Ravintolauutiset: Turku

Viisi vuotta baarimikkona työskennellyt Joonas Kauhanen voitti ensimmäisen drinkkikisan johon otti osaa.
Viisi vuotta baarimikkona työskennellyt Joonas Kauhanen voitti ensimmäisen drinkkikisan johon otti osaa.

Turun paras drinkki

Taivas Music Barissa kisattiin maaliskuussa Bacardi Apple Åbo Open drinkkikilpailu, jossa haettiin Turun parasta long drinkkiä. Ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun voiton vei The Monkeyn vipin baarimikko Joonas Kauhanen. Voittodrinkki Bapple koostui mangopyreestä ja -siirapista, appelsiinimehusta, Cointreausta ja Bacardi Applesta. Voittodrinkkiä voi käydä pyytämässä Kauhaselta henkilökohtaisesti Monkeyn Vip-tiskiltä. Kilpailun toiselle sijalle sijoittui Aula Cafen Beda Männistö ja kolmannelle Edisonin Sampo Wallenius.

Pinellaa kaivetaan

Viisi tähteä -lehti julkisti jälleen listan 50 Suomen parhaasta ravintolasta. Turkulaisista ravintoloista listalle tänä vuonna päätyivät Mami (11.), Herman (17.), Sergio´s (21.) ja Smör (30.). Mami rankattiin toistamiseen parhaaksi Helsingin ulkopuolelta löytyväksi ravintolaksi.

Porsaat pyörimään

Viikinkiravintola Harald on lisännyt ohjelmistoonsa Kyläväen porsaspidot, joissa pöytään kannetaan kokonaisena paistettu porsas lisukkeineen. Kahdeksan kilon porsaasta riittää ruokaa 20 syöjälle.
Viikinkiravintola Harald, Aurakatu 3. Kyläväen porsaspidot 760 e/ 20 henk.

Tiedä tiesi Lontooseen

Gracelandissa on pyörähtänyt käyntiin Wizard Quizz -tietokilpailu, jossa musiikki- ja elokuva-aiheiset kysymykset liittyvät videolta tuleviin näytteisiin. Joukkuekilpailussa parhaiten pärjänneet pääsevät joulukuun finaaliin, jossa on pääpalkintona neljän hengen matka Lontooseen.
Graceland Wizard Quizz tiistaisin klo 19, Uudenmaankatu 12

Paronin pöydässä

Yliopistonkadulle on avautunut päivällä lounasta ja illalla à la cartea tarjoava Ravintola Wanhan paronin kellari. Vanhaan hiilikellariin rakennettu ravintola panostaa raaka-aineiden tuoreuteen ja siksi mm. kala-annokset tarjoillaan säävarauksella. Kalat tulevat tuoreena yksityisiltä kalastajilta.
Ravintola Wanhan paronin kellari, Yliopistonkatu 37

Oscarin keittiö

Oscarin Olohuone on avautunut remontin jälkeen uudistuneena skandinaavisena bistrona. Ravintolan olohuoneosassa, Bar Oscarissa, asiakkaille on tarjolla tunnelmallinen takka sekä baarimenu. Keittiön ruokalistalta saa teeman mukaisesti vaikka saariston susheja.
Oscarin Olohuone ja Keittiö, Kauppiaskatu 6

Ruista tuoppiin

Ruisrock saa oman 40 vuoden taipaleen kunniaksi oman juhlaoluen. Sinebrychoff valmistaa musiikkifestivaalille oman lager-oluen, jossa tulee luonnollisesti mukana ruista.
Ruisrock 9.–11.7. Ruissalossa

Notkeutta yöhön

Elektronisen musiikin ja kulttuurin yhdistys X-Rust aloittaa Pikku-Torressa uuden klubin nimeltään Notke. Klubi paikkaa edesmenneen Butane-klubin jättämää aukkoa ja tarjoilee yleisölle pääosin teknoa ja housea.
Pikku-Torre, Yliopistonkatu 30

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi