Kiusaamisen vastaisen elokuvan korkea ikäraja raivostutti jenkkiteinin

Jenkeissä 13 miljoonaa lasta joutuu kiusaajien hampaisiin tänä vuonna. Yksi kiusankappaleista on Motion Picture Association of America.

Michiganin high schoolissa opiskeleva Katy Butler vaatii alhaisempaa ikärajaa elokuvalle Bully.

Jenkeissä MPAA eli Motion Picture Association of America on antanut elokuvalle ikärajan R. Tämä merkitsee sitä, ettei kukaan alle 17-vuotias saa mennä katsomaan elokuvaa ilman huoltajaa. Ikäraja vaikeuttaa huomattavasti myös elokuvan esittämistä jenkkikouluissa teineille. Siis niille, joille elokuvasta voisi olla suurin hyöty.

Butler on aloittanut adressin, jonka on toistaiseksi allekirjoittanut yli 209 000 henkilöä. Luku kasvaa koko ajan. Adressin kuvaustekstissä Butler kertoo, miten häntä on kiusattu koulussa. Kiusaajat ovat nimitelleet häntä ja jopa murtaneet hänen sormensa. "Pidätin itkua heidän juostessa pois nauraen. En tiennyt mitä tehdä, seisoin vain paikallani yksin ja peloissani."

Adressin kommenteissa monet ihmettelevät, miten väkivaltaiset viihde-elokuvat voivat saada alhaisen ikärajan samalla, kun väkivallan ja kiusaamisen vastainen dokumenttielokuva määritellään haitalliseksi.

Yksi elokuvan kiusatuista, trailerissakin esiintyvä silmälasipäinen Alex Libby yritti myös vaikuttaa MPAA:n päätökseen tuottaja Harvey Weinsteinin tukemana. Poika joutui pettymään. "En saa katsoa omaa elämääni. Eivätkä muut lapset näe, mitä me joudumme kestämään."

MPAA:n nettisivulla Bullyn korkean ikärajan syyksi on määritelty "some language". Nuorethan eivät kuule kirosanoja tai muunlaista ikävää kielenkäyttöä jatkuvasti muualla, kuten kiusaajien suusta koulussa.

Niin, for fuck's sake.

Bullyn viralliset sivut

3 kommenttia

DivineFF

6.3.2012 22:22

Mua on kiusattu aikoinaan, ja pahasti. Ajattelin kun näin tän otsikon, että jaaha taas näitä. Että kyllä kiusaamisesta selviää ja se kasvattaa. Ja niin ajattelen yhä. En muuttaisi päivääkään. Mutta voi saatana kun pistin videon pyörimään niin valahti kyyneleet vaan valumaan kun Niagaran putouksesta. Yhtä helvettiähän se aina oli. En toivois kenellekkään muulle. Onneks nykyään asiat on hyvin ja elämä rullaa. Ainoana vaan että vaikka olen nykyään hyvin menevä ja pidetty ihminen, en siltikään tunnu saavan aikaiseksi pysyvää parisuhdetta. Eikä näistäkään voi kun anonyymisti netissä kirjotella. Ei kukaan varmaan edes tiedä että oon jotain tän kaltasta käyny läpi. Ei se todellakaan näy ulos päin. Menestyvä nyrkkeilijä, taiteilija, naisten mies. Ja vitut. Kyllä se sattuu ja tulee aina sattumaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joskuskiusattu123

7.3.2012 16:15

Kyllä se vaan vahvistaa vaikka pahalta ne muistot tuntuukin. Myöhemmin elämässä on päättäväisempi ja vahvempi, ja menestyminen on ehkä jopa helpompaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

9.3.2012 09:45

Ketä vahvistaa, ketä ei. Yhtä vahvistunutta kiusattua kohti on aika monta ihmisrauniota, joka ei kykene solmimaan ihmissuhteita tai toimimaan sosiaalisesti yhteiskunnan edellyttämällä tavalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi