Juhlaviikkojen ohjelma julki

Luvassa uutta sirkusta, teatteria, tanssia ja maailmanmusiikkia.

Zap Maman Marie Daulne on tunnettu rosoisen herkästä äänestään.
Zap Maman Marie Daulne on tunnettu rosoisen herkästä äänestään.

Elo-syyskuun vaihteessa Helsinki juhlii jälleen Juhlaviikkojen muodossa. Kyseessä on Suomen suurin monitaidefestivaali, jonka tämänvuotinen aikataulu on 17.8.-2.9.

Mukana kirjavassa kattauksessa on muun muassa maailman kantaesitys nykysirkuksen huippuihin lukeutuvalta kanadalaisryhmä Cirque Éloizelta. Cirque Éloizen taiturimaiset sarjakuvahahmot hyppäävät unenkaltaiseen maailmaan, jonka pyörteissä leikkikaluja ovat aika ja painovoima. Uutta tekniikkaa hyödyntävässä esityksessä sirkuksen eri lajit yhdistyvät vauhtiin, huumoriin ja illuusioihin.

Huvilateltan maailmanmusiikki on oleellinen osa Juhlaviikkoja. Tänä vuonna mukana on muun muassa jazzin ja soulin maastoissa, r´n´b:n ja soulin kanssa flirttaileva kongolais-belgialainen Zap Mama. Vaikuttavista vokaaleistaan tunnetun Zap Maman laulajan Marie Daulnen puoleen on kääntynyt DJ Krushin, Tony Allenin ja Carl Graigin kaltaiset supertähdet. Yhtye hurmasi Huvilateltan yleisön edellisen kerran vuonna 2005.

Madeleine Peyroux tuo hunajaisen äänensä Juhlaviikkojen avajaisiltaan. Tarjolla on jazz-, pop-, ja folk-cocktail. Katusoittajana aloittanut laulaja-lauluntekijä on versioinut muun muassa Leonard Cohenia, Bob Dylania ja Hank Williamsia, mutta on myös itse varteenotettava lauluntekijä.

Nykytanssin puolella nähdään Emio Grecon ja Pieter C. Scholtenin La Commedia. Huumoria ja ironiaa käyttävä teos lupaa paljastaa viihdyttämisen lainalaisuudet.

Tanssia on luvassa myös kaupungin kodeissa Taidetta kotiin -sarjassa. Kotiansa voi tarjota nykytanssin kotimaisten suurten nimien Reijo Kelan ja Leena Gustavsonin esityksen alustaksi.

Katso Juhlaviikkojen koko ohjelma.

Cirque Éloizen Huippuunsa viritetyt voimahahmot tykittävät energiaa suoraan katsojan alitajuntaan.
Cirque Éloizen Huippuunsa viritetyt voimahahmot tykittävät energiaa suoraan katsojan alitajuntaan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi