Zetor 30 vuotta - tiesitkö näitä kiehtovia faktoja ikonisesta ravintolasta?

Helsingin keskustassa jo vuosikymmeniä vaikuttaneen Zetorin vuosiin on mahtunut paljon kiinnostavia käänteitä.

Kuva: Zetor

Legendaarinen, Helsingin keskustassa vuodesta toiseen suursuosiota nauttiva ravintola Zetor täytti maanantaina pyöreät kolmekymmentä vuotta.

Syntymäpäivän kunniaksi listasimme ylös kahdeksan erikoista faktaa kunnioitettavaan ikään yltäneestä ravintolasta. Tiesitkö näitä?

8 hauskaa faktaa Zetorista

1. Sisustus muusikon käsialaa

Zetor tunnetaan ennen kaikkea maalaisromanttisesta sisustuksestaan, jonka keskiössä on tietysti traktori, mikäs muukaan. Aikoinaan ravintolan muutostyöt maksoivat hurjat 900 000 markkaa, mutta lopputulos oli sen arvoinen - Zetor on jo itsessään nähtävyys vielä tänäkin päivänä.

Persoonallinen Zetor kuuluu nykyisin S-ryhmään.
Persoonallinen Zetor kuuluu nykyisin S-ryhmään. Kuva: Raflaamo

Valtavirrasta poikkeava sisustus on Leningrad Cowboys -yhtyeestäkin tunnetun Sakke Järvenpään käsialaa. Järvenpää tunnetaan varsinaisena sisustustusmestarina, sillä mies on ollut mukana suunnittelemassa myös legendaarisen, nyt jo lopettaneen Cantina Westin ulkoasua.

LUE MYÖS: Kävitkö sinäkin Carrolsissa ja Cantina Westissä? 12 ravintolalegendaa, jotka moni muistaa nuoruudestaan
 

2. Kekkosen katiska ja muita erikoisuuksia

Ravintolan seiniltä voi löytää toinen toistaan eriskummallisempia esineitä, joihin liittyy mielenkiintoisia tarinoita. Esimerkiksi Zetorin katosta roikkuvan mopon kerrotaan olevan kiihtelysvaaralaisen kansanedustajan romuttamolle menossa ollut menopeli, joka myöhemmin pelastettiin ravintolan sisutuselementiksi.

Tarinoiden mukaan ravintolasta löytyvän katiskan on omistanut aikoinaan presidentti Kekkonen, kun taas esillä olevien suksien kerrotaan olevan hiihtolegenda Siiri Rantasen omat. Ovatko nämä tarinat totta vai eivät, ken tietää.

Kuva: Zetor

3. Kullanhuuhdontaa ja Playboy-kuvauksia

Joka kevät Zetorissa käy kova vilske, kun lukuisat kullanhuuhtojat ottavat toisistaan mittaa kullanhuuhdonnan sisämestaruuskilpailuissa. Eikä tässä suinkaan kaikki. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan ravintolassa on järjestetty vuosien varrella myös lehmien kutsuhuudon SM-kisoja, jääkiekkosankareiden juhlia sekä Playboy-lehden kuvauksia.

Zetorin Facebookissa moni muistelee puolestaan viettäneensä Zetorissa niin häitään kuin häiden jatkoja. Monipuolinen paikka, vai mitä?
 

4. Ruokalista jokaiselle kielelle

Monissa ravintoloissa ruokalista on tarjolla suomeksi ja englanniksi, mutta Zetor laittaa paremmaksi - ruokalista on saatavilla peräti 25:llä kielellä.

Ruokalista löytyy suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi, norjaksi, tanskaksi, islanniksi, viroksi, venäjäksi, tsekiksi, japaniksi, italiaksi, puolaksi, hollanniksi, portugaliksi, espanjaksi, kiinaksi, kreikaksi, bulgariaksi, koreaksi, turkiksi, unkariksi, arabiaksi ja kroatiaksi.
 

5. Suosikkiruoat vuosikymmenten takaa

Kun oma kieli on valittu, voi listalta valita lautaselle suomalaisia klassikkoannoksia, jotka ovat pysyneet ruokalistalla läpi ravintolan historian. Vuodesta toiseen asiakkaiden suosikkiannoksina ovat pysyneet Zetorin lihapullat, paistetut muikut, blinit ja poronkäristys.

Lihaisat herkut ovat Zetorin ykköstuotteita.
Lihaisat herkut ovat Zetorin ykköstuotteita. Kuva: Raflaamo

Herkulliset ruoat eivät ole salaisuuksia, vaan niiden reseptejä on mahdollista kokeilla myös kotikeittiössä.
 

6. Auki vuoden jokaisena päivänä

Zetor tunnetaan myös siitä, että ravintola on auki vuoden jokaisena päivä - myös jouluna. Jouluaattona yksi kunniavieras on ylitse muiden; joulupukki nimittäin.
 

7. Mukana historian ensimmäisillä SYÖ!-viikoilla

Itsenäisyyspäivänä 1991 ovensa avannut Zetor osallistui myös Cityn legendaarisille SYÖ!-viikoille ensimmäisten joukossa. Ensi vuonna SYÖ!-viikot täyttävät 25 vuotta, ja nähtäväksi jää, osallistuuko Zetor kenties juhlavuoden ilotteluihin.

Ensi vuonna juhlistetaan SYÖ!-viikkojen 25-vuotista taivalta.
Ensi vuonna juhlistetaan SYÖ!-viikkojen 25-vuotista taivalta. Kuva: City

8. Onko nimi enne?

Kuten moni varmasti tietää, Zetor on saanut nimensä Zetor-traktorivalmistajalta. Vaikka nimi sopii paikalle enemmän kuin hyvin, ravintolalla oli aikoinaan myös toinen nimivaihtoehto.

Helsingin Uutisten mukaan ravintolan nimeksi kaavailtiin myös Massikkaa, yhdysvaltalaisen Massey Ferguson -traktorivalmistajan mukaan. Tsekkiläinen traktorivalmistaja Zetor vei kuitenkin lopulta voiton.

 

1 kommentti

SaraPepp

16.12.2021 00:52

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://SaraPeppus.goshrink.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi