HS: Street Gastro hakeutui konkurssiin

Pikaruokaketju sulki suurimman osan myymälöistään aiemmin tänä vuonna.

Street Gastro ei menestynyt kauppakeskuksissa odotetulla tavalla.
Street Gastro ei menestynyt kauppakeskuksissa odotetulla tavalla.

Täytettyihin leipiin keskittynyt pikaruokaketju Street Gastro on hakeutunut konkurssiin, uutisoi Helsingin Sanomat.

Vuonna 2013 toimintansa aloittanut ketju toimi ensin ruokarekkana Torikortteleissa ja avasi pian ensimmäisen kivijalkaravintolansa Kallioon Vaasankadulle.

Ketju laajensi myöhemmin toimintaansa avaamalla useampia ravintoloita muun muassa uusiin kauppakeskuksiin. Parhaimmillaan ketjulla oli seitsemän ravintolaa ympäri pääkaupunkiseutua.

Yrittäjät Pasi Hassinen ja Pertti Kallioinen kertovat Kauppalehden haastattelussa kauppakeskusravintoloiden osoittautuneen kannattamattomiksi. Erityisesti Tikkurilan Dixin ravintolaa he luonnehtivat taloudelliseksi katastrofiksi.

Jatkossa Hassinen ja Kallioinen aikovat keskittyä toiseen brändiinsä, vegaanisiin hampurilaisiin keskittyvään Bun2Buniin. Tällä hetkellä Bun2Bunilla on ravintolat Kampissa ja Redissä, seuraavaksi suunnitteilla on Bun2Bunin avaaminen Kallioon.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi