Bistro löytyy risteyksestä täynnä elämää

Meilahdessa kaikki on lähellä.


Yhteistyössä Bistro Cumulus.


Taka-Töölön ja Meilahden kaupunginosien risteyksessä seisoo jykevä rakennus, jota kutsutaan myös Aurataloksi. Talo on saanut nimensä vakuutusyhtiö Aurasta, jonka pääkonttoriksi se valmistui vuonna 1962. Tänään paikalla toimii Cumulus City Meilahti -hotelli, joka avattiin yleisölle lähes päivälleen vuosi sitten, 16. toukokuuta 2016.

Töölön tullin risteyksellä on kiinnostava historia. Meilahti sijaitsi ennen Helsingin maalaiskunnan puolella, kunnes se liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 1906. Lähistöllä sijaitsi aikoinaan myös Töölön tulli, piste, jossa kulki Espoon ja Helsingin välinen raja. Tullista kulkevien tuli maksaa viiden pennin tullimaksu.

Tänä päivänä alue on kiinteä osa Helsinkiä ja tapahtumarikas liikenteen keskus, jonka kautta tai lävitse monet helsinkiläiset kulkevat päviittäin. Siksi Auratalon Cumuluksen yhteydessä toimii myös moderni Bistro-niminen ravintola.

“Rakennus sijaitsee Helsingin ehkä vilkkaimmassa risteyksessä hyvien kulkuyhteyksien varrella”, hotellinjohtaja Petteri Vitikainen kertoo.

Eloisan sijainnin ansiosta Bistroon voi poiketa syömään niin aamulla, päivällä kuin illallakin. Hotellissa ruokaa saa viikon jokaisena päivänä aamusta iltaan. Vilkkaaseen risteykseen on helppo tulla, mutta toisaalta luonnon helmakaan ei ole kaukana, jos vaikka kaipaa aterian tai kahvihetken jälkeen pikku happihyppelyä.

“Kadun yli voi kävellä keskuspuistoon, ja olla keskellä metsää. Toiseen suuntaan tarvitsee kävellä vain pari korttelia, niin on meren rannalla.”

Vitikaisen mielestä sijainti on loistava. Kun katsotaan koko Helsinkiä, on Meilahti melkein keskustaa – suorastaan tapahtumien keskipisteessä.

“Helsingissä mikään ei ole kaukana. Jos jokin tässä kaupungissa toimii, on se julkinen liikenne”, hän sanoo ja nauraa.

Niinpä. Ydinkeskustasta on Bistro Cumulukseen ratikalla kokonaiset viisi pysäkkiä. Ja koska kevät on parasta aikaa ulkoiluun, kannattaa paikalle tulla myös ilman kulkuvälineitä.

“Bistro on sunnuntaikävelyn varrella, etten sanoisi”, Vitikainen vinkkaa.

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi