Namaskaar Indian Express

Pohjoistuuli ja pakkanen ovat vallanneet Helsingin. Jäätävä sade räimii vasten kasvoja suoraan mereltä. Vastaantulijat muistuttavat Juha Mietoa 50 km hiihtotaipaleella. On pakko pujahtaa johonkin sisätiloihin. Aleksilla vastaan tulee Namaskaar Indian Express. Hyvä! Tulinen intialaismättö voisi laittaa veret jälleen liikkeelle. Ei muuta kuin sisälle.

Mäjähdän keskelle silmälasiliikettä. Mitä hlvettiä? Toisella puolella on kukertavan värikkäitä muovipokia ja kyllästyneen oloinen optikko, toisella laidalla joukko intialaisia mäiskimässä ruokaa lautaselle. Hyvin omintakeinen yhdistelmä. Ravintolan harvat istumapaikat ovat lounasaikaan aivan täynnä, mutta tehokas intialaissetä järjestää kaksi paikkaa. Päättäväisesti hän tunkee lisää jakkaroita pieneen pystispöytään pylvään vieressä, mulkoillen samalla häätöilmein kahta juoruamaan juuttunutta rouvashenkilöä, jotka nostavatkin nopeasti kytkintä. Tämä mesta on todella express: tilaa, maksa, syö ja ulos.

Listalla on kymmenkunta vaihtoehtoa, jotka irtoavat kaikki lounarihintaan. Miedossa tomaattikastikkeessa tarjoiltava battery chicken on ilmeisen suosittu, mutta itse haluan jotain tulisempaa, jotta saan syväjäädytyksen sulatettua. Murgh Vindaloon luvataan olevan tulista kanaa, joten sellainen, ja kyytipojaksi vielä naanleipä (erillishintaan 1,50 e). Ruuan saa tiskiltä saman tien mukaan, joten lautanen pöytään ja syömään. Annos on reilun kokoinen ja ihan maukas – tulinen se ei tosin ole. Ilmeisesti intianpojat ovat joutuneen myöntymään suomalaiseen makuun.

Lounaspaikkana Namaskaar Express täyttää hyvin asiansa. Nopeaa ruokaa, joka kuitenkaan ei ole “pikaruokaa” sanan kielteisessä merkityksessä. Ankea ympäristökään ei houkuttele viihtymään pidempään paikan päällä, joten lounas huiviin ja eteenpäin.