Avajaisnistit

Kaksi sattumaa vei Walter de Campin kuumalle kierrokselle taidenäyttelyiden avajaisiin. Mies, joka ei erota korkokuvaa reliefistä, kävi viikon sisällä 14 taidenäyttelyn avajaisissa. Minnekään häntä ei ollut kutsuttu eikä mistään ollut lähetetty hänelle tietoa. Sillä matkalla hän oppi tuntemaan Avajaisnistit ja heidän päällikkönsä.

Ensimmäinen sattuma. Harhaillessani sisäpihalla Roban ja Uudenmaankadun välillä ilman päämäärää elämässä huomasin pienen ihmisjoukon kerääntyneen taidegallerian eteen viinilasit kädessä. Koukkasin galleriaan, jossa oli avajaiset. Kyseessä oli Jangva-gallerian avajaisnäyttelyn avajaiset.

Olin kerran aikaisemmin käynyt Jangvan vanhoissa tiloissa Kalevankadulla. Siellä oli silloin koskettavan surkea näyttely. Se oli niin äärimmäisen avuton, että oli pakko tutkia, miten jotain niin köyhää voi olla esillä. Kävi ilmi, että taiteilija oli Jangva-kollektiivin jäsen, mikä selitti kaiken.

Nyt Jangvan galleriatila oli tilavampi ja näyttelyn taulut olivat taitavasti tehtyjä, joskaan ne eivät koskettaneet minua.

Sen sijaan bongasin avajaisyleisön keskuudesta tutun Filmikriitikon, joka seisoi tyytyväisen näköisenä viiniä naukkaillen. Hän ei ole koskaan alentunut pukeutumaan vapaa-aikatyylisesti vaan käyttää old-fashion-pukuja. Samoin näin entisaikojen toimittajan kurvailevan rullatuolilla. Moikkailin Filmikriitikkoa ja Rullatuolimiestä.

Toinen sattuma. Perjantai-iltana noin viikko edellisten tapahtumien jälkeen olin menossa Suomenlinnan lautalla Teemu Lehdon – Lepakon valtaajia, Radio Cityn perustajia – 50-vuotissyntymäpäiville. Samalla lautalla oli vanha tuttavani valokuvaaja Martti Jämsä, joka työnsi käteeni kutsun valokuvanäyttelynsä avajaisiin Galleria Heinoon seuraavana perjantaina.

Mitä Andy Warhol taas sanoikaan: “Olen valmis lähtemään mihin tahansa avajaisiin, vaikka vessanpytyn kannen avajaisiin.” Menin siis Heinoon.

Ennen kuin ehdin kiinnittää vähäisintäkään huomiota valokuviin silmäni osuivat Filmikriitikkoon, hän oli taas paikalla. Aika vakuuttavaa, eihän hänellä ole mitään tekemistä kuvataidemaailman kanssa. Oli vaikea kuvitella, että kukaan olisi kutsunut häntä minnekään.

Ilmat olivat kylmenneet, oltiin syyskuulla, ja Filmikriitikko oli pukeutunut old-fashion-poplariin. Hän oli jälleen hyvin tyytyväinen.

Menin juttelemaan hänen kanssaan ja kävin asian ytimeen. Miten ihmeessä hän pystyi olemaan näin hyvin jyvällä avajaisista? Itse olen täysin pihalla. Kukaan ei kutsu minua taideavajaisiin. Sen tähden en tiedä taidemaailmasta mitään. Olen lohduton.

Filmikriitikko madalsi ääntään ja sanoi:

“Eihän freelancer yleensä saa kutsuja, mutta meitä on pieni ystäväpiiri ja saamme tietoja toisiltamme. Voin esitellä sinut näille ystäville.”

Olin innoissani. Tutustuisin joihinkin avajaisnisteihin ja alkaisin saada heiltä tekstareita ja sähköpostiviestejä avajaisista. Jälleen Filmikriitikko madalsi ääntään ja selitti:

“Ei viestejä lähetellä. Sana kiertää suusta suuhun. Maanantaisin ei yleensä ole avajaisia. Sinun pitää tietää tiistain alkuillan ensimmäiset avajaiset ja mennä sinne. Siellä on näitä ystäviä, jotka kertovat missä muualla samana iltana on avajaisia, ja sitten alat saada tietoja muista avajaisista myöhemmin viikolla. Ratkaisevaa on, että osaat mennä tiistain ensimmäisiin avajaisiin.”

Sen jälkeen Filmikriitikko kertoi, missä galleriassa seuraavan tiistain ensimmäiset avajaiset olivat.

Homma pyörähtää käyntiin

Tiistaina kello 17.15 astelin Diana-puiston laidalla sijaitsevalle sisäpihalle. Siellä on vierekkäin kaksi galleriaa, joissa kummassakin oli näyttelynavajaiset, kuten Filmikriitikko oli tiennyt. Aloitin lähimmästä, Galleria G:stä. Esillä oli Naomi Ishiyaman, nimestä päätellen japanilaisen taiteilijan, piirroksia. En saanut niihin otetta. Sen sijaan havaitsin Filmikriitikon, joka oli tyytyväisellä tuulella. Filmikriitikko tuli onnittelemaan minua, olin osunut oikeaan paikkaan. Sitten hän madalsi ääntään ja kertoi kaksista muista avajaisista samana iltana ja yksistä hänen mielestään erityisen hyvistä avajaisista seuraavana iltana.

“Siellä tarjotaan ruokaakin”, Filmikriitikko myhäili. Eli neljät avajaiset tiistaina ja yhdet keskiviikkona. Nyt tunsin minäkin itseni tyytyväiseksi, ottaen huomioon, että vielä viikkoa aikaisemmin olin ollut ihan kuutamolla eikä minua vieläkään ollut kukaan kutsunut minnekään.

Siirryin viereiseen TM-galleriaan, jossa oli Tiina Mielosen maalausten avajaiset. En kyennyt keskittymään, koska oli ehdittävä vielä kaksiin avajaisiin. Silmäkulmasta vilaisten maalaukset olivat oikeastaan kivoja, jotenkin kiehtovia, ja niissä oli huumaavia (mikä adjektiivi! onko minussa ainesta kriitikoksi?) värejä. Syöksyin ulos.

Galleria Dixissä tunteet kuohuivat juuri kun astuin sisään. Joku tuttu tai sukulaisnainen halasi Krista Launosta, jonka avajaiset olivat menossa. Onnea, onnea, Krista! Vilkaisin seinille. Kakut-nimisessä maalauksessa oli vasemmassa alakulmassa koira kuono pystyssä, oikeassa yläkulmassa kakku tarjottimella ja oikeassa alakulmassa kakkutarjotin tyhjänä. Älytkää: koira oli syönyt kakun, vaikka Krista Launonen oli yrittänyt opettaa koiraansa tavoille.

Nyt oli läsnä myös Filmikriitikon moskovalainen Vaimo. He ovat olleet pitkään naimisissa, kuten kaikki tietävät, ja Vaimo on sydämellinen nainen. Hän kieltäytyi lausumasta mielipidettään koirataulusta. Filmikriitikko esitteli minut “ystävälleen”, entiselle Lavastajalle. Missä lavastit, kysyin.

“Kansallisteatterissa tietenkin.”

Sitten nopeasti neljänsiin avajaisiin Galleria Katariinaan. Esillä oli Janne Kaarlehdon suuria maalauksia, joissa oli pelkästään harmaan eri sävyissä pyöreitä muotoja. Olin ymmälläni. Ilmeisesti taiteilija haluaa kaataa oman masennuksensa muiden niskaan à 5 000 euroa.

Ihmisvilinästä bongasin Filmihullu-lehden kriitikon Eero Tammen ja kysyin häneltä, käykö hän usein taidenäyttelyiden avajaisissa.

“Jonain vuonna kävin melkein jatkuvasti, kun Filmikriitikolla oli Lista kaikista vuoden avajaisista, mutta sitten hän kai menetti pääsyn Listaan ja nyt olen käynyt harvemmin.” Tammi on Kaarlehdon ystävä ja kertoi Kaarlehdon aina maalanneen vain ympyröitä.

On siis olemassa Lista, mietin kävellessäni kotia kohti. Lista! Missä se on ja miten pääsisin näkemään sen?

Keskiviikon ainoat (tietämäni) avajaiset olivat Taivas-kirjakaupan alakerrassa sijaitsevassa Galleria Leossa ja esillä oli Timo Mäkelän piirtämien sarjakuvien yksittäisiä ruutuja. Sarjakuvapiirtäjien ja -fanien mielestä siinä on jotain järkeä. Piirtäjä puhui yleisölle mummostaan.

Ensimmäiseksi havaitsin Rullatuolimiehen. Hänellä oli nyt mukana hänen Kissansa. Kas, Lavastaja! Ja sitten saapuivat myös Filmikriitikko ja Vaimo. Kysyin heti Filmikriitikolta Listasta.

“Lista on vain legenda”, hän väitti ja ilmoitti, että nyt hän esittelisi minut Päällikölle, joka tietää. Päällikkö olisi oleellinen kontakti, jos aikoisin käydä taideavajaisissa. Päällikön tuntevat kykenevät selviytymään.

Huvittavaa kyllä olin tuntenut hänet jo ennestään, mutta minulla ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että hän on Päällikkö. Vielä tässäkin vaiheessa oletin, että hänen kaltaisiaan päälliköitä on muitakin, mutta viikon kuluessa eteenpäin ja tietojeni karttuessa ymmärsin, että juuri hän on Avajaisnistien joukon itseoikeutettu Päällikkö.

Menimme istumaan sivummalle ja selitin hänelle, että haluaisin päästä kaikkiin mahdollisiin taidenäyttelyiden avajaisiin. Päällikkö kävi hakemassa pienen mustan kirjan ja avasi sen. Sinne hän oli merkinnyt avajaiset. Hän sanoi, että seuraavan viikon tiistaina iltapäivällä olisi Loftissa Schildtsin ja Atenan kirjojen esittelytilaisuus.

“Tule sinne”, Päällikkö sanoi, “ja lähdetään sieltä eteenpäin.” Okei, minä sanoin.

Suuri avajaisviikko

Loftissa näin heti Päällikön puhumassa jonkun kanssa. Hän tuli nopeasti luokseni.

“Haluatko syödä”, hän kysyi ja veti minut ruokapöydän ääreen. Aika huvittavaa! Päällikkö käyttäytyi kuin olisimme olleet hänen järjestämässään tilaisuudessa. Olin innoissani, koska olin paastonnut ilmaisen lounaan toivossa. Täytin lautasen ja menimme istumaan. Päällikkö kaivoi esiin mustan kirjansa ja alkoi luetella viikon avajaisia. Kirjoitin gallerioiden nimiä kynä savuten. En tiennyt missä mikin galleria sijaitsi, mutta sen kykenisin selvittämään. En saanut paljastaa Päällikölle, miten jumalattoman avuton olin.

“No niin, nyt mennään, Walter!” Päällikkö sanoi ja ryntäsimme kadulle. Siellä oli Päällikön musta polkupyörä. Hän suostui työntämään sitä, koska minulla ei ollut pyörää.

Menimme ensimmäiseksi avajaisiin Galleria Pirkko-Liisa Topeliukseen, jossa Päällikkö esitteli minut gallerian samannimiselle omistajalle. Topelius pyysi yhteystietojani, jotta “saisi minut haarukkaan.” Olisin mielellään haarukassasi, sanoin. Esillä olleista Heikki Hamarilan tauluista en saanut irti yhtään mitään. Jotain revontulimaisia kuvioita, joita väitettiin rakkauskertomuksiksi.

Viuhahdimme Iia Jänneksen maalausten avajaisissa Galleria BE’19:ssä. Kun sen jälkeen olimme ryntäämässä seuraavaan paikkaan, sanoin Päällikölle, että Jänneksen maalauksissa oli jotain hyvää. Katsoessani Päällikköä olin havaitsevinani, että hän ei ehkä ollut aivan samaa mieltä.

“Ota huomioon, että en ole ainoastaan matemaatikko vaan myös taiteentuntija. Äitini oli taidemaalari ja olen muutenkin perillä asioista”, hän sanoi.

Päällikkö ei vaivautunut tarkemmin selostamaan taideopintojaan, vaan keskittyi omaan ärtymykseensä, joka johtui siitä, että häntä ei ollut kutsuttu Design Center Finlandin Vuoden huiput -näyttelyn avajaisiin, johon olimme nyt menossa. Erästä toista Avajaisnistiä ei myöskään ollut kutsuttu. Yritin lohduttaa Päällikköä. Eihän minuakaan ollut kutsuttu, sanoin. Kyllä me pääsemme sisään. Mutta se ei ollut pointsi. Ratkaisevaa ei ole päästä sisään taidenäyttelyn avajaisiin. Kuka tahansa voi onnistua siinä. Ratkaisevaa on saada Kutsu.

Design Centerissä Päällikölle ja minulle annettiin vaaleanpunaiset t-paidat, joissa oli numero 7 ylösalaisin. Se viittasi tämän vuoden näyttelyyn.

“Olisin mieluummin ottanut valkoisen paidan”, Päällikkö mutisi. Valkoinen tai vaaleanpunainen, en voinut kuvitella kulkevani kaupungilla t-paidassa, jossa on seiska ylösalaisin.

Lähdimme polkupyörää taluttaen avajaisiin Rakennustaiteen museoon, missä esillä oli turkkilaisen valokuvaajan suuria ja hienoja valokuvia kansanarkkitehtuurista itäisen Mustanmeren alueella. Olisin todella mielelläni syventynyt katselemaan valokuvia, mutta se oli täysin mahdotonta. Oli koko ajan tutustuttava johonkin henkilöön, joita Päällikkö esitteli liukuhihnalta. Viikon aikana tutustuin Rakennustaiteen museon johtajaan, Kiasman johtajaan, Galleria Forsblomin johtajaan, Sculptorin johtajaan ja hänen kuvanveistäjäkaveriinsa, joka on tatuoinut nyrkkiraudat sormiinsa. En enää pystyisi tunnistamaan ketään heistä.

Koko viikon jatkuvalla avajaiskierroksella Päällikön suojeluksessa havaitsevin pari kolme puolionnistunutta maalausta siellä sun täällä, mutta enemmän kuin maalauksia aloin noteerata henkilöitä, jotka ilmestyivät näköpiiriin yhä uudelleen ja jotka Päällikkö esitteli minulle.

He olivat Avajaisnistejä. Filmikriitikko ja hänen Vaimonsa; Rullatuolimies ja hänen Kissansa; Neiti Marble -look-a-like-mummeli, joka pari vuotta sitten kruunattiin Vuoden galleriassa kävijäksi ja joka juo vain viiniä ja kuohuviiniä, koska “Pommacista saa hikan”; hänen uskollinen Aisaparinsa, diplomaatin leski; viehättävässä leningissä kulkeva Entinen Galleristi; vanhempi Taidehistorioitsija, joka painotti, että “moderni taide on tehty porvareiden kusettamiseksi”; sekä muuan Intiassakin matkaileva Jazzmuusikko. Uuttera joukko.

Taiteilijoihin en ehtinyt tutustua ja ainoat julkkikset, jotka viikon aikana bongasin, olivat Esa Saarinen ja Kuningatar, jotka seilasivat Galleria Forsblomin avajaisissa. Saarinen oli pukeutunut iänikuiseen lilaan pikkutakkiinsa. Torstaina kävin läpi kuudet avajaiset ja koko viikolla avajaisia oli 14. Eikä minua ollut kutsuttu mihinkään.

P.S. Seuraava viikko, tiistai-ilta, enkä osaa olla kotona, lähden taas avajaisiin. Olen jäänyt koukkuun! Galleria 00130:ssa törmään välittömästi Taidehistorioitsijaan. Avajaisnistit ovat taas liikkeellä! Me uppoudumme keskustelemaan uskonnosta Birgitta Oravan yllättävän hienojen maalausten keskellä. Sitten kysäisen häneltä, missä muualla sinä iltana on avajaisia. “Etkö sinä saa kutsuja avajaisiin”, hän hämmästyy. En ole ilmoittanut sähköpostiosoitettani gallerioihin, vastaan. “Ilmoita se”, Taidehistorioitsija sanoo. “He lähettävät mielellään kutsuja sinulle. Me (Avajaisnistit; WdC) tuomme avajaisiin sitä eksotiikkaa, mitä galleriat kaipaavat.”

Taideavajaiset ABC

Yhteenveto viikon uurastuksesta

1. Onko salaperäinen Lista olemassa? “Ei, mutta minä tiedän kaiken. - Päällikkö
2. Onko torstai vilkkain avajaispäivä? Ei, vaan tiistai. Maanantaisin ei ole yleensä avajaisia, koska silloin useimmat galleriat ovat suljettuina. Tiistaina on parhaimmillaan ollut lähes 25 avajaiset ja Päällikkö on usein kiertänyt yli kymmenet avajaiset “kevyesti”. Myös keskiviikko ja torstai ovat vilkkaita avajaispäiviä. Perjantaina ja viikonvaihteessa avajaisia ei juurikaan järjestetä, sillä taideavajaiset ovat liian kuivaa kamaa viikonvaihteeseen. Suurin osa avajaisista alkaa klo 17, poikkeustapauksissa klo 18.
3. Avajaisten luokittelu Suuren luokan tapahtumia galleria-maailmassa ovat avajaiset Forsblomilla, Anhavalla ja Uusitalossa. Myös Galleria Heino alkaa lähestyä A-luokkaa. Keskikastin muodostavat taiteilijajärjestöjen galleriat G, Hippolyte, Katarina, Sculptor ja TM sekä muut hienostuneet yksityisgalleriat. Kolmas ryhmä ovat pikkugalleriat.
4. Missä avajaisissa nuoret käyvät? Nuoret käyvät melkein pelkästään pienissä, usein rähjäisissäkin pikkugallerioissa. Taideopiskelijat ja heidän kaverinsa kansoittavat näiden gallerioiden avajaiset ja tunnelma on hienostelematon. Vinkki: jos haluat pokailla nuoria taidetyyppejä, ala käydä pikkugallerioiden avajaisissa. Se on helppo tapa päästä sisään nuoriin taidejengeihin.
5. Käykö Marika Fingerroos taidenäyttelyiden avajaisissa? Ei, yleisjulkkisten ei kannata näyttäytyä taideavajaisissa, koska juorutoimittajat eivät käy niissä. Rita Tainola saattaa kirjoittaa muutaman rivin vuodessa Forsblomin avajaisista, siinä kaikki.
6. Voiko taideavajaisissa syödä ja juoda vatsansa ja maksansa täyteen? Ruokaa ei tarjoilla koskaan. Viiniä on ja kivennäisvettä, joskus Pommacia. Pienet viinilasit kannetaan galleriatilaan hienostuneesti tarjottimilla. Se on olevinaan tyylikästä, mutta keittiötiloissa laseihin kaadetaan Alkon peruskamaa: laatikkoviinejä ja Gato Negro -tyyppistä juomaa. Pikkugallerioissa viinilaatikot ja halvat punkkupullot laitetaan reilusti pöydälle. Vaikka lasit ovat pieniä, avajaisia on niin monta illassa, että viimeisissä avajaisissa ollaan jo tuiskeessa ja selitetään vakavissaan, että juuri siinä paikassa taide on parhainta.
7. Yltyvätkö avajaisvieraat panemaan keskenään? Vaikka avajaisissa on yleensä äärettömän kuivakka tunnelma, ne toimivat toisinaan johdantona yhden yön suhteeseen. Avajaisten jälkeenhän järjestetään usein jatkot jossakin ravintolassa ja viimeistään siellä libidot alkavat värähdellä.
8. Missä avajaisten jatkot järjestetään? Suosittuja jatkopaikkoja ovat eräänlaiset taiteilijakapakat Salve ja Sea Horse, ja koska monet galleriat sijaitsevat Uudenmaankadulla ja sen lähiympäristössä, jatkopaikkoja ovat myös Ysibaari, Rafla ja Tori. Kosmoksessa ei enää juurikaan järjestetä taideavajaisten jatkoja, koska siitä on tullut liian liikemiesravintola ja sitä pidetään myös liian kalliina. Forsblom järjestää edelleen jatkojaan Kosmoksessa.
9. Miksi taidenäyttelyiden avajaisissa käydään? Kuvataiteilijat viettävät suurimman osan ajastaan yksin työhuoneellaan ja taidenäyttelyjen avajaiset ovat sosiaalisia tapahtumia, joissa he pääsevät tuulettumaan. Helsingissähän ei ole oikeita taiteilijaravintoloita, joissa taiteilijat voisivat tavata.
10. Voiko taidenäyttelyjen avajaisissa syventyä taideteoksiin? Päällikkö väittää sen olevan mahdollista, mutta minun putkiaivoillani se ei onnistunut. Esimerkiksi Galleria Forsblomin isoissa avajaisissa oli taidetta sekä satoja kutsuvieraita kolmessa kerroksessa. Yläkerrassa oli Marjatta Tapiolan suuri näyttely. Hän on yksi Suomen tunnetuimmista taidemaalareista ja hänen edellisestä isosta näyttelystään oli kulunut vain vuosi. En edes pystynyt näkemään niitä maalauksia kokonaisina, koska ihmisiä oli niin paljon. Ja silti, kun rentouduin sen illan viimeisissä avajaisissa pienessä Galleria Sinnessä hupaisien ilmaletkuilla liikuteltavien pehmolelujen keskellä, kuulin keskusteltavan Marjatta Tapiolan töiden tasosta. Olivatko ne hieman normaalin alapuolella, kun aikaa niiden tekemiseen oli ollut vain vuosi? Joku keskusteluun osallistunut taiteilija tokaisi: “Rahasta Marjatta maalaa nopeammin.”
11. Miten tavis löytää tiensä avajaisiin ja pääsee juomaan ilmaista viiniä? Se on yksinkertaista. Sinun ei tarvitse tuntea Päällikköä. Avajaiset järjestetään lähes aina päivää ennen kuin näyttely avautuu suurelle yleisölle. Sinun pitää vain katsoa gallerioiden omilta nettisivuilta heidän meneillään olevan kauden näyttelyidensä alkamispäivät ja sen jälkeen mennä paikan päälle edellisenä päivänä klo 17 jälkeen. Ja ryhtyä juomaan.

Taiteilija Heta Kuchka Avajaisnisteistä