Sia esiintyy Flow'ssa

Flow julkistaa ensimmäisenä maailmassa: Sia esiintyy vihdoin vuonna 2016.

Kuva: Mary Ellen-Matthews

Flow julkistaa jälleen yhden artistilisäyksen, kun australialainen laulaja-lauluntekijä Sia vahvistaa esiintyvänsä festivaalilla. Flow-keikan julkistuksen kautta Sia myöntää esiintyvänsä vihdoin vuonna 2016 useiden vuosien tauon jälkeen. Valtaisaan suosioon noustuaan hän on esiintynyt ainoastaan muutamissa tv-lähetyksissä, eikä hän silloinkaan ole paljastanut kasvojaan. Sia tunnetaan kantaaottavana artistina, joka on arvostellut muiden muassa oletusta, että naisartistien on markkinoitava ja edustettava musiikkiaan kehojensa kautta.



Sian odotettu, uusi albumi This Is Acting ilmestyy 29. tammikuuta. Hän on julkaissut urallaan jo kuusi studioalbumia, joista tunnetuimmat ovat vuonna 2011 ilmestynyt We Are Born sekä 2014 vuoden 1000 Forms of Fear ja sen Chandelier-hitti. Salaperäinen artisti on yksi pop-maailman arvostetuimmista lauluntekijöistä ja hän onkin päätynyt itse esiintymään lähes sattuman kautta. Urallaan Sia on säveltänyt useita hittejä muiden muassa Rihannalle, Katy Perrylle ja Beyoncélle. 

Flow julkaisi eilen ensimmäiset artistit ensi vuoden festivaalille.

Ohjelmaan ovat varmistuneet Sian lisäksi Jamie xx, M83, Chvrches, Descendents, Four Tet, Hercules & Love Affair, Thee Oh Sees, Ata Kak ja Stormzy. Lisää artistijulkistuksia on luvassa ensi vuoden alussa.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.–14. elokuuta.

1 kommentti

VeliSkeptinen

18.12.2015 10:40

Sian keikka on varmasti mielenkiintoinen, kuten myös Tauskin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi