Kaupallinen yhteistyö
- Mitä: Aasialaista lohturuokaa
- Missä: Tehtaankatu 24, Helsinki
- Mitä nyt: 5-vuotissynttäreiden kunniaksi 3 ruokalajia 29 €
Viisi vuotta sitten Tehtaankadulle ovensa avanneen SameSame But Different -ravintolan tavoite on alusta alkaen ollut saada asiakkaat hymyilemään kasvoilla, vatsalla ja sydämellä. Tällä hetkellä hymyyn on toden teolla syytä, sillä ravintolassa vietetään paraikaa merkkipäivää mahtavan tarjouksen merkeissä.
Tammi-helmikuun ajan pääset nauttimaan kolmen ruokalajin vapaavalintaisesta menusta 29 euron hintaan. Viidestä alkuruoasta, seitsemästä pääruoasta ja kolmesta jälkiruoasta saa luotua lukemattoman määrän erilaisia komboja jokaiseen makuun ja ruokavalioon.
“Halusimme järjestää kunnon synttärikemut, joten loimme tarjouksen, jollaista on vaikeaa löytää muualta”, A&S Ravintoloiden myynti- ja markkinointijohtaja Johanna Haataja kertoo.
Kuin halaus lautasella
Kuten ravintolan nimikin kertoo, SameSame But Different on ravintola, jossa asiat tehdään hieman eri tavalla. Aasialaisessa lohturuoassa maistuu samaan aikaan sekä autenttisuus että tekijöiden oma kädenjälki.
“SameSame poikkeaa muista aasialaisista ravintoloista etenkin siinä, että meillä annoksissa käytetään paljon kotimaisia marjoja ja sieniä. Esimerkiksi limen hapokkuus voidaan korvata karpalolla”, kehitysjohtaja ja ruokapuolen asiantuntija-visiönääri Toni Mikkonen kuvailee.
Juhlavuoden kunniaksi SameSamen tuoreelle ruokalistalle on nostettu asiakkaiden suurimpia suosikkeja vuosien varrelta. Joukkoon mahtuu muun muassa kaupungin parhaaksi kehuttu Poke Bowl sekä vuodesta toiseen ylistetty Korean Fried Chicken -annos.
“Menumme vaihtuu noin kolme kertaa vuodessa. Kuuntelemme asiakkaita erittäin herkällä korvalla ja muokkaamme ruokalistaa toiveiden mukaan”, Mikkonen kertoo.
Asiakaslähtöisyys näkyy paitsi annoksissa, myös erityisruokavalioiden huomioimisessa. Keittiö pystyy tarvittaessa muokkaamaan annoksia kaikille sopiviksi, ja vegaanisia vaihtoehtoja arvostavat ilahtuvat taatusti tiedosta, että pääruokien joukossa on peräti neljä vegaanista vaihtoehtoa.
“Kaikille löytyy varmasti paras mahdollinen lohturuoka-annos”, Haataja kiteyttää.
Fiilis on tärkein
Ravintolan leikkisä nimi kantaa läpi ravintolaelämyksen. Vaikka eteen tuleva ruoka on ensiluokkaista, palvelusta ja tunnelmasta puhuttaessa rentous on aina etusijalla. Seinää koristava kuva aasialaisesta toritunnelmasta kuvastaa Mikkosen mukaan hyvin SameSamen ainutlaatuista tunnelmaa.
Taustalla soiva musiikki, sopiva valaistus, iloinen puheensorina ja herkullinen ruoan tuoksu muodostavat kokonaisuuden, jollaista on vaikea kuvailla - se pitää kokea.
"SameSamessa kokonaisvaltainen lämpö syntyy ruoan, palvelun, juoman ja tunnelman yhteispelistä. Lämpö on kaiken ydin”, Haataja kiteyttää.
Talvella SameSame on kuin pakopaikka, jonne voi lähteä nauttimaan etelän lämmöstä ja tunnelmasta oikein ajan kanssa. Kesäaikaan puolestaan iso terassi kutsuu nauttimaan rennoista kesäpäivistä pitkälle iltaan.
Aasialaisia elämyksiä lasissa
SameSamessa Aasia maistuu vahvasti myös lasissa. Tällä hetkellä drinkkilistalla hurmaavat aasialaisella twistillä maustetut klassikot, kuten raikas Orange Collins ja hedelmäinen Sake Sunrise.
Vaikka cocktaileja tai mocktaileja voi toki nautiskella myös ruoan kanssa, juomapuolen asiantuntijana sekä asiakkuus- ja kehitysjohtajana työskentelevä Juha-Matti Seppänen suosittelee ruokajuomaksi monipuolisuudellaan yllättävää sakea.
Toisin kuin moni suomalainen luulee, kyseessä ei ole viina, vaan viini, josta löytyy lukematon määrä erilaisia variaatioita.
“Meillä sakea kohdellaa kuin hyvää viiniä, ja se tarjoillaan aina viinilasista”, Seppänen kertoo.
Myös soju, erilaiset oluet ja muut Suomeen rantautuneet aasialaiset juomat kuuluvat SameSamen valikoimiin. Viskien ystävän kannattaa ehdottomasti kokeilla ravintolan klassista viski high ballia, jonka sisältämä japanilainen viski, sooda ja poltettu sitruuna toimivat erinomaisena starttina aterialle.
Perheyrityksen henki näkyy kaikessa tekemisessä
Idea SameSamesta sai alkunsa A&S Ravintoloiden omistajien, Anne ja Sakari Tainion, innovaatiosta tuoda pala Aasiaa Punavuoreen. Ravintolan konsepti perustuu heidän omaleimaiseen toteutustapaansa, jossa asiat tehdään kunnolla, mutta omalla ja yllätyksellisellä tavalla. SameSame But Different.
“Lämpö ja tervetullut olo ovat ydinajatuksia, jotka halutaan välittää asiakkaille jo heti ovesta sisään astuessa”, Haataja kertoo.
Uniikin tunnelman rakentamisen lisäksi perheyritys on voimavara myös keittiössä.
Filippiiniläistaustaiset kokit tuovat mukanaan oman osaamisensa, ja uusia ideoita syntyy yhteistyössä jatkuvasti. Inspiraatiota haetaan niin ravintolavierailuilta, ruokatrendeistä kuin matkakokemuksista.
"Jos tänään syntyy idea, se voidaan tuoda asiakkaiden eteen jo huomenna”, Mikkonen iloitsee.
Jos et ole vielä käynyt testaamassa SameSamen ainutlaatuista ruokaa ja tunnelmaa, nyt on täydellinen aika astua sisään ja kokea itse, mistä kaikki puhuvat. Ja mikä parasta, synttärikuukausien ajan, pääset nauttimaan kolmen ruokalajin menun vain 29 eurolla. Tämä on juhla, jota et halua jättää väliin!