Nyt se alkaa! SYÖ!-viikot tuovat lautasellesi majavaa ja muita herkkuja

Kahden viikon ähkyjakson aikana 30 ravintolaa tarjoaa kaupunkilaisille safkaa kympillä.

Cityn ilmiöksi muodostuneet SYÖ!-viikot tulevat taas. Perjantaina 15. maaliskuuta alkaa kahden viikon jakso, jonka aikana yhteensä 30 ravintolaa syöttää herkkujaan kaupunkilaisille kohtuuhintaan, kympillä. Mukana olevat ravintolat tunnistat tutusta kympin kolikosta.

Mukaan on saatu kiinnostavia uusia mestoja sekä vanhoja tuttuja. Vaihtoehdoista löytyy burgereita, sushia, tapaksia, burritoja, pastaa ja tietysti myös majavaa.

"Pyrimme Hiidessä tarjoamaan luonnonmukaista ruokaa eli pyrimme välttämään teollisesti tuotettuja ja kasvatettuja elintarvikkeita. Majava tuli vastaan jossain vaiheessa, kun lihatukku Wotkinsin kanssa kävimme tuotteita läpi. Majavapata on kolmen myydyimmän annoksemme joukossa", kertoo majavapataa tarjoilevan Ravintola Hiisin Mika Kaakinen.

No, miltä se oikein maistuu?

"Itse vertaisin sitä hirven makuun, mutta se on niin täysin oma mielipide, mitä makuun tulee."

Samaan lafkaan kuuluvat, kylki kyljessä toimivat Hiisi ja PRKL ovat ensi kertaa mukana SYÖ!-viikoilla.

"Konsepti on tuttu, mutta emme ole olleet aikaisemmin mukana. Olemme varautuneet kiireeseen. Kaikki majava, mitä oli saatavilla, on varattu meille. Tosin emme tiedä muuta ravintolaa Suomesta, kenellä olisi tuote listoilla", Kaakinen sanoo.

Mukana myös Turku ja Tampere

SYÖ!-viikkoja oli alun perin tarkoitus nauttia tänä keväänä vain pääkaupunkiseudulla, mutta ravintoloiden toivomukset toivat mukaan muutaman paikan myös muualta.

Suuren ravintolaäänestyksen parhaan ruuan -kategorian Tampereella voittanut Ohranjyvä on itseoikeutetusti mukana. Mukana olevien MorriSon´sin ja Martinan sivukonttorit Turussa (MorriSon´s) ja Tampereella (Martina) tarjoavat myös kympin annoksia.


Tsekkaa SYÖ!-viikkojen kaikki tarjoukset.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi