Ville Venäjältä, päivää!

Jokainen suomalainen on kuullut siitä suomalaisesta näyttelijästä, joka on Venäjällä suuri tähti mutta Suomessa lähes tuntematon. Koska koko Suomi tietää tämän, ei kuitenkaan voida enää väittää, ettei mies olisi kotimaassaan tunnettu. Sen sijaan tähti Ville Haapasalo, 31, ei Suomessa ole – muttei ole kukaan muukaan näyttelijä. Ei täällä muille näyttelijöille käy kuten Villelle Venäjällä. Että tuntematon keski-ikäinen mies lähestyy ja tarjoaa tyttärensä kättä.

"Se oli häkellyttävää."

Tai että pyydetään poseeraamaan Playboy-lehden kansikuvaan paljasrintaisen tytön kanssa ja kehotetaan ottamaan hinkoista kiinni.

"Outo tilanne. Mä sanoin sille tytölle, että laita nyt paita päälle ja katsotaan sitä kuvaa sitten."

Suomessa ei yksikään kansikuvamies liiku turvamiesten kanssa, ei ainakaan siitä syystä, että jonkun täytyy hallita tilanne kun kaksisataa fania ryntää hakemaan nimikirjoitusta.

Ville Haapasalo elokuvatähtenä -tarinoista saisi koottua jo pienen kirjan. Sen saa leikattua ja liimattua myös Villen haastatteluista, joten puhutaan jostain muusta, vaikka venäläisistä naisista – vaikka Ville itse onkin naimisissa suomalaisen Saaran kanssa.

"En voisi kuvitellakaan eläväni venäläisen naisen kanssa. Tai siis vaikea sitä on ylipäänsä kuvitella, kun nyt kerran olen naimisissakin. Mutta vaikken olisikaan: Venäjä on sovinistinen maa, ja minulle se perhekulttuuri on outo. Olen tottunut siihen, että nainen käy yhtä lailla töissä kuin mieskin."

Ville vastaa kysymyksiin reippaan vapautuneesti. Rento jätkä. Eikä haittaa, vaikka lauseet eivät aina tulisi suusta loppuun asti muotoiltuna, esimerkiksi se että hän sanoo: "Venäjällä minua pidetään kivana jätkänä, joka ei ole ehkä mikään ruudin jättiläinen."

Pikku maasta tulleen mukavan pulliaisen imago myös myy. Juuri siihen perustuu Villen tähteys.

"Siellä mä olen ehdottomasti suomalainen. Olen ylpeä siitä. Mun julkisuuskuva on sellainen tavallinen hyväntahtoinen jätkä. Vähän huolissaan luonnosta. Sellainen joka käy keräämässä roskat, jotka muut on heittäneet maahan."

Villen kanssa olisi varmasti kiva istua Kallion baarissa. Dokaamistaito on sitä paitsi oleellinen osa filmitähden työtä itärajan takana. Miten se Villeltä sujuu?

"En tiedä olenko hyvä, mutta ainakin harjaantunut. Vaikeintahan on se, että pitää juoda viinaa ja olla selvin päin samaan aikaan. Jos siihen keksisi ratkaisun, palkittaisiin Venäjällä suurena kansantaiteilijana."

Testataan vielä viimeiseksi, josko menestys olisi sittenkin noussut hattuun. Kiilaako Ville Haapasalo, elokuvatähti ja Venäjän tunnetuin suomalainen, Venäjällä jonossa?

"En missään nimessä, vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus. Monesti ihmiset sanovat, että mene ihmeessä jonon ohi. Mutten koe sitä omakseni. Kaksi kertaa elämässäni olen käyttänyt kasvoja hyväkseni. Ensimmäinen: Olin lähtenyt omalla autolla Pietariin kuvauksiin, rajalla oli kahdeksan tunnin jono. Kävelin jonon eteen tullimiesten luokse. Ne ihmettelivät, että mitä sä siellä jonon perällä seisot. Toinen: Mun siskolta varastettiin Pietarissa lompakko. Soitin yhdelle poliisipäällikölle ja lompakko löytyi."

Ville varmaan haluaa tarkistaa jutun, katsoa että toimittaja muisti asiat oikein?

"Äh, ei, anna mennä vain!"

Olipa mukava jätkä!

Ville Haapasalo ja Irina Björklund elokuvassa Vieraalla maalla 19.12. Dokumentti Ville - Venäjän suosituin suomalainen 25.12. TV2 klo 18.55.

Runobuumi nousee

Vielä 1970-luvulla runoilijat kelpasivat hyvin aikansa pop-ikoneiksi. He olivat radikaaleja, boheemeja, juoppoja, joita vuoroin ihailtiin tai paheksuttiin suurten sanojensa armosta. Sitten tulevaisuuden toivot siirtyivät tekemään musiikkia, elokuvia ja mainoksia.

Juuri nyt tuuli käy taas myötäisesti. Kirjallisuuden hittilistoilla viihtyvien Arno Kotron ja Heli Laaksosen menestyksen myötä runoudesta on tullut coolia.

Nuorista runoilijoista ja runonharrastajista koostuva Nihil Interit -yhdistys on uskonut runoon koko kymmenvuotisen elonsa ajan. Vuosien varrella yhdistys on julkaissut hurjan määrän niin kotimaista lyriikkaa kuin käännöksiäkin sekä pyörittänyt Meteori-runoklubia. Luovan tauon jälkeen runoutta ja musiikkia yhdistävä klubi palaa ohjelmistoon ensi keväänä. Yhdistys on muokannut Tuli & Savu -lehtensä uuteen uskoon ja levikki on kasvussa. Jatkossa lehti syntyy yhteistyössä TaiKin opiskelijoiden kanssa, mutta yhtään populaarimmaksi se ei silti aio uuden päätoimittajansa Miia Toivion, 28, mukaan muuttua.

"Tähtäämme siihen, että lehdessä on materiaalia, jota kuka tahansa voi lukea, mutta myös juttuja, jotka vaativat enemmän taustatietoja ja runouden ymmärtämistä", kirjallisuutta opiskeleva runousaktivisti sanoo.

"Erityislaatuista runoudessa on, että jos kykenee lukemaan tai jopa kirjoittamaan runoja, täytyy olla tietynlaista herkkyyttä ja kielellisten nyanssien tajua. Runous kouluttaa tarkaksi lukijaksi", Toivio väittää.

Onko runoilija vaihtanut krapulan ja maiharinsa salkkuun ja akateemiseen ammattiin?

"Harva runoilija tulee pystymetsästä. Lukeneisuus on tärkeää, sillä pystyäkseen kirjoittamaan persoonallisesti ja luomaan jotain omaa, on tunnettava kirjallisuuden perinnettä ja historiaa. Mä en hirveästi välitä romanttisesta taiteilijakäsityksestä, jossa runoilijaa pidetään poikkeuksellisena yksilönä. Ei se teksti juoden synny. Julkisuus tosin haluaisi nähdä juuri Saarikoski-tyylisiä antisankarihahmoja, joista voi tehdä hyviä lööppejä."

Miten kaikkialta pursuava popkulttuuri näkyy runoissa?

"Kuvien läsnäolo vaikuttaa ihmisen kirjoittamiseen ja ajatteluun jollain tavalla. Nykyään ajatus kulkee myös runoissa asiasta ja näkökulmasta toiseen musiikkivideon tyylisin nopein leikkauksin."