1 viesti saapunut: Hyvästi

NPuh

28.10.2004 17:00

Eroaminen on aina todella hankala prosessi, joskus siihen ei tarvitse olla mitään suurempaa syytäkään. Itse erosin jonkin aikaa sitten pitkästä suhteesta. Taustalla ei ollut mitään riitaa, rakkauttakin riitti mutta ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia. Piti itseään kyllä siitä syystä jotenkin huonona ihmisenä, mutta ei se sitä tietysti ole, kaikilla varmaan tulee jossain vaiheessa tarve elää nuoruutta, kokea, joten parempi tässä vaiheessa kuin sitten kun on perhettä. Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.

Tiina-Mari

28.10.2004 23:02

Eroni vähän yli vuosi sitten alkoi siitä kun silloinen poikaystäväni kertoi harkitsevansa eroa mutta ei ollut vielä varma. Pelästyin ja loppupeleissä se meni niin että minä olin se joka piti kiinni erosta. Itkimme yhdessä ja hän lohdutti minua kaksi päivää. En osannut päästää irti, en halunnut luopua hänestä. Mutta tiesin ettei tilanne voinut jatkua samanlaisena monestakin syystä. Joskus mietin millaista elämäni olisi jos vain olisimme yrittäneet selvittää välimme ja asiamme, kaipaan häntä. Siksi pyrinkin olemaan ajattelematta häntä ja keskittymään kaikkeen ihanaan mitä minulla on nykyisen poikaystäväni kanssa. Olen onnellinen ja tasapainoisempi kuin pitkään aikaan.
Ehkä beden tulisikin virrata vapaasti sillan alta eikä sitä pitäisikään yrittää saada kiinni... =)

jonib1985

29.10.2004 01:19

En oikein ymmärrä miksi tosta pettämisestä tehdään tommonen numero. Mitä se nyt merkitsee tai haittaa jos joskus sattuu vahinkoja, sehän on vaan seksiä eikä kukaan voi omistaa toisen vartaloa.

krisse1234

29.10.2004 01:28

[LAINAUS]jonib1985 kirjoitti 29.10.2004 klo 01:19:

En oikein ymmärrä miksi tosta pettämisestä tehdään tommonen numero. Mitä se nyt merkitsee tai haittaa jos joskus sattuu vahinkoja, sehän on vaan seksiä eikä kukaan voi omistaa toisen vartaloa.[/LAINAUS]

Pettämisestä tehdään numero pääasiassa, koska siinä on kyse lupauksen rikkomisesta ja valehtelusta. Parisuhde on aika mahdoton yhtälö, jos luottamus toiseen katoaa. Jos haluaa elää sinkkuelämää ilman sen suurempia sitoumuksia ja harrastaa satunnaista seksiä kun siltä tuntuu, niin miksi mennä parisuhteeseen ylipäätään?

ksdflk

29.10.2004 05:46

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

Eroaminen on aina todella hankala prosessi, joskus siihen ei tarvitse olla mitään suurempaa syytäkään. Itse erosin jonkin aikaa sitten pitkästä suhteesta. Taustalla ei ollut mitään riitaa, rakkauttakin riitti mutta ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia. Piti itseään kyllä siitä syystä jotenkin huonona ihmisenä, mutta ei se sitä tietysti ole, kaikilla varmaan tulee jossain vaiheessa tarve elää nuoruutta, kokea, joten parempi tässä vaiheessa kuin sitten kun on perhettä. Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS] Toivottavasti kukaan ei anna sille. Tai saisi sitten jonkun kiusallisen sukupuolitaudin niin miettii sitten kannattaako sen munan perässä juosta niin ahkerasti. Tai vähintään kukaan ei halua enää seurustella oikeasti sen kanssa. Siinähän sitten kurjistelee ja itkee yksinäisyyttään.

Typerät idiootit eivät osaa arvostaa sitä mitä heillä jo on.

MrStandardi

29.10.2004 09:34

No katsos Joniseni, petturi ottaa enemmän kuin antaa. Parisuhde on yhteinen sopimus yhteisyydestä ja jos esim. sinä et kykene tälläiseen, ei sinua voi mitenkään pitää kelvollisena sopimuskumppanina. Mutta maailmassa on varmasti samoin ajattelevia vastakkaisen sukupuolen edustajia, ja varmasti löydät onnesi tälläisestä seurasta.

Mutta Joniseni, eiköhän se olekin niin, että sinä ja vain sinä saat olla se pettäjä. Jolloin sinäkin tiedät, mitä oikeasti olet.

Reeta32

29.10.2004 10:28

Eroamisia hyvästä suhteesta elämänkokemuksen takia on
sattunut ystäväpiirissänikin paljon, itsekin tein niin reilu parikymppisenä. Sen jälkeen minulla on ollut useitakin suhteita mutta mikään ei ole toiminut samalla tavalla alkuhuuman haihtumisen jälkeen. Jos voisin, palaisin vieläkin takaisin entiseen mutta hänellä on jo perhettä. Kunpa olisin ollut nuorena viisaampi sillä asioiden arvon ymmärtää vasta jälkeenpäin.

metis

29.10.2004 11:30

[LAINAUS]Reeta32 kirjoitti 29.10.2004 klo 10:28:
Eroamisia hyvästä suhteesta elämänkokemuksen takia on
sattunut ystäväpiirissänikin paljon, itsekin tein niin reilu parikymppisenä. Sen jälkeen minulla on ollut useitakin suhteita mutta mikään ei ole toiminut samalla tavalla alkuhuuman haihtumisen jälkeen. Jos voisin, palaisin vieläkin takaisin entiseen mutta hänellä on jo perhettä. Kunpa olisin ollut nuorena viisaampi sillä asioiden arvon ymmärtää vasta jälkeenpäin.[/LAINAUS]

Asioiden arvon ymmärtää vasta, kun on vertailukohde. Jos olisit jäänyt ensimmäiseen suhteeseesi, et olisi ehkä koskaan siltikään osannut antaa sille sitä arvoa, jonka nyt jälkikäteen annat, sillä et olisi tiennyt huonommastakaan vaan haaveillut vain paremmasta?

Hyvän tunnistaa vasta kun on nähnyt riittävästi huonoa!

DeDee

29.10.2004 12:40

Pettäminen on aina se juttu, joka herättää eniten intohimoja. Ja usein vielä asenteella kerrasta-poikki. Samaan aikaan ihmiset ovat vuosikymmeniä väkivaltaisissa ja/tai päihdesuhteissa. Ei ymmärrä. Heivaako vakaumuksellinen kohtuukäyttäjä vuosien kumppaninsa yhden räkäkännin jälkeen, kun toinen on kerran selvästi osoittanut täydellisen kelvottomuutensa eikä häneen voi enää milloinkaan missään luottaa? Mutta pettäjän saa kivittää koko kylä.

Itse olen pettäjä. Teininä jo nykyisen mieheni löytänyt, jolla vuosien seurustelun jälkeen mutta oman kakaravaiheen ollessa vielä täysillä päällä tuli eteen se hetki, että oli mahdoton nähdä, miten voisi sitoutua aina ja iankaiken aamen. Hetken huumassa petin. Myöhemmin toinen ihminen rakastui minuun, enkä osannut käsitellä sitä. Sorruin pettämään. Vielä myöhemmin vuosien kaverisuhteen flirtti kävi liian rankaksi, toinen osapuoli oli yhtä tyhmä ja viinaakin oli. Päättyi pettämiseen.

Samaan aikaan on takanamme puolitoista vuosikymmentä yhteistä taivalta, toinen lapsi tulossa ja kaveripiirissä olemme onnellisen suhteen prototyyppi (huomattava osa ystävistä tietää myös kivikoista). Pitkien ja kipeidenkin keskustelujen aikana on menty pohjamutiin siinä, mitä on mustasukkaisuus ja pettäminen meillä. Miksi minä olen sortunut, mikä siinä on tarkkaan ottaen loukannut? Nyt olemme suhteessa, jossa on tilaa hengittää. Ja jossa seksuaalisuus on hyväksytty ja uskallamme elää omilla säännöillämme, olivat muut niistä mitä mieltä tahansa.

Kerrasta-poikki asenteella olisimme menettäneet kaiken tämän, me molemmat. Olemme toisinaan ihmetelleet, miksi kävi niinkuin kävi? Perimmäinen syy oli kai siinä, että jo 19-vuotiaina olimme molemmat päättäneet, että toinen on se ihminen, jonka kanssa tahtoo olla. Eikä sitä perusajatusta muuta yksittäinen typeryys, oli se (lähes) millainen tahansa, niin kauan kuin tuo ydin säilyy. Sanovat sitä kai rakkaudeksi.

Saarnani loppuprovokaatio: Pettäjäkin voi täydestä sydämestään rakastaa oikeaa kumppaniansa. Ihmiset vain tekevät virheitä, eri tavoin. Ratkaisevaa on se, haluaako asian selvittää, puolin ja toisin.

aaaaaaaaaa

31.10.2004 13:54

Pettäminen on pahinta, mitä toiselle voi tehdä!
Seurustelin ennen nykyistä suhdettani vuosia ihmisen kanssa, jota rakastin paljon ja joka oli samalla paras ystäväni. Hän kuitenkin jäi kaksi kertaa kiinni pettämisestä ja kun hän muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ajauduimme vähitellen eroon, sillä en voinut luottaa häneen.

Vuosi sen jälkeen löysin uuden rakkauden, mutta kaksi vuotta seurusteltuamme kuulin että hänelläkin on ollut suhde toiseen naiseen seurustelumme aikana. Elämäni suoraan sanoen romahti! Nykyinen poikaystäväni tiesi, etten kestä pettämistä ja hän vannoi minulle, ettei koskaan tee niin. Mikä valehtelija!!

Kun pakkasin tavarani asiasta kuultuani, poikaystäväni ruikutti minut takaisin. Lupasi tehdä minut onnelliseksi ja katui virhettään. Palasin, vaikka olin vannonut, että kaikki on kerrasta poikki. Ja se oli virhe. Olen nyt roikkunut tilanteessa kuukausia ja tulen kohta hulluksi. On hirveää epäillä kaikkea, mitä hän tekee. Minulla on todella paha olla. Lisäksi hän ei tunnu välittävän yhtään siitä, miten kärsin. Jos haluan keskustella aiheesta hän suuttuu. Todella lapsellista!

Minun pitäisi lähteä, tiedän, mutta se on niin vaikeaa. En millään enää jaksaisi aloittaa kaikkea alusta...Olen aivan loppu. Ehkä tyhmänä luulen, että kaikki muuttuu vielä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista... Sillä suhde, jossa ei ole luottamusta ei voi toimia. Olen vaan tuhlannut kaiken energiani vatvoessani asiaa, enkä jaksa enää tehdä mitään.

Peter

31.10.2004 14:55

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia.

Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS]

i feel your pain my brother, kävi meinaan samanlailla... ja löysin paljon yhteneväisyyksiä sun ja mun fiiliksissä asiasta, hyvä tietää että ei ole yksin tuntemuksiensa kanssa. Mutta ei kannata heittäytyä silti sille linjalle että ei enää koskaan ottaisi suhteita todesta, aivan varmasti löytyy maailmasta jokaiselle joku.. tai ainakin tahdon uskoa niin. yhteenkuuluvuuden tunteen menettäminen on pahinta mitä voi tapahtua mutta siitä pääsee kyllä yli joskus jos vain antaa itsensä päästää irti.

-BM-

Peter

31.10.2004 15:02

piti vielä npuhille sanoa että kaveri voi silti vielä olla sanoi kuka tahansa mitä tahansa, siinä on vain ratkaisuna se että pitäisi siirtyä rakkaudesta ystävänrakkauteen, esim. minä ja exä välitetään toisistamme mutta ei se rakkautta enää ole se on jotain muuta, ollaan vaan hyviä kavereita ja joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että eronnut pari voi olla ystäviä.. mutta miksi pistää välit kokonaan poikki sellaisen ihmisen jonka kanssa tulee loistavasti toimeen? ei mitään järkeä.. ei ainakaan sen takia että on mennyt yhteisymmärryksessä suhde katkolle..

kysyms: miksi ei voisi jatkossakin olla paras ystävä vaikka seurustelu on jo päättynyt?
koska ei sitä ainakaan ketään voisi tuntea paremmin kuin ihmisen jonka kanssa on viettänyt vuosia..

menipäs tilitykseksi..

-BM-

Tapio Saarela

1.11.2004 05:03

Mikä ihme siinä on, että kaikki suhteet tuntuvat kaatuvan seksiin? Ei kai se nyt voi niin suuri asia olla? Minulla ja avovaimollani on asiaan se kanta, että jos jompi kumpi tahtoo seksiä jonkun muun kanssa, tai kokeilla jotain mihin toinen ei halua ryhtyä, niin vapaasti vain. Se, että muitakin partnereita saattaa olla, ei todellakaan muuta mitenkään sitä, mitä me tunnemme toisiamme kohtaan (vaikkakin se saattaa ajoittain piristää meidän keskinäistä seksielämäämme). Lisäksi minusta ainakin tuntuu, että voin luottaa elämänkumppaniini enemmän juuri siitä syystä, ettei hänellä ole mitään syytä valehdella tekemisistään. Jos rakkaus joskus meidän suhteestamme loppuu, niin sitten loppuu, mutta ainakaan meidän suhteemme ei pääty vain sen takia, että jompi kumpi on vain tahtonut pitää hauskaa tai halunnut toteuttaa fantasioitaan joista toinen ei ole innostunut.

uteliaisuus

1.11.2004 12:53

[LAINAUS]ksdflk kirjoitti 29.10.2004 klo 05:46:

Toivottavasti kukaan ei anna sille. Tai saisi sitten jonkun kiusallisen sukupuolitaudin niin miettii sitten kannattaako sen munan perässä juosta niin ahkerasti. Tai vähintään kukaan ei halua enää seurustella oikeasti sen kanssa. Siinähän sitten kurjistelee ja itkee yksinäisyyttään.

Typerät idiootit eivät osaa arvostaa sitä mitä heillä jo on.[/LAINAUS]
No typerät nämä typerät idiootit eivät osaa arvostaa sitä mitä heillä on, koska eivät tiedä mitä heillä on. Nuoret usein luulevat rakastavansa tai olevansa hyvässä parisuhteessa kun eivät muusta tiedä. Ja jos takaraivossa jatkuvasti piinaa ajatus vapaudesta, on aivan turha jatkaa molempien piinaa ja pitää suhdetta keinotekoisesti yllä. Veikkaan että silloin tunteet toista kohtaan muuttuvat pikkuhiljaa äsytykseksi tai jopa vihaksi, mikä tuskin on haluttu lopputulos kummankaan kannalta. Pakko ei ole hyväksi suhteelle.

psyyke

1.11.2004 17:45

[LAINAUS]BabaMatic kirjoitti 31.10.2004 klo 15:02:
joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että eronnut pari voi olla ystäviä.. mutta miksi pistää välit kokonaan poikki sellaisen ihmisen jonka kanssa tulee loistavasti toimeen? ei mitään järkeä.. ei ainakaan sen takia että on mennyt yhteisymmärryksessä suhde katkolle..

-BM-[/LAINAUS]

Tiedän tilanteet koska olen itse käynyt saman läpi. Sovussa erottiin eksän kanssa ja ollaan pysytty ystävinä sen jälkeen. Vaikka yhteisestä päätöksestä erottiin otti sen alkutaival koville mut siitä pääs yli ja elämä jatkuu.

Pikkuruu

1.11.2004 21:06

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

Eroaminen on aina todella hankala prosessi, joskus siihen ei tarvitse olla mitään suurempaa syytäkään. Itse erosin jonkin aikaa sitten pitkästä suhteesta. Taustalla ei ollut mitään riitaa, rakkauttakin riitti mutta ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia. Piti itseään kyllä siitä syystä jotenkin huonona ihmisenä, mutta ei se sitä tietysti ole, kaikilla varmaan tulee jossain vaiheessa tarve elää nuoruutta, kokea, joten parempi tässä vaiheessa kuin sitten kun on perhettä. Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS]

Itselläni oli juuri samanlainen tilanne, tosin sillä erotuksella, että halusin itse suhteesta pois. Uusien kokemuksien kaipaus ja opiskelupaikan saaminen toiselta paikkakunnalta sekoittivat silloin ajatukseni enkä osannut arvostaa silloin tarpeeksi sitä mitä meillä oli. Jos silloin olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt en olisi koskaan suostunut suhteemme katkaisuun.

Kesän alussa tuntui siltä, että tein oikean ratkaisun, mutta nyt on jäljellä enään pelkkä kaipaus entiseen rakkauteen ja tiedän että en saa enää koskaan häntä itselleni. Ne muutamat tapaamiset kesällä osoittivat etteivät tunteeni olleet kadonneet, en vain koskaan pystynyt niistä hänelle kertomaan.

Nytkin odotan häneltä soittoa, mutta en voi itse ottaa yhteyttä, koska hän luulee minun ihastuneen hänen kaveriinsa. Haluaisin kertoa hänelle, että näin ei tosiaankaan ole, mutta en vaan kykene ottamaan puhelinta käteen ja kertomaan hänelle tunteistani.

Skyntteri

1.11.2004 21:13

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS]

Hajoo aamuihis sucker!! Mitäs läksit? Opettele elään fiilistes kanssa! Äläkä heijasta huonoa oloasi muihin naisiin:)

Gekadoz

1.11.2004 21:59

Nyt täällä puhutaan pettämisestä, kun aiheena oli suhteen päättyminen. Toki se siihen helposti johtaa, mutta eipä taida olla pääasia.

Kun aikanaan ilmoitin että "nyt riittää" vihoissani jatkuvasta arvostuksen ja kiinnostuksen puutteesta sekä siitä että tunsin itseni useammalla tapaa hyväksikäytetyksi niin kumppani aloitti suoraan uhkailun loppuelämäni pilaamisella sekä itsemurhalla.

Siinä ei vahingossakaan pystynyt enää keskustelemaan mistään järkevästi kun ex päätti siirtyä tavaroiden viskomis ja tuhoamislinjalle. Ihmetyttää miten sokea sitä voi olla tietyille asioille. Hän varmastikin ummisti silmänsä (ja korvansa) kaikkina niinä kertoina kun yritin viestittää että olo on pirun paha. Itse taas olin niin ummikko etten tajunnut että ko. henkilölle olisi tuo jättäminen pitänyt tehdä erilailla.

Jälkikäteen harmittaa tuo eroprosessin kamaluus, mutta toisaalta tieto oikeasta päätöksestä helpottaa paljon!

...ja eipä se ex:kään itseään tappanut.

Minnnea

2.11.2004 08:55

Aamut vähenevät kaikilla. Kypsymätöntä.

[LAINAUS]Skyntteri kirjoitti 01.11.2004 klo 21:13:

Hajoo aamuihis sucker!! Mitäs läksit? Opettele elään fiilistes kanssa! Äläkä heijasta huonoa oloasi muihin naisiin:)[/LAINAUS]

neitomainen

2.11.2004 11:43

No itselläni ero nimenomaan ei kaatunut pettämiseen.. ex lähti kouluun toiselle paikkakunnalle.. ja minä jäin entiselle paikkakunnalle töihin.. tapaamiset eivät vuorotyöni takia olisi olleet kovin usein.. eli parisuhde kaatui jo siihen näkemättömyyteen..

raskasta se oli ja olin yllättynyt.. olinhan se jätetty puoli.. mutta aikaa myöten siitä toivuin.. käytyäni monta vaihetta.. myös vihan, jota en koskaan uskonut löytäväni itsestäni..

mutta nyt olen onnellinen, koska en ollutkaan aikaisemmin nähnyt kuinka alistettu olin suhteessani.. ja nyt saan olla vapaa..

kaikkea se rakkaus teettää.. vaikka onkin eroamisen "uhri", se voi joskus olla pelastus tosi huonolta loppuelämältä..

Paha_olla

2.11.2004 13:46

Kommenttisi olisi voinut olla minun kirjoittamani!
Itsekin roikun minua pettäneessä ihmisessä, enkä tiedä miten pääsisin irti vaikken enää häneen luotakaan. Monta kertaa olen jo luvannut itselleni sen olevan ohi, mutta ei se ole...
Hän haluaa edelleen jatkaa, minä taas en halua keskustella naimisiin menosta yms. Olo on niin sekaisin, että itkettää vaan.

[LAINAUS]aaaaaaaaaa kirjoitti 31.10.2004 klo 13:54:

Pettäminen on pahinta, mitä toiselle voi tehdä!
Seurustelin ennen nykyistä suhdettani vuosia ihmisen kanssa, jota rakastin paljon ja joka oli samalla paras ystäväni. Hän kuitenkin jäi kaksi kertaa kiinni pettämisestä ja kun hän muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ajauduimme vähitellen eroon, sillä en voinut luottaa häneen.

Vuosi sen jälkeen löysin uuden rakkauden, mutta kaksi vuotta seurusteltuamme kuulin että hänelläkin on ollut suhde toiseen naiseen seurustelumme aikana. Elämäni suoraan sanoen romahti! Nykyinen poikaystäväni tiesi, etten kestä pettämistä ja hän vannoi minulle, ettei koskaan tee niin. Mikä valehtelija!!

Kun pakkasin tavarani asiasta kuultuani, poikaystäväni ruikutti minut takaisin. Lupasi tehdä minut onnelliseksi ja katui virhettään. Palasin, vaikka olin vannonut, että kaikki on kerrasta poikki. Ja se oli virhe. Olen nyt roikkunut tilanteessa kuukausia ja tulen kohta hulluksi. On hirveää epäillä kaikkea, mitä hän tekee. Minulla on todella paha olla. Lisäksi hän ei tunnu välittävän yhtään siitä, miten kärsin. Jos haluan keskustella aiheesta hän suuttuu. Todella lapsellista!

Minun pitäisi lähteä, tiedän, mutta se on niin vaikeaa. En millään enää jaksaisi aloittaa kaikkea alusta...Olen aivan loppu. Ehkä tyhmänä luulen, että kaikki muuttuu vielä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista... Sillä suhde, jossa ei ole luottamusta ei voi toimia. Olen vaan tuhlannut kaiken energiani vatvoessani asiaa, enkä jaksa enää tehdä mitään.[/LAINAUS]

Meri

2.11.2004 17:27

Juu, täytyy kyllä sanoa että mun kohdalle on ainakin osunut miehiä jotka ei ole osannut hoitaa eroja.. Edellisessä suhteessa epäilin että toinen pettää ja aina hän sai mut uskoon ettei asia oo niin. Sit yhtenä su aamuna kun menin omilla avaimilla exäni kämppään siellä oli toinen nainen. Selvisi että ne oli seurustellu jo kuukauden verran. Ja sen jälkeenkin hän uskotteli että tykkää musta niin paljon..Niinpä niin..Juu...
Toinen juttu mitä on tapahtunut kuukauden sisällä monta kertaa itselleni ja ystävilleni..Tapaillaan miestä, mutta on selvä että miehellä ei ole aikaa tai ei halua mitään vakavaa juttuja kenekään kanssa juuri nyt. Mies laittaa la viestiä, voitaisiin nähdä ensi viikolla. Kun maanantaina kysyt että mikäs päivä nähdään, tulee vastaus että tapasin eilen tytön ja haluan kattoo mitä siitä tulee...Miksi miehet eivät voi sanoa että en halua susta mitään vakavaa vaan hengailua ja seksiä..) eikä kertoilla ettei halua kenenkään kanssa mitään vakavaa juuri nyt..Olis paljon helpompaa ja reilumpaa sanoa suoraan miten asiat on,,Niin mä ainakin ite teen.....

SeventhSon

2.11.2004 22:04

Eipä mulla varsinaisesti ole mitään juuta eikä jaata tähän keskusteluun, mutta jotenkin kiinnostaa nämä parisuhdekoukerot siinä mielessä kun itse on niistä lähes täysin ulkopuolinen. 25v, eikä oikeastaan lainkaan seurustelua takana. ei voi sanoa etteikö "tilaisuuksia" olisi jokunen ollutkin. en ole kuitenkaan alkanut väkisin panostamaan johonkin parisuhteeseen joka ei tunnu todella sen arvoiselta. sillä tavalla mun mielestä voi välttää sekä toisen että oman elämän tuhlaamisen johonkin "kiehnäämiseen", joka kuitenkin vääjäämättä loppuu. jostain on myös luovuttava jos haluaa olla rehellinen itselleen ja muille. tästä iloisesta bailabaila-sinkkuudesta ei tosin osaa iloitakaan, varsinkaan enää, kun ei ole sitä toista puolta kokenut. joo,ei oo helppoo kellään.

Jonnn

3.11.2004 17:44

Jos ei hengaile eikä tutustu uusiin ihmisiin, ei löydä sitä joka kolahtaa kunnolla. Itselläni ei ainakaan tunteet lämpeä heti yhden tapaamiskerran perusteella. Myönnän, olen hengailija ainakin nyt, muttta en juokse seksin perässä vaan usein vietän öitä naisten luona keskustellen ja vain nukkuen. Jos heti ei ole pää kolmantena jalkana juoksemassa naisen luo jonka on tavannut kun hän sitä vaatii, ei se tarkoita etteikö hän kuitenkin pitemmällä aikavälillä voisi ollakin se jonka kanssa haluaa viettää jopa loppuikänsä. Miehiä jotka ajattelevat muutenkin kuin lemmenheinällään, on olemassa.

Toinen juttu mitä on tapahtunut kuukauden sisällä monta kertaa itselleni ja ystävilleni..Tapaillaan miestä, mutta on selvä että miehellä ei ole aikaa tai ei halua mitään vakavaa juttuja kenekään kanssa juuri nyt. Mies laittaa la viestiä, voitaisiin nähdä ensi viikolla. Kun maanantaina kysyt että mikäs päivä nähdään, tulee vastaus että tapasin eilen tytön ja haluan kattoo mitä siitä tulee...Miksi miehet eivät voi sanoa että en halua susta mitään vakavaa vaan hengailua ja seksiä..) eikä kertoilla ettei halua kenenkään kanssa mitään vakavaa juuri nyt..Olis paljon helpompaa ja reilumpaa sanoa suoraan miten asiat on,,Niin mä ainakin ite teen.....[/LAINAUS]

latukka

3.11.2004 23:02

[LAINAUS]BabaMatic kirjoitti 31.10.2004 klo 14:55:

i feel your pain my brother, kävi meinaan samanlailla... ja löysin paljon yhteneväisyyksiä sun ja mun fiiliksissä asiasta, hyvä tietää että ei ole yksin tuntemuksiensa kanssa. Mutta ei kannata heittäytyä silti sille linjalle että ei enää koskaan ottaisi suhteita todesta, aivan varmasti löytyy maailmasta jokaiselle joku.. tai ainakin tahdon uskoa niin. yhteenkuuluvuuden tunteen menettäminen on pahinta mitä voi tapahtua mutta siitä pääsee kyllä yli joskus jos vain antaa itsensä päästää irti.

-BM-[/LAINAUS]
kiitos lohduttavista sanoista.

latukka

3.11.2004 23:07

[LAINAUS]BabaMatic kirjoitti 31.10.2004 klo 15:02:

piti vielä npuhille sanoa että kaveri voi silti vielä olla sanoi kuka tahansa mitä tahansa, siinä on vain ratkaisuna se että pitäisi siirtyä rakkaudesta ystävänrakkauteen, esim. minä ja exä välitetään toisistamme mutta ei se rakkautta enää ole se on jotain muuta, ollaan vaan hyviä kavereita ja joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että eronnut pari voi olla ystäviä.. mutta miksi pistää välit kokonaan poikki sellaisen ihmisen jonka kanssa tulee loistavasti toimeen? ei mitään järkeä.. ei ainakaan sen takia että on mennyt yhteisymmärryksessä suhde katkolle..

kysyms: miksi ei voisi jatkossakin olla paras ystävä vaikka seurustelu on jo päättynyt?
koska ei sitä ainakaan ketään voisi tuntea paremmin kuin ihmisen jonka kanssa on viettänyt vuosia..

menipäs tilitykseksi..

-BM-[/LAINAUS]
aivan samaa mieltä kanssani!!!!!!!!!!!

ossipossi

5.11.2004 23:52

Noiko vietät loppuelämäsi,vaikka löydät varmasti ihmisen joka rakastaa sinua,eikä pidä esineenä!Ei pidä valita aina helpointa tietä,vaan vaikeuksien kautta voittoon!

doctrine

6.11.2004 06:22

[LAINAUS]Artikkelissa luki:

"Keskisen tapa kertoa pettämisestä oli suoraselkäinen teko, mutta on toinen asia kannattaako näitä asioita levitellä julkisuudessa. Kiinnostavinta Keskisen tapauksessa on se, pitääkö pettämisen aina merkitä automaattisesti eroa. Minusta ei – vaikka pettäminen on hyvin rankka kriisi, olen nähnyt että ihmiset voivat selvitä siitäkin. Elämässä tapahtuu asioita, joita ei haluaisi tapahtuvan, mutta niiden jälkeen on jatkettava elämää."[/LAINAUS]noh noh.. mä olen kyllä sitä mieltä että se on kerta pettämistä ja suhde on sillä ohi. näin on käynyt monta kertaa, ikävä kyllä. luottamus on suhteen perusta ja kun se menee, ei sitä koskaan saa enää takaisin - samanlaiseksi.[SIGNATURE]

_______________________
http://doctrine.tk/?ref=cityforum[/SIGNATURE]

jakke75

7.11.2004 06:56

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

Eroaminen on aina todella hankala prosessi, joskus siihen ei tarvitse olla mitään suurempaa syytäkään. Itse erosin jonkin aikaa sitten pitkästä suhteesta. Taustalla ei ollut mitään riitaa, rakkauttakin riitti mutta ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia. Piti itseään kyllä siitä syystä jotenkin huonona ihmisenä, mutta ei se sitä tietysti ole, kaikilla varmaan tulee jossain vaiheessa tarve elää nuoruutta, kokea, joten parempi tässä vaiheessa kuin sitten kun on perhettä. Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS]

Tää teksti oli myös suora lainaus mun erosta. Exä oli myös paras kaverini. Silti annoin tilanteen luisua jotenkin ohi. Nyt käyttäydyn kaikkia naisia kohtaan jotenki välinpitämättömästi, eikä MIKÄÄN todellakaan tunnu miltään...

Npuh

7.11.2004 16:10

Tuntuu löytyvän kohtalotovereita.

Jälkeenpäin aina ajattelee että olisiko voinut toimia toisin, hakee itsestään virheitä, syytä tilanteeseen. Mutta itsensä syyllistäminen ei ole tällaisissa jutuissa se vastaus.
Kunpa tulis joku vastaan joka veis jalat alta, sais tuntemaan jotakin. -Vaikka en usko että niin tulisi käymään pitkään aikaan. Nyt olen heartbreaker, anteeksi kaikille niille naisille joilta olen vienyt palan sydämestä.

[LAINAUS]jakke75 kirjoitti 07.11.2004 klo 06:56:

Tää teksti oli myös suora lainaus mun erosta. Exä oli myös paras kaverini. Silti annoin tilanteen luisua jotenkin ohi. Nyt käyttäydyn kaikkia naisia kohtaan jotenki välinpitämättömästi, eikä MIKÄÄN todellakaan tunnu miltään...[/LAINAUS]

TSRF

8.11.2004 14:38

1 viesti saapunut. En halua enää seurustella. :) Näin loppui minun suhde. Vaivaiset 5 vuotta yhdessä, joten arvokseni rahassa voi laskea n 10 senttiä. En ole ikinä jättänyt itse ketään tekstiviestillä, mutta nyt kun on joutunut sen itse kokemaan, voi vain todeta, että ei vois olla parempaa keinoa viedä toiselta ihmiseltä itsetuntoa ja oman arvon tuntoa kuin jättäminen tekstiviestillä. Mutta niinhän ne sanoo että sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mä toivon oikeesti että se narttu saa turpaansa uudelta äijältä sen jälkeen kun se on saanu aidsin ja jonkun vitun sokeritaudin suvultaan, ja sit se tulis ruikuttamaan mua takas ja vois vaan astua uusi parempi muija kainalossa sen ohi ja potkaista vaikka vielä kylkeen. Näin katkeraksi minä tulin yhdellä viestillä. Ja tää on vielä mun omastakin mielestä ihan vitun säälittävää, mutta minkäs teet, katkera mikä katkera.

bolsa

8.11.2004 16:56

Kauhean katkeria eroja...Taidan olla jokseenkin onnekas, nelisen vuotta sitten erottiin kundikaverin kanssa ilman suurempaa meteliä tai kyynelvirtoja.

Seukkaamista oli takana 6 vuotta, joista pari vuotta saman katon alla. Alkoi tuntua siltä ettei kumpikaan meistä ollut kykenevä työskentelemään suhteen eteen, nimittäin kyllä vain suhde sitä vaatii. Eikä tuo seksikään oikein sujunut. Minä olin ajatellut asiaa jo pidemmän aikaa, ja kun erotoiveeni sitten hienovaraisesti siipalle esitin, hän ensin vähän hämmentyi ja tirautti parit kyynelöt. Kerroin rehellisesti mielipiteeni suhteestamme, ja parin päivän mietintäajan jälkeen mies sanoi fiilistelleensä vähän samoin, ei vain ollut osannut/uskaltanut pukea ajatuksiksi, saati sanoiksi.

Reilu puoli vuotta sitten meni ennenkuin löysin itselleni sopivan asunnon ja noin yhtä pitkän ajanjakson verran pidettiin tiiviimmin yhteyttä, kunnes molemmat löysivät uutta seuraa. Sitten yhteydenotot harvenivat, ja nyt on kulunut nelisen vuotta ilman kuulumisia. En kadu enkä kaipaa.

Toistakin olen kokenut. Tyyppi piirittää herkeämättä ja vannoo rakkauttaan ja kun sitten viimein saa mut haaviin, ei sitten kelpaakaan. Selityksiä riitti mutta kovin typeriä sellaisia. Taisi vain haluta kokeilla viehätysvoimaansa, vaan on siinäkin rajansa. Pettymys oli kova pala ja kolme vuotta kokosin sydämenpirstaleita, mutta tajusin että katkeruutta ja vanhoja haavoja ei saa siirtää tuleviin ihmissuhteisiin. Ja se, että sua on petetty tai sut on jätetty ei ole uuden siipan syytä! Muistakaa, rakkaat ihmiset

jakke75

8.11.2004 19:59

Tuntuu löytyvän kohtalotovereita.

Jälkeenpäin aina ajattelee että olisiko voinut toimia toisin, hakee itsestään virheitä, syytä tilanteeseen. Mutta itsensä syyllistäminen ei ole tällaisissa jutuissa se vastaus.
Kunpa tulis joku vastaan joka veis jalat alta, sais tuntemaan jotakin. -Vaikka en usko että niin tulisi käymään pitkään aikaan. Nyt olen heartbreaker, anteeksi kaikille niille naisille joilta olen vienyt palan sydämestä.[/LAINAUS]

Samaa olen myös miettinyt, mut en oo minäkään vastauksia löytänyt. Sen verran oon saanu sanottua naisille, et tää on vain yks yö, ei enempää. Yleensä siitäkin seuraa vain huonoja fiiliksia seuraavana päivänä. Kiinnostais myös tietää, meneekö tää koskaan ohi...

singlewomen

9.11.2004 16:45

Rakkautemme kesti 7vuotta...erosta tosin jo 4v!Jälkeenpäin ihmettelen ns.ystävien käytöstä...puoli vuotta meni erosta niin syliin tipahteli roppakaupalla miten mies oli pettänyt,tiedettiin nimetjne.tämähän on sitä todellistä ystävyyttä!Ja 2v.kun oli kulunut niin erittäin hyvä ystäväni sanoi"että kerran se tuli heille jonkun naisen kanssa yöksi,en silloin viitsinyt kertoa kun olet niin hyvä ystävä(?)ja nyt kun on kuulunut jo 2v.teidän erosta niin ajattelin kertoa,eihän se sua satu kumminkaan enää"siihen loppui sekin ystävä!Eihän se enää satukaan vaan ettei ystävään voinut luottaa niin sellaisella ei tee mitään!

Liena23

10.11.2004 02:30

Minut on jätetty joka halvatun kerta typerällä lapsellisella tekstiviestillä, oli suhde miten pitkä tai lyhyt tahansa. Ja joka kerta olen alkanut lapsellisesti inttää vastaan, vaikka siitä on suunnilleen yhtä paljon apua kuin veden kauhomisesta reikäkauhalla. Täytyy lakata lukemasta viestejä.
Alan jo pelätä puhelintani, miehiä en oikein välitä enää edes katsella. Toivottavasti joskus joku tulisi ja pelastaisi minut tästä kierojen miesten teksitiviestihelvetistä...

Jonas_

13.11.2004 13:32

Olin seurustellut tyttöystäväni kanssa 3,5 vuotta. Alkoi tuntua että juttu kuivuu kasaan, alkoi olla vaan tylsää. Otin sitten asian puheeksi että olisi hyvä erota nyt hyvissä väleissä ettei käy niin, että esim. jompikumpi joutuu jätetyksi uuden ihastuksen takia. Olin vielä menossa armeijaan parin kuukauden päästä, enkä halunnut siellä ruveta hajoilemaan. No tyttö itki, itki ja itki, ja kertoi kuinka paljon rakasti minua ja että olin se ainoa kenet hän haluaa ja että haluaa vielä yrittää. No, hellyin, ja päätettiin yrittää vielä. Ja rakkaus roihahtikin uudelleen, ja oli todella mukava kesä. Sitten menin armeijaan, ja noin kahden kuukauden päästä tyttöystävä soitti ja sanoi, että nyt erotaan. Edellisenä viikonloppuna se oli puhunut yhteen muuttamisesti, joten voin kertoa että uutinen tuli täysin ylläyksenä. Itken todella harvoin, mutta nyt vollotin ihan tolkuttomasti. Ja olin intissä, kuvitelkaa vaan paljonko sieltä sympatioita löytyy. Ja mikä olikaan eron syy? Uusi kiva poika jonka tyttöystäväni oli tavannut. Kaikki, mitä olin yrittänyt välttää, tapahtui. En ole ikinä ollut niin paskana. Tunsin itseni petetyksi. Olemme nykyään kavereita, mutta en pysty enää luottamaan tähän ihmiseen. Muistoksi suhteesta jäi mieletön sitoutumispelko.

absy

16.11.2004 14:25

[LAINAUS][I]Liena23

Sun täytyy ajatella optimistisesti ja mietiskellä sun hyvät piirteet ja uskoa, että jonain päivänä törmäät siihen sun prinssisi joka kohtelee sua kuin helmestä ja enemmänkin. Olen asunut suomessa n. 8-v ja olen päätynyt siihen, että porukka täällä juo kaksi kaljaa ja muuttuu kolikoiksi, kaikella kunnioutuksella!
elämä on ihana jos osaa elää sitä oikein tai oikeastaan lähinnä tarkoitin nauttia siitä...
mitä tähän sanot, että yksi seurusteli yhden naisen kanssa kahdeksan kuukautta ja kohteli kuin helmestä ja rakastelivat 2-6 kertaa päivässä ja hän auttoi pääsemään masennuksesta ja tuki sitä ja kannusti sitä valvoi öitä ja loppujen lopuksi hän vain joi juuri pari kaljaa ja sitten ei mun tarvii jatkaa tilanne toistui kuitenkin tietoni mukaan kolme kertaa ja tämä nuorimies ei kuitenkaan antanut periksi vaan tuki häntä joka tavalla. tarina on liian pitkä ja masentava joten lopetan sitä tähän, tarkoitukseni oli on se että joskus on parempi olla ilman paria kuin parin kanssa ja kärsiä. ja täytyy uskoa, ilman uskoa hävittää itseensä. En tiedä oliko tästä apua mutta jos ei ollut, niin kuitenkin kun kuuleeeee jonkun ongelmat omat ongelmat helpottuu!

-Luke-76-

17.12.2004 13:46

[LAINAUS]jakke75 kirjoitti 08.11.2004 klo 19:59:
Samaa olen myös miettinyt, mut en oo minäkään vastauksia löytänyt. Sen verran oon saanu sanottua naisille, et tää on vain yks yö, ei enempää. Yleensä siitäkin seuraa vain huonoja fiiliksia seuraavana päivänä. Kiinnostais myös tietää, meneekö tää koskaan ohi...[/LAINAUS]

Sitten, kun olet rämpinyt suossa riittävän kauan ja huomaat, että tulevaisuus voi olla parempi?

mokkamasteri

25.12.2004 18:50

Minä itse elin avoliitossa sellaisen miehen kanssa, joka "roikkui" omassa äidissä. Tämä "roikkuminen"
ilmeni siten, että aina jos meille tuli jostain riitaa, hän haki omalla autollaan äitinsä paikalle. Tämä kyseessä oleva äiti änkesi myös minun ja ex:än
mukaan kauppaan ja lähetteli pojalleen keskellä päivää tekstiviestejä tyyliin "mitenkä on mennyt ja mitä teette? ". Sitten kun ex:äni halusi minusta
avoeron, hän kertoi eroaikeistaan ensin äidilleen ja vasta sitten minulle. Eron kynnyksellä minua suututti
erityisen paljon se, että ex-avomieheni ei puhunut minulle joistain asioista ja ongelmista, jotka
vaivasivat liitoamme, vaan valitti niistä äidilleen.
Tämän lisäksi ex:än äiti arvosteli minua erittäin jyrkin sanoin minun omille vanhemmilleni.
Kun eron hetki koitti, minä otin vaan vaatteen ja omaisuuteni mukaan ja poistuin ex:än asunnolta jättäen taakseni tyhjät vaatekaapit ja avoimet päydälle kun hän oli jättänyt minun asunnolle yksin ja lähtenyt vanhempien luo minua pakoon. Ei ole mies pitänyt minuun yhteyttä, mutta en minäkään häneen.Itse suren eroa vielä, mutta joskus olen miettinyt sitä, että kärsiköhän jättäjä
ex:äni yhtään erostamme ? Ei se kyllä minulle näyttänyt yhtään kärsimyksen merkkejä. Tuntui kuin se olisi ajatellut että : " poissa silmistä, poissa mielestä ". en tiedä hänestä.. Sen opin tästä suhteesta, että seuraavan miehen tulee olla itsenäisempi, eikä mikään ns. mammanpoika ja äidissä
roikkuja..

Jannetski

30.12.2004 15:20

"kysymys: miksi ei voisi jatkossakin olla paras ystävä vaikka seurustelu on jo päättynyt?
koska ei sitä ainakaan ketään voisi tuntea paremmin kuin ihmisen jonka kanssa on viettänyt vuosia.. "

Ite en ainakaan vois enää olla pelkkä ystävä ex-tyttöystäväni kans koska minä välitän hänestä vieläkin samalla lailla kuin silloin kun oltiin yhdessä, mutta tuntuu siltä että ex ois unohtanu minut ihan totaalisesti, mie toivon että me voitas palata vielä yhteen. Ainakin mulle meän ero oli aika iso pala purtavaks...

-J-

Miekkoonen

21.1.2005 11:21

Ihan vaan haluaisin tälläisen, varmasti joidenkin mielestä jopa typerähkön, kysymyksen esittää: Kuinka moni on tietää tai on itse kokenut sen, että avio- / avosuhteessa mies olisi se joka jättää / pettää?

Perustan kysymykseni siihen, että itse en taida tietää ainoatakaan tapausta. Ja tiedoksi: EN ole sovinisti tai nisti, kunhan kysyn!

itsekko

21.1.2005 18:42

kuten me kaikki tiedämme että eroaminen on todella vaikeata niin on silti parempi kohdata tosiasiat kuin kiertää ja kitua. kaikkein vaikein asia johon en osannut ollenkaan varautua tuli juuri kohdalleni. rakastan poika ystävääni ja hän minua, mutta hän on todella kiireinen urheilee ammatti tasolla ja opiskelee siinä samalla. olemme kesekustelleet siitä, että voimeko jatkaa enää. aamulla hän treenaa sitten käy pari tuntia koulussa sitten onkin edessä toiset treenit ja kun hän myöhään menee kotiinsa hän syö ja opiskelee. kun hänellä hänellä olisi minulle vähän aikaa niin silloin hän on jo niin väsynyt, että ei jaksa edes ajatella seurusteluun liittyviä asioita. olemme päättäneet yrittää vielä, mutta ero on todennäköisesti ovella. asian tunnustaminen on kaikkein vaikeinta tällä hetkellä, mutta tosi asioita täytyy nyt vain katsoa silmiin. kuten näiemme rakkaus ei ratkaise kaikkea vain eroon voi olla monenlaisia syitä ja jokainen ero on erilainen.

Lopettaja

29.1.2005 16:05

Mielenkiinoinen aihe, valitettavasti keskustelu on juuttunut pettämis-aiheeseen mielestäni liiankin paljon. En tiedä yhtään suhdetta, en siis parastakaan kellogs-perhettä jossa ei pettäminen ja mustasukkaisuus olisi ollut osana suhdetta. Vaikkei sitä ihan fyysisesti ole aina ole ollut olemassa niin jokainen meistä ainakin mielessään pettää, enkä nyt puhu "pornon katselusta".

Itse olen pettänyt mielessäni jo monta kertaa. Kohtalon ivaa, olen kahden vuoden seurustelun aikana tavannut aivan uskomattomia naisia. Puhun opiskelu- ja työkavereista tai muista satunnaisista tuttavuuksista joiden kanssa on niin fyysiset kuin henkiset kemiat olleet todella kohdallaan. Seurustellessa toki näkökulma on eri kuin sinkkuna. Kun on joku, miettii mistä jää paitsi, ei sinkku-aikojen tavoin katso riskin ja onnistumisen mahdollisuuden yhtälöä yhtä kriittisesti.

Kokemusteni ja ystävien suhteiden ulkopuolisen tarkkailun perusteella väitän, että käsitys suhteeseen on alunperin vääristynyt. Ei ole mitään suhdetta, ei ole mitään suunnitelmaa tai sopimusta ajaan sidotusta yhteiselosta, ei ole täydellistä suhdetta, jossa aina voidaan hyvin. Ei ainakaan minun kohdalle ole sellaista sattunut.

On vain se hetki, ei ole mitään tulevaisuutta minkä varaan laskea. Sielunveljiä ei ole vain yksi, vaan niitä on monta. Suhde on päätös laittaa panoksensa tiettyyn kohteeseen. Tunneälystä ollaan siis siirrytty rationaaliseen ajatteluun jo seurustelua aloittaessa. Tietoisesti tai ei on esitetty itselleen kysymykset: missä suhteessa minä voin parhaiten? minkä suhteen hyödyt ovat haittoihin verrattuna suurimmat minulle? missä suhteessa uskallan laittaa itseni panokseksi? Alleviivaan: MINÄ, MINÄ ja MINÄ.

Nämä kysymykset ovat molemmat osapuolet kysyneet itseltään suhteen alussa ja toivottavasti myös riittävän usein suhteen aikana. Toisen kolmesta kysymyksistä voin perustella sillä, että ihminen ei valitse itselleen aina sitä turvallisinta suhdetta, vaikka se saattaisi olla ajallisesti mitattuna se paras, vaan usein nimenomaan sen vaihtoehdon joka jo alussa saattaa vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Herää kysymys miksi? Vaikka siksi, että se hetkenkin maku tuhoon tuomitusta rakkaudesta tuntuu monta kertaa paremmalta kuin pitkä ja turvallinen "rakkaus". Ja kun kysymys on aina vaan hetkestä ei voi edes tehdä sitä alkuperäistä päätöstä tuhoon tuomitusta suhteesta, kysehän on vain tulkinnasta.

Olen kohta kaksi vuotta elänyt "rakastuneena" turvallisessa suhteessa. Luulen tyytyneeni suhteeseen heikon itsetuntoni takia, tämä on parasta mitä maailma voi tarjota minulle, vai onko? En usko!

Mielestäni on hyvä muistaa, että kaikki suhteessa perustuu egoismiin. Molemmat osapuolet ovat suhteessa itsehyväisesti valinneet kumppanin jonka kanssa itselleen tulee mahdollisimman hyvä olla. Tämän takia kaikkein loogisin ja paras ratkaisu onkin "tuhoon tuomitun" suhteen valitseminen. Kukaan ei pitkän päälle nauti suhteesta, jossa vain toinen puolista on tyytyväinen, jossa kaikki on "varmaa" tai jota eletään vain ympäristön hyväksymispaineen takia. Koska suhdetta ei pidä sitoa aikaan, vaan tunteeseen, on parasta valita se mikä tuntuu parhaalta juuri tällä hetkellä. Kärjistettynä tämä pätee myös suhteen lopettamiseen.

Yllä mainiuista syistä en voi ymmärtää jätetyn olevan uhri. Pahan olon suhteen loppumisesta ymmärrän, onhan minutkin jätetty kuin kylmä rukkanen mitä erilaisin tavoin elämän aikana. Tuntuu se pahalta, mutta yleensä ajan myötä olen ainakin itse ymmärtänyt syyt ja seuraukset. Enkä pidä yhtään huonoa tai hyvää suhdetta hukkaanheitettynä, jokaisessa olen kasvanyt ihmisenä. Itsensä sääliminen on muutenkin vastenmielistä. Miten voi kuvitella saavansa yksinoikeuden toiseen ihmiseen, minä en ainakaan ole koskaan luvannut kenellekään iänikuista yhteistä tietä kehdosta hautaan. En siis riko lupauksia suhteen purkamisessa. Selvästi kuitenkin asia vaivaa, muutenhan en selittelisi täällä..

Usein olenkin havahtunut itse itselleni tai ystävilleni perustelevan suhdettani ja sen hienoutta. Mielestäni tämä naivi selittely osoittaa suhde-termin toimimattomuuden. Sillä hetkellä kun sitä perustellaan on astuttu siitä ulos ja analysoidaan sitä ulkopuolisen näkökulmasta. Ollaan hetkeksi pantu välit poikki suhteeseen, jatkumoa ei siis synny aikamääreisesti. Tarkemmin mietittyäni asiaa suhdettahan ei voida kuvata muulla, kuin oman ja vastapuolen käytöstä analysoimalla.

Niissä suhteissa, joissa en ole perustellu itseäni kenellekkään ja toiminut tunteen mukaan olen aina ollut tyytyväisin. Nämä suhteet, joissa päivittäiset valinnat eivät ole olleet kompromisseja vaan korkeintaan kahden eri mielipiteen samanaikainen läpivieminen, ovat saaneet minut tuntemaan todellisen rakkauden ja jäävät mieleeni loppuiäksi. Siis Minä olen tuntenut hyvää oloa tietyn aikaa ja muistotkin siitä olosta saavat minut tuntemaan hyvää.

Tänään päätän suhteeni. Kohta ollaan vuosi eletty samassa asunnossa, mikä tekeekin asiasta omalla tavallaan hankalan.

Mitä tekniseen puoleen tulee, aion sanoa sen suoraan: en vihaa, mutten rakastakaan. En halua jatkaa seurustelemista, en myöskään halua menettää hyvää ystävää. Olen kuitenkin valmis tinkimään jälkimmäisesä. Toivon, että hän ymmärtää minua, ymmärtämättömyyttään hän tulee vain todistamaan sopimattomuuttamme suhteeseen. En aio olla tyly, mutta en myöskään aio jättää tulkinnalle varaa. Lopusta en tiedä vielä, saa nähdä millaisen reaktion tämä herättää meissä molemmissa. Palailen myöhemmin ilmoittamaan reaktioista.

Tässä minun ajatuksia asiaan. Tosin olen itsekin todistanut omien ajatuksien toimimattomuuden samassa kirjoituksessa torppaamalla suhde-termin ja käyttämällä sitä oman kumppanuuden kuvaamisessa, joten ei nämä koukerot näköjään ihan selviä ole allekirjoittaneelle.

En tarkemmin halua aiheuttaa mielipahaa kenellekään aikaisempien kommenttien antajalle. Nämä ajatukset ovat oman maailmani tulkinta, ja uskon voivani parhaiten tämän ajattelun mukaan toimien. Vaikka ymmärrän suhteen loppumisen surun, toivon todellakin, että vastanäyttelijäni tässä sotkussa ei heittäydy uhrin rooliin. Silloin minulta loppuu ymmärrys.

totuusko

4.2.2005 22:18

lopettaja ymmärrän kyllä mistä puhut nimittäin olen itse pohtinut aika ajoin samoja asioita. jättäminen ja jätetyksi tuleminen ovat kaksi asiaa jotka eivät ole koskaan helpoja. jätettävänkin tulisi ymmärtää asia eikä heittäytyä uhriksi. kaikki loppuu aikanaan....

I_Am_Joonas

4.2.2005 23:43

Olimme tunteneet tyttöystäväni kanssa toisemme muutaman vuoden ja seurustelimme erittäin tiiviisti 1,5 vuotta. Koimme yhdessä suruja ja iloja ja olimme myös erittäin hyviä kavereita. Rakastimme toisiamme, oli puhetta yhteenmuutosta ja itsellänikin oli kihloihin meno mielessä, mutta sitten tuli ero ikävällä tavalla: Tyttöystäväni laittoi minulle noin kuukausi sitten viestin palattuaan parin päivän reissusta Helsingistä. Sanoi että haluaa olla vain ystävä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan sain hieman myöhemmin tietää totuuden eli tyttöystäväni olikin taas alkanut seurustelemaan hänen exänsä kanssa, ja tämä kyseinen exä on ollut paras ystäväni koko elämäni ajan. Elämäni luhistui täysin kun menetin kaksi tärkeintä ja läheisintä ihmistä. Siteeni näihin kahteen ihmiseen on nyt täysin nolla, sillä he kumpikin salasivat ja valehtelivat minulle päin naamaa. On ollut aivan liian vaikeaa yrittää unohtaa heidät ja jatkaa elämää.. Mutta ei voi mitään, pitänee vaan tehdä uusia tuttavuuksia. Mutta sen olen tästä oppinut että ei pidä luottaa keneenkään liikaa, koska näitä petollisia ihmisiä riittää! Olen kumminkin yrittänyt ajatella tätä tyttöystävänikin näkökulmasta, ja tulin siihen tulokseen että jos tämä tekee hänestä onnellisemman ihmisen niin hyvä niin! Luulen vain että kaikki tämä suhteiden sotku on vain pelkkää nuoruuden hulluutta ja kokeilua. Olenkin yrittänyt ajatella siten että sellainen ihminen jonka kanssa pystyy oikeasti elämään vuosia yhdessä löytyy vasta kokemuksien kautta ja iän myötä =)

Joona83

5.2.2005 02:21

I am joonakselle..Seurustelimme yli 3,5vuotta rakastimme toisiamme ja hyvin meni kaikinpuolin..Aloin itekkin miettii et tää tosi mahtavaa et näinkin kauan ollaan seurusteltu ja kaikki suhteessa toimii ja kumpikin on onnellinen niinku hän itse sanoi..selvähän se että aloin rakennella kaikennäköisiä pilvilinnoja yhteisestä asunnosta,lapsista,kihloista jne..kerran kun tulin intistä lomille sain "pesäpallomailasta päähäni" kun tyttöystäväni ilmoitti että onkin tullut siihen tulokseen että haluaa päästä viellä kokeilemaan muitakin kun hän ei ole seurustellut kenenkään muun kanssa vakavasti kuin minun..Ymmärän sen hyvin, onhan hän vasta 19v..todennäköisesti exäni huomaa jossain vaiheessa kaipavansa takaisin..mitäs siinä sitten teet?

