Samuli Vauramo

Ensi kertaa näimme Samuli Vauramon valkokankaalla räppärinä. Hyvin istuva rooli on kuitenkin mahdollisimman kaukana Samuli Vauramon todellisesta minästä. Siitä pedantista, joka petaa pieteetillä sänkynsä ja josta piti tulla upseeri. Ehkä hyvä niin, sillä leffavaikuttajien mielestä Samuli Vauramo on Suomi-leffan tulevaisuus.

Los Angelesista palannut Samuli Vauramo kärsii jetlagista.

“Uupumus iskee seitsemältä illalla. Valvon väkisin kymmeneen asti vain herätäkseni pirteänä neljältä aamuyöllä. Rytmi kuulemma siirtyy tunnin päivässä kohti normaalia.”

Olisit halunnut tavata venäläisessä teehuoneessa, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Kuvailet itseäsi romanttiseksi ja dramaattiseksi slaavilaiseksi melankolikoksi. Miksi juuri slaavilaiseksi?

“Slaavilaisuus on elämää tunteella. Suomalaisuus on liian usein kestämistä ja sietämistä. Slaavilainen melankolia on rouheampaa kuin härmäläinen, perkelettä manaava vastatuuleen painaminen. Slaavilainen valehteleminenkin on suuruudessaan elämäntäyteisempää.”

Ja pidät venäläisestä ruoasta?

“Sen tummat sävyt sopivat mainiosti talveen. Slaavilaisuus on myös verenperintöä. Sitä en ole viitsinyt aikaisemmin mainostaa, koska se on vähän hankala aihe...Meidän suvussa oli kauan sitten loikkari. Äitini isoäiti kärsi Neuvostoliitossa hirveitä asioita, mutta pääsi onneksi pakenemaan ja toi mukanaan venäläisiä tapoja. Kulttuurien risteyskohdassa kasvaminen tuli jo varhaisteininä esiin erilaisuuden tunteena, ujoutena ja itsen vähättelynä. Se on vaikuttanut tapaan katsoa maailmaa.”

Miten slaavilainen melankoolikko joutui Enkelten kaupunkiin?

“Opiskelun vuoksi. Opiskelin viime vuonna Losissa yhteensä neljä kuukautta, tammi- ja helmikuun ja loka–joulukuun. Viimeksi Aku Louhimiehen innostamana Judith Westonin Two Lights Theatressa. Westonin oppiin oli vaikea päästä. Kurssit olivat täynnä, mutta jonkun peruutettua pääsin tapaamaan Judithia. ‘Katsotaan ensin kaksi viikkoa’, hän sanoi. Sain jatkaa.”

Kysyn saman kysymyksen kuin Judith Weston. Miksi näyttelet?

“Tahdon kertoa tarinoita. Ennen kuin aloin näytellä olemiseni oli sellaista... no, sietämistä ja tunteiden piilottamista. Olin jo lukioaikana kiinnostunut katseen kohteena olemisesta, ja lavalla oli lupa tuntea ja näyttää tunteita. Sitten kiinnostukseni siirtyi tarinoiden kertomiseen. Oikeastaan kyse ei ole siitä, kuka tarinan kertoo, vaan mitä kerrotaan. Kertomiseen tarvitaan näyttelijöitä. Westonin kurssilta pudotettiin pois näyttelijöitä, jotka kuvittelivat tarinankerronnassa olevan heistä kysymys. Komea pitkä jätkä kertoi haastattelussa tulleensa kurssille, koska se on hyvä tapa verkostoitua. Kahden viikon päästä jätkää ei enää näkynyt.”

Kanssasi taitaa olla turha virittää keskustelua tähtikultista?

”Joo. Joillekin kollegoille roolin näytteleminen on työtä, mulle se on elämäntyö. Tykkään toistella tuota mantraa, koska mulla elämä ja työ kietoutuvat vahvasti yhteen. Joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että melkein kaikki asiat, joita teen, liittyvät näyttelemiseen.”

Kuinka usein ihmiset tulevat kertomaan baareissa “hyviä tarinoita”?

“Liian usein. Aina löytyy uusi tarina, jossa voitetaan lotossa ja dokataan kaikki. Kaikkien elämä on mielenkiintoista, mutta kaikista ei voi tehdä leffaa. Suomalaiset elokuvat ovat muutenkin melkoista tiskirättirealismia.”

Puhuin kolmen kanssasi työskennelleen elokuvaohjaajan kanssa. Ensimmäinen kuvasi sinua pedantiksi, kunnianhimoiseksi ja älykkääksi, toinen jännittäväksi persoonaksi. Kolmas sanoi sinun olevan niin filosofinen, että olisit voinut tulla kirjailijaksi. Olet kuulemma myös niin hyvätapainen, että viikkaat aamulla petivaatteet.

“Se on totta. Mummo oli pedantti. Kävely serkkutytön perässä portaita ylös johti takaraivoon läpsäisyyn, ruokapöydässä viheltely litsariin...

Tuo filosofiapointti tuo mieleen hauskan jutun. Teatterihistorian professorin palautteessa oli ensimmäisen kokeen jälkeen nootti: Ota yhteyttä, jos haluat keskustella intellektuellin näyttelijän ongelmasta. Ohjaajaoppilaat nauroivat. Kai se tarkoitti sitä, että mä olen aika pohtivainen...”

Olet näytellyt Pamela Tolan ja Pihla Viitalan kanssa. Miten filosofinen näyttelijä käsittelee roolissa rakastumista?

“Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa. Välillä työ herättää vahvoja tunteita. Silloin on vaan työskenneltävä ja tajuttava, ettei tunne ole olemassa muuta kuin roolia varten. Tunteet ovat oikeita, mutta ne elävät vain hetken. Se riittää, koska elokuva on hetken vangitsemista. Parhaimmillaan roolihenkilöt ihastuvat toisiinsa. Syntyy kipinä, jonka katsojat näkevät. Kari-Pekka Toivonen sanoi osuvasti koulussa, että kipinä myös sammuu, kun astuu lavalta pois, tai kun elokuvan jälkityöt ovat käynnissä, kaikki on ohi.”

Kuluvan vuoden aikana elokuvateattereihin tulee kaksi elokuvaa, joissa sinulla on päärooli. Marko Mäkilaakson Stone´s War ja Aku Louhimiehen Käsky. Mitä seuraavaksi?

“En tiedä. Tulevaisuus kauhistuttaa ja jännittää. Mielen on kuitenkin vallannut tietty tyytyväisyys, koska jääkäri Aaro Harjulan rooli oli itselleni tosi tärkeä. Nyt on tunne siitä, että hyvä kun sai sen sanottua...”

Mistä Käskyssä on kysymys?

“Kyseessä on siis kolmiodraama ääritilanteessa. Joukko punaisia naissotilaita jää valkoisen puhdistusryhmän vangiksi sisällissodan loppuvaiheessa, mutta yksi selviää ihmeen kaupalla teloitusryhmän edestä hengissä. Nuori jääkäri päättää viedä naisen tapauksen kenttäoikeuteen. Matkaan tulee mutkia, vietetään pitkiä aikoja autiolla saarella, ja oikeudessa selvitetään, mitä kaikkea käskyn ja vankilaan saapumisen välillä on tapahtunut.

Jännittävää nähdä, ovatko suomalaiset valmiita ottamaan vastaan Akun käsityksen suojeluskuntalaisista. Sen, etteivät he kaikki olleet hyviä jätkiä. Tabuja on tärkeä käsitellä. Hoidettu haava paranee, hoitamaton tulehtuu, ja koko raaja joudutaan pahimmassa tapauksessa amputoimaan. Itseä kiinnosti, mitä jatkuvan kuolemanpelon alla oleminen tuo ihmisestä esiin.”

No?

“Eläimen. Kuoleman uhatessa sivistys karisee. Ihminen on valmis tekemään hirveitä asioita selviytyäkseen tai auttaakseen toista, jonka haluaa selviytyvän. Olemme melko primitiivistä sakkia.”

Uskonto ja jumalat lähtevät ensimmäisinä?

“Kyllä. Toisaalta sanotaan, ettei poteroissa ole ateisteja. Kuoleman uhatessa ihminen alkaa toimia. Tulee aika tyhmä olo, kun itsellä ei ole kokemuksia tuollaisista tilanteista. Jenkeissä kuulin Irakista ja Afganistanista kertakäyttöyhteiskuntaan palaavien sotilaiden kertomuksia. Nykyaika on ihmeellinen. Afganistanista lentää lentokoneella muutamassa tunnissa sodan keskeltä jenkkien kertakäyttösysteemiin. Kun sisällissota tai sota itänaapuria vastaan loppui, siitä vaan takaisin pellolle ja kyntämään.”

Puhutaan armeijasta. Miksi kävit sen kesken teatterikorkeakoulun?

“Samastuin harrastamieni taistelulajien kautta soturi-ideologiaan, siihen, että valitaan asiat, joiden puolesta taistellaan. Valitsen myös näyttelijänä omat taisteluni. Kuvittelin pitkään, että nämä ovat samoja asioita. Eivät ole. Sotilas tekee mitä käsketään. Hän luovuttaa päätäntävallan auktoriteetille.”

Miksi kävit armeijan kesken teatterikoulun?

”Argh. Mulla oli uran suhteen kaksi selkeää vaihtoehtoa: sotilaaksi tai näyttelijäksi. Lopullinen valinta selvisi vasta armeijassa. Koulusta käytynä armeija oli lyhyempi. Sitä paitsi, näyttelijänä oli hyvä saada poikkileikkaus omasta sukupolvesta. Siellä heräsi viimeistään todellisuuteen. Herranjestas millaista säätäjää meistä löytyy. Armeijassa toimitusjohtajan poika ja se toinen ääripää olivat samassa sopassa. Oli jännä nähdä, miten helposti helppoa elämää elänyt hajoaa, ja kuinka paljon laiheliini kestää. Taisin leikkiä armeijaa vähän turhan vakavasti, kun sen jälkeen teki mieli istua kannon päällä ja itkeä. ‘Kai te ymmärrätte, että näitä asioita harjoitellaan siksi, ettei niitä tarvitse ikinä tehdä oikeasti’, viisas sanoi. Armeijassa on paljon vallankäyttöä ja aivopesua. Itse ajatteleminen on kielletty. En menisi uudestaan. Näin armeijan jälkeen puolitoista vuotta painajaisia ja sain kaikki posttraumaattisen stressin oireet.”

Minkälaisia painajaisia näit?

“Makaan metsän pohjalla lepäämässä. Yhtäkkiä joku tarttuu maan läpi ja alkaa vetää pimeyteen. On tehtävä jotain vaarallista ja tehtävä on minun. Käsky oli tervehdyttävä kokemus. Asuin melkein koko kuvausten ajan teltassa, armeija-ajan kamiinan ja petroolin hajussa. Halusin kokeilla metodinäyttelemistä.”

Stone’s War oli täysin vastakkainen pätkä?

“Joo. Olin Portugalissa surffilaudan päällä, kun Marko soitti ja pyysi Liettuaan kuvaamaan action-kauhuleffaa. Stone’s Warissa juostiin, potkittiin ja ammuttiin. Pääsin takaisin lastentarhaan, paitsi että sain oikeasti hypätä palavaan torniin. 1944 venäläinen sotilas ei voinut osata japanilaista taistelulajia, joten loimme stunt-koordinaattorin kanssa päähenkilölle oman tavan taistella.”

Onko näyttelijän työ muuttunut kikka kolmosten hallinnaksi? Osaat tehdä akrobatiaa, sukeltaa ja olet nuoresta asti harrastanut taistelulajeja ja ratsastanut hevosella. Osaakohan vanhan koulun lempinäyttelijäni Sean Penn tuollaisia temppuja? Oletko nähnyt Pennin uuden leffan Into the Wild?

“En ole nähnyt, mutta siitä puhuttiin paljon Jenkeissä. Mulla fyysisyys liittyy tapaan olla olemassa. Taistelulajeissa, sukeltamisessa ja surffauksessa on mukana kaipuu meditaatioon, rauhaan.”

Kävit myös Lepakossa tanssimassa discoa, showtanssia ja hiphopia Airan tunneilla?

“Joo. Tanssimalla sai tyttöjen huomion... Harrastus loppui, mutta tykkään käydä elokuvafestivaaleilla, koska siellä oleva porukka tykkää bilettää, ja ulkomailla voi tanssia pelkäämättä kännykkäkameroita. Lepakossa oli hyvä meininki.”

Muistatko jotain Lepakosta?

“Paljonkin. Lepakko oli jännittävä paikka. Kun jollekin sanoi olleensa Lepakossa, ne olivat ihan, että hui... Hassua, miten väärässä rytmissä voi tuntea olevansa. Tuntuu, että kävelen liian nopeasti tai hitaasti, että joku tulee päin ja...

Losin liikenne oli järkyttävä kaaos. Kaikki vaihtavat yhtä aikaa kaistaa betonilaatoista kyhätyllä moottoritiellä. Siitä voi hermostua, tai rentoutua ja kuunnella tunnin radiota.”

Jäädään vähäksi aikaa Los Angelesiin. Olitko tekemisissä paikallisen suomalaisyhteisön kanssa?

“En, mitä nyt tapasin itsenäisyyspäivän juhlissa sotaveteraaneja. Yksi oli joutunut Valvontakomission takia muuttamaan rapakon taakse. Hän oli sotinut Suomessa ja Koreassa. Mieletön elämä. Kirkkokuoro lauloi Finlandian. Se toi tipan linssiin. Amerikkalainen hymy ei muuten ole tyhjä. Mummon on kivempi kävellä pimeällä kadulla, kun vastaantuleva nuori jätkä hymyilee ja sanoo hyvää iltaa. Hymystä tulee hyvä fiilis.”

Kaisaniemenpuistossa eivät vastaantulijat paljon smailaa.

“Ulkoiluttaessani veljen koiraa tervehdin vahingossa naapuria. Sitä epäluuloisten katseiden määrää. Amerikassa ei toisaalta mennä kovin syvälle. Fraaseihin ei odoteta vastauksia. Mutta jep, ei mulla ole mitään hinkua Hollywoodiin. Ainoa, mitä isot tähdet tuntuvat kaipaavan, on yksityisyys ja rauha. Haluan tehdä elokuvia ulkomailla, mutta ei ole väliä, kuvataanko leffaa Romaniassa tai Seyschelleillä. Näyttelijän elämässä on puolensa. On makeata päästä hienoihin bileisiin, mutta jossain vaiheessa on varmasti makeampaa kuskata poikaa treeneihin.”

Oletko jo saanut kutsun Bläkiin?

“En, mutta kuulin, että Dome riisui siellä itsensä alasti. Dome sanoi, ettei sillä ole ikinä varaa tulla sinne, joten piti repäistä kunnolla.”

Hyvä Dome. Bläkissä pitää vähintään näyttää persettä...

Näyttelijä on työjuhta, jonka on tehtävä tarjottuja töitä. Oletko kieltäytynyt monesta roolista?

“Olen sanonut ei sekä rooleille että koekuvauksille. Olen kiittänyt ja kieltäytynyt, jos joku muu tekisi roolin paremmin kuin minä. Näyttelijän hommassa on kyse elämäntyöstä. Mun on otettava vastuu siitä mitä teen ja seistävä niiden juttujen takana. Selittely ei auta. Mulle tarjottiin kerran mainosta, jolle olisin voinut itse määrätä hinnan. Mainoksen tyylinä oli: ‘Öljy-yhtiö sanoo, että kun nämä meidän putket menevät niin nätisti täällä...’ Olisin voinut pyytää mainoksesta yksiön asuntolainan pääoman verran rahaa. Se mainos olisi voinut merkitä mulle kotia, mutta oli vaan otettava vastuu ja kieltäydyttävä.”

Nykyään näyttelijät tekevät mainoksia.

“Joo. Aloittaessani koulun sellainen oli mahdotonta. Kun näin ensimmäistä kertaa jonkun koululaisen mainoksessa, säpsähdin. Mitä ajattelen mainoksista... Mun mielestä on jännää, että ihminen saa määrätä oman hintansa tyyliin ‘tällä summalla myyn uskottavuuteni’.”

Mainospelle on yhä ihan käypä sana.

“Entä Pelle Miljoona?”

Sponsoroitu moottoritie antaa hyvää kyytiä.

“Ystäväpiiriin kuuluu mainoksia tehneitä näyttelijöitä, mutta mikä mä olen heitä tuomitsemaan. Kaikilla ei ole varaa valita töitään. Olen ollut onnekas voidessani aika pitkälle päättää itse, mihin ryhdyn.”

Stone’s War ensi-illassa 7.3. Käsky ensi-illassa 29.8.

File Samuli Vauramo

• Syntynyt 22.10.1981
• Pituus n. 172 cm
• Paino n. 69 kg
• Tuoksu Dior Homme
• Siviilisääty Naimaton
• Juoma Kivennäisvesi

Jaa/ei/poissa

• Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä EI
• Väkevien alkoholien mainonta sallittava EI
• Perintövero poistettava JAA
• Turkistarhaus kiellettävä JAA
• Skientologialle annettava uskonnon asema EI
• Alkoholiveroa korotettava JAA
• Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta) EI
• Nuuskan myynti sallittava POISSA
• Kirjojen alv:tä laskettava JAA
• Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava EI
• Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi EI
• Televisiolupamaksu poistettava EI