Ovatko he itse romuttamassa sukupuolten tasa-arvoa vai käyttävätkö he vain miehiä hyväkseen? Lue Cityn uusi kotirouvaraportti.
Madonna syöttää kanoja kartanonsa pihalla. Diiva on pukeutunut vaaleaan leninkiin ja siihen sopivaan pieneen villatakkiin. Tötterökorsetti on vaihtunut helminauhaan ja lainekampaukseen, provosoinnin sijaan tähti henkii 50-luvun kartanonrouvan hillittyä charmia.
Voguen julkaisemat kuvat Madgesta englantilaisladyna nostivat pinnalle ilmiön, joka on hiljalleen kehittynyt kiivastahtisen työelämän vastapainoksi. Nykyään on trendikästä olla kotirouva – jos siihen vain on varaa.
“Naisten kotonaolo on lisääntynyt huimasti”, kertoo yhteiskuntapolitiikan tutkija Anna Rotkirch, joka on erikoistunut vertailevaan perhetutkimukseen ja naistutkimukseen.
“Tukijärjestelmä mahdollistaa kotiin jäämisen yhä useammalle.”
Madonna emännöi Englannissa, Desperate Housewives Amerikassa. Tv-sarjan pettävän idyllisen omakotilähiön rouvat juonittelevat ja juoruilevat päivätyökseen. Täydelliset naiset ovat kenties kaukana suomalaisesta lähiötodellisuudesta, mutta sarjan suosio heijastaa myös yleisempää asennemuutosta.
20–39-vuotiaista naisista 63 000 tekee ilmoittaa taloudenhoidon pääasialliseksi toimekseen. Uutta on, että myös koulutetut ja työssään ansioituneet kaupunkilaisnaiset haluavat ottaa breikin työhelvetistä ja keskittyä kotielämään. Trendi jakaa mielipiteitä riippuen siitä, miltä kantilta sitä katsoo.
“Tämä on huolestuttava kehityssuunta”, Rotkirch sanoo.
“Ollaan palaamassa taaksepäin, perinteisen sukupuolisopimuksen suuntaan.”
Ovatko siis naiset itse romuttamassa sukupuolten tasa-arvoa, jonka puolesta edelliset sukupolvet ovat taistelleet?
“Naisten kotonaolo vähentää tasa-arvoa. Ilman omia ansiotuloja naiset tulevat jälleen miehistä taloudellisesti riippuvaisiksi”, Rotkirch sanoo.
“Nainen, joka viettää kotona yhdeksän vuotta, on suuressa vaarassa pudota kokonaan työelämän ulkopuolelle.”
Lisäksi pelkästään kodinhoitoon keskittyneen ihmisen on vaikeampi määritellä itsensä ja asemansa, sillä Suomessa on identiteetti perinteisesti määritelty pitkälti työn mukaan. Ilman työtä ei ole asemaa eikä näyttöjä, ihminen on ‘vain’ kotona.
Mutta entäs ne naiset, jotka näkevät kotiin jäämisen etuoikeutena, luovana taukona oravanpyörästä? Eikö kotirouvuutta voida katsoa siltä kantilta, että naiset käyttävät miestä hyväkseen: mies huhkii rahaa, ja nainen nauttii siitä kotona lekotellen?
“Hoitovapaa jakaa naiset kahteen ryhmään. Nuoremmille, heikommin koulutetuille, kotonaolo on vaihtoehto työttömyydelle. Tästä ryhmästä olemme huolissamme, sillä heidän mahdollisuutensa päästä työmarkkinoille heikkenee koko ajan”, Rotkirch valaisee.
“Toinen ja paljon pienempi ryhmä näkee kotirouvuuden taukona työelämän kiireistä. He ovat jo olleet työelämässä ja luultavasti myös palaavat sinne.”
Madonnalla on varmuudella mahdollisuus tehdä juuri sitä, mitä huvittaa. Ja juuri valinnanvapaus on avainasemassa kotirouvien paluussa.
“Kotiäitiydessä tai ylipäätään kotona olossahan ei ole mitään glamouria, jos ei ole joutunut olemaan töissä. Vasta työ tekee vapaasta ajasta arvokkaan”, toteaa Rouva-vaatemalliston lanseerannut IvanaHelsingin Pirjo Suhonen.
“Jos on kymmenen vuotta painanut duunia, niin sitä osaa arvostaa kiireetöntä kotielämää.”
IvanaHelsingin Rouva-malliston kotirouvien kiireettömän eleganssin ja elämänlaadun inspiroimat vaatteet ja laukut tuovat teknohömpötyksen keskelle nostalgisen tyvenen. Kyseessä ei kuitenkaan Suhosen mukaan ole paluu entiseen, vaan kannanotto laadukkaamman elämän puolesta.
“Moderni kotirouva on koulutettu ja kunnianhimoinen, eikä todellakaan miehestään riippuvainen, hellaan kiinni köytetty rassukka. Aika moni tekee esimerkiksi etätöitä kotonaan”, Suhonen toteaa.
Samaa mieltä on tutkija Rotkirch.
“Uuden ajan kotirouvat ovat kliseisen amerikkalaisen lähiörouvan vastakohta, he käyttävät hoitovapaan itsensä kehittämiseen, opiskeluun tai vaikkapa hyväntekeväisyystyöhön.”
Enää kotona oleminen ei tarkoita maailmasta eristäytymistä. Internet on laajentanut horisonttia, mullistanut kotonaolemisen ja mahdollistanut toisistaan erillään olevien ihmisten yhteisöjen muodostumisen. Palveluita on kehitetty lapsien kanssa liikkuville naisille sopivammiksi, on mammakahviloita, babybio-leffoja ja jos jonkinnäköistä harrastetta.
“Totuus kuitenkin on, ettemme me tiedä, mitä kotirouvat päivisin tekevät. Mitä he tekevät?”
Kotihenkilö ja feministi
“Kyllä jokaisella aikuisella on jonkinlainen kaipuu kanssakäymiseen aikuisten ihmisten kanssa.”
Jenni on nuoren ja iloisen näköinen, päällään aurinkolasit tämän kevään mallistosta.
“Minulla on ollut se onni, että olen voinut hakea näköalaa elämään pihapiirin ulkopuolelta”, kahta lastansa kotona hoitava lentoemäntä ja humanistiopiskelija kertoo.
“Osaan nauttia jokaisesta hetkestä lasten kanssa, koska tiedän tämän olevan ainutlaatuinen vaihe elämässä."
Feministiksi ilmoittautuva kotiäiti suhtautuu ajatukseen kotirouvien paluusta kriittisesti.
“Itseasiassa jo kotirouva sanana riepoo minua. Se on niin konservatiivinen ja viittaa menneen maailman sukupuoliasetelmiin ja -rooleihin. Onhan niitä koti-isiäkin. Toisaalta kotihenkilö tai kotipersoona kuulostavat kyllä aika keinotekoisilta termeiltä”, Jenni lisää.
Kotirouvuuden ihannointi huolestuttaa Jenniä myös tasa-arvonäkökulmasta.
“Naisten kotonaolossa on monta puolta. Lapsien olisi hyvä saada kasvaa ensimmäiset vuotensa kotona, mutta toisaalta kotiäidit jäävät liian usein tienaavien miestensä jalkoihin”, Jenni pohtii.
“Onhan se väärin, jos yhteinen koti menee sen nimiin, joka perheestä käy ansiotyössä. Tasa-arvon pitäisi toteutua myös, kun ovi käy.”
“Kotityön arvostusta pitäisi pystyä kehittämään, niin että siitä maksettaisiin kunnolla, ja että se olisi edes jonkinnäköinen meriitti työelämään palatessa. Ristiriidasta ihan päättäjätasolla kertoo se, että jos minä ja kaverini hoitaisimme toistemme lapsia, saisimme me molemmat perhepäivähoitajan palkkaa ja kerryttäisimme itsellemme eläkettä. Ja kaikki samalla työllä kuin nyt.”
Kaksin kotona
“Sori, kun mulla on näin likainen tukka. Se on vaan sen takia kun menen vielä uimaan tänään”, aloittaa Pepita, 36. Häntä risoo stereotypia, jonka mukaan kotiin jääneillä naisilla on virttyneet verkkarit, metsittyneet kulmakarvat ja alati huutava penska jalassa kiinni.
“Se on pitkälti itsestä kiinni. Roskiksellekin voi pukeutua nätisti.”
Haastatteluun Pepita on pukeutunut farkkuihin, beigeen neuleeseen ja näyttäviin kaulakoruihin.
“Pelkäsin hieman, että tämä iso risti on liian madonnamainen.”
Häntä nimittäin risoo myös toinen stereotypia kotirouvista.
“En makaa päivät pitkät vaahtokylvyssä samppanjaa siemaillen, tai käy kosmetologeilla. Manikyyrin haluaisin, mutta se ei pysy!”
Pepita jäi kotiin pari vuotta sitten esikoisensa saatuaan. Ikuisuusopiskelijaksi itseään kutsuva nainen lukee kasvatustieteitä ja taidehistoriaa, ja työskenteli aiemmin markkinoinnin parissa.
“Parikymppisenä kuuntelin, kuinka 40-vuotiaat uraäidit valittivat vauvavuosien menettämistä. Itselleni on ollut selvää, että haluan hoitaa pienet lapseni kotona.”
Pepitan mielestä turhan monet hankkivat lapsia vain siksi, että se on normi.
“Kahden korkeakoulutetun ja työssä käyvän on vaikea yhdistää ura ja pienet lapset ilman, että joku näistä kärsii. Valitettavan usein se on lapset.”
Hän ei halua kertoa miehensä ammattia, mutta myöntää, että taloudellisesti menee hyvin.
“En silti elä mieheni siivellä. Meillä on omat rahat molemmilla. Mutta tottakai hän maksaa, jos vie minut illalliselle.”
“En koe menettäneeni mitään. Lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja juttuja: käydä kahviloissa ja taidenäyttelyissä.”
Pepita ilmoittaa pyykkäävänsä vain kaksi kertaa viikossa, muuten päivät kuluvat lapsen kanssa puuhaillessa.
“Kyläilemme tyttökavereiden luona, käymme elokuvissa ja lounailla. Helsingissä on paljon hyviä ravintoloita leikkinurkkauksineen.”
Heikentääkö kotirouvailmiö naisten tasa-arvoa?
“Ehkä, sillä työelämän tahdista putoaa helposti pois. Mutta toisaalta on hyvä, että naiset näkevät tämän yhtenä vaihtoehtona. Arvostus on lisääntynyt, vaikkei tämä trendikästä ole vieläkään.”
Entä tuomitseeko hän uraohjusäidit, jotka ryntäävät synnytyslaitokselta palaveriin? “Lähinnä ehkä säälin heitä, kun jäävät niin paljosta paitsi.”
Maria Kivimaa
Esimerkilliset esikuvat
- Sylvi Kekkonen
Avioiduttuaan Urho Kekkosen kanssa ja synnytettyään tälle kaksospojat Sylvi vetäytyi työmaailmasta, muttei sosiaalisesta elämästä. Edustusvaimon tehtävien ja presidentinlinnan emännöimisen lisäksi älyllinen Sylvi harrasti piti kotonaan kirjallista salonkia aikansa älymystölle. - Eleanor Roosevelt
Paitsi Franklin Rooseveltin vaimo ja First Lady, niin myös diplomaatti, aktiivinen amerikkalaisen ihmisoikeusliikkeen kannattaja sekä yksi varhaisista feministeistä. Eleanor Roosevelt matkusti ympäri Yhdysvaltoja promotoimassa New Dealia ja vieraili sotajoukkojen luona toisessa maailmansodassa. - Täydellisten naisten Bree van de Kamp
Julkisivu on kaikki kaikessa. Yhteensopivat twin setit, kypärämäisen täydellinen kampaus, tahraton koti ja joka tilanteeseen sopivat leipomukset – Marcia Crossin esittämä Bree on kuin Martha Stewart steroidikuurin jälkeen.
Rouvat pukeutuvat Rouvaan
“Äitimme tokaisi joskus 70-luvulla, että ‘voikun sitä voisi olla vain kotirouvana’”, kertoo Pirjo Suhonen, IvanaHelsingin markkinointipäällikkö.
“Tämä ajatus kiireettömästä kotonaolosta, kampaajalla käynneistä ja päiväkahveista naapuruston rouvien kanssa
inspiroi Rouva-mallistomme suunnittelua.”
Nyt äiti-Suhonen toimii innoittamansa malliston mallina.
“Taustalla on nostalginen charming housewife -ideaali sekä kitsch-ajatus siitä, että jokainen tarvitsisi esimerkiksi kerran kuukaudessa päivän, jolloin voi vain olla kotona. Ajatelkaa, kotona päiväsaikaan!” Suhonen innostuu.
“Tosin jos nykyään haluaa jäädä kotirouvaksi, on oltava paitsi taloudellisesti niin myös mentaalisesti varaa. On henkisesti raskasta olla kotona maassa, jossa perinteisesti pädetään työn kautta.”
Entä kaipaako Suhonen itse kiireetöntä rouvaselämää?
“Henkisesti sellainen kaipaus kenties on, mutta todellisuudessa en tiedä, jaksaisinko itse olla kotona kahta viikkoa kauempaa. Työni on niin ihanaa, etten malttaisi olla täältä pois.”
15 kommenttia
Sasse1
3.3.2006 13:28
Just... Onhan se hienoa että jää kotiin vaavia hoitamaan mutta pitäisi naistenkin ajatella myös itseään. Eläke ei kartu, työkokemus ei kartu, hiekkalaatikolla putoaa aikuisten maailmasta nopeasti... Pahimmassa tapauksessa tulee jossain vaiheessa avioero ja sitten ollaan kersan kanssa ilman työkokemusta tai säästöjä. Jos jää kotiin niin pelin henki miehen kanssa selväksi, omat rahat (ns.palkka) hoidosta ja muut korvaukset ;o) Tuossa vaavi-huumassa unohtuu elämän realiteetit aika nopeesti..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Hanna-täti
4.3.2006 19:05
Ikäänkuin lasten kanssa kotona oleminen olisi "lekottelua" kuten tässä annetaan ymmärtää.. Miehen siivellä elämistä ja kattoon syljeskelyä? No huhhuh.
Ja minä ainakin haluan nähdä lasteni kasvavan ja kehittyvän, ovathan he pieniä vain vähän aikaa. En halua kuulla tarhan tädiltä, kuinka lapseni otti ensiaskeleet. Työssä saavutetut asiat tuntuvat todella vähäpätöisiltä noihin elämän todellisiin rikkauksiin, lapsiin, verrattuna. Tuskinpa sitä vanhuksena ajattelee, että tulipa oltua liian vähän töissä ja liikaa lasten kanssa.
Ennenkuin joku teilaa, minulla on korkeakoulututkinto ja hyvä(palkkainenkin) vakituinen työpaikka. Mutta toistaiseksi työt saavat odottaa, nyt keskityn olennaiseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Hanna-täti
4.3.2006 19:07
Ja Sasse1: Jos sinä saat joskus lapsia, huomaat kyllä mitkä ne elämän realiteetit ja tärkeät asiat ovat ;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
DrSpiegel
4.3.2006 21:26
Kotiäidiksi jääminen ei taloudellisesti ole kannattavaa jos kumpikin parisuhteen osapuoli on ennen lapsen saantia ollut normaali palkansaaja (bruttopalkka ~2500e/kk per naama) ainakaan pääkaupunkiseudulla ja tuskin muuallakaan suomessa. Yhteistä lasta kotiin jäävälle äidille maksetaan kuukaudessa tukea niin säälittävän vähän, että ei ole ihmekään että yhteiskuntamme ottaa henkilöstä mittaa työssäkäynnin kautta. Jos ennestään ei ole säästöjä vähintään 10th e, niin kotiäidiksi jäämisestä on ihan turha unelmoida tässä maailmanajassa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
historia
5.3.2006 21:23
1945 aseet vaikenivat. Eurooppa oli raunioina ja yhteisöt alkoivat toipua pitkälti naisten työpanosten varassa. Monessa maassa käytännössä koko aktiivi-ikäinen miesväestö oli joko kuollut tai vammautunut pysyvästi. Tältä pohjalta rautaesiripun itäpuolinen maailma teki välttämättömyydestä hyveen ja marssitti esiin tasa-arvoisen (sic!) sosialistisen edistyksellisen työläisnaisen. Jo tavoilleen uskollisena tälle antiteesina taantumuksellisen alistetun ja sorretun porvarillisen kotirouvan.
Naisten läpimurto työelämään liittyy saumattomasti 1900-luvun suursotiin. Ensimäinen maailmansota imi miehiä rintamalle ja samaan aikaan valtioiden kaikki voimavarat oli mobilisoitava aseiden ja muiden sotatarvikkeiden massatuotantoon. Kun miehiä ei tehtaisiin riittänyt, looginen seuraus oli ottaa käyttöön naisten työpanos myös perinteisillä miehisillä aloilla.
”Edistyksellisellä” 70-luvulla Suomeakin oltiin rakentamassa vahvasti sosialististen yhteiskuntien mallin mukaiseksi ja tähän liittyi myös sellaisen arvomaailman sisäänajaminen jossa naisen ihmisarvo oli kytketty yhteen hänen työelämässä menestymiseensä. Lanseerattiin lasten päivähoito, DDR:n mallin mukainen peruskoulu ja monia muita niinsanotusti naisten vapautta lisääviä muutoksia vaikka todellisuudessa naisten valinnanvapautta kavennettiin. Hiljalleen yhteiskunta ajettiin tarkoituksellisesti sellaiseen jamaan että perheen elättäminen yhden palkansaajan ansioilla oli mahdollista vain harvoissa poikkeustapauksissa.
Kun nyt sitten elintasomme ja varallisuutemme alkaa olla sillä tasolla että perheillä on realistisestikin mahdollisuus tehdä päätös elää ainakin hetken aikaa ainoastaan toisen aikuisen palkalla, tässä halutaan nähdä jotain "taantumuksellista"
Miksi joillekin piireille tuntuu olevan kestämätöntä se että perheillä voi olla mahdollisuus tehdä tässäkin asiassa valintoja?
Hyvä kaverini tiputtautui omasta tahdostaan pois oravanpyörästä, on hoivannut pieniä lapsiaan nyt kaksi vuotta. Totesi että työelämään palaaminen sitten joskus voi olla vaikeaa mutta on tämä kuitenkin sen arvoista. Muksut kun ovat pieniä vain kerran ja jos sen ajan missaa niin se ei tule koskaan takaisin. Fiksu mies tämä kaverini.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
DeeDee
6.3.2006 11:50
Meillä minä olin kotona äitiysloman ja vanhempainvapaan, sitten mies puoli vuotta hoitovapaalla. Näin ekat sanat ja askeleet saivat tulla kotona ja kun mielenkiinto muita muksuja kohtaan alkoi kasvaa eikä uhmis vielä painanut päälle, siirryttiin maailman ihanimman perhepäivähoitajan pesueen osaksi. Ikinä ei jälkikäteen laskettu, paljonko toisen palkansaajan puolen vuoden hoitovapaa maksoi. Näin on tehty kahdesti. Ja kun isi ja äiti molemmat käyttävät liukumansa viisaasti, pysyvät lasten hoitopäivätkin kohtuullisissa mitoissa.
Toistaiseksi on toiminut upeasti ja lapset ovat luottavaisia ja missä tahansa tilanteessa pärjääviä, vieraidenkin sosiaalisiksi kehumia.
Joten eläköön valinnanvapaus, mutta seuraavaan Cityyn sitten artikkeli koti-isistä myös!
Ja kaikille kotivanhemmille kunnon eläkekarttuma!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
melissa24
7.3.2006 18:51
Kiiretöntä kotirouvaelämää? Kampajaalla käyntejä, olemista? mitä kotirouvat tekevät päivisin? Laiskottelevat? Mielenkiintoisen stereotypian City luo tässä, olin nimittäin taannoin kahden pienen lapsen hoitajana ja se oli todella, todella rankka päivä.
Vastaa kommenttiinToinen juuri oppinut kävelemään ja toinen kolme, molemmat melko vilkkaita tyttösiä. Kiirettä piti, syöttöä, vaipanvaihtoa, nukuttamista, siivoamista, leikkimistä, käskemistä, koko ajan piti pitää, hyvä kun vessassa ehti käymään. Hyvä kun ehdin syömään. RANKKAA TYÖTÄ!!!!
Vastaa kommenttiin
Petri-Kaarina
8.3.2006 09:28
Kuule Melissa, oliskohan ne lapset pitänyt jättää tekemättä, jos se niin hirmuisen rankkaa sitten on? Tai antaa adoptioon ja mennä takaisin niitä ruotsinlaivan vessoja siivoomaan. Tuon ikäisenä sarjasynnyttäminen on todella moukkamaista joka tapauksessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
melissa24
9.3.2006 10:28
Opettelehan lukemaan petri-kaarina, siis olin PÄIVÄN HOITAMASSA kahta lasta... Omia ei ole, vaikkakin lapset todella suloisia ovatkin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Sirpa Ruutana
19.3.2006 16:47
Anteeksi vaaan, mutta eikös tämä kotonaolo ja miehen rahoilla elely ole ihan yksityisasia, mitä siitä lehtien palstoilla rääkymään? On aika säälittävää jos pohjoismainen tasa-arvo perustuu sille, että ravintolalasku jaetaan tasan ja kumpikin tekee uraa ja pätee tasamääräisesti ulkomaailman silmissä. Ja sitten joku tutkija vääntää käppyrän ja huolestuu valtaapitävien ja koko isänmaan nimissä. AIka materialistisia kriteerejä, kun parisuhteessa kuitenkin on kyse kahden ihmisen välisestä suhteesta, joka on ihan sen kahden ihmisen välinen asia.
Vastaa kommenttiinJa mitä se jotain Rotkirchia kaivelee, jos vaikka räkisin kattoon koko loppuikäni vaahtokylvyn ja samppanjan kuplia odotellessani töistä tulevaa miestäni ja seuraavaa tantraseksisessiota.
Paljon suurempi haloo putäisi kuulua siitä, että suomalaismiehet ovat keskikaljan kyllästämiä, sekä ylä- että ala-pehmytpäisiä vellihousuja, joista ei edes olisi naisensa elättäjiksi saati ravintolalaskun maksajiksi, kun illan päätteksi on aina lompakko hukassa ja oksennukset rinnuksilla. Taitaa olla tämä pohjoismainen tasa-arvo vain pohjoismaisten miesten munattomuuden peittelyä. Hyvä kun työelämässä enää pärjäävät, kun ovat joka toinen päivä telakalla palautumassa edellisillan mattinykästelystä. Ja eivät todellakan huomaa ovatko rouvan shadet ja beige yläosa tämän kevään mallistosta, joten ihanturhaa on kotiäitien tälläytyä edes City-lehden haastatteluun! Niin että antakaa vaan ahterinne kasvaa ja jaelkaa kossun blandaus- ja makkaran käristysreseptejä siellä hiekkalaatikon reunalla. Ja kun pojistanne sitten kasvaa isiensä kaltaisia vellihousuja niin kyllä hyvinvintivaltion topakat sossutädit ne paimentaa kehdosta hautaan.
Vastaa kommenttiin
Onnellinen Kotiäiti!
22.3.2006 10:40
Olen sitä mieltä, että kuka tahansa, kuka kysyy "Mitä kotiäidit tekevät" tai "Oletko vaan kotona", ei todellakaan omaa kokemusta, mitä meidän kotiäitien arki on. Menhän tiedämme.. Miksiköhän moni äiti töihin palatessaan sanoo: "Pääsen taas töihin lepäämään". Kuulostaa varmaan oudolta, mutta joku perä siinä on. Mehän tiedämme..
Vastaa kommenttiinMinun identiteettini ei määräydy työn perusteella. Se määräytyy juuri sillä perusteella, että tiedän mitä haluan ja teen juuri sitä mitä haluan. Tässä tapaukessa se on TYÖ KOTONA. En välitä siitä, miten aliarvostettua se on, tai kertyykö eläke, tai mistä rattaista jään pois. Välitän siitä, että Rakkailla lapsillani on äiti läsnä. Äiti joka kuuntelee, välittää lapsen asioista ja on turvallisesti läsnä tässä ainutlaatuisessa elämänvaiheessa. Tätä en koskaan tule katumaan. Kukaan muu ei tiedä, kuinka paljon olen saanut.
Sanoi kuka mitä tahansa, tosi moni nainen haluaa luoda uraa juuri pönkittääkseen itsetuntoaan ja rohkeuden puuttuessa ja pelätessään mitä muut ajattelevat, eivät uskalla jäädä KOTIIN TÖIHIN. Toki tiedän, että monista vain yksinkertaisesti ei ole siihen, ja silloin onkin parempi viedä lapset suosiolla hoitoon. Mutta kai senkin voi myöntää, ettei pysty. Tai etten uskalla...
Vastaa kommenttiin
Plääh!
22.3.2006 19:56
Ei se mitään 'työtä' ole jos hengailee omassa kodissaan omia lapsiaan vahtien viikosta toiseen.
Ymmärrän kyllä että kotiäid(e)illä on alemmuuskompleksi, mutta turha yrittää pönkittää itsetuntoaan kutsumalla kotonaoloa 'työksi'!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
hemmamamma
22.3.2006 22:06
Nimimerkillä PLÄÄH ei ole siis päivääkään kokemusta lasten/kodinhoidosta yhtä aikaa, muuten et sanoisi noin. Mitäs paerhepäivhoitajat mielestäsi tekevät? Laiskottelevat päivästä toiseen? Esim. 5+ lapsen kanssa. Kokeilehan joskus! Sit kerro mielipitees..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
hemmamamma
22.3.2006 22:16
On ihmeellistä, että jotkut pitävät tätä median paljolti luomaa kuvaa urananaisista ainoana oikeana kehityssuuntana. "Et oo mitään, jos et tee niinkuin muut". Minä olen ollut kotiäiti kohta 10 vuotta. Olen iloinen, että rohkenen tehdä tätä TYÖTÄ LASTENI HYVÄKSI. Minulla on hyvä itsetunto, en ryve itsesäälissä. Minulle tämä on mahdollisuus, jonka niin moni haluaisi kokea, muttei voi. Minun vuoroni työelämässä tulee sitten joskus, jos on tullakseen. Mielestäni tätä asiaa ei voi edes sitä kokematon kommentoida. Eihän hän tiedä mistä puhuu.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
hannah_
22.4.2006 20:00
Olen ollut vuoden kotiäitinä ja täytyy sanoa, että ei se mitään kiireetöntä kotielämää ole. Töissä sentään pystyin juomaan kahvin rauhassa, vaikka projektin deadline olisi miten painanut päälle. Ennen omaa lasta kuvittelinkin, että kotiäidit ne vaan viettävät ihanaa vapaa-aikaa kotona, ja jos ongelmia tulee niin se on vain organisointi kysymys. Niinpä niin.. todellisuus on toista. Silti tein valinnan jäädä kotiin vielä vähäksi aikaa. On ihanaa nähdä oman lapsen kasvavan ja kehittyvän. Miksi tässä keskustelussa tai yliäätänsä kotiäiti keskustelussa ei puhuta lasten oikeuksista?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin