Kun Helsingissä kasvanut Vesta Burman, 20, muutti toukokuussa Turkuun, alkoi tapahtua.
”Olin Helsingissä jotenkin tukossa. Tuntui, että olen nähnyt siellä jo tarpeeksi ja halusin muualle.”
Turkuun Burman päätti lähteä hetken mielijohteesta. Samalla tavalla, millä ihmiset elokuvissa pyörittävät silmät suljettuna karttapalloa ja lähtevät sinne, minne sormi pallon pysäyttää.
Kun Burman pääsi Turkuun ja lukot aukesivat, sai hän ensimmäisen singlensä julkaistua. Biisin nimi on Varjo ja se julkaistiin kesäkuussa. Aggressiivisella tavalla koskettava sinkku keräsi heti ansaittua huomiota. Suosio tuli yllättäen, eikä muita valmiita biisejä vielä ole, mutta Burman toivoo, että EP saadaan valmiiksi jouluun mennessä. Jos ehditään.
Lue myös: Musavisassa Vesta
Uusturkulaisuuden ainoa huono puoli on nimittäin se, että musiikintekokumppani asuu Helsingissä. Afromikkona tunnettu Mikko Duke on Burmanin ensimmäinen seula kaikessa musiikissa, mitä hän tekee.
”Lähetän yksinkertaisia demoja Mikolle ja Mikko sovittaa ne uusiksi. Varjokin oli aluksi herkkä, epävireisellä ukulelella soitettu simppeli biisi, mutta Mikon käsissä se muuttui massiiviseksi progepläjäykseksi.”
Tulevan EP:n sisältö on Burmanille itselleenkin vielä mysteeri. Materiaalia on paljon, mutta se muokkautuu vielä. Ainakin biisit ovat henkilökohtaisia, ja hän toivoo, että hifistelylinja jatkuu. Burman vitsailee tekevänsä lastenlauluja, jotka Duke sovittaa aikuisille sopivaan makuun. Hän ihailee yhteistyökumppaniaan, sillä tällä on valtavasti tietoa ja kokemusta musiikista.
”Mulla on vielä itsellä paljon kasvunvaraa niissä kengissä, ja opin Mikolta koko ajan tosi paljon.”
Burman on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt moneen mukaan. Hän on opiskellut musiikkiteatteria, esiintynyt musikaaleissa, laulanut rap-yhtyeessä ja ollut mukana trip hop -projektissa. Soolohommiin ei ollut koskaan kiire – nyt näin vain pääsi käymään.
”Olen ollut monissa eri projekteissa mukana, koska tykkään joutua ulos omalta mukavuusalueeltani. Mulle on aina ollut kuitenkin selkeää, että haluan säveltää ja sanoittaa itse.”
Burman on erityisen onnellinen siitä, että ihmiset ovat ottaneet Varjon niin henkilökohtaisesti. Hän on saanut paljon palautetta sekä tutuilta että tuntemattomilta siitä, millaisia tunteita biisi heissä herättää.
”Ei musiikissa ole mitään järkeä, jollei se kosketa jollain tapaa.”
Varjo on eittämättä kappale, joka herättää tunteita – niin tunnelmoinnillaan kuin kauniilla sanoillaankin. Sanoitukset ovat nuorelle laulaja-lauluntekijälle tärkeitä sekä omissa kappaleissa että muiden musiikissa. Burman vitsailee kutsuvansa itseään lyriikkamuijaksi.
”On mulla myös paljon lempibiisejä, joiden lyriikoista en ymmärrä mitään. Joskus on kivaa, ettei tarvitse samaistua. Tai olla samaistumatta.”