Laura Närhi

Hän katsoo Salattuja elämiä ja lukee Seiskaa. Hän ostaa vaatteensa H&M:stä. Hän on kotoisin Kirkkonummelta, ollut musiikkiluokalla ja käynyt pianotunneilla. Hän on syntynyt perheeseen, jossa harrastettiin tennistä ja purjehdusta. Hänen äitinsä on konsultti. Sunnuntaisin hän käy iltakävelyllä. Hän on Laura Närhi, Kemopetrolin laulaja, rocktähti.

Oliks toi?", kysyy Café Caruselin myyjä kollegaltaan.

"Oli, sitä haastateltiin just Moon TV:ssä", vastaa kollega tarkoittaen Kemopetrol-yhtyeen laulajaa Laura Närheä, joka poistuu pöytään teekuppinsa kanssa. Teetä, koska Närhellä on paha yskä.

Viikko sitten Laura Närhi koki julkisen uransa yhdenlaisen huippuhetken.

"Yksi pikkutyttö kysyi multa nimmaria ratikkapysäkillä juuri kun olin nousemassa ratikkaan ja matkalla keikkabussin lähtöpaikalle. Hihkaisin ilosta."

Kemopetrol on helsinkiläinen bändi. 15 000 kappaletta ensi levyään Slowed down myynyt ja Child is my name -hitin tehnyt yhtye on soittanut tyhjällekin salille. Eikä se ihmetytä Kuutamolla-elokuvan nimibiisin laulanutta Närheä juuri lainkaan.

"Usein ihmettelen, että meidän keikoilla on yleensä ihmisiä. Vielä kummallisempaa on, kun joku osaa laulun sanat ulkoa. Olimme viime viikonlopulla keikalla Raumalla. Hotellihuoneeni oli keikkapaikan sisäänkäynnin vieressä. Kun huomasin, että keikallemme jonotetaan, soitin bändin jäsenille ja hihkuin, että ulkona on jono."

Aloittelevan rokkarin viattomat ilot.

Rokkia keskiluokasta

Hän on unelmoinut rocktähteydestä viisivuotiaasta asti. Tai ainakin siitä, että saa laulaa. Laura Närhi laulaa suihkussa ja kadulla.

"Teini-iässä lauloin kasetille Tori Amosin biisejä ja lauloin harjaan peilin edessä."

Ja alle kouluikäisenä Laura järjesti kykykilpailuja, jotka hän itse voitti ja viihdytti sukulaisiaan tunnin mittaisilla matineoilla, joista oli poistuminen kielletty. Ja hän katsoi kaikki euroviisut.

Närhi oli musiikkiluokalla kympin oppilas. Hän soitti pianoa, kunnes kyllästyi.

"Olin laiska harjoittelemaan."

Teini-ikäisenä hän lauloi mainoslauluja: Barbie, Neste, Oltermanni. "Oikea oltermanni…."

"En kertonut kenellekään koulussa. Se oli hyvä keino ansaita rahaa."

Silloin hän oppi vääntämään kasvojaan ja elehtimään varioidakseen ääntään.

"Lauloin aina mainoslaulut äänityskopissa, jossa oli verhot vedetty alas, niin että sain heilutella käsiäni rauhassa."

Musiikki oli myös kotona ruokapöytäkeskustelun aihe. Laura Närhen äiti Maija Kuusi oli kymmenen vuotta levy-yhtiö BMG:n toimitusjohtajana, isä Seppo Närhi muusikko ja säveltäjä ja isäpuoli Kim Kuusi mainosmusiikkisäveltäjä ja tuottaja. Trioa täydentävät veli, joka on vaihtanut musiikkilehdestä musiikkikauppaan, ja isoisä, jolla oli musiikkialan yritys.

"Dingo teki sitten uuden levyn, mitäköhän se Andy tekee, Martti tulee soittamaan sinne…" Rokkitähdet olivat Lauralle naapurinpoikia. Hänen äitinsä puhui heistä ruokapöydässä ja kuljetti lapsiaan konserteissa, levyn julkaisubileissä ja muissa musiikkialan tapahtumissa.

"Joskus toivoin, että meidänkin kotona olisi tuoksunut korvapuustit ja ruoka olisi ollut valmiina niin kuin luokkakavereideni kotona."

Laura Närhen kotona rock ja keskiluokkaisuus olivat jopa pelottavan sopiva yhdistelmä.

Restonomista laulajaksi

Neljä vuotta sitten Laura Närhi oli juuri aloittanut opintonsa Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulussa: eximian ylioppilaasta piti tulla restonomi. Nyt opinnot ovat seisoneet jo vuosia ja opinto-oikeuskin on tainnut vanheta. Parempi kuulemma näin.

"Ei musta olisi ravintola-alalle. En mielestäni sovi palvelualalle. Olen liian mukavuudenhaluinen."

Lauran Närhen ystävä luonnehtii Lauraa jopa vähän laiskaksi, mutta lahjakkaaksi.

"Olen ajatellut kielenkääntäjäksi. Olin koulussa hyvä kielissä."

Kemopetrolin koelauluun hän päätyi vuoden 1998 lopulla koulun bileistä, joissa hän tapasi bändin muita jäseniä.

"Laulaminen tuli yhtäkkiä takaisin elämääni. Pitkään aikaan vanhempani eivät edes tienneet, millaista musiikkia teen."

Lukioajan ystävätkin olivat yllättyneitä Lauran bändiharrastuksesta.

Ensimmäisen levyn Kemopetrol julkaisi kaksi vuotta sitten. Levy-yhtiönä oli pieni Plastnik ja jakelijana äidin johtama BMG. Uuden Everything’s fine -levyn julkaisevat BMG ja Plastnik yhdessä. Äiti on tosin jo jättänyt yhtiön.

"Mietin asiaa pitkään. Tiesin, että siitä tulee sanomista, että kaikki virnuilevat. Mutta sitten ajattelin, että ihan sama."

Kodin opeista on ollut kuulemma hyötyä.

"Ymmärrän levy-yhtiön kannan, kielen ja sen miten asiat toimivat. Esimerkiksi, jos levy-yhtiö sanoo, että levy ilmestyy jossain kuussa, se ei välttämättä ilmesty silloin."

Ei liikaa meikkiä tai tyttömäisiä vaatteita

Levy-yhtiö on hyväksynyt Kemopetrolin tuotannon sellaisenaan.

"Olen ymmärtänyt, että kaikilla yhtyeillä se ei ole yhtä ilmiselvää."

Närhi ei ole treenannut Kemopetrolin aikana lauluääntään.

"En ole ottanut laulutunteja. Opin laulun sävelmät nopeasti, usein kertakuulemalta, mutta minulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa."

Mutta miten levy-yhtiö kontrolloi suojattejaan?

"Ei mitenkään. Me teemme musiikkia ja ne pakkaavat sen pakettiin. Mulle ei ole annettu muuta ohjetta kuin olla itseni näköinen. Joskus yhtiö on älähtänyt, jos olen ollut kuvissa liian meikattu tai liian tyttömäisissä vaatteissa."

Omana itsenään? Siis niin kuin nyt: vaaleanpunaisessa hihattomassa t-paidassa, jonka keskustaa koristaa punainen kuvio, farkuissa ja beesseissä tennareissa, nahkanaru sidottu oikeankäden ranteseen, vähän meikkivoidetta, ehkä ripsiväriä.

"Tällaisissa vaatteissa olen nykyään lavallakin."

Tosin keikoilla hän kuulemma meikkaa huolellisemmin. Sen taidon Närhi joutui opettelemaan vasta keikkailun alettua. Aikaisemmin oli sutiminen jäänyt vähemmälle. Hän sanoo nykyään vaatekaupoissa kiinnittävänsä huomiota muihinkin vaatteisiin kuin villatakkeihin. Närhellä on myös stylisti, joka hankkii hänelle laurannäköiset vaatteet esimerkiksi kuvauksiin. Osa kuvausten vaatteista on kuulemma kauppojen lainoja, osa omia. Ja arvatkaa, mistä naapurintyttö-rocktähti hankkii vaatteensa? H&M:stä.

Tuleeko sitä itsekriittisemmäksi, kun on koko ajan napituksen kohteena?

"Ei mua häiritse. Mulla on aika hyvä itsetunto. En harrasta urheilua, enkä katso, mitä syön tai juon, keikkapaikalla on otettava sitä, mitä on. Onneksi mua on siunattu nopealla aineenvaihdunnalla."

Närhessä on omien sanojensa mukaan ollut aina sen verran prinsessan vikaa, että on ollut kivaa olla lavalla huomion keskipisteenä tai kuvauksissa puunattavana.

Ramppikuumetta

Se ei tarkoita, että esiintyminen olisi aina helppoa.

"Ennen olin kauhean hermostunut ennen keikkoja. Se alkoi sound-checkista tai siitä, kun olin käynyt suihkussa ja aloin meikata. En sallinut kenenkään tulevan lähelleni. Tiuskin ystävilleni, jotka tulivat tervehtimään ennen keikkaa. Nyt se on vähän helpottanut."

Tosin Helsingin keikat ovat yhä piinaa.

"Täällä keikalla ovat kaikki p-keleen rokkipoliisit, ja tutut. Arvostelut kirjoitetaan yleensä Helsingin keikoista."

Tavastia on pahin – ja paras – paikka.

"Puitteet ovat parhaat, paineet kovimmat."

Kemopetrol on soittanut Tavastialla kahdesti. Se on paikka, jossa muusikosta tulee muusikko: kutsu festareille ja rock-piireihin.

"Festareilla tutustuu toisiin muusikoihin. Tutustuin viime kesänä esimerkiksi Maija Vilkkumaahan, Lemonatorin ja Egotripin jäseniin. Yleensä joku esittelee ihmiset toisilleen. En erityisemmin kulje esittelemässä itseäni."

Missä muusikot tapaavat? No, kaljateltassa tietenkin.

Keikkaelämässä rasittavinta Närhen mukaan on se, että soittaminen aloitetaan vasta puoli yhdeltä ja nukkumaan pääsee kolmelta.

"Kun keikkapaikalta pyritään lähtemään jo yhdeltätoista ei nukkumiseen jää juuri aikaa. Yritän nukkua bussissa takaisintulomatkalla. Tai sitten luen Seiskaa tai iltapäivälehteä. Ei keikkabussissa pysty lukemaan edes kunnon romaania."

Viime sunnuntaina keikkabussin kaarrettua kotipihaan Närhi kävi syömässä pizzan ja tuuletti itseään kunnon kävelyllä Töölönlahden ympäri.

Se oli kuulemma tyypillinen poplaulajan vapaapäivä.

Kemopetrolin uusi levy Everything’s fine levykaupoissa 6.5.2002.