Tämä on LeBonk

Esittelemme kaupungin uuden yökeitaan.

"Nimeni on Bonk, LeBonk", voisi Helsingin uusin musiikkiklubi, Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa, kuuluisassa Suomi-talossa sijaitseva, LeBonk Music Machine esitellä itsensä. Muun muassa On the Rocksin, Storyvillen ja redrumin (r.i.p.) omistavan Railonkoskien ravintoloitsijaperheen uusimman musiikkiklubin ulkonäön on suunnitellut 1990-luvulla mainetta niittänyt taiteilija Alvar Gullichsen työryhmineen. Gullichsen on tunnettu Bonk-teoksista, jotka näyttävät 1950-luvun teknisiltä laitteilta, mutta eivät toimi. Esimerkiksi LeBonk-ravintolan katossa roikkuu elektromagneettinen ilmapallo ja ravintolan toisen kerroksen baarissa taas on säiliöitä muistuttavia "koneita".

Idea ravintolaan syntyi keväällä 2009 ja sen piti avautua jo tämän vuoden keväällä, mutta avaus viivästyi Suomi-talon remontin aikataulutuksen myötä. 567-paikkainen ravintola on kolmessa kerroksessa ja ylin kerros on huikea kaupunkikattoterassi, piilossa kadun katseilta. Vieressä nousee Ressun seinä. Terassilla on muun muassa uima-altaan muotoinen suihkulähde, oliivipuita, aurinkotuoleja ja oma minttuviljelmä. Ravintola Savoyn yrttiviljelmää mukaillen, Mojitojen tekoa varten.

Ohjelmaan panostava ravintola on auki keskiviikosta lauantaihin kello 16–04 ja sunnuntaisin 23–04. Keskiviikkoisin ja torstaisin kuullaan keikkoja, luvassa on muun muassa The Valkyrians (5.8.), Mariska ja pahat sudet (11.8.), Manboy (12.8.), Kauko Röyhkä (18.8.) ja Tuomo (19.8.). Myöhemmin syksyllä kuullaan myös Jenni Vartiaista, Mannaa, Yonaa ja Husky Rescueta. Perjantaisin ja lauantaisin soittavat deejiit, tarjolla klassikot kuten DJ:t Borzin ja Spoogy.

LeBonkissa aloittaa myös Dubrovnikissa suosiota niittänyt, balkanilaista tanssimusiikkia paukuttava Club Balkan Fever (7.8.). Klubi toimii kerran kuussa lauantaisin. Klubin avajaisiltana esiintyy serbialainen Shazalakazoo, joka on ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sunnuntaisin hoivattavana on puolestaan yöelämän ammattilaisia.

LeBonk Music Machine, Yrjönkatu 24 avaa 4.8., www.bonk.fi


 


4 kommenttia

Toni

5.8.2010 23:18

erittäin mukava ja viihtyisä paikka! varsinkin kolmannen kerroksen kattoterassi on mainio paikka istua iltaa. tilat ovat viihtyisät ja ainakin avajaisissa tilat olivat sopivasti valaistuja ja musiikki ei ole liian kovalla. suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan uutta klubia. +++

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jokapuu

10.8.2010 10:26

ja paljonko kyseisen puljun omistajat maksoi teille tästä journalismin helmestä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shaq_97

12.8.2010 15:21

Äääkkkk! Katutason etuterassi on aivan hirveä. Ei minkäänlaista näköalaa paitsi parkkeerattujen autojen katot ja vastapäisen talon seinä. Samaten ohikulkijat töllistelevät todella häiritsevästi.

Olisi voinut vaikka laittaa pensaita tai muuten koittaa tehdä siitä etuterassista jotenkin rajatummaan alueen. Nyt spartalainen sisustus yhdistettynä kaurismäkeläiseen katumaisemaan suorastaan tekee surulliseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kasittamattoman

30.1.2011 09:46

mulkku portsari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi