Kuultua: klubit

Helsingin klubiuutiset

Orkidea debytoi
Deejii Orkidea julkaisee ensimmäisen artistilevynsä lokakuun lopussa. Nimeä Taika kantavalla debyytillä on niin omia tuotoksia kuin remixejäkin, mm. Tiëston Flight 643 ja Leaman Labyrinth. Orkidea lähtee 15 keikan Suomen kiertueelle. Orkidea: Taika ? Selected Works ?99-?03. Ilmestyy 27.10.

Suomitrance tanssittaa
Toimii se suomalainen trance maan rajojen ulkopuolellakin. Alex Kunnarin ja Heikki Liimataisen Modulation-projektin toinen single, hypnoottinen Spirits on ahkerassa käytössä maailman ykkösklubeilla. Biisiä soittavat tällä hetkellä ainakin Paul van Dyk, Tiësto, Ferry Corsten ja Armin van Buuren.

Goldie visiitille
Drum-du-dum-dum. Drum?n?bassin mestari Goldie vierailee Nosturissa. Toista kertaa Suomessa käväisevä lähes nelikymppinen pioneeri on päässyt julkisuuteen musiikkinsa lisäksi myös kultaisilla etuhampaillaan, leffa- ja tv-rooleillaan sekä sillä, että on hakannut pubin omistajaa tuhkakupilla päähän. Goldie Nosturissa 29.11. Liput 15. Ennakot Street Beatista ja Tiketistä.

7 kommenttia

byte

9.10.2003 22:03

Juupas juu. Mielestäni Modulation huono esimerkki siitä mikä tai kuka maailmalla tanssittaa.

Numero 1 on aivan ehdottomasti Matti Laamanen joka käväisi esim Hollanin dance single listan ykkösenä. Muut suomen kärkinimet: Miika Eloranta, Paavo Siljamäki, Miika Kuisma, Simo Pagunus, Tab, Sami Saari, Miikka Leinonen..

Näitä muitakin soittavat ihan samat superstara-DJ:t.

Mielestäni cityn pitäisi tehdä syväluotaava juttu suomalaisesta trance -musiikista ja ottaa siihen mukaan ne, jotka oikeasti ovat noita kovia tekijöitä.

Näitä klubiuutisia pari vuotta seuranneena voin todeta että toimituksenne tuntuu pyörivän hyvin pienissä piireissä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lovehouse

10.10.2003 02:33

Yhdyn edelliseen. Ja sitäpaitsi Orkidea on ihan pelle. Avatkaa silmät muutenkin tonne savuisten klubien suuntaan. Tää on paras lehti, mut jutut klubeista on ollu mun mielestä aika keskinkertaisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mark

22.10.2003 12:05

haluisitko lovehouse tarkentaa tota nerokasta kommenttiasi että orkidea on pelle? Millähän perusteella? IMO mun silmissä sä oot lähinnä pelle kun esität noin "pätevää" kritiikkiä täysin vailla perusteluita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Fakap

31.10.2003 13:51

Niinpä.. "modulation on huono". "orkidea on pelle". Yhyy.. joitakin tuntuu häiritsevän kun toiset suosii musiikkia, mistä ei itse pidä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MiikkaLeinonen

31.10.2003 13:52

"Numero 1 on aivan ehdottomasti Matti Laamanen joka käväisi esim Hollanin dance single listan ykkösenä. Muut suomen kärkinimet: Miika Eloranta, Paavo Siljamäki, Miika Kuisma, Simo Pagunus, Tab, Sami Saari, Miikka Leinonen.. "

Kyllähän meitä trancen tekijöitä tosiaankin löytyy enemmänkin. Tuntuu vain ne eniten julkisuutta saaneet olevan pinnalla.. Mutta suosittelen tutustumaan varsinkin Miika Kuisman ja Sami Saaren tuotantoon. Myös Matti Laamasen mainitsematta jättäminen artikkelissa on mielestäni aika iso virhe.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MarkusHokkanen

1.11.2003 18:46

Suomalaisessa "klubi skenessä" on niin paljon typeriä asenteita että ihan hävettää edes sanoa kuuluvansa kyseiseen ala-kulttuurin edustajaksi! Olaan pieniä ihmisiä isoilla jutuilla! Kertokaa minulle, maalta kun olen, missä menee katu-uskottavuuden ja kaupallisuuden raja? Mikä tekee Orkideasta paskan ja mikä taas Kuismasta taivaallisen? Kuka muistaa, kun Druden Sandstorm oli kovin juttu, mitä suomalaisessa Klubikulttuurissa on tapahtunut? Nykyään "hiekkamyrsky" ei ole enää katu uskottava, koska meidän mummokin tykkää siitä!!! jokainen vääntää nappuloita omalla tyylillään ja panostaa julkisuuteen erilaisilla motiiveilla... Toisista tehdään tähtiä tekemällä, mutta mitä sitten? Meillä täällä suomessa on valitettavasti niin pienet piirit, että jos ei musiikin tekijä henkilökohtaisesti miellytä, niin eihän se voi silloin tehdä hyvää musiikkiakaan! Onko siis katkeruutta omasta epä-onnistumisesta vai mistä kun tälläisistä asioista pitää kääntää aina se negatiivinen sivu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miramar

30.8.2007 17:46

Eiköhän se ole mausta kiinni, mikä kiinnostaa.
Hyvää makua osoittaa se, että kuuntelee Miikan Elorannan, Supertar8 ja Tabin juttuja.
Paavo Siljanmäkee ja ....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi