Hunsvotin Burgeri on 10-vuotiaan RantaKertun suosituimpia annoksia

Ja nyt saat sen(kin) kympillä.

Kesäkuun lopulla vuonna 2011 Turun Aurajoen rantaan avautui uusi mielenkiintoinen tulokas, kun rentoon tunnelmaan ja maukkaaseen ruokaan keskittynyt RantaKerttu avasi ovensa. Vuosien varrella paljon on opittu ja tie asiakkaiden sydämiin voitettu.

Kukapa ei olisi esimerkiksi kuullut RantaKertun lauantaisesta hampparibuffetista tai isosta aurinkoisesta terassista?

Helmikuun alussa kauniilla näkymillä ja hyvällä asiakaspalvelulla varustettu suosikkiravintola avasi ovensa uudistuneena.

RantaKerttu on turkulaisille ja Turun kävijöille tuttu paikka.
RantaKerttu on turkulaisille ja Turun kävijöille tuttu paikka.

“Uudistunut ravintolamme tarjoaa kotoisan miljöön kaikille asiakkaillemme, ja lapset pääsevät touhuamaan leikkipaikalle ruokien odottelun ajaksi. Myös kevään edetessä suurelle terassillemme pääsee paistattelemaan aurinkoa ja nauttimaan herkuista sekä juomista”, vuoropäällikkö Amanda Nurmi luettelee syitä vierailla RantaKertussa.

Vaikka tunnelma ja palvelu ovat totta kai tärkeitä asioita, kaikkein tärkein on tietysti hyvä ruoka. 10-vuotias RantaKerttu tarjoaa asiakkailleen niin rehellisiä kotiruokahenkisiä annoksia kuin ikisuosikkeja; herkullisia pizzoja ja maittavia burgereita. Myös perheen pienimmille löytyy valinnanvaraa.

“Asiakkaiden suosikeiksi ovat muodostuneet Hunsvotin Burgeri, Jalluposket ja meidän pizzat.”

Lehtipihviä ja suosikkiburgeria kympillä

Vaikka RantaKerttu on erinomainen kohde milloin tahansa, tähän ravintolaan kannattaa lähteä erityisesti juuri nyt. RantaKerttu on nimittäin mukana käynnissä olevilla SYÖ!-viikoilla, ja nyt pääset herkuttelemaan kolmella mahtavalla annoksella edulliseen kympin hintaan.

Kympillä pääset testaamaan niin lehtipihviä, Hunsvotin Burgeria kuin RantaKertun pestopastaa.

Annokset ovat taatusti jo itsessään erinomaisia, mutta mitä niiden kanssa kannattaisi nauttia?

SYÖ!-viikkojen ajan saat lehtipihvin kympillä.
SYÖ!-viikkojen ajan saat lehtipihvin kympillä.

“Hunsvotin burgerin kanssa sopii raikas olut kuten meidän paikalle ominainen Aura lager tai pirteän hedelmäinen sour olut. Lehtipihvin kanssa sopii lasi täyteläistä punaviiniä kun taas pestopastan kanssa lasi laadukasta Riesling-valkoviiniä.”

SYÖ!-annosten lisäksi Nurmi suosittelee testaamaan RantaKertun klassikoita; legendaarisia jalluposkia tai rannan ribsejä. Myös uudistuksen kokeneet salaattiannokset ovat saavuttaneet vuoropäällikön mukaan suuren suosion.

“Vieraillessaan meillä SYÖ-viikoilla pääsee tutustumaan ravintolan uudistuneeseen ilmeeseen ja ruokalistaan", Nurmi vinkkaa.

Katso kaikki SYÖ!-viikoilla mukana olevat ravintolat ja annokset kampanjasivuilta.

1 kommentti

Paavonen

11.4.2023 16:53

Se on juuri näin.
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/koti-ja-keittio/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/kotilaakari/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote-osasto/a-lehdet/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote-osasto/aller-media/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi