Ravintola Wellamo

Jos olisin liiketoiminnan konsultti, sanoisin ettei Wellamon kaltainen ravintola koskaan menesty Katajanokan kulmassa, umpikadun päässä, piilossa pienessä kivijalassa. Sijainti, sijainti ja sijainti – vain se merkitsee. Wellamon asiakkaat eivät ole konsulttien oppia sisäistäneet, sillä loskaisena tiistai-iltanakin sali on puolillaan ruokailijoita.

Kun astuu sisään Wellamon ovesta, siirtyy suoraan ajattomaan, kaurismäkeläiseen sielunmaisemaan. Tulijaa tervehtivät vanha lipasto, joka on valjastettu kassaksi, sekä vielä vanhempi piano, jonka on tyytyminen printterihyllyksi. Ovi keittiöön on auki ja pannujen pihinä ennakoi tulevia vatsan iloja. Salin sisustus on iloinen sekakeitos vanhoja huonekaluja ja modernia taidetta – toimiihan Wellamo myös pienenä galleriana. 50-luvun tuolit, valkoiset pöytäliinat ja lievästi sanottuna originelli sisustus tuntuvat kuitenkin kotoisilta. Myös salin perällä konjakkia imuroivat ja tupoa märehtivät puoluejyrät sulautuvat kalustoon. Tänne voisi hyvinkin unohtua mukin ääreen.

Ruokalista jatkaa samaa tyylien ilottelua, perinteisiä annoksia moderneilla vivahduksilla, ja kaikki hyvin simppelissä paketissa. Lähestyvän laskiaisen kunniaksi erikoislistalle on nostettu blinejä klassisin lisukkein. Blini saapuu suoraan pannulta tirisevänä, eikä lisäkkeissä (siianmäti, sipuli, smetana) ole kitsasteltu. Kyytipojaksi jäinen akvaviitti ja setti on valmis. Pääruuaksi tartun talon pelmeneihin (ison tortellinin kaltainen nyytti), joita harvoin näkee ruokalistoilla. Aivan loistava setti! Iso kippo maukkaita pelmeneitä höyryävässä lihaliemessä ja smetanassa haudutettuja tatteja erillisessä kipossa. Päätteeksi vielä liekitetyt viherpippurimansikat, jotka varmaan olisivat kesällä parempia. Tänne palaan uudestaan, kun kuppi hieman maistuisi, eikä jaksa keskustan jäykistelyä.

Kiitämme

• tunnelmaa
• reiluja annoksia

Moitimme

• vain kahden lasiviinin valikoimaa
• jälkiruokavaihtoehtoja