkohtauksen rauhan reseptistä? =P Jos joku ei ymmärrä pelin ja todellisuuden eroa, niin tämän kaverin paikka ei ole olla vapaana yhteiskunnassa vaan pehmustetussa huoneessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

konsolisti

4.2.2010 01:11

Entäs ne elokuvat tai internetti... Aika moni tuon ikäinen poika on katsonut kavereitten kanssa ties mitä silpomis-elokuvia jo ennen nykyajan konsoleita. Näin esimerkiksi. Tämän tyyppisiä juttuja ei olisi tarvinnut enää julkaista moneen vuoteen. Pelaaminen on viihdettä siinä missä elokuvat, musiikki ja kirjat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

GTA-fani

12.10.2010 16:35

olen pelannu pienestä asti gta-sarjan pelejä ja mitään aikomuksia mihinkään laittomaan ei ole tullut. Herätkää valtion miehet!!! Ei ole sen pelin vika jos joku tappaa jonkun vaan jätkä on valmiiksi jo vähän pöpi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jouko

2.1.2011 02:04

pelasin alusta alkaen.. descentiä, doomia, quakea, unrealia, serious samia, duke nukemia, sacrificea, MDK2, unreal loput, quake loput, bioshock, crysis, tf2, ut2004, cod4mw, Entropia Universe, WoW, SoF2, I.G.I. 1/2, eikä lopu tähän läheskään.. ja vieläkään en leivo tyyppejä turpaan kadulla vain siksi että siltä tuntuu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi