10 syytä, miksi hän ei ole tekstannut vielä takaisin

Kun kymmenen minuuttia “luettu”-tilassa tuntuu ikuisuudelta.

Älypuhelinten aikakaudella olemme tottuneet siihen, että ihmiset ovat aina tavoitettavissa. On olemassa kuitenkin yksilöitä, joiden luuri ei ole kasvanut käteen kiinni, vaan he tekevät myös muita asioita.

Jos tapailee ihmistä, jonka tyyli käyttää puhelinta on erilainen kuin omasi, ottaa epävarmuus nopeasti vallan. Jotkut ovat myös sellaisia, etteivät vain välitä tekstailusta.

Tässä kymmenen pätevää syytä, miksi hän ei ole vielä vastannut viestiisi.

1. Hän katsoo televisiota

Netflixin suurkuluttajat eivät puhelintaan vilkuile, jos kyseessä on esimerkiksi Stranger Thingsin uusin tuotantokausi maratonina. Jos todella hyvin käy, saat jaksojen välissä vastauksen viestiisi.

2. Hän nukkuu

Ihmisillä on hyvin erilaiset unirytmit. Se tarkoittaa sitä, että hän käy nukkumaan kymmeneltä illalla tai aamulla. Myös pitkien päiväunien rakastajat eivät ole tavoitettavissa niin usein.

3. Hän on liikkumassa

Salilla keskitytään liikkumiseen, ei puhelimen näpräilyyn. Tästä syystä tiettyyn aikaan lähetetty viesti jää näkemättä, sillä kuntosaliaika on myös omaa aikaa.

4. Hän on palaverissa

Jotkut työt ovat sellaisia, että viestittelyyn ei ole aikaa. Kun tärkeä PowerPoint-esitys täytyy pitchata tiimille, puhelin pysyy taskussa.

5. Hän ajaa autoa

Don’t text and drive. Toivottavasti uusi kultasi ei ajaessaan näpyttele menemään, sillä se on oikeasti hengenvaarallista.

6. Hän on suihkussa

Kymmenen minuuttia “luettu”-tilassa tuntuu ikuisuudelta. Silti on ihan hyvä, ettei vielä ole kehitetty täysin suihkunkestäviä luureja.

7. Hän on ystävien seurassa

Oli kyseessä afterwork tai dinneri, hyviin tapoihin kuuluu olla katsomatta näyttöä aina kun kaverin silmä välttää. Ystävien seurassa voi vierähtää useampikin tunti.

8. Hänen puhelimestaan on akku loppu

Usko tai älä, jotkut elävät niinkin reunalla, että unohtavat ladata laitteitaan. Ehkä voit antaa hänelle lahjaksi vara-akun tai toisen laturin tulevaisuudessa?

9. Hän miettii sopivaa vastausta

Erityisesti vähemmän tekstaavat henkilöt miettivät vastausta useita tunteja tai jopa päiviä, ennen kuin painavat lähetä-nappia. Tyylinsä kullakin.

10. Hän ei ole kiinnostunut sinusta

Oli tyypin tekstailutyyli mikä tahansa, tilanne voi olla myös se, ettei hän yksinkertaisesti ole kiinnostunut sinusta. Silloin viestin odottelu on täysin turhaa, eikä kenenkään elämän pitäisi muutenkaan rakentua toisen huomion varaan. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi