Sounds of Science

Kuulun niihin onnellisiin nuoriin miehiin, jotka ovat kasvaneet aikuisiksi Beastie Boysien hyvässä seurassa. Tai eivät ole kasvaneet aikuisiksi, ihan miten vaan.

Aikaisemminkin näillä sivuilla on ylistetty Beastie Boysien absoluuttista poikamaisuutta, tuota loputonta nokkeluuden, innostuksen ja nörtin cooliuden siunattua harmoniaa. Siksi en voi olla vielä kerran kohottamatta korkeaa veisua näiden kolmen hyvän meiningin lähettilään kunniaksi.

Jos on älykäs, ei tarvitse silti olla tylsä. Jos on muodikas, ei silti tarvitse olla sliipattu. Jos on valkoinen ylemmän keskiluokan poika, voi silti tehdä mustaa musiikkia. Jos on tarpeeksi asennetta, voi oikeastaan tehdä tai sanoa mitä vaan ja olla silti aina oikealla puolella.

Arvokkaasti “anthologyna” lanseerattu tupla-kokoelma “Sounds of Science” esittelee Beastien tähänastisen uran. Se poukkoilee läpi alun punk-vuosista nykypäivään. Vaikka hip-hop on ollut punainen lanka Beastie Boysien tuotannossa, niin melkoisella määrällä heidän tuotannostaan ei ole sen kanssa paljon tekemistä. Tai sikäli kyllä on, että hehän eivät varsinaisesti laula. Tosin eivät he varsinaisesti räppääkään, kunhan melskaavat.

Beastien läpimurto oli rockriffien ryydittämä “Licence to Ill”, joka aikoinaan oli kaikkien kotibileiden pelastus, mutta on nykynäkökulmasta hieman kulunut vitsi. Varsinkin kun todellinen kultakausi alkoi seuraavalla “Paul´s Boutique”-albumilla, joka nojasi vahvasti discoon sekä funkkiin ja antoi myöhemmin suuntaa koko 90-luvun soundille. Sittemmin Beastiet tarttuivat myös soittimiin, väänsivät säröä soundiin ja rypistivät koko vaikutekirjonsa yhteen nippuun kuulostaen yhä enemmän pelkästään itseltään.

“The Sounds of Science”-albumin rungon muodostaa kuitenkin hyvin valittu nippu klassikoita, joita 42:n biisin joukkoon mahtuu melkoinen liuta. Suuret hitit ovat mukana ja hyviä albumiraitoja mahtuu myös mukaan. Kokoelman pomppiessa jokseenkin mielivaltaisesti eri aikakaudelta toiselle, ei voi kuin ihmetellä bändin kykyä muuntautua, uudistua ja irrotella.

Koska kyseessä on kokoelma, sen pitää tyydyttää myös vannoutuneimpien fanien nälkää. Siksi mukana on paksu vihko tarinoita, selityksiä ja hätävalheita eri biisien synnystä. Sekä tietysti muutamia harvinaisuuksia tai ennenjulkaisemattomia raitoja, joihin mahtuu sekä puhtaita vitsejä että ihan ehtoja biisejä. Edellisiin kuulunee ainakin tunnusmusiikki Mike D:n country-musiikille omistettuun tv-ohjelmaan.

Beastie Boysien intohimoinen rakkaussuhde populaarikulttuuriin on ollut hienoa seurattavaa. Heidän musiikkinsa, videonsa, vaatteensa ja oma lehtensä ovat täynnä oivaltavia lainauksia vanhoista b-elokuvista, mustan musiikin alalajeista ja katukulttuurin virtauksista. Mikä parasta, Beastiet ovat olleet aina pirun cool, mutta eivät koskaan snobeja.

Vaikka albumin kannessa he kulkevatkin eläkeläisiksi naamioituneena, niin uskon ja toivon, että Beastie Boys jatkaa ikuisesti. Sillä niin kauan kuin meillä on Beastie Boys voi itsekin käyttäytyä välillä täydellisen hölmösti ja ajatella, että sehän on ihan viileetä.

Kiitos siitä.