Rouva Presidentin back stagella

Aleksi Bardyn seurantadokumentissa tarkkaillaan Tarja Halosta puolentoista vuoden ajan.

Tarja Halonen sai dokumentin kamerat peräänsä reilu vuosi sitten.
Tarja Halonen sai dokumentin kamerat peräänsä reilu vuosi sitten.

Maaliskuussa ensi-iltansa saava Rouva Presidentti on Tarja Halosta seuraava dokumentti. Aleksi Bardyn ohjaama leffa on kansainvälisestikin harvinainen kurkistus yhteiskunnallisen vaikuttamisen ylimmälle tasolle.

Dokumentti on kiertue-elokuvien tyyppinen kokonaisuus, jossa selostuksen sijaan tilanteet puhuvat puolestaan.

"Saimme tilaisuuden päästä seuraamaan elämää Suomen presidentin back stagella. Lopputuloksena on välitön ja huumoriakin sisältävä näkymä siitä, millaista on presidentin arki, ja millainen ihminen on Tarja Halonen virallisen instituution takana", ohjaaja Bardy kertoo.

Leffa osuu ajanjaksolle vuoden 2010 marraskuusta tulevan maaliskuun alkupäiviin, jolloin presidentti luovuttaa vastuun seuraajalleen.

Haloseen on ehtinyt jo tottua kahdentoista vuoden aikana. Toivottavasti dokumentissa päästään käsiksi edes johonkin likaiseen tai skandaalinkatkuiseen Halosen taustoissa. Trailerin perusteella tämä on kuitenkin epätodennäköistä. Luultavasti katsojille tarjoillaan sisäsiisti ajankuva, joka ei kerro juurikaan uutta.

1 kommentti

VanHelsing

3.1.2012 16:26

Joopajoo. Taisipa mennä Aleksi Bardylta puolitoistavuotta täysin hukkaan. Ei kai kukaan kuvittele että TarjaHalonen, tai kukaan muukaan pressa, sanoisi tai tekisi kameran ja mikrofonin edessä mitään muuta kuin kiillottaisi omaa kilpeään. Eli annan ennakkopisteinä tulevasta ohjelmasta TÄYDET NOLLA PISTETTÄ.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi