Mieshuoran kuva

Aleksi Salmenperä ajaa uusimmassa elokuvassaan perheenisän huoraamaan.

Aleksi Salmenperä sai Lapsia ja aikuisia -elokuvasta kaksi Jussi-palkintoa.
Aleksi Salmenperä sai Lapsia ja aikuisia -elokuvasta kaksi Jussi-palkintoa.

Saavun tapaamispaikaksi sovittuun Ahjoon pyyhkien lumihiutaleita kamelikarvatakkini rinnukselta. Olen kärppänä ajoissa tonteilla, sillä Salmenperä hoitelee tänään toimittajia minuuttiaikataululla.

Muuttiko elokuvan teko asennoitumistasi lihakauppaan?

“Ehkä siten, että kehitysvammaisten ja liikuntarajoitteisten kohdalla totaalikieltäminen tuntuu aivan väärältä. Ihmiskauppaa ei tee mieli tukea, mutta joku systeemi pitäisi varmaan olla, ettei liikuntarajoitteisten tarvitsisi lähteä Hollantiin.”

Oliko kohtaus, jossa kehitysvammainen näyttelijätär esiintyy miehen kanssa alasti kylpykohtauksessa ihan loppuun saakka mietitty idea? Suomessahan joku kiskaisee tällaisesta aina maissintähkän nenuun.

“Sen takia se kiinnosti. Ihmiset eivät halua tietää, että kehitysvammaisella voi olla vanhemmat, jotka ostavat sille miehen. Muurahaispesään pitää aina tökkiä, ja johonkin vaistoon pitää luottaa, vaikka mua pelotti ja mietitytti tehdä se. Se huumori, joka siihen liittyy, tuntui oikealta tämän näyttelijättären kanssa, joka tiesi täsmälleen mitä se tekee.”

Miten elokuva eroaisi, jos päähenkilö olisikin ollut nainen?

“Uskon, että siitä olisi tullut huomattavasti synkempi. Se olisi ollut välittömästi uhri, joka tekee kaikkensa perheen hyväksi. Nyt kun se on mies, niin sitä ei lueta niin latautuneesti, vaan sitä katsoo jotenkin puhtaammin, että mitä siinä oikeasti tapahtuu. Mun olisi ollut ainakin paljon vaikeampi kirjoittaa sitä. Nyt kun se on mies, niin voi laittaa vähän halvalla.”

Onko naisille vittuilu vaikeampaa kuin miehille?

“Se on vaikeampaa, mutta mä yritän kehittyä siinä. Lapsissa ja aikuisissa naiset olivat jalustalla; niissä on jotain pyhää ja henkevää. Miehet olivat onnettomia nyhveröitä. Mä päätin että seuraavassa leffassa mä pistän naisia tosi halvalla, mutta se ei vieläkään ihan onnistunut.”

Näyttelijävalinnat toimivat kuin nenä pyllyssä.

“Ne löytyivät koekuvauksissa. Mä tiesin että Tommi [Korpela] ja Jani [Volanen] on tehnyt yhdessä töitä ja ne on kavereita oikeasti. Tuli sellainen olo, että niiden ystävyydestä saa paljon ilmaiseksi irti.”

Pyöritään häpeän ympärillä. Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, joka liittyi alastomuuteen. Pitääkö mies riisua, että se on oikein nolona?

“Riippuu ihan miehestä, mutta Juhan kaltaiselle miehelle se täytyi tehdä nopeasti, jotta päähenkilö huomaa, että ylipäätään pystyy siihen. Kohtaus [jossa mies harjaa alasti naisen hiuksia] oli mun mielessä jotenkin roolinkäännön ja alistumisen kuvana. Se on konkreettinen ja simppeli. On häpeällinen tilanne, että joutuu ottamaan maksusta naisen edessä vaatteet pois.”

Matti-elokuvassa on samanlainen myötähäpeäkohtaus. Mä rupesin miettimään, että Miehen työssähän on aika samanlaisia...

“Älä älä mieti.”

... suomalaisen menestyselokuvan perusrakenteita. Siinä juodaan, tapellaan, oksennetaan, hässitään ja itketään turkkamaisen koulukunnan tapaan räkä poskella.

“Se olisi tosi loistavaa jos olisi, mutta musta tuntuu, että me jäädään niistä Matin katsojaluvuista kuitenkin vähän. En ole nähnyt sitäkään, mutta epäilen, että se on tehty vähän taitavammin katsojaystävälliseksi.”

Oletko koskaan epäonnistunut strippauksessa elokuvan päähenkilön tapaan?

“Ala-asteella osallistuin koulussa strippikisaan. Voitin sitten sen kisan, ja sain pussillisen Lätkäliigoja palkinnoksi. Sillä oli kuitenkin sellainen seuraus, että meidän luokan tytöt vetäytyivät kauhuissaan supattamaan, eivätkä voineet enää katsoa muhun. Mä juoksin itkien kotiin äidin syliin.”

Onko raha seurannut kriitikoiden ylistystä?

“Rahat on koko ajan ihan nollassa, ja puhtaalla pankkilainalla rahoitetussa vetoisassa talossa lapset konttaavat huulet sinisinä. Koko ajan joutuu miettimään, miten tullaan toimeen, mistä saadaan rahaa.”

Kahden palkanko takia halusit toimia sekä ohjaajana että käsikirjoittajana?

“Todennäköisesti se menee näin.”

Miehen työn ensi-ilta 23.2.

7 kommenttia

Perä-fani

16.2.2007 09:47

Toi Salmenperä on aika rohkea tyyppi.Mielenkiintoisia juttuja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

M--74--

19.2.2007 22:10

Pitää mennä katsomaan leffa. Aihe on hyvä ja mielenkiintoinen. Mutta just toi, että nainen on tollaisessa tilanteessa aina uhri ja riistetty ja sikojen miesten hyväksikäyttämä, mutta mies ei ole, on totta. Mies on siis aina vastuussa itsestään eikä voi syyttää ketään tai mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Komment

21.2.2007 08:38

Niin kaipa se johtuu siitä, että ajatellaan, että mies aina haluaa seksiä ja nainen taas lähtökohtaisesti ei. Toisaalta huonot naiset saavat aina yhä maineen, miehille niittäminen ei ole miinus.
Mutta tässä elokuvassa voidaan kai nähdä toi mies sankarina, joka yrittää vain hoitaa oman perheensä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Apuska

21.2.2007 12:57

Mä en tajua mistä toi ajatus on tullut ettei naiset muka halua seksiä.Mä en juuri muuta ajattelekaan.Muistelen edellistä kertaa tai haaveilen uudesta.Kai sitä pelätään leimautumista että on jotenki "huorempi" kun haluaa.Painukaa kuuseen kaikki pihtarit.Kuolisin jos en saisi seksiä ja läheisyyttä ja miehen karkeaa partaa.Kyllä pitää olla oikeus tuntea itsensä naiseksi vaikka olisi vammainenkin.himot ne on hiirelläkin.Ajattele miten se parantaa elämänlaatua.Mä en tartte miestä muutakuin viihdyttämään,elämänkumppaniksi, taloudellisesti pärjään omillani.Sylissä tunnen eläväni.Siitä turvapaikasta on ihana lähteä kylmään maailmaan.Eläköön rakkaus!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mieshuorat hei!

22.2.2007 08:28

Millainen kaupungin mieshuoratarjonta on noin yleisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

*rullaten*

22.2.2007 19:35

Yhdyn kyllä täysin Apuskan mielipiteeseen.
Minuakin panettaa melkein tauotta ja mietin lähes tauotta seksiä... tulevaa tai mennyttä.
Koska en ole varattu niin saan seksiä monilta miehiltä, mikä on varsin piristävää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mediatutkija

25.2.2007 21:43

Alastomuutta on nykyisin niin paljon, että on tärkeää säilyttää esteettisyys kun näytetään ihmisvartaloa. Etenkin kun kaikki genitaalalueiat myöten on esillä. Sinänsä on hienoa, kun on rohkeutta esiintyä, kun näkyminen on olennainen osa elokuvaa. Fyysinen alstomuus on kuitenkin suomalaisille luonnollisempaa kuin muille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi