Näin pääset vipiksi

"Vältä ylimielisyyttä ja kännissä toilailua."

  1. 7 Päivää -lehteä kutsutaan ovimiesten raamatuksi, eli jonon ohi pääsee helpointen päätymällä juorulehtien sivuille. Voit myös yrittää lyöttäytyä varakkaiden julkkisten seuraan.
  2. Panosta yhteen ovimieheen. Tärkeintä ei ole se, että jätät ovella tippiä, vaan että tippaat aina samaa pokea ja setelillä.
  3. Nopein tapa saada itsensä huomatuksi baaritiskillä on antaa kunnon tippi tilauksen yhteydessä. Baarimikot muistavat tippaajan ja suosittelevat asiakasta usein ravintolapäällikölle.
  4. Osta kokonaisia pulloja. Suuret kertaostokset muistetaan.
  5. Kanta-asiakkaaksi pääsee ilman rahaakin, jos osaa juhlia. Ravintolat arvostavat ihmisiä, etenkin nuoria naisia, jotka saavat juhlat aikaiseksi. Kokeilla voi esimerkiksi tyylikästä, hallittua pöydällätanssia.
  6. Helpoin tapa päästä ravintola-alan piireihin on käydä ulkona sunnuntaisin, jolloin myös alan ammattilaiset liikkuvat.

Lähde: Onnelan ravintolapäällikkö Niko Hallamäki.

HUOM!

Vältä ylimielisyyttä ja kännissä toilailua. Pidä humalassa matalaa profiilia äläkä yritä ruinata nimeäsi listaan keneltäkään ravintolahenkilökuntaan kuuluvalta, koska he muistavat paremmin ärsyttävät kuin hyvin käyttäytyvät asiakkaat. Menetät vip-mahdollisuutesi soittamalla ravintolapäällikölle: "Olisiko vippiä?"

41 kommenttia

Asiakas

12.11.2004 01:59

Onko tuo nyt sitten niin tärkeää koko vippitouhu. Aivan samantekevää koko homma. Kaikki mielistely on hanurista oli se sitten millaista tahansa. Typerää koko kulttuuri täällä Suomessa että pokeja pitää hännystellä. Muualla maailmassa poket toimivat SISÄÄNHOUKUTTELIJOINA, kun taas täällä Suomessa on muka siistiä kun pidetään jonoja jotta ravintola näyttäisi suositummalta. Huonoa asiakaspalvelua tällainen kertoo eikä mitään muuta. UP YOUR´s koko homma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apjoors

9.8.2014 00:05

...tilittää ihminen joka ei ole saanut vippiä.

Tintin

12.11.2004 02:19

Joo toi on totta et Suomes on ihan ihmejuttu noiden jonojen kans. Kumma kyllä esim. Englannissa (asun täällä) ei kukaan puhu VIPeistä tai siitä kuinka tärkeä olisi päästä jonon ohi. Aika harvassa paikassa täällä tosin jonoja onkaan. Ei monessakaan mestassa oo jonossa tarvinnu bygii.

No mut hei, HELSINKI- tuo taskukokoinene metropoli, on omaksunut yöelämän lait suuren maailman tyyliin.......mistä.......??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-pix-

12.11.2004 02:55

en tiia missapain tata saarta asut, mut esim lontoossa on kokonaan eri baarit rikkaille ja kuuluisille, joihin ei taviksilla oo paljoo asiaa, joten ei oo vippejakaan erikseen..ehka siita johtuu ettei tartte jonossa seisoskella, baareilla kun on omat tietyt asiakaspiirinsa niin ei tartte nayttaa hienommalta kun on..tosin kylla esim ministryssa oli kaks eri jonoo (toinen nimilistalaisille), mut myos se kakkosluokan jono liikku suht nopeesti. Niin ja taalla ainaskin se etta sattuu oleen nainen helpottaa huomattavasti jonossa etenemista, naisporukat kun kiikutetaan yleensa jonon ohi, ei siihen muita vippeja tarvita :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Normal

12.11.2004 08:12

Välttelen jonottamista niin pitkään kuin mahdollista. Ihan sama mikä paikka, lentoasema, yökerho tai leffateatteri.

En halua kuluttaa elämääni jonottamalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jonottaja

12.11.2004 09:18

No mutta hei, mitä pahaa jonoissa? Jonothan ovat paras paikka katsastaa millaisen jengin kanssa iltaa aikoo viettää. Jonossa voi katsastaan parhaat (naiset/miehet) ja vilkuilla VIPitkin erikseen. Lisäksi voi kääntyä pois ennen sisäänpääsymaksun maksamista, jos ei nappaa. Done that.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hahhahjustjoo

12.11.2004 12:19

Noi vinkit oli ihan naurettavia. Kuka vitun tollo menee jonnekin onnelaan haaskaamaan rahansa jonkun kälysen vipin toivossa jolla tekee yhtä paljon kuin käytetyllä vuoden 2000 bussilipulla?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

12.11.2004 14:07

Suomi - maa, jossa on normaalia jonottaa jonotusnumeroa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tirpa

12.11.2004 19:55

No sehänon varsinhienoa että oikeinlehden sivuilal yllytettään nuoria naisia tanssimaan pöydän päällä... Harva sen osaa ja tapaturma riski on aika iso. Vakuutus ei korvaa kun on sitä alkoholia kuitenkin nautittu.

Moniko lentää Onnelasta ulos tänä viikonluppuna kavuttuaan pöydälle ja siinä voi sitten ne vipitkin unohtaa hetkeksi..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hamppa

12.11.2004 20:16

Ööh...Lueskelin just tätä Cityn viimeisintä julkaisua ja viimeistä vuotta täällä briteissä koulussa ollessani tulevaisuuden suunnitelmia on tullut harkittua, mutta oikeastaan vasta tämä artikkeli päätti asian puolestani: Suomeen en palaa. Tuntuu, että jotenkin suomalaisilla on jotenkin homma niin hukassa, kun identiteetti ja oman arvon tunto on niin perkeleen riippuvainen ulkoisista määrittäjistä, kuten juuri tuo VIP. En minä tarvitse vippiä mihinkään baarimogulin viimeisimpään kylmiöön, vaan hyvän ja hikisen klubin, hyvää musiikkia, pari eemeliä ja up-for-it kanssa klubbaajat. Feel it & work it baby!Suomalainen: Älä nyt jaksa minkään statuksen perässä juosta. Musta tommonen alati yleti coolina ja sexynä oleminen on jotenkin niin tylsää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wannabe-vip

13.11.2004 01:34

[LAINAUS]Tirpa kirjoitti 12.11.2004 klo 19:55:

No sehänon varsinhienoa että oikeinlehden sivuilal yllytettään nuoria naisia tanssimaan pöydän päällä... Harva sen osaa ja tapaturma riski on aika iso. Vakuutus ei korvaa kun on sitä alkoholia kuitenkin nautittu.

Moniko lentää Onnelasta ulos tänä viikonluppuna kavuttuaan pöydälle ja siinä voi sitten ne vipitkin unohtaa hetkeksi..[/LAINAUS]

Onnelan suomipoppipuolella kaikki tanssii pöydillä. Nyt selvisi syykin :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JanZ

13.11.2004 15:43

Luin ravintolapäällikkö Niko Hallamäen "visioita" VIPiksi pääsystä ensin huvittuneena, sitten vittuuntuneena. Että oikein pullottain pitää ostaa juomaa että huomataan? Onko ravintolan kannattavuus heti alussa viikolla näin huono?
Nykytrendi kun suosii hillittyä alkoholikäyttäytymistä.
Entä se että pitää muka käydä sunnuntaisin bailaamassa? Tietenkin..koska sunnuntaisin ravintolat ovat tyhjiä muuten. Yritystä.. olisikohan Hallamäelle tullut koskaan mieleen että useimmilla ihmisillä on tekemistä maanantaisin.
Pokejako pitää tipittää oikein setelein? Pienin seteli on 5 euroa eli 30 vanhaa mummoa. Tyyppi jonka ainoa osaaminen on seisominen ovella tai narikassa..näitäkö muka pitää tehdä miljönääreiksi.
Ei kauheasti kiinnosta vippiys missään tällaisessa paikassa.
On jo vanha idea tanssia pöydällä, todella vanha idea. Eikö mikään muu tullut mieleen?
Onhan Hgissä paikkoja vaikka muille jakaa..ja uusia tulee. Vipiksi pääseminen ei ns fiksummassa paikassa ole mikään ehto. Antaa Onnelan kehitellä omia juttujaan...niin kauan kuin se on olemassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kaaso_

14.11.2004 13:47

[LAINAUS]JanZ kirjoitti 13.11.2004 klo 15:43:

Luin ravintolapäällikkö Niko Hallamäen "visioita" VIPiksi pääsystä ensin huvittuneena, sitten vittuuntuneena. Että oikein pullottain pitää ostaa juomaa että huomataan? Onko ravintolan kannattavuus heti alussa viikolla näin huono?
Nykytrendi kun suosii hillittyä alkoholikäyttäytymistä.
Entä se että pitää muka käydä sunnuntaisin bailaamassa? Tietenkin..koska sunnuntaisin ravintolat ovat tyhjiä muuten. Yritystä.. olisikohan Hallamäelle tullut koskaan mieleen että useimmilla ihmisillä on tekemistä maanantaisin.
Pokejako pitää tipittää oikein setelein? Pienin seteli on 5 euroa eli 30 vanhaa mummoa. Tyyppi jonka ainoa osaaminen on seisominen ovella tai narikassa..näitäkö muka pitää tehdä miljönääreiksi.
Ei kauheasti kiinnosta vippiys missään tällaisessa paikassa.
On jo vanha idea tanssia pöydällä, todella vanha idea. Eikö mikään muu tullut mieleen?
Onhan Hgissä paikkoja vaikka muille jakaa..ja uusia tulee. Vipiksi pääseminen ei ns fiksummassa paikassa ole mikään ehto. Antaa Onnelan kehitellä omia juttujaan...niin kauan kuin se on olemassa.[/LAINAUS]

Stanan pässi, näkee aikas selvästi, ettet koskaan ole ajatellut omilla aivoillasi mitään..

nyt ei ollut kyse Onnelasta, vaan VIPin saamisesta yökerhoon, joka tapahtuu samanlailla jokaisessa paikassa/kaupungissa.
Ja juuri ylläluetellut keinot ovat niitä helpoimpia..
tai sitten vaan meet Sedulle töihin, niin ovet kaikkiin muihin sen paikkoihin avautuvat aikas helposti ja jää jonottelut vähiin..

PLUR!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_cristina_

14.11.2004 21:04

[LAINAUS]JanZ kirjoitti 13.11.2004 klo 15:43:
/.../
Entä se että pitää muka käydä sunnuntaisin bailaamassa? /.../useimmilla ihmisillä on tekemistä maanantaisin.
Pokejako pitää tipittää oikein setelein? Pienin seteli on 5 euroa eli 30 vanhaa mummoa. Tyyppi jonka ainoa osaaminen on seisominen ovella tai narikassa..näitäkö muka pitää tehdä miljönääreiksi.
Ei kauheasti kiinnosta vippiys missään tällaisessa paikassa./.../[/LAINAUS]

Täyttä asiaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eijuma

15.11.2004 12:12

[LAINAUS]Kaaso_ kirjoitti 14.11.2004 klo 13:47:

Stanan pässi, näkee aikas selvästi, ettet koskaan ole ajatellut omilla aivoillasi mitään..

PLUR![/LAINAUS]

Vai PLUR? Tajuatko edes mitä kyseinen lyhennys tarkoittaa, koska päätellen asenteestasi ja kielenkäytöstäsi epäilen sitä vahvasti. Tässä ketjussa kommentoineet henkilöt juuri ajattelevat omilla aivoillaan mutta sinä näytät hyväksyvän ja uskovan kaiken mitä johonkin tusinajulkaisuun kirjoitetaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Badabing

16.11.2004 01:06

Hyvät Ihmiset,
Uskoisin, että täs on taas tehty kärpäsestä härkää.. VIP-termi ei ainakaan Helsingissä vastaa Lontoon, Pariisin tai muiden suurkaupunkien vastaavaa, vaan taitaa nykyisin olla yleisnimi ns. jonottamattomille. Tällaisen erioikeuden antaminen tietyille asiakkaille on ikävä kyllä elintärkeää monelle suomalaiselle ravintolalle. Ovimiehet yleensä valikoivat "vippinsä" kahden kriteerin perusteella; joko asiakas käyttää kyseiseen ravintolaan toistuvasti suuria määriä rahaa tai asiakas on todettu tyyliltään ja tavoiltaan (yleensä järkevissä aisoissa pysyvä ulospäinsuuntautuneisuus) ravintolan toivoman ideaaliprofiilin mukaiseksi. Hallamäen lista "tavoista päästä vipiksi" oli täysin realistinen, varmin tapa järjestää itselleen parempaa palvelua on tutustuminen ravintolahenkilökuntaan, edes naamatuttuasteelle. Toki, jos käyttää paljon ravintolapalveluita mutta pitää jonottamisesta niin mikäpä siinä sitten. Lisäisin vielä, että MIKÄÄN ravintola ei seisota asiakkaitaan jonossa turhanpäiten, tähän ei nykypäivänä ole kellään varaa. Ravintolajonojen mudostumiseen on pääsääntöisesti kaksi syytä, joko ravintola yksinkertaisesti on täysi (viranomaisten suorittama asiakasmääräkontrolli on nykypäivänä melko tehokasta) tai ovimies joutuu säännöstelemään sisäänpääsyvauhtia muusta syystä (useimmiten siksi, että asiakkaiden palveleminen naulakoissa ja lipunmyynneissä vie hetken...). Käsittääkseni jutun tarkoitus ei sinällään ollut hehkuttaa "vippiyttä" vaan helpottaa ravintoloissa paljon aikaansa viettävien ihmisten elämää...
Ja ovimiehistä vielä sen verran että please don´t kid yourself, osaavat ne herrat paljon muutakin, poikien siviiliammatit saattaisivat julki tullessaan yllättää aika monet...
Mutta onneksi baariin ei ole pakko mennä jos ei miellytä. Peace.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tanssityttis

16.11.2004 15:30

[LAINAUS]Tirpa kirjoitti 12.11.2004 klo 19:55:

No sehänon varsinhienoa että oikeinlehden sivuilal yllytettään nuoria naisia tanssimaan pöydän päällä... Harva sen osaa ja tapaturma riski on aika iso. Vakuutus ei korvaa kun on sitä alkoholia kuitenkin nautittu.

Moniko lentää Onnelasta ulos tänä viikonluppuna kavuttuaan pöydälle ja siinä voi sitten ne vipitkin unohtaa hetkeksi..[/LAINAUS]

Onnelan suomipoppis puolella saa tanssia pöydillä. Itse sitä harrastin henkilökuntaan kuuluvien kanssajuhlijoideni kanssa viime sunnuntaina ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tanssityttis

16.11.2004 15:51

Sunnuntai todellakin on hieno ilta juhlia, silloin liikkeellä ovat sekä ravintola-alan että juhlinnan ammattilaiset. Olkoonkin pintaliitoporukkaa, osaavatpa pitää hauskaa. Viikonloppuisin (pe-la) en jaksa juurikaan kaupungin yössä hillua, väkeä on yksinkertaisesti liikaa.

Yhtä ihmettelin, Onnelan setä puhui VIPeistä ja sitten yhtäkkiä kanta-asiakkaista. Sk-memberiksi eli Sedun kanta-asiakkaaksi pääsee käytännössä kuka haluaa eikä se todellakaan tee VIPpiä niinkuin varmasti tiedätte. Olen ollut pääkaupunkimme yöelämässä "aktiivisesti" pari hassua kuukautta ja minut muistetaan ravintoloissa joissa viihdyn.
Ei ole pahakaan juttu olla kohtelias ja hymyilevä asiakas ja kiittää hyvästä palvelusta illan aikana muutamalla eurolla baarimikkoa, narikaa tai ovimiestä. Ellei palvelu mielytä jäävät eurot taskuuni ja jos oikein potuttaa saa hlökunta palautetta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.11.2004 23:39

Yksi hyvä keino saada V.I.P. kohtelu on käydä esiintymiskeikalla ravintolassa.
Minulla itselläni on aika monessa ravintolassa ympäri Suomea V.I.P. kohtelu, tyyliin ilmainen sisäänpääsy jonon ohi, usein myös ilmaisia juomia, yms.
Tietty tämä V.I.P. tyyli vaatii jotakin erityisosaamista :-)

PS. Minä suosin usein vapaa-ajallanikin niitä samoja ravintoloita joissa olen joskus ollut esiintymässä, ihan jo sen V.I.P. kohtelun vuoksikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pothar

17.11.2004 11:38

lothar hei. äijä on neljääkymppiä käyvä mäntyharjulainen uimalakkipäinen mies ja kirjoittaa kuin 19-vuotias pissaliisa.

eikö ton ikäisellä pitäisi olla jo jotain muuta tekemistä kuin vaahdota VIPeistä keskusteluforumeilla tai mainostaa itseään Jippiin forumeilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiarapaa

17.11.2004 12:01

Minulle on jotenkin jäänyt sellainen käsitys näistä VIPeistä, että ne ovat maalta kaupunkiin muuttaneiden ihmisten juttuja. Sinänsähän on ihan ymmärrettävää, että jostain Kiikoisista Helsinkiin muuttaneelle opiskelijatytölle isot baarit/yökerhot ovat uusi juttu ja sitten kun kuulee, että joku on saanut sinne VIPin, jolla pääsee jonon ohi, niin tehdään vaikka mitä, jotta kortti saadaan.

Huvittavaa lukea täällä tuollaisia ylistyksenomaisia kirjoituksia siitä, että on tanssinut pöydillä jonkun Eppu Normaalin ja Neljän Ruusun tahdissa baarihenkilökunnan kanssa ja vielä lause "koska ne tietää miten hauskaa pidetään". Siis mitä?! :)

Yhden VIP-kortin baariin olen elämäni aikana saanut ja se on taskussa muistaakseni viidettä vuotta. Aikoinaan sain sen, kun kävin paikassa soittamassa rokkia ja yhtä keikkaa sopiessa sen pyysin ja sainkin.

Ainoa hyöty kortista on ollut se, että talvella ei tarvitse odotella pakkasessa illan prinsessoiksi pukeutuneiden teinityttöjen takana eikä sitä naurettavaa ("laitonta") etuiluakaan tarvitse sietää. Muuten en ole mielestäni paremmaksi ihmiseksi muuttunut enkä ole myöskään toisiin baareihin vastaavaa korttia tarvinnut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NTR

20.11.2004 02:07

Kannattaisko käydä sellasissa paikoissa, joihin ei tarvi koko yötä jonottaa ja joissa palvelu pelaa reippaasti ja ystävällisesti ilman mitään korttejakin. Kaupunkilaiset, hahh..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mikeX_

20.11.2004 18:07

sitten kun sais vip-kortin, sitä ei enää tarvitse.

näin kai se on monen muunkin asian kanssa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Soup1

21.11.2004 09:35

Heh heh suomen ravintolakulttuuri on hanurista.Ulkomailla voi pitää ravintolassa hauskaa/rentoutua,mutta ei suomessa.Täällä ei voi kuin vetää kännit ja ihmetellä että monettakoa tappelua taas todistit.Hurray Fin land.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hu-man

21.11.2004 09:45

Miten pässi voi ihminen olla jos ilmoittaa harrastuksekseen "bailaamisen"?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sanal

21.11.2004 09:49

[LAINAUS]Jonottaja kirjoitti 12.11.2004 klo 09:18:

No mutta hei, mitä pahaa jonoissa? Jonothan ovat paras paikka katsastaa millaisen jengin kanssa iltaa aikoo viettää. Jonossa voi katsastaan parhaat (naiset/miehet) ja vilkuilla VIPitkin erikseen. Lisäksi voi kääntyä pois ennen sisäänpääsymaksun maksamista, jos ei nappaa. Done that.[/LAINAUS]

Go see a doctor.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Slamm

21.11.2004 09:50

[LAINAUS]hahhahjustjoo kirjoitti 12.11.2004 klo 12:19:

Noi vinkit oli ihan naurettavia. Kuka vitun tollo menee jonnekin onnelaan haaskaamaan rahansa jonkun kälysen vipin toivossa jolla tekee yhtä paljon kuin käytetyllä vuoden 2000 bussilipulla?[/LAINAUS]

-Näin on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Guya

21.11.2004 09:54

Kyllä suomalaiset on tavan outoa kansaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ohdear

22.11.2004 15:16

[LAINAUS]Tintin kirjoitti 12.11.2004 klo 02:19:

Joo toi on totta et Suomes on ihan ihmejuttu noiden jonojen kans. Kumma kyllä esim. Englannissa (asun täällä) ei kukaan puhu VIPeistä tai siitä kuinka tärkeä olisi päästä jonon ohi. Aika harvassa paikassa täällä tosin jonoja onkaan. Ei monessakaan mestassa oo jonossa tarvinnu bygii.

No mut hei, HELSINKI- tuo taskukokoinene metropoli, on omaksunut yöelämän lait suuren maailman tyyliin.......mistä.......??[/LAINAUS]

Missakohan pain Englantia Tintin mahtaa asua...? Itse asun Lontoossa ja parhaimpiin menomestoihin on AINA viikonloppuisin jono puhumattakaan siita etta joihinkin clubeihin paasee sisalle vain ja ainoastaan so called VIPit, jotka ovat tarpeeksi kuuluisia, rikkaita tai kauniita jene jene. Ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa taallakin ja syyksi riittaa ihan mika tahansa potaska.

Itseasiassa, ei Helsingin ovikulttuuri juuri poikkea ainakaan Lontoosta, tama nain huomiona. Tasa-arvo kysymys VIPpien ja tavallisten tallaajien valilla jaakoon tassa huomiotta, se on toinen tarina se :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HjKjH

22.11.2004 15:48

Outoa kuinka paljon keskustelua ja ennenkaikkea närää herättää näinkin "turha" aihe. Mitä hemmetin väliä sillä on onko joku onnistunut VIP (tai oikeammin kanta-asiakas)- kohtelun saamaan? Jotkut eivät tykkää jonottaa niihin paikkoihin joissa tykkäävät käydä. Toiset taas menevät mieluummin vähän tyhjempiin paikkoihin, joihin ei myöskään tarvitse jonottaa. Kysymys on vain valinnoista ja siitä mitä haluaa ja mitä ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vipikas

24.11.2004 21:08

"Mitä vittua tekee jollakin kämäsellä vipillä" .. Kateellisten ruikutusta .Mitäpä minä tein viikko sitten Studio 51:n vipillä???? Jonotinko tuntikausia helvetillisessä syysilmassa vai meninko VAIN VIPEILLE VARATUSTA OMASTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ INESSIIVIIN ???

Vip-korttien jakamisessa on mielestäni kylläkin todella paljon ihmeteltävää. Miksi joka saatanan ex-missi-sekoilija-crackhuora-mukamas niin kuuluisa hiiva saa vipin stadin suosituinpiin bailumestoihin ??? Entäpä aina yhtä koppavat ja niiiin kuuluisat nykyiset tai ex-mallit??? Molemmat esim tapaukset näyttävät kivoilta, mutta käyttävät rahaa mini,minimaallisesti koska tulevat mestoille essoissa ja 99% aikaansaavat ainakin 1 tappelun illan aikana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

benny_boy

25.11.2004 03:18

itkettää ja naurattaa.

sedun vip-kortit on sedun kortteja. äijä pyörittää uskomatonta bisnestä ja siitä pisteet. saa jopa sellasen "navetan" kun studio 51 täyteen jengiä! se että onko sen tyyli jonkun makuun on taas eri asia. ja artikkelissa ei sitäpaitsi puhuttu onnelasta vaan baareista ja klubeista ylipäätään.

joihinkin baareihin/klubeihin jaetaan aivan liian monta vip-korttia joten homma ei vaan voi toimia kun talo on täynnä tai narikka ei vedä - kuten joku sen jo sanoi. portsareita tästä on turha moittia, maailmalla on nähty jos minkä laista apinaa roikkumassa kahvassa. suomalaiset portsarit (ainakin helsingissä) osaavat kyllä asiansa.

Niko Hallamäki listasi asiat ihan oikein. RAHA PUHUU KANSA! jos ei ole varaa ostaa koko viinipulloa baarissa tai jättää kymppiä pokelle lähtiessä niin se on siinä! rahalla niitä baareja pyöritetään, baarien tarjonnasta on oltava valmis maksamaan. joko sulla on aikaa odotella pakkasessa tai sitten sulla on rahaa mennä jonon ohi!

ja se ei riitä että kylvää rahaa, pari ystävällistä sanaa henkilökunnalle parantaa mahdollisuuksia että sut muistetaan. kyseessä on kuitenkin muutama prosentti illan aikana tuhlatusta rahasummasta. ravintolatyöntekijät kun eivät ole mitään koneita.

missit ja mallit saa vip-kohtelua koska kansa haluaa nähdä niitä ja baarit haluavat lisää asiakkaita. ei kovin vaikea yhtälö. muutenkin naiset saa parempaa kohtelua, se vaan on niin eikä auta valittaa.

ja mikäs siinä jos menee sunnuntaisin ulos? suomalainen luterilainen moraali kun ei anna periksi jos on maanataina duunia. aina ei ole pakko vetää sellasia lärvejä baarissa että paska valuu housuun eikä aamulla voi kuvitella nousevansa?

eniten tässä kirjottelussa ihmetyttää joidenkin kova kritiikki koko vip-hommaa vastaan. suomalainen perikateus nostaa päätään, heti jos joku saa ja sulla ei ole niin ruvetaan marisemaan. koko tämä yhteisvoimin kasvatettava kansankehto jossa kaikki on tasa-arvoisia on vääristynyt. ikävä kyllä kaikki meistä ei lapsuuden jälkeen eroa näytä huomaavan.

se että joku ei tahdo onnelaan, sinne, tänne tai tonne ei ketään kiinnosta. artikkelissa puhuttiin vip-hommasta ylipäätään. se joka tarttuu tollaseen ei paljoa ilmeisesti kostu koko artikkelista. kaikki "maalaisten" kommentit "kaupunkilaisten" jonottamisesta on taas vaan kateutta, tuskin vip jonoissa on kovin montaa eri paikkakunnalta olevaa?

ja sitten jotkut onnettomat "ulkomaan matkaajat" selittää että "täällä on asiat niin hyvin." lucky you, pysy siellä. kuten joku jo mainitsi suomessa koko vip-homma on ihan lapsen kengissä. itse maailmaa kuusi vuotta enemmän ja vähemmän nähneenä homma toimii muuallakin rahalla - ja nyt puhutaan sitten kunnon RAHASTA. kalliille klubeille ei taviksella ole asiaa - ei vaikka kuinka tippaisi.

ja väsyneintä mitä näin on Lotharin kommentti "että kanattaa mennä esiintymään jonnekin!" mitä vittua!! siis kaikella kunnioituksella ammattiasi ja esitystäsi kohtaan. teet varmasti hyvää keikkaa mutta aika harva meistä on sellasta ainesta että voisi esiintyä, saattikka haluaisi. ymmärrän kyllä että saat vipin jonnekin esityksesi kautta mutta miten se liittyy "meihin taviksiin"? boostasit egoasi jotenkin ilmoittamalla saavasi vipin esiintymällä? potharin kommentti toi kyyneleet silmiin kun nauroin...

RAHA PUHUU! tipatkaa ja tehkää se vielä hymyssä suin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hiihtoliitto

25.11.2004 13:25

Benny Boy puhuu paljon - mutta asiaa. Lopetetaanpas ihmiset turha ruikutus ja hampaidenkiristys. Jokainen hiihtää tyylillään. Toisilla luistaa, toisilla taas on vähän enemmän pitoa. Se on sitä, mitä te köyhät sanotte rahaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tittelintuure6

25.11.2004 23:27

Kaksi edellistä viestiä rulaavat. Itse on ole ex- enkä varmaan tulevakaan missi, en julkkis enkä myöskään ole sen kummemmin lahjonut henkilökuntaa tai pokeja vaan KÄYNYT "USKOLLISESTI" SAMOISSA PAIKOISSA KOHTALAISEN USEIN, JÄTTÄNYT HERRASMIESTIPPIÄ HYVÄSTÄ PALVELUSTA JA ENNENKAIKKEA SANONUT KIITOS JA OLE HYVÄ!!!! Tästä minut on palkittu vip-korteilla. :-))

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kaaso_

30.11.2004 10:27

[LAINAUS]eijuma kirjoitti 15.11.2004 klo 12:12:

Vai PLUR? Tajuatko edes mitä kyseinen lyhennys tarkoittaa, koska päätellen asenteestasi ja kielenkäytöstäsi epäilen sitä vahvasti. Tässä ketjussa kommentoineet henkilöt juuri ajattelevat omilla aivoillaan mutta sinä näytät hyväksyvän ja uskovan kaiken mitä johonkin tusinajulkaisuun kirjoitetaan.[/LAINAUS]

Jo vain tiedän:)
mun ei tarvi uskoa mihinkään, oon sedulla töissä baarissa, jossa käy sekä perjantai- että lauantai-iltana reilusti yli 1000 ihmistä, joista noin 150-200 vippejä, ts. jonottamattomia..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

skepa

10.12.2004 02:03

benny_boy:

nuff said.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VIPPIX

27.1.2005 00:34

VIP:iksi pääsee puhtaasti pärstäkertoimella! No kyllä baarissa pitää silti kerran viikossa hengailla ja kerran kuussa lävit vetää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mepa

28.7.2006 11:21

oiskohan tähän pitäny lisätä että pätee sedun mestoissa :) ja hoh, todellisia vippejä on paaljon vähemmän, kun kantiskortilla pääsee sisään.. eri juttu on pitkään toimineet baarit joissa ihan joka lärvi ei saa vippiä edes pyytämällä :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anis993

11.12.2009 05:11

www.ameron.fi on ainoo paikka mistä oon saanut vipin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pikavippi

2.1.2012 17:15

Mä otin täältä pikavipin http://www.lainasto.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elley79

8.8.2014 15:34

Täällä on muutama ihminen tähän mennessä vasta omalla naamalla kommentoinut. Arvostan Mepaa+ Viskaria... Mutta Viskarille voisin sanoa, että etsi se elämä. Ei se löydy sieltä VIP-puolelta kuitenkaan. Aina löytyy parempia perseitä joita katsella (tai laittaa). Jotenkin vähän ihmettelen ylipäätään... mutta ehkä se on näiden ns. vip-ravintoloiden idea "ei ylipäätään se äly vaan kaikki muu siinä ympärillä". Minulle se merkitsee täyttä tyhjää. Siksi en näissä enää viihdykään (siis sen jälkeen kun 25- vuotta tuli täyteen). Toki se perse voi olla elämä (ja Viskarille jopa taloudellisessa muodossa), mutta äääh...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi