Parisuhteet eKr.

Avioliitto on kriisissä! Eroja on aivan liikaa! Kyllä sitä ennen jaksettiin pitkässä liitossa. Parisuhteet eivät kestä -voivottelu on jatkunut pitkään. Joidenkin mielestä ennen oli paremmin.

Väärin!

Perhehistorian tutkija Kirsi Warpula näkee nykyajan parisuhteet valoisina.

“Yksilön vapaus on suuri. Naimisiin voi mennä kenen kanssa haluaa, tai elää avoliitossa. Eroamista ei tarvitse selitellä, jotkut eroavat tullakseen onnelliseksi. Yksilön hyvinvointi ja onnellisuus ovat tärkeämpiä kuin uhrautuminen instituutiolle”, Warpula kertoo ja jatkaa:

“Valinnan mahdollisuuksia on enemmän kuin ennen. Ja varmasti jotkut ihmiset olivat ennen onnellisia ja tyytyivät siihen, mitä me tänä päivänä pitäisimme alisteisena asemana. Nyt on tasa-arvo ja yksilön vapaus.”

Ennen se kenen lapseksi sattui syntymään ratkaisi elämän eväät. Syntyessä saattoi saada ammatin ja jopa puoliso katsottiin valmiiksi. Mitä ylempi sääty, sitä tiukempi aviokuri. Aatelisnaisen velvollisuus oli naida säädystään. Nainen oli kaikissa säädyissä miehen holhouksen alla, isän, veljen tai aviomiehen. Naimisiinmeno nosti naisen statusta. Tyttärestä tuli vaimo, joka sai komentaa piikoja.

“Mitä alempiarvoinen ihminen oli, maaton ja köyhä, sitä enemmän oli tasa-arvoa naisen ja miehen välillä. Köyhyydessä ei ollut varaa sukupuolihierarkiaan”, kuvailee Warpula.

Katolinen kirkko julisti sielujen kumppanuutta ja rakkautta jo 1200-luvulla. Avioliiton sakramenttikäsityksen mukaan yksilöillä oli vapaa tahto valita mieluisa puoliso. Warpulan mukaan Luther otti askeleen taaksepäin korostaessaan vanhempien kunnioittamista. Nuoret eivät saaneet tehdä vastoin vanhempiensa tahtoa. Toisaalta kirkko painotti, ettei ketään saisi pakottaa avioliittoon. Keskiajan ihmisen ajattelua leimasi ykseys. Poikkeavaa ajattelutapaa ei hyväksytty, se uhkasi turvallisuuden tunnetta. Vielä 1700-luvulla kaikilla oli yhteisössä oma tiukka paikkansa, eikä yksilöllisyyttä ollut olemassa. 1800-luvulla säätyläisnainen pidettiin sukupuoliasioista tietämättömänä. Hän tähtäsi hyviin naimisiin. Säätyläismiehen tuli hankkia hyvä asema ja varallisuutta ennen kuin pääsi kosimaan. Mammonan hankittuaan mies nai usein itseään paljon nuoremman vaimon. Myös työläiskulttuurissa mies oli perheen pää. 1800–1900-lukujen vaihteessa nainen sai teollisuudessa noin puolet miehen palkasta. Säätyläiset olivat tarkkoja maineestaan, jonka nuori nainen saattoi menettää mitättömästä pikkupususta, mutta maalta kaupunkiin muuttanut työläisköyhälistö ei aina tuominnut aviottoman lapsen synnyttävää naista. Työväki pariutui aika vapaasti. Naimisiin mentiin kun ehdittiin, jolloin lapsia saattoi olla jo parikin. Maaseudulla tavat olivat tiukemmat. Kyläläiset vahtivat maantietä, eivätkä öiset vieraat jääneet huomioimatta.

“Juridiikan lisäksi avioliittoa säätelivät patriarkaaliset ihanteet, moraalikäsitykset ja uskonnollisuus. Liittoja solmittiin vuosisatoja sosiaalisen taustan ja säädyn mukaan. Rakkaus ei aina ollut olennaista. Nykyisiä parisuhteita leimaa kahden yksilöllisen tarpeen yhteensovittaminen. Parisuhde on kulutustavaraa. Alttius pitkäaikaiseen sitoutumiseen ja lojaalisuuteen on vähäisempää ja rakkaussuhteilta odotetaan enemmän henkilökohtaista tyydytystä”, kiteyttää Euroopan historian professori Laura Kolbe.

Ruotsin vallan aikana 1734 lain mukaan pojat perivät vanhempiensa omaisuudesta kaksi kolmasosaa ja tytöt yhden kolmanneksen. Jo 1600-luvulla oli tyttärillä laaja perintöoikeus kaupungeissa. Maaseudulla ei useinkaan haluttu jakaa tilaa, vaan yleensä vanhin poika jatkoi vanhempiensa työtä ja tyttäret naitiin muihin taloihin mukanaan myötäjäiset. Elinkeinovapaus myönnettiin 1868 täysivaltaisille, siis naimattomille, naisille. Vasta vuoden 1930 avioliittolaki myönsi naimisissa olevan naisen täysivaltaiseksi. Kirsi Warpulan mukaan naiset olivat vielä 1970-luvulla käytännössä taloudellisesti riippuvaisia miehistään.

“Yleinen köyhyys ja naisten huono ansiotaso pitivät huonossakin liitossa. Uutta oli ilmapiiri, jossa onnellisuutta saatettiin hakea sivusuhteista. Anonyymina kirjoitetut tarinat todistavat kaupunkiyhteisöissä olleista työpaikkaromansseista”, Warpula kertoo.

Parisuhteen onnellisuutta ei ennen keritty miettiä kuten nyt. Elämä oli niukkaa, työtä oli paljon ja usein nähtiin nälkää. Maalla tytöt naitettiin Itä-Suomessa 17–21-vuotiaina, lännessä vähän vanhempina. Nuori nainen joutui naimisiin mennessään eroamaan perheestään ja suvustaan. Vaimon tehtävä oli synnyttää terveitä poikia taloon ja tehdä ankarasti töitä. Naiset olivat yhtenään raskaana ja kaikissa säädyissä melkein puolet lapsista kuoli. Miniän asema ei ollut helppo. Onni haettiin pienistä asioista, vuodenkierron juhlista, terveydestä. Ja aina on rakastuttu.

“Kansanrunous on täynnä kuvaelmia parisuhteesta ja rakkaudesta. Nainen saattoi haaveilla vaikka leveistä hartioista”, Warpula paljastaa. Vaikka vanhemmat usein etsivät tyttärelleen sopivan puolison, oli hänellä oikeus valita kandidaateista mieluisin, tai vähintään ilmaista ketä ei ainakaan haluaisi. Maaseudulla ja kaupungeissa järjestettiin tapahtumia, joiden yksi tarkoitus oli päästää seudun nuoriso tiirailemaan toisiaan ja tunnustelemaan, kenen kanssa voisi mennä naimisiin. Yhteisön puuttuminen perhe-elämään toi myös turvaa.

“Meillä on työ- ja suorituskulttuuri, on selvittävä yksin tai kaksin. Sosiaalinen ja perhekulttuuri on Suomessa heikko. Vielä 1950-luvulla maalla oli tapana, että vanhempi polvi asui nuorenparin lähistöllä ja oli tukena perheelle”, Warpula sanoo.

Lukijoilta

“Ei ollut ennen paremmin. Ennen oli vain eri tavalla. Avioliitto solmittiin ja siinä pysyttiin, menipä parisuhteessa miten huonosti tahansa. Nykyään ei enää tarvitse pysyä yhdessä ympäristön painostuksesta.”

Nainen, 33

“Ihmiset ovat ylipäänsä onnettomampia nykyään. Ennen ei osattu antaa periksi eli kestettiin väkivaltaista juoppoa miestä ja pettämistä, koska niin kuului tehdä. Nykyisin rynnätään naimisiin nopeasti ja harkitsematta. Molemmissa on siis hyvät ja huonot puolensa: ei pitäisi antaa periksi helposti, eikä pitäisi hätäillä tai kärsiä turhaan. Avioliittoa arvostetaan taas instituutiona toisin kuin jokunen vuosi sitten. Olen päättänyt mennä naimisiin vain kerran; eli jos se menee vituilleen, niin toista kertaa en yritä. Tosin olen jo 4-kymppinen ja kolmannessa pitkässä suhteessa eli luulisin jo osaavani päättää mitä miehestä haluan.”

Nainen, 38

“Olisi kauheaa olla niin riippuvainen taloudellisesti, ja muutenkin, miehestään, ettei voisi erota.”

Nainen, 32