Aku Hirviniemi

Setä, joka pukeutuu työkseen tädiksi.

Aku Hirviniemi laittaa etusormen ja keskisormen ristiin hieroessaan silmiään. Nyt sympaattinen näyttelijä odottaa päiväkeikan alkua Ravintola Töölönrannassa. Mustaan liituraitapukuun ja valkoisiin tennistossuihin sonnustautunut koomikko on juuri nyt kuuminta mainostoimistorotille tarjottavaa jälkiruokaa.

Hei Aku. Tykkään sun kengistä.

"Kiitos. On suuren maailman meininkiä yhdistellä toisiinsa rentoa ja jäykkää. Tukkakin on heitetty renttumaisella vesikampauksella taaksepäin. Ai miltä näytän? Rikolliselta?"

Et, näytät suuren maailman läpänheittäjältä. Pienenä olit kuitenkin ujo riihimäkeläinen jätkä, joka vihasi liikuntaa. Mitä muuta vihasit?

"En oikein mitään, koska olin jo pienenä hirveän empaattinen ihminen. Yhdestä nolosta jutusta en tykännyt. Se sattui neljännellä luokalla, Riihimäen Uimalan tilaussaunan allasbileissä. Jätin vahingossa uimahousut eteisen naulaan painellessani kavereiden luo. Paljastin itsestäni kaiken sangen varhain, joten näyttelijäntyöhön liittyvän nolouskynnyksen hakemisessa on ollut duunia. Eniten nolouden tunteita liittyy ensin mainittuun eli urheiluun. Minusta ei tullut lätkäpelaajaa, koska arastelin jo pienenä kilpailutilanteita."

Jokainen menetetty lätkäjätkä on saavutus taiteelle!

"Kyllä. Ne, joista ei tullut huippupelaajia, tottuivat treenatessaan syömään reippaasti ja ovat nyt läskissä kunnossa. Minäkin olin pienenä aika pulska poika."

Teini-iässä nuoret haluavat kieltää omat vanhempansa. Mikä teidän perheen kasvatuksessa meni pieleen, kun isosiskostasi Aino-Kaisa Pekosesta tuli Vasemmiston toinen varapuheenjohtaja ja sinusta näyttelijä?

"Kasvatus oli ilmeisesti liian vapaata. Vanhemmat eivät tuputtaneet meille omia totuuksiaan. Meillä oli kyllä tiukat rajat oikean ja väärän suhteen. Väärin oli viedä isoveljen säästöpossusta viidenkymmenen euron seteli ja ostaa leikkipyssyt itselle ja serkulle. Siitä ripitettiin. Olin niin nynny, etten edes varastanut tosissani. Ajattelin lainata."

Lama ja huumori kuuluvat yhteen. Olit kymmenvuotias vuonna 1993 edellisen laman aikana. Muistatko jotain tuosta ajasta?

"Vanhemmilla saattoi olla pinna kireämmällä kuin yleensä. Nyt on taas lama ja rahasta pulaa, mutta ihmisille ei pidä antaa, mitä he haluavat, vaan sitä, mitä he tarvitsevat. Näköjään he tarvitsevat naurua. Näin oli jo 1930-luvulla. Keski-Euroopassa oli silloin hyvinkin hilpeätä, kunnes…Cabaret-musikaali kertoo aiheesta kaiken."

Olet asunut koko elämäsi Riihimäellä. Riihimäen keskusvankila on 223 paikan suljettu laitos, jonne suljetaan yli kahden vuoden tuomion saaneita miesvankeja. Kenet sulkisit juuri nyt Riihimäen keskusvankilaan?

"Apua. Pelkään juuri tällaisia moraalikysymyksiä. En osaa nimetä ketään. Ai pitäisikö pedofiilit hirttää munista vai laittaa Riihimäen keskusvankilaan? Riihimäki on niille liian helppo paikka. Radiossa käytiin keskustelua vankiloiden hulppeasta elämäntyylistä. Vanhukset voisi laittaa vankiloihin ja vangit vanhainkoteihin. Vanhukset saisivat täyshoidon ja vangit kylmää ruokaa. Lihavat vankilaan -tositelevisiosarja on kuulemma jo tulossa. Voi olla että lihavat lihoisivat täyshoidossa vaan lisää. Mutta jos tähän kysymykseen on pakko vastata, niin vankilaan voisi sulkea ne kaikki maailman rikkaat rötösherrat, jotka aloittavat sotia joissa nuoret pojat tappavat toisiaan jotta rikkaat saisivat lisää rikkauksia."

Tähän lainaan James Potkukelkkaa: nam. Haluaisit varmaankin vakuuttaa minut helposta ja kauniista lapsuudesta Riihimäellä, mutta mikä siellä oli pelottavinta?

"Riihimäen vankila ja varuskunta tekevät elämästä turvallista...Mulla oli aikoinaan auto korjattavana vankilassa. Olin näytellyt poliisia jossain Taikin lyhytelokuvaprojektissa ja autoon oli jäänyt roolia varten painettu tutkijan virkakortti. Vankilassa työskennellyt tuttuni kertoi vankien ratsanneen auton ja kieltäytyneen kyttien auton korjaamisesta. Kyllä tämä on näyttelijän auto, voitte ihan rauhassa korjata sen, tuttuni vakuutti vangeille."

Asutko yhä perheinesi Riihimäellä?

"Kyllä. Meillä on talo lähellä asemaa."

Riihimäki on kuin Twin Peaks tai Wallanderin Ystad. Ajattelepa Janne Katajan homekotia ja Anita Hirvosen nuoria miehiä.

"Anita, tuo puumien puuma! Janne ja Home Sweet Home! Meillä ei ihan pommit räjähtele, niin kuin uusimmissa Wallandereissa, mutta onneksi meillä on puumia ja hometta."

Hulluin ruokatilanne, johon olet joutunut Jannen kanssa?

"Riihimäen Martinassa oli hirveän tiukkaa, että aikuiset eivät saaneet tilata lastenannoksia. Janne on aika kärkäs sanomaan, joten ravintolapäällikkö sai aika pitkään kuulla lastenannoksista. En tiedä tästä tapauksesta, mutta tiedän, että Janne on potkutkin jollekin järjestänyt."

Ihan oikein. Kyllä lapsen mielellä varustetun miehen on saatava halutessaan lastenannos!

"Ymmärrän kyllä Jannea, koska joskus on paljon kivempi syödä makaronilaatikkoa kuin sushia. Juomiseen verrattuna Jannen jauhelihameininki on sama kuin jos joisi pelkästään El Tiempoa ja päärynäsiideriä. Janne muuten maustaa ruokansa itse aikamoisen huimilla tujauksilla. Jannen tapauksessa mukana on myös kontrollifriikkiyttä. Hän haluaa tietää, mitä ruokaan on laitettu."

Janne ei ole kuitenkaan lentopelkoinen?

"Ei, minä olen! Juteltiin yhden kollegan kanssa lentopelosta. Se kertoo epäluottamuksesta. Lentokoneella matkustava uskoo elämänsä jonkun toisen käsiin. Siinä sitten kädet hikoavat ja alkaa ahdistaa…"

…Mitä tapahtuisi, jos Aku Hirviniemi astuisi cockpitiin ja ottaisi homman haltuun?

"Tahatonta terrorismia. Hirviniemi auton ratissa tekee jo tarpeeksi pahaa jälkeä. Teen paraikaa toista kesää Enon opetuksia. Viime kesänä ajelin sadekelillä Aurajoen rannassa ja tein vammaisia käsijarrukäännöksiä sellaisissa paikoissa, joissa ei ollut kaiteita. Kyydissä olleet kollegat eivät hirveästi ihastuneet kuullessaan viime viikolla pääsevänsä Akun ohjastaman moottoriveneen kyytiin. Aika helvetin hyvin sä ajoit sitä, ohjaaja Matti Ijäs kommentoi. Olin hirveän otettu hänen kehuistaan, koska Matti antaa tosi harvoin noin kannustavaa palautetta. Ehkä se oli ironiaa…"

Mitä Matti tykkää Marja Tyrnistä? Putous-viihdeohjelman leskirouva Turun Pallivahasta odottaa tuossa sohvalla pukupussissa.

"Kolmevuotiasta Annikkia järkytti, kun Marja Tyrni kulki keikoilla muovipussissa. Kerran laitoin kotona Tyrni-peruukin päähän. Iskä ei saa enää tehdä sellaista, koska silloin iskä on ihan viriviritööttööt, Annikki sanoi."

Mitä tuosta pitäisi ajatella? Että lapset eivät tykkää transvestiitti-isistä?

"Niin kai. Perhe kasvoi kuukausi sitten tyttövauvalla, joten meidän perheessä kaikki pukeutuvat edelleen mekkoon."

Onnea Aku. Marjalla on muuten melkein 70 000 fania Facebookissa. Mistä Marja Tyrni tuli?

"Sitä täytyy kysyä Esko Valtaojalta."

Minäpä kysyn. Marjalta ilmestyy Suut makiaks- levy toukokuussa. Milloin ilmestyy Marja Tyrnin leipomisopas?

"En tiedä, mutta levy sisältää leipomisohjeita biisien muodossa. Marjaa on myös pyydetty pallivahalaisen lehden avustajaksi kirjoittamaan vasemmistolaisia kolumneja. Se ei käy, sillä Marja on keskustalainen. Matti Vanhanen on mies Marjan makuun. Marja valmistaa uuniperunan hellin sormin."

Mitä ajattelit, kun oikea Marja Tyrni laittoi sinulle viestiä nimensä raiskaamisesta.

"Hänen nimensä on Maria Tyrni. Ei, ei minulla ole asiasta huonoa omaatuntoa."

Olet näytellyt Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Linnateatterissa ja Lahden Kaupunginteatterissa. Miksi näyttelijät pitävät teatteria hienompana taiteenlajina kuin elokuvaa?

"Teatterissa näyttelijät ja yleisö hengittävät samaa ilmaa. Elokuvassa ja teatterissa on molemmissa oma taikuutensa ja illuusionsa. Elokuva on psykorealistisempaa, joten siinä joutuu näyttelemään hienovaraisemmin, kun taas teatterissa meikäläinenkin voi olla lapsi tai mummu. John Malkovich on sanonut, että jos hän haluaa tosissaan näytellä, hän tekee sen teatterissa."

Teatterissa käyvät vain mummot, mutta kun pallivahalainen mummo onnistuu saamaan nuoret television ääreen, niin pitäisikö Marjan siirtyä seuraavaksi stagelle? Nuoret vetävät mieluummin lärvit kuin tulevat teatteriin. Tai sitten menevät leffaan.

"Nuorten pitäisi käydä enemmän teatterissa ja teattereiden pitäisi ottaa nuoria huomioon ohjelmistovalinnoissaan. Leffa on usein paljon helpompi. Ja aika on niin hektinen, ettei malteta istua paria tuntia paikallaan. Katsotaan mieluummin nopeasti leikattua viihdeleffaa kuin sitkoista teatteria. Jos malttaisi antautua teatterin vietäväksi, saisi makeampia kokemuksia ja tuntemuksia."

Näyttelijät ovat kokemukseni mukaan aikamoisia narsisteja. Miksi?

"Ehkä he ovat epävarmoja ihmisiä. Mun tulkintani on, että varsinkin me miesnäyttelijät olemme ikuisia mammanpoikia, jotka hakevat jatkuvasti hyväksyntää. Me ihailemme salaa itseämme ja kun meitä joku muukin ihailee, niin menemme siihen narsismin lankaan, että luulemme olevamme nyt jotain, kun emme silloin yläasteella lätkässä loistaneet."

Onko näytteleminen pätemisen väline omassa elämässäsi?

"Ei tätä tekisi, ellei olisi sisimmältään narsisti. Mutta jos narsismin pystyy selättämään ja tekemään juttuja, joissa on jotain ajatusta, niin tässä työssä on jotain järkeä. Valjastaa korkeampia arvoja narsismin käyttöön. Silloin se puoltaa paikkaansa."

Olet hauska mies. Keitä koomikoita olet ihaillut?

"Monty Python and The Flying Circus oli sellainen sarja, jota kelailin lapsena veljen suttuisilta VHS- nauhoilta. Se kolahti. Suomalaisten koomikoiden aatelia edustaa vanhan Ryhmäteatterin porukka ja Jani Volanen, jonka koominen äly on kansainvälistä tasoa."

Toivottavasti Jani tarjoaa tuosta hyvästä pienen kupin kahvia...

File: Aku

  • Syntynyt: Riihimäellä 1983
  • Pituus: 180 cm
  • Paino: 78 kg
  • Siviilisääty: Avoliitossa
  • Juoma: Yhden tähden Jallu
  • Tuoksu: Kevät

Jaa/ei/poissa

Paljastamme Akun yhteiskunnallisen vakaumuksen.

  • Kondomit verovapaiksi JAA
  • Tupakointi kiellettävä kaikissa yleisötapahtumissa JAA
  • Homoadoptio sallittava POISSA
  • Pakolaiskiintiötä nostettava JAA
  • Doping urheilun arvokisoissa sallittava EI
  • Eutanasia sallittava JAA
  • Toisesta maisterintutkinnosta maksullinen JAA
  • Naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin EI
  • Perustulomalli Suomeen JAA
  • Metro Turkuun EI
  • Pääkaupunkiseudulle tietullit JAA
  • EU:n maataloustuet lopetettava POISSA

17 kommenttia

SimoHovari

17.5.2010 12:03

Mit vit? 50€ seteli isoveljen säästöpossusta? Jätkä on syntynt -83 ja euro otettu käyttöön 2002? 19 ja ostaa serkun kans vesipyssyjä? Journalismin tai haastateltavan älykkyys paistaa hienosti läpi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AN66

22.5.2010 12:09

Hirviniemi on joskus hauska tyyppi. Marja Tyrni ei ole suosikkihahmoni, mutta sarjasta Presidentin kanslia muistan hänet aina. Sarja huvitti minua suuresti, vaikka siinä kirottiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AkuFani

4.7.2011 17:40

Aku on ihan PARAS!!! Marry me Aku!!! soita ees mulle!!!!???

t:Saija Nygård-Hirviniemi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AkuFani

4.7.2011 17:43

minä täällä taas. Oikeesti aku, ota muhun yhteyttä!!! ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥AKU♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ OON SUN SUURIN FANI!!!!!!

t:Akua aina rakastava Saija Nygård-Hirviniemi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AkuFani

4.7.2011 17:47

♥♥♥♥♥♥♥♥Aku mun seinällä on sun kuvia varmaa 16 ... oon kyl 11.v mutta -.- ..... I love you fore ever AKU

T: Saija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WTF__

8.8.2011 21:22

AkuFani Saija Nygård(-Hirviniemi): RAJOTA VÄHÄN!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LoveYou96

28.10.2011 17:33

Oot nii IIIIHAAANAAA AKU!!!!! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LoveYou96

5.12.2011 14:09

Hyvää syntymäpäivää Aku! <3<3<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ALH95

14.1.2012 22:00

Vähänkö siistii! :D Meikästäkin tulee näyttelijä, kuhan käyn ton lukion loppuu xd

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiedoton

25.1.2012 10:10

Aku on kyl ihana ja hauska! :)

Mut mitä tarkottaa toi jaa /ei/poissa? En tajua sitä :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apppelsiini

6.2.2012 13:26

vitsit et toi Aku on kyl nii ihana (: <3
hehehhee vähä nauroin ku näin noi ''saijan'' kommentit :D:D yks vissiin vähän kusessa... mitä välii niin me kaikki ! (;

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apppelsiini

6.2.2012 13:28

ja se viel et Akulla on melkee sama synttäripäivä ku mulla, mlla on vaa 9. päivä joulukuuta (:

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rakastunut

17.2.2012 14:45

Aku,
Sä tuot valoa mun päiviin. Joka kerta kun mä nään sut, mun sydän sulaa ja jalat pettää alta. Rakastuin suhun ensisilmäyksellä, kun näin sut Putouksessa 2010. Se päivä muutti mun elämän. Ilman sua, ei olisi mua. Kiitos, että olet sinä. <3

Ps. "My thoughts will echo your name, until I see you again."
Taylor Swift

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

heiPliis-95

1.3.2012 16:14

Akufani: et sää saavuta mittää tolla sun yli-ihkutuksella. Kyllä minäkin tykkään Akusta ja oon ihaillu sitä jo alusta asti mutta HEI JÄRKI ÄLÄ JÄTÄ

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SAIPPUAKAUPPIAS

15.3.2012 12:10

aku on mun lempinäytteliä :))))

en ollu kuullu akusta mitään tai tieenny edes akua, mut ku putous alko oot ollu mun lempi näytteliäja, ennen ku putouta ei ollu en pitäny kenestäkään näytteliästä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiia86

20.5.2012 19:33

Moi! mä olin sun takanan la 19.5.2012 llon palsasia musiikkiteatteri väliaikatarjoilu mitä sillä on väliä et ole huora en mä eres tunea sua ollin kaverin kanssa sillä et olla yhäsessä vastaa T:Tiia

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mari77

10.2.2013 16:51

oih, kyl olet aku niin paras kaikista <3 oon kyl ihan myyty, kuten varmasti myös "pari" muutakin !! ;) <3<3<3<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi