Näin kelpaa aloittaa ura: debyyttilevyn ensimmäisestä sinkusta crossover-hitti ja esikoisesta 14 miljoonan levyn myyntimenestys. Tähän ja kahden vuoden maailmankiertueeseen vielä muutkin pystyvät, mutta yhdysvaltalaisella synkkää poppimetallia soittavalla Evanescencella on taskussa vielä yksi meriitti: vuonna 2003 julkaistu debyyttialbumi Fallen on yksi historian kahdeksasta levystä, jotka ovat pystyneet pysyttelemään kokonaisen vuoden putkeen Billboardin Top 50 -listalla.
Mutta sen jälkeen on ollut vaikeampaa. Bändin kitaristi Ben Moody häipyi kesken edellistä maailmankiertuetta, uusi kitaristi sai sydänkohtauksen ja manageri potkut. Lisäksi basistikin jätti yhtyeen juuri ennen uuden The Open Door -levyn ilmestymistä.
Ilmassa on pahaa karmaa, mutta Evanescencen 24-vuotiasta laulajaa, Amy Leeta ja kitaristi John LeComptia, 33, hymyilyttää Tukholmassa. Goottirockin prinsessaksi hehkutettua Amy Leeta ei meinaa tunnistaa. Päällä on violettimustaraidalliset sukat, musta hame ja musta huppari. Meikkiä ei juuri nimeksikään.
Miten menee?
Amy Lee: "Ihan hyvin! Kovin haastattelumaisesti. Mites itselläsi?"
Kiitos hyvin. Harvoin menestyksekkään debyyttialbumin tekijät onnistuvat toistamaan tempun toisella levyllä. Tiputteko tekin keskikastiin?
A: "Menestys ei riipu levymyynnistä. Jos mielessä on vain numerot tai tiettyjen ihmisten miellyttäminen, ei pysty tekemään mitään aitoa. Sanoo vain asioita, joita kuvittelee ihmisten haluavan kuulla, ja mitä he ostaisivat. Se on läpinäkyvää."
John: "Se kannattaa jättää levy-yhtiölle. Se on heidän ongelmansa."
Uusi levy jatkaa henkilökohtaisella tilityslinjalla. Sinkku Call Me When You’re Sober kirjoitettu on kaiketi ex-poikaystävällesi, Seether-yhtyeen Shaunille?
A: "No joo, inspiraationa oli hän. Kaikki sanoitukset liittyvät jollain tavoin lähipiiriini. Joskus kuuntelen biisejä jälkikäteen, ja ne kuulostavat siltä, että olen oma terapeuttini, joka kertoo, mitä minun pitäisi tehdä elämälleni."
Kuunteletko terapeuttiasi?
A: "Nykyään. Ja paremmalta näyttää!"
Edellinen kiertueenne kesti kaksi vuotta. Amy, millaista se on kundien kanssa?
A: "Likaista. Tosin John haluaa käydä aina suihkussa."
J: "Ja pakosta melko inhottavissa paikoissa. Joudun käyttämään suihkutossuja, koska pelkään jalkojeni puolesta. Pahinta oli, kun yksi suihkutila näytti samalta kuin Auschwitzin keskitysleirien kaasukammiot. Se oli friikkiä."
A: "Suihkuun pääsee kaksi kertaa viikossa."
J: "Mutta useammat bändeistä, joiden kanssa kierrämme, eivät edes käy suihkussa."
Luulisi, että saisitte parempaa palvelua.
J: "Harvoin on aikaa olla hienoissa hotelleissa. Bussilla keikkapaikalle ja sieltä taas seuraavaan paikkaan ja maahan. Ja meitä on kuitenkin pyydetty soittamaan, ei kylpemään."
Suunnittelet itse osan neo-goottimaisista esiintymisvaatteistasi. Määräätkö myös, miten kundit saavat pukeutua?
A: "Heh, en sentään, mutta rakastan muotia. Pukeudun aina mielentilan mukaan. Keikoilla tyyli on tummaa, hieman hämmentävää, visuaalinen tulkinta levyn sisällöstä. Jotkut bändit selviävät farkuilla ja t-paidoilla. Musiikkimme on niin suurta ja teatraalista, että emme voi ilmestyä lavalle sen näköisenä, että olisimme tulleet juuri rakennustyömaalta."
J: "Ja jos joku meistä haluaisi pukeutua esimerkiksi pelkkään kaapuun, niin ei Amy sanoisi siihen mitään, vaikka pitäisikin sitä ääliömäisenä. Hän antaa meidän nolata itsemme."
A: "Terry pitää usein lavalla Mike Myers -naamaria."
Bändinne sai kuulemma alkunsa siitä, että ex-kitaristinne Ben Moody kuuli sinun soittavan Meat Loafin I’d Do Anything For You -kappaletta. Kehtaako tuollaista edes myöntää?
A: "Ääh, vihaan tuota tarinaa! Tämä on vainonnut jo niin pitkään, että totuus tulee tässä: soitin Mozartia, Beethovenia ja Bachia. Sen lisäksi soitin pari tahtia Meat Loafia ja se oli ainoa, minkä Ben tunnisti. Äh, ehkä tyhmin tarina ikinä."