Joona_83lle

5.2.2005 12:55

Samaa olen itsekin miettinyt että tässä ajan kanssa ex-tyttöni saattaa hyvinkin huomata että olisikohan sittenkin parasta olla minun kanssani... Tai sitten ei, jos asiat menee hyvin hänen nykyisen kanssa. Mutta jokatapauksessa tämä meidän suhteemme oli meille kummallekin ensimmäinen vakava suhde että pitää tässä itselläkin yrittää unohtaa exäni ja katsoa ympärilleni sillä luulen että saattaisin löytää muitakin yhtäihania ihmisiä kuin tämä exäni =)
Ja koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan! Sillä saattaahan meidänkin polkumme taas kohdata vähän vanhempina.

I_Am_Joonas

5.2.2005 15:36

[LAINAUS]NPuh kirjoitti 28.10.2004 klo 17:00:

Eroaminen on aina todella hankala prosessi, joskus siihen ei tarvitse olla mitään suurempaa syytäkään. Itse erosin jonkin aikaa sitten pitkästä suhteesta. Taustalla ei ollut mitään riitaa, rakkauttakin riitti mutta ex. tyttöystäväni halusi elää isolla e:llä. Olin hänen ensimmäisensä ja eron syynä oli että hän halusi muitakin seksi/suhedekokemuksia. Piti itseään kyllä siitä syystä jotenkin huonona ihmisenä, mutta ei se sitä tietysti ole, kaikilla varmaan tulee jossain vaiheessa tarve elää nuoruutta, kokea, joten parempi tässä vaiheessa kuin sitten kun on perhettä. Erosimme täydessä yhteisymmärryksessä, itkien tunteiden sekamelskaa, mutta tiedän että hänen jälkeensä ei tule ketään jolle antaisin tunteeni 100%, mua ei ikinä tule sattumaan kenenkään takia niin paljon kuin mitä nyt on sattunut. Silti olisin aina valmis mihin tahansa hänen vuokseen. Menetin hänessä parhaan ystäväni, mutta ystävä en voi olla, se sattuisi liikaa, joten välit poikki (toivottavasti se on paras ratkaisu..?) kokonaan on nykyinen tilanne. Nyt elän itse vaihetta jossa MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.[/LAINAUS]

Aivan kuin oma tapaukseni noin kuukausi sitten. Paitsi että tyttöystäväni vaihtoi minut parhaaseen kaveriini, joka on myös pari vuotta sitten seurustellut vähän aikaa hänen kanssaan. Nyt olen joutunut unohtamaan nämä kaksi ihmistä koska en kestä nähdä heitä! Mutta ottaisin silti tyttöni takaisin milloin vain. Nyt ei auta muuta kuin jatkaa itsekin elämää ja katsella ympärille, niin jospa vielä joskus löydän yhtä ihanan ihmisen kuin mitä minulla oli... Kyllä tää elämä osaa joskus olla raakaa!

Free69

7.2.2005 22:41

[LAINAUS]Pikkuruu kirjoitti 01.11.2004 klo 21:06:

Itselläni oli juuri samanlainen tilanne, tosin sillä erotuksella, että halusin itse suhteesta pois. Uusien kokemuksien kaipaus ja opiskelupaikan saaminen toiselta paikkakunnalta sekoittivat silloin ajatukseni enkä osannut arvostaa silloin tarpeeksi sitä mitä meillä oli. Jos silloin olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt en olisi koskaan suostunut suhteemme katkaisuun.

Kesän alussa tuntui siltä, että tein oikean ratkaisun, mutta nyt on jäljellä enään pelkkä kaipaus entiseen rakkauteen ja tiedän että en saa enää koskaan häntä itselleni. Ne muutamat tapaamiset kesällä osoittivat etteivät tunteeni olleet kadonneet, en vain koskaan pystynyt niistä hänelle kertomaan.

Nytkin odotan häneltä soittoa, mutta en voi itse ottaa yhteyttä, koska hän luulee minun ihastuneen hänen kaveriinsa. Haluaisin kertoa hänelle, että näin ei tosiaankaan ole, mutta en vaan kykene ottamaan puhelinta käteen ja kertomaan hänelle tunteistani.[/LAINAUS]

Herääääää!!! Ota puhelin käteen ja soita hänelle, sovi treffit "tekosyyllä jos ei muuten" ja kerro rohkeasti tunteistasi..... :)

mervitski

15.2.2005 14:07

[LAINAUS]Jannetski kirjoitti 30.12.2004 klo 15:20:

"kysymys: miksi ei voisi jatkossakin olla paras ystävä vaikka seurustelu on jo päättynyt?
koska ei sitä ainakaan ketään voisi tuntea paremmin kuin ihmisen jonka kanssa on viettänyt vuosia.. "

Ite en ainakaan vois enää olla pelkkä ystävä ex-tyttöystäväni kans koska minä välitän hänestä vieläkin samalla lailla kuin silloin kun oltiin yhdessä, mutta tuntuu siltä että ex ois unohtanu minut ihan totaalisesti, mie toivon että me voitas palata vielä yhteen. Ainakin mulle meän ero oli aika iso pala purtavaks...

-J-[/LAINAUS]

Kaljami76

17.2.2005 15:03

Olen itse ollut sekä jättäjä että jätetty ja voin sanoe ettei kumpikaan rooli ole helppo. Riippumatta roolista, jokaiseen erooni on kuuluunut itsetutkiskelua, pahaa oloa ja koko tunneskaalan läpikäyminen - kirvelevän kovasta ikävästä hetkelliseen vihaan.

Jos jotain positiivista haluaa eroamisessa nähdä, on se mun mielestä se, että erosta toipumiseen liittyy aina kasvua ihmisenä ja että seuraavassa suhteessa ei sitten toistaisi samoja virheitä.

"How do I feel when my feelings don't work?"

onnimamma

17.2.2005 22:02

Minulla on takanani jo 28 vuotta kestänyt avioliitto, joka nyt päätettiin purkaa. Puolisoni kääntyi minusta pois jo muutama vuosi sitten, mutta pitkää yhteistä elämää ei jaeta kovin helposti. Jäljelle jää kaikesta huolimatta ystävyyttä, jopa hellyyttä. Todettiin, että kummankin intressit poikkevat niin paljon toisistaan, että kannattaa antaa toisileen mahdollisuus itselliseen elämään. Sehän ei välttämättä lopeta ystävyyttä. Silti surettaa. Elämästä on ilo poissa. Ei tunne-elämä muutu vaikka vanhenee, ja on vaikeaa löytää tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin - mahdollisiin tanssikavereihin- silä maailma pyörii nuorten ympärillä.

luuseri

23.2.2005 00:01

Olen ollut vaimoni kanssa naimisissa 16 v. Lapsia on. Vaimoni on pettänyt minua pari kolme kertaa. Noin 3 vuotta sitten hän oli jo lähtemässä toisen matkaan pysyvästi, muttei sitten kumminkaan. "Ei se vaihtamalla parane". Silloin sain kuulla aiemmistakin, lyhyemmistä pettämisistä. Tulemme keskenämme toimeen ihan OK, mutta enään vuosiin vaimoni ei ole sanonut rakastavansa minua. Toisaalta on sanonut odottavansa ihmettä, "että vesi vielä muuttuisi viiniksi". Välillä kyllä koen, että olen vain yhtiötoveri Lapsiperhe Oy:ssä. Olen kai hyvä perheenisä ja saan hyvää palkkaa. Välillä tekee henkisesti tiukkaa, mutta olen mielestäni antanut anteeksi ja uskon edelleen rakkauteen - vaikka sitten yksisuuntaiseen. Itseluottamus on kyllä mennyt miinukselle. "... kun ihmiseen luotat viimeinkin, niin se huijaa vaan" (J. Leskinen). Semmosta.
Kaikki mikä ei tapa - pelkästään satuttaa.

sisulla

25.2.2005 01:51

Nyt munkin sitten tarvi kokea tämä, petetyksi ja jätetyksi tuleminen. 6,5 v suhde takan ja yhteiseloa saman katon alla 4,5 v.
Eilen avomieheni sitten ilmoitti, että haluaa, erota. Se kuulemma oli kirkastunut hänelle viimeisen viikon aikana, oli sitten huomnnut, että ei ole ollut suhteeseen tyytyväinen. Ja sitten oli pettänyt ja omien sanojensa mukaan huomasi, ettei omatunto kolkuta, joten hyvästi minulle.

Mukava kuulla tälläinen asia yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Eihän pitkä suhde aina ruusuilla tanssimista ole, mutta minä typerys kuvittelin, että me kyllä jaksetaan tähdätä tulevaisuuteen, ja ongelmista huolimatta pidämme suhdetta niin tärkeänä, että edes yritetään... Mutta ei. Harhaa kaikki on vaan. Hulluinta on, että reilua viikkoa aiemmin vielä yhdessä suunnittelimme talon ostoa! Ja minähän luulin meidän suunnittelevan sitä vielä toissapäivänäkin. Puolta tuntia ennen ilmoitusta juttelin miehen äidinkin kanssa asiasta. Erehdyin olemaan onnellinen ja suunnitelemaan tulevaisuutta. Kaikki oli minusta tuntunut hyvältä.

Mies ilmoitti myös että hän haluaa asua yksin, ja elää elämättä jäänyttä nuoruutta, mitä se sitten lieneekin. alettiin kuulemma olla liian nuorina yhdessä, hän 19. Pitää hankkia kokemuksia kuulemma, siis naida kai kaikkea mikä liikkuu. Suhteessa meillä oli muuten kyllä omatkin menot ja oma elämä, yhteisen lisänä. Enpä kuvitellut ainakaan hänen elämäänsä rajoittavani, mitä nyt en niitä muita naisia olisi sietänyt! Nyt koen vain suunnatonta tyhjyyttä, en vielä tiedä mitä pitäisi ajatella. Toisaalta vihaan, toisaalta odotan koko ajan, että hän tulisi ovesta, halaisi ja sanoisi olleensa tilapäisessä mielenhäiriössä. Samalla ajattelen myös, että en kaipaa noin kylmää ihmistä, joka ei pysty minulle kertomaan, etei ole tyytyväinen, ja ettei hän pitänytkään suhdetta niin tärkeänä, että sen eteen olisi tarvinnut nähdä vaivaa. Minäkin odotan, että kai se arki häneenkin iskee, kun leipä ei kävelekään kaupasta pöydälle. Ihmetelköön sitten yksinelämisen autuutta, toivottavasti tippurin, klamydian yms. kera...

gazaa

8.3.2005 05:23

nimim, sisulla.

Tippa tulee linssiin lueskellessani tarinaasi, itselläni kävi melkeimpä samankaltainen tilanne, vaan että kihlattuni löysi toisen tytön. Sisälläni tunsin pelkkää vihaa, katkeruutta, raivoa, itkua.

Olin murskana. En voinut käsittää tapahtunutta. Ruokahaluni lähti kokonaan, edes vesi ei maittanut. Yksin istuin pimeässä kämpässä polttaen askin tupakkaa parissa tunnissa, ja kelaillen kaikkea. Eihän meille voinut koskaan käydä näin?

Mehän oltiin täydellinen pari, kukaan eikä mikään voinut koskaan erottaa meitä. Niin mä ainakin luulin. Sattuu vieläkin niin kamalasti, vaan onneksi asialla on hyväki puoli, tää ukko nimittäin tuli takaisin kahden viikon päästä tapahtuneesta

suru

17.5.2005 19:07

"sisulla"

oot varmaan ihan maassa kun tolla lailla yhtäkkiä jää yksin.ja varmaan kaikista pahinta on sen toisen kylmyys ja "välinpitämättömyys".toivottavasti kaikki kääntyy parempaan päin.

Loukattu

23.5.2005 20:39

Luin Nasun ja Jakken 75 kirjoitukset ja en voi muuta sanoa ku etta olen talla hetkella myos hyvin loukattu, silla ihminen josta luulin pitkasta aikaa oikeasti valittavan loukkas mua pahemman kerran viela hyvan ystavani kanssa... silti han kirjoituksissaan vaittaa etta haneen sattuu, mut olis joku paiva hienoa huomata etta han itse tajuais joku paiva kuinka han osaa myos loukata...todella syvasti....eli Jakke....ala pida itseasi hyvana ihmisena silla sita et todellakaan ole!!!

Loukattu

26.5.2005 07:59

Halusin hieman korjata ja selventaa edellista kirjoitustani. Kohdistin kirjoitukseni varmaan hiukan Jakken tekstiin silla han on ainakin kirjoitustensa mukaan kayttaytynyt juuri samalla tavalla kuin mies josta itse kirjoitin. Eli "antanut vaan kaiken luisua ohi ja kayttaytynyt naisi kohtaan hyvin valinpitamattomasti" (joten olen pahoillani kirjoitusteni kohdistamisesta sinuun) Seurustelin itse noin 5 vuotta miehen kanssa joka jatti minut parhaan ystavani vuoksi. Sen jalkeen minun oli vain pakko paasta pois ja karistinkin Suomen tomut jaloistani, minka kirjoituksestani varmaan huomaa. Pikkuhiljaa elama alkaa jo voittaa ja ehka jokupaiva olen taas ehja ja pystyn jallleen rakastaa...

UT2004

1.7.2005 20:50

Tätä ei oikeestaa naiset saa tietää mut tän jälkee ne tietää sen minusta että asennoidun sillai et se tulee menemään pieleen eli en oikeestaa odota että joku ottas muhun yhteyttä ja eka asia naisessa on se että tuon vierestä mä sit herään loppuelämäni ja jos siitä ei tule tunteitakuohuttavaa fiilistä ni I WILL FORGET HER AND END OF STORY.Kerrasta poikki menetelmä.Kylmä mutta kannattavin.Jä tämä pätee kaikkiin asioihin joita suhteissa/suhteessa tulee.

ihmettelija

18.7.2005 11:21

Ihmettelen kovasti niitä jotka etsivät parisuhteen ulkopuolisia seikkailuja. Ihmettelen niitäkin, jotka "kännissä" tekevät virheitä ja käyvät vieraissa. Joku aikaisemmin kommentoi täällä, että "kun ei paremmasta tiedä". Alkaako jokainen uusi ja mahtava parisuhde seksillä? Omasta mielestäni hyvä ja toimiva parisuhde sisältää muutakin kuin seksiä.

Joissain parisuhteissa seksi voi näytellä isoa osaa, toisissa taas tunteet, kolmannessa käytännöllisyys. Kuitenkin suurin osa suhteista kariutuu juuri pettämiseen ja seksiin. Uskonkin, että jokaisen vakavaan parisuhteeseen aikovan pitäisi omat seksiseikkailut tehdä ennen parisuhteen aloittamista. Tämä jo omalta osaltaan antaa parisuhteessa seksille oman mausteensa. Parisuhteessa on turha haikailla menetettyjen tai potenttiaallisten aktien perään. Se on kuin suklaakakku laihduttajalle, hetken huuma, mieletön morkkis, mutta hyödytyön itselle ja tavoitteille.

Parisuhteessa pettämisellä voi olla todella vakavat ja kauaskantoiset vaikutukset, mm sukupuolitautien muodossa. Pahimmillaan hairahduksen kaavassa lupaava parisuhde kariutuu, henkinen terveys heikkenee ja pahimmillaan on antannut entiselle parilleen lahjan lapsettomuudesta - kiitos.

Ihmettelen mikä meitä sitten ohjaa pettämisen tielle? Jatkuva paremman etsiminen? Seikkailu? Jännitys? Perustuuko pettäminen kuitenkin itsetuntoon, tai enneminkin sen puuttumiseen? Onhan se hieno kun vastakkainen sukupuoli osoittaa erotiikan tihkuvaa huomiota, mikä ei pönkittäisi itsetuntoa sen paremmin, varsinkin jos adonis tai kissatar on edustavammasta päästä! Silloin päässä soi, "hei minä olen vieläkin vetävän näköinen!" - mutta mites se seuraava aamu kun adonis raapii peräpeiliään, tupakan ja oksennuksen makuisena, sänki pitkänä ja yön aktin aikana miehuus ei ollut kuin puolitangossa promillien takia. Tai kissataren meikin alta paljastuu naapurin ullan näköinen ihan tavallinen nainen topatuissa rintavarustuksissa, heinäpellon kokoinen pehko päässä ja peräpeili on rutkuttannut koko yön krapulan sulotuoksuja... Taisi sittenkin sen romattisen illallisen jälkeinen hellä seksi olla parempaa oman kullan kanssa - rahaakin meni vähemmän ja parisuhde on vielä kunnossa. Saiskohan vielä jopa aamupalan vuoteeseen hellyyden huumassa? - Laittaa mietityttämään eikö?

Voihan se pettäminen alkaa toisellakin tavalla. Kumppanin kaveri osoittaa hienoisia hellyden osoituksia ja kiinostusta. Olenko itsekäs ja lähden katsomaan tämä kortin - hups tuhosinko ystävyyden, jos toisenkin ja onko tällä suhteella enää vakaata pohjaa - lähtöhän oli mitä loistavin?

Eihän rakastumiselle voi antaa mitään perusteita, sehän on kuuro, sokea, mykkä ja kaiken salliva. Mutta minun mielestä ei pidä sekoittaa kahta asiaa keskenään. Seksi ei ole rakkautta, rakkaus ei ole seksiä.

Nyt_eroamassa

15.10.2005 17:17

Minulle käy miesten kanssa aina niin että valitsen ns. varmoja vaihtoehtoja, eli sellaisia miehiä joiden perässä ei monet muut naiset juokse.
Uskottelen itselleni että olen todella rakastunut, vaikkei asia ole niin. Hoen myös miehelle rakkauttani ja suutun jos en saa sanoja takaisin. Suutun paljon muustakin, koska mies on minulle pettymys. Uskon kuitenkin suhteen aikana suuttuvani oikeasti asioista. Minusta tulee miehelle siis pikkuhiljaa sietämätön elinkumppani. Elämä on yhtä ylä - alamäkeä. Suuttumis ja mökötyskaudet tihenee ja tihenee.
Lopulta mies sanoo oikeutetusti ettei ole enää onnellinen suhteessa.
Tässä vaiheessa osaan taas nähdä kumppanini hyvätkin puolet enkä yleensä halua erota vaikka jo tajuan etten ole häntä ikinä rakastanut.
Ehkä joku päivä uskallan aloittaa suhteen sellaisen kanssa johon oikeasti rakastun korviani myöten. Toivottavasti tunne on myös molemminpuolinen =)
On vaan niin hankalaa tavata uusia ihmisiä kun baareissa notkuminen ei innosta...

Janne

27.11.2005 22:39

Kiitos erittäin paljon hyvästä jutusta.

Lisa...

4.1.2006 13:36

Itsellä päättyi suhde noin kuukausi sitten. Jätin tyypin itse. Syynä mahdoton tilanne, mikä paheni entisestään. Rakastin sitä ihmistä yli kaiken, vaikka hänet jätinkin. Itkin ainakin kaksi viikkoa putkeen, mikään ei tuntunut miltään. En pystynyt exääni katsomaan silmiin, en pysty tekemään sitä vieläkään. Sitten tuli viha. Mielessä oli paljon kysymyksiä, vihasin koko ihmistä. Miksi hän teki minulle tämän? Sen jälkeen tulivat itsesyytökset. Joka yö itkin itseni uneen. Saatoin purkahtaa itkuun milloin vain. Nyt minulla on enää tyhjä aukko sisälläni. Yksinäistä ja kylmää, minulla on häntä niin mieletön ikävä. Haluaisin hänet takaisin, mutta tiedän, ettei mikään muutu.

Nainen -22

5.3.2006 16:22

Osaako joku kertoa, miten päästä pois suhteesta, niin että se olisi mahdollisimman kivutonta jätetylle osapuolelle?
Tilanne on ollut pitkään jo mielestäni huono, itseäni ahdistaa ja masentaa koko suhde.Olemme seurustelleet kaksi vuotta ja sinä aikana eronneet mitä lapsellisemmista syistä jo kolme kertaa..ja palanneet yhteen.Olisi kai pitänyt tajuta jo aiempien erojen jälkeen, että ei tästä nyt oikeesti tuu mitään.Pahinta koko sopassa on se, että poikaystäväni ei tunnu ajattelevan samoin kuin minä, vaikka olen välillä(usein?) hirveä häntä kohtaan.Tiuskin ja kiukuttelen ja olen välinpitämätön, koska ahdistaa ja v***ttaa toisen jokainen ele ja ilmekin.Sanomattakin selvää, että jotain täytyy tapahtua ja pian, mutta ongelma onkin siinä, etten vaan pysty jättämään, en kestä satuttaa toista ihmistä, josta kuitenkin kaiken alla välitän ja tulen varmasti aina välittämään tavalla tai toisella.Olemme asuneet yhdessä puoli vuotta, eikä se ainakaan helpota asioita yhtään.

Minni'

5.7.2006 16:05

Tulin jätetyksi yli viisi vuotta sitten mielestäni hyvin oudosti ja ikävästi.
Lyhennettynä sanottakoon, että edellisenä viikonloppuna vielä puhuttiin yhteisestä tulevaisuudesta, asunnosta/talosta, lapsista jne. Ei niin, että oltaisiin heti niitä hankittu, mutta että muutaman vuoden päästä sitten.
Edellisenä iltana hän vielä rakasti (tai sanoi niin) ja oli onnellisempi kanssani kuin koskaan ennen. Alle vuorokausi tästä hän ilmestyi ovelleni - muovikassin kanssa, jossa oli lähes kaikki omaisuuteni mitä hänen asunnossaan oli- ja ilmoitti että tämä oli nyt tässä. Kysyessäni syytä sain aina vain vastauksen, että hänen vain täytyy.
Seuraavana iltana lähdin ulos, baariin piipahtamaan, kun oli vaan pakko päästä pois kotoa. Loppuillasta kävellessäni naistenhuoneeseen törmäsin sattumalta exäni ystävään ja huomasin hänen vieressään exäni, nainen sylissään.
Vapaahan hän oli, ollut jo vuorokauden verran. Mielestäni oli silti hieman mautonta siirtyä heti seuraavaan. Eikä tapaus yhtään helpottanut oloani, kun ainut mitä pyysin, oli syy, selitys sille miksi kanssani onnellinen mies minut halusi jättää. Ehdottamistani vaihtoehdoista yksi oli uusi nainen, mutta hän vannoi, ettei muita naisia ollut ja ettei kiinnostustakaan moisiin ole.
Alle kuukauden jälkeen sain tietää, että exäni ja baarissa näkemäni nainen olivat yhdessä ja odottivat lasta.
Hän oli/on tietenkin vapaa tekemään mitä tahansa, mutta mielestäni on erikoista "tehdä" heti lapsi noin pian uudessa suhteessa/edellisen loputtua. Tapaus ei yhtään lisännyt luottamustani miestä kohtaan ja vuosia mietin, miksi juttumme loppui, teinkö tai sanoinko jotain, oliko hän pettänyt minua pidempäänkin kyseisen naisen kanssa, oliko lapsi kenties saatettu alulle pettämisen yhteydessä suhteemme alussa ja oliko tämä jättämisen pakko pakkoa alkaa huolehtimaan lapsesta, jota toinen nainen odotti.
Sanoisinkin kaikille jättäjille: vähintä mitä voitte tehdä on antaa kunnon selitys, jokin syy. Oli se sitten mikä vain; uusi kumppani, rakkauden loppuminen, tylsistyminen tai mikä tahansa. Itse olisin ennemmin kuullut olevani vaikka kuinka hirveä ihminen jonka kanssa ei vain kestä olla tai että olen tehnyt jotain mikä tilanteeseen on johtanut, kuin tämä mitä sain: minun vain täytyy tehdä näin..

Minni'

5.7.2006 16:49

Nyt pelkään seuraavan "jätön" olevan edessä..
Olen ollut poikaystäväni kanssa reilun vuoden ja jo jonkin aikaa hän on ollut.. noh, "erilainen"..
Ja juu, tiedän; ihmiset muuttuvat jne.
Mutta hän on ollut etäinen ja "kylmä", ei enää keskustele entiseen tapaan, ei halaile tai suutele kuin ennen (siis yhtä usein, spontaanisti..
Olen yrittänyt saada keskustelua tilanteesta aikaan mutta hän vain sanoo heti alkuun "mitäköhän pahaa minä olen taas tehnyt?" tai "nyt en ainakaan oo tehny mitään pahaa". Yritäpä siinä saada sitten normaali, rakentava keskustelu alulle.
Itse olen niin "outo"(?), että tilanne vaikuttaa koko elämääni: en pysty keskittymään mihinkään kun koko ajan joko mietin mihin ollaan menossa ja miksi tai vähintään alitajunnassa kummittelee kalvava epävarmuus. Olen hermostunut ja äkäinen, levoton. En kykene seksiin (minulle se on osa rakkautta ja oloni ei tosiaankaan rakastettu ole, en pysty myöskään rentoutumaan ),en kumppanini kanssa enkä "soolona".
Yritän jatkuvasti kerätä rohkeutta keskusteluyrityksiin, mutta pelkään tylyjen vastausten ja puhumattomuuden satuttavan enemmän kuin tämän tilanteen.. olo on kuin hiirellä juoksupyörässä, juoksen ja juoksen mutten pääse eteenpäin..

Ronja=)

16.11.2006 15:49

Parikymppisille vielä sopiikin vastaava tunneailahtelu, mutta pidemmässä parisuhteessa on jokaisen varauduttava siihen että romanttinen rakkaus voi olla hukassa pitkiäkin aikoja. Rakkauteen tarvitaan tahtoa ja sitoutumista ja suhteeseen panostamista. Varsinkin jos liitossa on alaikäisiä lapsia, ei pelkkä "rakkauden loppuminen" ole mikään peruste avioeroon tai syrjähyppyihin, vaan se on merkki siitä että liiton eteen on tehtävä töitä. Rakkauden tunteet vahvistuvat sanoin, ajatuksin, teoin. Olen itse uudelleen rakastunut vanhaan puolisooni, kun sain kasvukriisini ja sitä seuranneet tunnekriisit käsiteltyä kahdenkymmenen vuoden kumppanuuden jälkeen.

Maikkis20

10.4.2007 18:48

Minut jätettiin eilen illalla. Mies teki kaiken etiketin mukaan. Tuli käymään, kertoi että juttu on nyt näin ja jäi vielä selittämään että miksi.

Silti sattuu jumalattoman paljon. Ei kai jättämistä voikaan tehdä ilman, että jätettävään sattuu. Korvissa kaikuu repeatilla kaksi lausetta "mun mielestä meidän pitäis erota" ja "se ihastuminen vaan hälveni"

jätetty

12.12.2008 19:02

Koska suhteiden eteen ei tänä päivänä haluta tai viitsitä panostaa, ei jättämisetiketeilläkään ole mitään virkaa. Toki se etiketin hallinta tekisi eron jätetylle osapuolelle helpommaksi, mutta koska suhteet ovat usein jättäjälle kertakäyttökamaa, jättäjä ei taida osata ajatella miten sen tekisi mahdollisimman vähän toista loukkaamalla. Omalle kohdalleni on sattunut useampia etiketin vastaisia eroja, pahimpana pidän kertomatta jättämistä ja täydellistä katoamista. Vaikka en ymmärrä jättämistä tekstiviestillä, olisi se ollut kuitenkin parempi kuin ei mitään.

vastanainen

14.9.2011 23:39

Ei näytä olevan tapaa tai sanoja milllä sen, joka kieltäytyy kommunikoimasta toisen kanssa, saisi ymmärtämään kuinka pahalta se tuntuu.

Syitä voi vain arvailla. Toisaalta kyse voi olla vallankäytöstä, toisaalta ihminen ei aina pysty tekemään sitä, mitä haluaisi. Totuus jäänee kieltäytyjän haltuun. Ketään kun ei voi pakottaa keskustelemaan, voiko silloin muuta kuin luovuttaa.

Rakastunut

9.7.2012 23:15

Minä rakastan niin paljon mun nykyistä poikaystävääni. Ei tulis mieleenkään erota vaikka välimatkaa on 700km. Kaikki ei vaan tule niin helpolla tässä elämässä ja siihen on totuteltava että onni ei tule ilmaseksi vaan sen eteen on tehtävä töitä. Hän on pettäny muutaman kerran lupauksensa ja pari kertaa valehdellukkin. Ne eivät olleet niin isoja juttuja että kannattaisi katkaista sen takia suhdetta. Olemme kihloissa ja olleet jo vuoden yhdessä. Silti rakastan häntä enemmän kuin mitään tai ketään. Me olemme monesti miettineet yhteen muuttoa, mutta molemmilla koulu erillä paikkakunnalla... Tosin koulua olisi helppo vaihtaa. Itsekkin olen tehnyt virheitä, mutta kukaan ei ole täydellinen. En odota mieheltä täydellisyyttä, enkä ylipäänsä keltään. Hän lähti eilen pois luotani ja itketti kamalasti, nähdään vasta elokuun alussa tai tämän kuun lopulla. Tiedän kuitenkin että meillä tulee olemaan yhteinen tulevaisuus muutimme heti yhteen tai emme. Minä ainakin aion odottaa vielä sen vuodenki jos on tarpeen. Koska hänellä loppuu reilu vuoden päästä koulu.

hylatty

8.3.2013 19:00

Minut jätettiin kertaheitolla mitään sanomatta. Aamulla kaikki oli hyvin ja sen jälkeen mies ei vastannut tekstiviestiin, ei puhelimeen eikä soittanut luvattuna hetkenä. Hän vain ovelasti löysi uuden parisuhteen josta kertoi facebookissa 2 päivän kuluttua. Sydän riekaleina ja sitä korjatessani olen miettinyt, että kertokaa hyvät ihmiset jos aiotte toisen jättää siitä hänellekin. Mies vain katosi elämästäni aivan kuin tunteilla ei olisi ollut mitään tekemistä suhteessa. Ja tässä kyse ihan aikuisista ihmisistä.

skumppajuna

16.2.2014 00:19

Voi jesus, että on yksinkertaista touhua suurimmalla osalla. Asia on ihan eri kertaluokassa, kun mukaan laitetaan pari alaikäistä mukulaa ja isän ja äidin välisten ongelmien vaikutukset lasten kasvamiseen ja kehittymiseen. Byhyy, jos on poikakaverin kanssa vähän sukset ristissä. tu uutta vaan kierrokseen. Se on vain sun asias siinä vaiheessa, eikä kenenkään muun.

hulluus iskee

14.3.2014 16:03

Tulin jätetyksi puhelinsoitolla vajaat kolme kuukautta sitten. Takana vajaat 2v. yhteistä seurustelua joista vuoden verran kihloissa. Pettämistä ei ollut ja ex-naiseni sanoi puhelimessa haluavansa päättää suhteen, koska seurustelu oli ollut hänen mielestään jo aika paskaa jonkin aikaa sekä haluaa lopettaa ennen kuin kolmansia osapuolia astuu kuvioihin.
Tavallaan tiesin, että ero oli tulossa, mutta silti meni matto jalkojeni alta. Exä ei halunnut kertoa kaikkia syitä, koska piti minua liian herkkänä enkä kuulemma ansainnut sellaista paskan kaatamista niskaan. Haistakoon vittu saatanan jääkaappi. Ero pitää aina hoitaa kasvotusten ja käyttää tarpeeksi aikaa syiden läpi käymiseen eikä jättää puhelinsoitolla melkein tyhjän päälle parissa minuutissa. Jäi sellainen kuva, että halusi vain hoitaa asian nopeasti pois päivänjärjestyksestä eikä meikäläisen tunteilla ollut niin väliä.
Eli tässä tapauksessa se ero oli välttämätön, mutta se tapa millä se hoidettiin pisti meikäläisen kanveesiin.

Asiat olivat hetki sitten jo vähän paremmin. En pitänyt exääni yhteyttä ja keskityin työhöni, harrastuksiini ja alkoholin kanssa läträämiseen (viimeisin ei ole hyvä asia. Tiedän). Olin pääsemässä asian yli. Kunnes sitten pällinä menin ottamaan yhteyttä ja palauttamaan viime viikonloppuna tavaroita mitä oli jäänyt, kun ajattelin ettei tässä enää mitään. Ex muijalla oli vajaa viikko eron jälkeen netistä bongattu uusi mies, kenet sattumoisin molemmat tiesimme ennestään ja emme kummatkaan pitäneet hänestä. Siellä se kiherteli onnesta ja hehkutti miten ihanaa sen kanssa on ja miten vähän ahdistaa jotkin vitun kansalaisopiston kurssit.
Meikäläinen on harkinnut siitä lähtien itsemurhaa ja pelännyt että mielenterveys pettää. Vielä kehtasi sanoa, että hienoa, kun voimme olla edelleen kavereita. Tässä on taas kohta viikko menty, aski tupakkaa päivässä ja armoton vitutus. Parina päivänä viikollakin join perskännit ja jätin krapulan takia pari työpäivää väliin. Saattaa kuulostaa vähän överiltä, mutta näkeminen muistutti miten paljon rakastin häntä ja kuinka paljon pisti vituttamaan tuollainen, kun itsellä on ollut niin vaikeaa. Tunkekoon tuomani tavarat perseeseensä ja toivottavasti se uusi äijä on semmonen mulkku miksikä sitä luulenkin.

Eli hoitakaan se ero asiallisesti älkääkä missään tapauksessa pitäkö mitään yhteyttä exään sen jälkeen. Ei tule tämmösiä katkeria, hulluja ja tuhoisia ajatuksia.