Bun2Bun kertoi myynnin nousseen 400 prosenttia, kun ravintola muutti menunsa vegaaniseksi

Beyond Burger mahdollisti suunnanmuutoksen, jonka ostava yleisö palkitsi.

Kuva: The Beyond Burger

Hampurilaisketju Bun2Bun kertoi hetki sitten muuttavansa kaikki burgerinsa vegaanisiksi ja myyntilukujen perusteella muutos on kannattanut, sillä myynti kasvoi ravintolan mukaan heti muutoksen jälkeen 400 prosenttia verrattuna aiempaan.

Kampissa ja Redissa palveleva Bun2Bun päätti vaihtaa tuotteensa kokonaan vegaanisiksi kuultuaan, että Beyond-hampurilaispihviä on saatavilla myös Suomesta.

“Kun kuulimme, että saamme Beyond Burgerin Suomeen, päätimme hylätä kaikki lihahampurilaisemme ja vaihtaa 100 prosenttisen vegaaniseen menuun, joissa Beyond Burger on pääraaka-aine”, Bun2Bun kertoo

“Myynti lähti välittömästi nousuun. Se kasvoi 400 prosenttia ensimmäisestä päivästä, kun esittelimme vegaanisen burger-menumme 12. joulukuuta. Nyt, kuukautta myöhemmin, asiakkaita tulee vain lisää.”

Pienenä ketjuna Bun2Bunin oli vaikea erottautua ja hakea kasvua tavallisilla hampurilaisilla. Profiloituminen pelkästään vegaanisiin pihveihin näyttäisi olleen juuri oikea liike, jolla ravintola on saanut uskollisen ja jatkuvasti kasvavan asiakaskunnan kiinni.

Scandickin hyppäsi Beyond Burgerin kelkkaan

Beyond Burgerin Suomen valloitus sujuu vauhdikkaasti, sillä hampurilaiset ovat keränneet vegaanien keskuudessa paljon kehuja ja uusia tuotetta myyviä paikkoja tulee vauhdilla lisää. Ensimmäisenä markkinoille ehti, Classic American Diner, joka myy Beyond Burgeria 11 ravintolassaan.

Tältä näyttää Scandicin versio Beyond Burgerista.
Tältä näyttää Scandicin versio Beyond Burgerista. Kuva: Scandic

Hetki sitten Scandic ilmoitti tuovansa Beyond Burgerin kaikkiin 21 hotellin ravintolaansa.

”Haluamme tarjota vieraillemme mahdollisuuden syödä kestävämmin, ympäristöä huomioiden. Näin Scandic-klassikoiden rinnalla on nyt ruokatuote, joka on ympäristön kuormittamiseltaan huomattavasti pienempi kuin vastaava lihatuote”, kertoo Scandicin Area Chef Jari Ervasti.

Tsekkaa myös: 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi