Erilainen ystävänpäivän ele: torakka eksän kunniaksi

Bronxin eläintarha tarjoaa vaihtoehtoisen ystävänpäivän lahjan eksää varten.

Kuva: natrot / Fotolia

Ystävänpäivä on amerikkalaisen perinteen mukaan rakkauden juhla. Romantiikantäyteinen päivä on useimpien mielestä mukava juttu, mutta ei silloin, kun on juuri tullut vaikkapa petetyksi, jätetyksi tai joutunut muuten alttiiksi tanopäiselle käytökselle.  

Jos ei halua turvautua väkivaltaan (vaihtoehto, jota emme suosittele) tai lähettää tanopäälle raivostuttavaa glitterpommia, tarjoaa Bronxin eläintarha New Yorkissa tyydyttävän vaihtoehdon. Kun eläintarhalle lahjoittaa 10 dollaria, saa yhden tarhan ällöttävistä, sihisevistä torakoista nimetä eksänsä (tai kenen hyvänsä) mukaan. 

Vuonna 2011 aloitettu Bronx Zoon torakkakampanja on ollut vuosittain niin suosittu, että eläintarhassa päätettiin jatkaa sitä tänäkin vuonna. Vaikka lahjoituksia on tullut paljon ja torakat saaneet liudoittain uusia nimiä, löytyy niitä kuulemma edelleen niin paljon, että kymmenettuhannet ovat vielä vailla nimeä. Lahjoituksen avulla eläintarha tekee toki muutakin kuin nimeää otuksia ja lähettelee niistä todisteena ystävänpäiväkortteja lahjoittajien sähköpostiin: varat käytetään eläintarhan ylläpitoon, lajien suojelutyöhön ja luonnonsuojeluun muun muassa Madagaskarissa. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi