Helsinkiläisklassikot: Viisi Penniä

Kuusikymppinen töölöläisravintola on perinteinen helsinkiläinen krouvi.

Kuva: Viisi Penniä

Juttusarjassa tutustutaan helsinkiläisiin ravintolaklassikoihin. Tällä kertaa esittelyssä 60 vuotta täyttävä töölöläinen kortteliravintola Viisi Penniä.

Mannerheimintiellä Taka-Töölössä, Meilahden kynnyksellä sijaitsee ajaton ravintolaklassikko, joka kuuluu maan kauimmin samalla nimellä ja samassa paikassa toimineisiin krouveihin. Viisi Penniä on tänä vuonna palvellut janoisia ja nälkäisiä asiakkaita jo kuusikymmentä vuotta.

Alue tunnetaan Töölön tullina, koska alueella sijaitsi muinoin Espoon tulli. Se erotti kaupungin ja maaseudun toisistaan, ja siinä Espoosta Helsinkiin tulijoilta veloitettiin tullimaksu. Tulli tunnettiin myös nimellä "viiden pennin tulli", sillä - oikein arvattu - tullimaksu oli viisi penniä.

Vuonna 1956 avattu ravintola on muodostunut monelle paikalliselle kantapaikaksi, ja toki Viiteen Penniin matkataan myös kauempaa. Cityssä kirjoitettiin 2000-luvulla, että paikka oli erityisesti Stadian (sittemmin Metropolia) sosiaalialan opiskelijoiden suosiossa oppilaitoksen välittömän läheisyyden vuoksi. Ravintolassa viihdytään arkisin lounaalla ja pitkin viikkoa illallisella, sekä tietenkin lasillisella yömyöhään. Klassikko palvelee viikon jokaisena päivänä. 

Juomalistalta löytyy lähes 160 erilaista pullo-olutta ja siideriä sekä runsas viskivalikoima - viinejä tietenkään unohtamatta. Ruokalista kumartaa suomalaisiin perinteisiin kohtuuhinnoin. Pari vuotta sitten ravintola Viisi Penniä pani ilmeensä uusiksi tyylillä - kyllä kuusikymppisen nyt kelpaa juhlia.

”Vietämme varsinaisia juhlaviikkoja syyskuussa. Mutta avaamme jo nyt Viiden Pennin ja itse asiassa koko Töölön historiaan liittyvän valokuvakilpailun asiakkaillemme ja lähiseutujen asukkaille”, kertoo ketjupäällikkö Markku Aaltonen.

Uusia ja vanhoja valokuvia voi lähettää kilpailuun ravintolan nettisivuilla tai julkaista somessa tunnisteella #viisipennia. Kuvista parhaimmat palkitaan syksyllä.

Viisi Penniä, Mannerheimintie 55. Avoinna joka päivä. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi