Jyväskyläläisbaari Vakiopaine tarjoaa rahoituksen vastikkeeksi muun muassa illan paikallisen legendan seurassa

Joukkorahoituksellakin voi saada apua koronan tuottamiin vaikeuksiin.

Mesenaatti ja muut joukkorahoitustyökalut tarjoavat pulassa oleville yrityksille koronakriisin aikana yhden mahdollisen selviytymiskanavan.

Mesenaatti kutsuu koronaepidemian takia kärsineitä toimijoita perustamaan sivuille kampanja Korona Aid -tunnuksen alle. Mukaan toivotaan tapahtumajärjestäjiä, esiintyjiä taiteilijoita, catering-yrittäjiä, freelancereita ja pienyrittäjiä.

Yksi kohderyhmä ovat nimenomaan baarit. Mesenaatti kysyy yleisöltään Facebookissa, minkä baari he haluaisivat nähdä säilyvän hengissä ja ehdottaa baareille sopivaksi vastineeksi esimerkiksi nimikkotuoppeja tai nimikkotuoleja ravintolasta.

Tällä hetkellä Mesenaatin Korona Aid -tuen hakijoista löytyy muun muassa muusikoita, taiteilijoita, Voima-lehti, Lasten festarit, breikkiin erikoistunut tanssikoulu Saiffa, teatteria ja jopa sukututkimusta vailla rahoitusta.

Baareja listalla edustaa legendaarinen Jyväskylän yläkaupungin Vakiopaine, joka on erityisen suosittu paikallisten opiskelijoiden ja taiteilijoiden keskuudessa. Keltaisella pohjalla käsiään ja jalkojaan levittävästä hahmosta tuttu baari tarjoaa vastikkeeksi tuesta pikkuesineitä baarin logolla, kirjan, t-paidan, taidetta ja nimikkotuolin.

Tarjolla on myös kohtaamisia, kunhan siihen on taas mahdollisuuksia. Kitaristi-rokkari Jukka Nousiaisen tonnin yksityiskeikat oli jo loppuunmyyty tätä kirjoittaessa, mutta Litku Klemetillä oli vielä yksi keikka tarjolla. Ehkä kaikista messevin palkinto olisi kuitenkin yhteinen ilta paikallisen legendan Siekkisen seurassa. Se irtoaa parilla kympillä. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi