Teos-kustantamon ikkunasta näkyy talvi. Tai oikeastaan se helsinkiläinen versio siitä. Ja Finlandia-palkintoehdokas, akateemisten vanhempien tytär ja kahden pienen lapsen äiti Alexandra Salmela on päässyt slovakialaisesta taustastaan huolimatta mukavasti kansallismelankoliseen marraskuutunnelmaamme. Ensiksi epäillään toimittajan kysymyksen kiinnostavuutta, ja sitten ilmoitetaan haastattelujen vievän liiaksi kirjailijan aikaa.
"Haastattelut ovat ahdistavia. Kauhea katsoa itseään tai lukea itsestään jälkikäteen. Kun aloin kirjoittaa tätä kirjaa, en tajunnut, kuinka media liittyy tähän alaan. Tuntuu, kuin olisin kahtiajakautunut. On olemassa minä ja sitten se media-minä."
Salmelan kiusaantuneisuus on helppo uskoa. Katsekontakia ja alkukättelyä välttelevä, pitkiä huokauksia päästelevä ja "en tiedä, en osaa sanoa" -vastauksia liukuhihnalta tuottava tuplamaisteri on tältä osin vastakohta kirjansa päähenkilölle Angielle, jonka suurin haave on maine ja julkisuus. Salmela haluaisi taas kiireesti Tampereen- junaan.
"Lapsenakin olin jollain tapaa neuroottinen. Pelkäsin päiväkotiin menemistä niin, että vanhemmat veivät mut 5-vuotiaana psykologille. Ja kai se tietynlainen pakkomielteisyys nostaa päätään nykyäänkin silloin tällöin. "
Lapsesta kasvoi ehdoton hippiteini, joka jätti hiuksensa pesemättä ja ompeli omat vaatteensa. Luonnonsuojelun ja stereoiden huudatuksen lomassa nuori Salmela huomasi, että suuret taiteilijat Janis Joplinista Kurt Cobainiin ovat kuolleet maagisessa iässä 27, ja silloin Salmela – aivan kuin kirjansa päähenkilö Angiekin – halusi kirjoittaa menestysteoksensa ennen tuota ikää.
"Halusin saavuttaa jotain todella isoa. Ajattelin, että esikoisteokseni täytyy olla marginaalinen. Ja kuitenkin niin merkittävä, että se herättäisi huomiota koko yhteiskunnan skaalassa." Aikaraja meni Salmelan kohdalta muutamalla vuodella yli, mutta jos Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto ja Finlandia-ehdokkuus hieman hälventäisivät tuskaa. Tosin lukuun 27 liittyvää pakkomiellettä ei yksi menestys vielä kumoa.
"Laitan sen aina lottoriviin."
Teoksen kustannusohjelmaan Salmela pääsi muutama vuosi sitten järjestestetyn Mikä ihmeen uussuomalainen? -novellikilpailun avustamana. Nyt haastattelu on vienyt 20 minuuttia. Kirjailijan kiemurtelu penkissä lisääntyy, sormenkynsi lyhentyy ja toimittajan mielenkiinto entisestään kasvaa. Salmela on saavuttanut sen, mistä monet vain haaveilevat, mutta silti hymyä saati intoa ei ole havaittavissa. Mietityttää, onko kirjailija angstinen. Saan vastauksen pohdintaani. Tosin en kirjailijalta.
"Ei Alexandra aina ole näin angstinen", keskeyttää Teoksen viestintäpäälliikkö Jussi Kaisjoki, ja ehdottaa haastattelun jatkamista loppuun sähköpostilla. Eilen on ollut Hesarin kemut, ja tänään herääminen aamutelevisioon. Kaisjoki taputtaa Salmelaa olkapäälle ja hymyilee.
"Sähän olet vain väsynyt . Väsynyt, mutta onnellinen. Eikö niin, Saša?"
File: Alexandra Salmela
- Kirjoittaa: Joku kannettava, en muista merkkiä
- Kirjoja kotona: 8
- Äidinkielen numero koulussa: 1, joka vastaa suomen kymppiä
Salmelan valinta
- Gabriel García Márquez:
Sadan vuoden yksinäisyys - Sue Townsend:
Adrian Mole -sarja - Anton Tsehov:
Kolme sisarta - Iáchyn Topol:
City Sister Silver - Orhan Pamuk:
Lumi
Alexanda Salmela:
27 eli kuolema tekee taiteilijan, Teos 2010
- Stoori: Kirjailija-wannabe Angie muuttaa Prahasta suomalaiseen ekoparatiisiin.
- Paras pala: Lapsellisen rehellinen tähtilistaus.