Sen ei pitänyt olla meidän sukupolvemme murhe. Kyllä me muistamme edellisen laman – se tarkoitti sitä, ettei äidillä ollut varaa ostaa uutta legolinnaa. Mutta ei meistä kukaan ajatellut jäävänsä työttömäksi. Työttömiksihän jäävät luuserit, laiskat, kouluttamattomat ja ne, jotka ovat valinneet opiskelualansa tyhmästi. Nyt 140 000 meistä on vailla työtä. Kuka meitä kusetti?
140 000 nuorta aikuista etsii työtä. Joka neljäs nuori mies on vailla töitä. Helsingissä nuorisotyöttömyys on kasvanut 90 prosentilla. Nuoria toimeentulotuen hakijoita on tänä vuonna Helsingissä 95 % enemmän kuin viime vuonna. Kenen vika se on?
Syytämme olosuhteita
Työpaikat katoavat maailmanlaajuisen laman myötä juuri nuoria työllistäneiltä aloilta. Vuokratyöfirmat vähentävät pätkätyöpestejä, kesätöitä on Helsingissä kolmannes vähemmän kuin viime vuonna.
Kesän alusta lähtien sosiaaliviraston luukuilla ovat pyörineet myös sellaiset nuoret aikuiset, joilla pitäisi olla kaikki kunnossa.
”Niin sanotuilla resurssivahvoilla nuorilla on kaikki edellytykset pärjätä: heillä on koulutus, asunto, terveyttä ja mielenterveyttä sekä kova halu tehdä töitä. Mutta töitä ei yksinkertaisesti ole”, kertoo Leila Palviainen Sosiaalivirastosta.
”Kesäkuussa toimeentulotukea tulivat hakemaan vastavalmistuneet sekä opiskelijat, jotka eivät olleet saaneet kesätöitä. Yli puolet sosiaaliviraston uusista asiakkaista on nuoria aikuisia.”
Syytämme hallitusta
Hallitus päätti heti kautensa aluksi, että työllisyysmäärärahoja vähennetään. Kiitti vaan. Viime vuonna annettiin 30,5 miljoonaa euroa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja nuorisotyöttömyyden parantamiseen. Sillä ollaan saatu muun muassa kivaa nuorten työpajatoimintaa ja 250 amispaikkaa. Nuorisoliitto Allianssi sai puoli miljoonaa euroa kesätyöpaikkojen luomiseen.
”Ei ole mitään järkeä syytää rahoja vain työhallintoon. Tarvitaan resursseja sosiaalityöhön. Nuorille työttömille voi syytää rahaa loputtomasti, mutta sosiaalityön avulla nuoret saavat jossain vaiheessa asiansa kuntoon ja pääsevät huolehtimaan itse itsestään. Jos palkkatuettuun työhön saataisiin lisää määrärahoja, olisi ammattitaitoisia nuoria tulossa töihin jonoksi asti ”, toteaa Palviainen.
Alle 25-vuotiaille on luvattu yhteiskuntatakuu. Se tarkoittaa, että alle 26-vuotiaille työttömille pitäisi kolmen kuukauden kuluessa tehdä suunnitelma tulevaisuuden varalle ja ohjata heidät töihin tai opiskelemaan. 25 prosentin kohdalla yhteiskuntatakuu ei toteudu.
Kun oppositio esitti hallitukselle välikysymyksen nuorisotyöttömyydestä, ministerit kirmasivat Bruce Springsteenin konserttiin keskustelun vielä jatkuessa. Lisää rahaa nuorten työttömyyden hoitamiseen ei luvattu.
Syytämme tukirakennetta
Minna on vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri, joka on valmistuttuaan jäänyt työttömäksi. Hän saa työmarkkinatukea 551 euroa kuussa. 22-neliöisen yksiönsä 500 euron vuokraan hän saa asumistukea 220 euroa kuussa. Lisäksi hän saa toimeentulotukea 237 euroa kuussa. Yhteensä Minna saa tukia verojen jälkeen 917 euroa kuukaudessa.
Minna ottaa vastaan osa-aikaisen työpaikan kaupan kassalla. Hän tienaa bruttona 1100 euroa kuussa, mistä jää käteen verojen jälkeen noin 950 euroa kuussa. Hän menettää kaikki tuet. Kannattaako Minnan käydä töissä, kun hän ilman töitä saa lähes saman summan tukina?
Syytämme ammattiliittoja
Ammattiliitoilla on tarjota nuorille aikuisille lämmintä kättä ja sympatiaa sekä runsaasti mietintöjä siitä, kuinka tärkeää on saada nuoret töihin. SAK:n jäsenjärjestöihin kuuluvista alle 25-vuotiaita on 4 %, yli 45-vuotiaita 52 %. Kenenköhän asiaa liitot painavimmin ajavat? Erityinen helmi oli SAK:n kesäkuun mietintö suomalaisten työurien pidentämisestä. Siinä ehdotettiin, että potkut annetaan mieluiten nuorille. SAK:n yhteiskuntapoliittisen osaston apulaisjohtaja Kaija Kallinen, mitä helvettiä?
”Ruotsissa on käytössä järjestelmä, jossa ensiksi palkatut irtisanotaan viimeiseksi. 60-vuotiaan irtisanotun on vaikeampi löytää uutta työtä kuin 27-vuotiaan.”
Kyllä, mutta kuusikymppiset ovat maksaneet asuntovelkansa, toimittaneet lapset maailmalle, ostaneet kaksi autoa ja kesämökin. Nuoret aikuiset todella tarvitsevat palkkansa maksaakseen asuntolainansa ja elättääkseen pienet lapsensa.
”Lama loppuu aikanaan ja silloin tarvitaan järjestelyjä, jotka suojaavat vanhoja työntekijöitä, joiden terveys saattaa olla jo heikentynyt ja ammatissa tarvittavat taidot hieman vanhentuneet. Ajattele, miltä tuntuu 60-vuotiaasta, joka siinä tilanteessa saa potkut! Tarkoitus on suojata häntä.”
Suuret ikäluokat ovat tähänkin asti osanneet suojata itse itseään. Kuka suojelisi kaksvitosta? Työnantajanko pitäisi antaa potkut mieluummin ammattitaitoiselle, innokkaalle, työteholtaan erinomaiselle nuorelle kuin väsyneelle, vajaataitoiselle vanhukselle?
”Voidaan tästä lähtökohtaperiaatteesta sitten poiketa.”
Syytämme tilastoharhaa
Työttömyysluvuissa käytetään kahta tilastoa. Valtavat nuorisotyöttömyysluvut ovat peräisin Tilastokeskuksen raporteista, maltillisemmat Työ- ja elinkeino-ministeriöstä.
Tilastokeskus laskee työttömiksi kaikki ne, jotka etsivät työtä ja ovat valmiit vastaanottamaan työn kahden viikon sisällä. Esimerkiksi päätoimiset opiskelijat, jotka etsivät viikonlopputöitä, lasketaan mukaan tähän lukuun. Näin 15–29-vuotiaiden työttömien määräksi saadaan 140 000 ja työttömyysprosentiksi 18.
Työ- ja elinkeinoministeriö ylläpitää toista tilastoa, johon lasketaan ainoastaan työttömät työnhakijat, ei siis esimerkiksi opiskelijoita. Näin laskettu luku on 68 500 henkilöä ja työttömyysprosentti 11,9 %. Koko väestön työttömyysprosentti on 9,1 %, joten meillä menee huonosti, mutta ei todella huonosti.
Syytämme itseämme
Viidesosa 25-vuotiaista miehistä on vailla mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta.
Lue se uudelleen. Joka viides. 20 prosenttia. Ei mitään koulutusta – ei amista, ei lukiota. Opiskelun peruskouluun jättäneitä naisia on noin kymmenen prosenttia.
Tähän asti on pärjäilty hanttihommilla, mutta nyt on edessä ongelma.
”Ammattitaidottomat nuoret ovat ennen päässeet kursseille, työharjoitteluun ja lyhyisiin työsuhteisiin. Nyt kun tarjolla on koulutettua työvoimaa, palaavat ammattitaidottomat sosiaaliviraston asiakkaiksi”, summaa Leila Palviainen.
Nyt on erittäin hyvä hetki palata kouluun.
Takana loistava tulevaisuus
”Toukokuussa sain kuulla, että työpaikallani suuressa kansainvälisessä yrityksessä alkavat yt-neuvottelut koskisivat myös minun osastoani. Aavistin, että lähtö on lähellä: vaikka olin kohonnut nopeasti esimiesasemaan, olin ollut talossa vasta pari vuotta. Urani oli nousujohteinen, mutta katkesi harmittavalla tavalla. Nyt on takana loistava tulevaisuus.
Ensin fiilis oli ”helvetti, kaikkeni oon firmalle antanut ja nyt ne heittää mut pihalle, vaikka olen työuupumuksen partaalla raatanut”. Pelotti, mutta kun asuntolaina-asiat sai sovittua, jännitys laukesi. En ole katkera.
Vaihtoehdot olivat irtisanoutuminen tukipaketin kanssa tai irtisanominen. Otin paketin.
Olen lähettänyt 20-30 työhakemusta, mutta vielä ei ole tärpännyt. Olen hakenut myös sellaisia töitä, joihin olen koulutukseni ja työkokemukseni perusteella liian pätevä. Työnantajat eivät usko, että viihtyisin help deskissä – se ei ole totta, olen varmaan maailman ainoa ihminen, joka todella pitää siitä työstä.
Uskottelen itselleni, että olen valinnut oikean alan ja että kunhan syksy tulee, it-alalla on taas töitä tarjolla. Olen hakenut työkkärin koulutuksiin, joissa voin syventää osaamistani, luen kirjastossa alani kirjallisuutta ja päivitän osaamistani. Työkkärissä sovin, että haen töitä itsenäisesti.
Huonoina päivinä ajattelen, että it-ala oli virhevalinta enkä ikinä saa töitä. Mutta ei se niin ole. Ei tämä ole ensimmäinen vastoinkäyminen elämässä, pakkohan tästä on nousta.”
Loinen
”Jätin lukion kesken. Ajoin intissä yhdistelmäajokortin ja jäin autohalleille töihin vuodeksi. Sen jälkeen tein sekalaisia työkkärin osoittamia hommia: pakkasin, olin varastolla, ajoin trukkia ja jäteautoa. Kun kyllästyin edelliseen paikkaan, lopetin ja otin uuden työn.
Nyt työpaikkoja ei enää löydy. Jokaiseen paikkaan on yli 50 hakijaa, eikä silppuinen CV tee hyvää vaikutusta. Tällä hetkellä tekisin mitä tahansa paitsi feissaamista ja puhelinmyyntiä, mutta mitään ei ole. Sain työkkäristä osoituksen parvekelasien myyjäksi, mutta en päässyt edes haastatteluun. Käyn kesken jäänyttä lukiota loppuun, valmistun toivottavasti keväällä. Tulevaisuudessa toivoisin tekeväni muutakin kuin hanttihommia. Opiskelujen takia osa-aikainenkin työ sopisi.
Vuokran ja laskujen jälkeen käteen jää 200 kuukaudessa. Sillä saa ruuan, mutta ulkona ei voi käydä. Pari kertaa kuussa istumme iltaa jonkun kaverin luona. Vielä ei ole luonto antanut periksi lähteä leipäjonoon.
Välillä tulee sellainen olo, että olen loinen. Hävettää, ettei työtä löydy – mies parhaassa iässä ja valmis tekemään melkein mitä vaan. Mitä vikaa minussa on? Työkkärissäkin asenne on se, että oma vikasi kun et löydä töitä.
30 tunnin työviikko takaisi sen, että työtä riittäisi useammalle. Olen ollut työttömänä työnhakijana puolisen vuotta. Nyt sopeutuisin vielä nopeasti takaisin työelämään, mutta jos työttömyys pitkittyy, siitä tulee hankalampaa.”
Toivoton tapaus
”Valmistuin iltalukiosta ja aloin opiskella hallintotieteitä. Samaan aikaan tein pätkätöitä, lähinnä lyhyitä sijaisuuksia kouluavustajana ja opettajana. Olin myös aktiivisesti mukana politiikassa.
Sairastuin masennukseen ja pidin vuoden sairauslomaa. Sen aikana tarjottiin kuntouttavaa työtä. Kuminauhojen pakkaaminen oli mielestäni lähinnä vitsi.
Noin vuosi sitten hoito lopetettiin, en päässyt kuntoutustuelle vaan jäin työttömäksi. En ole vielä riittävän terve kokopäiväiseen työhön tai opiskeluun, eikä Suomen tukisysteemi jousta siten, että vajaakuntoinen voisi opiskella esimerkiksi kolme päivää viikossa. Saadakseni työttömyystukea jouduin ilmoittautumaan yliopistolta poissaolevaksi.
Elän työmarkkinatuella ja toimeentulotuella. Saan rahaa lainaksi kavereilta, vanhemmilta en halua pyytää.
Keväällä olin työkokeilussa leipäjonossa. Sain palkkaa kahdeksan euroa päivässä, mikä on tässä tilanteessa suuri summa. Toivon löytäväni vastaavanlaista työtä syksyllä. Työkkäri tosin sotki lomakkeeni ja jouduin odottamaan kolmen kuukauden palkkaa lähes kolme kuukautta. 300 euron myöhästyminen on tässä tilanteessa katastrofi. Onneksi vuokranantaja on ymmärtäväinen.
Olen täyttänyt 25, joten asiaa nuorisotyöttömyyspalveluihin ei ole. Koska olen yli 25 ja vailla työkokemusta, minut kuitataan toivottomaksi tapaukseksi. Kun kyselin oppisopimuskoulutuksesta, sain vastauksia kuten ’olet tähän aika vanha’.”
Potkut, mitä vittua!
Olen koulutukseltani suurtalouskokki ja leipuri-kondiittori. Työpaikkani, henkilöstöravintolan, omistaja vaihtui ja hain töitä paikan uudelta omistajalta. Minut palkattiin kolmen muun vanhan työntekijän kanssa.
Koeaika kesti kolme kuukautta. Maalikuussa, viikko ennen koeajan loppumista kaikille vanhoille työntekijöille ilmoitettiin, ettei seuraavana päivänä tarvitse tulla töihin. Olimme kaikki suu auki: mitä vittua? Pomo totesi, että saamme joko lähteä heti tai tehdä työpäivän loppuun, missä tapauksessa palkka maksettaisiin koko päivästä.
Vain meidät neljä vanhaa työntekijää pantiin pellolle, kymmenen uutta saivat jäädä. Olimme opettaneet heidät talon tavoille, joten meistä ei ollut enää hyötyä.
Tärisin vihasta ja pettymyksestä. Kuinka kukaan voi tehdä noin ruman tempun? Kiehuin raivosta ja lamaannuin lopulta niin, etten kahteen viikkoon pystynyt lähtemään kotoa työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työttömäksi.
Tällä hetkellä olen henkilöstövuokrausyrityksen listoilla, mutta töitä minun ei kannata tehdä. Jos tekisin neljä täyttä työpäivää kuukaudessa, menettäisin tuet. Yritän löytää työpaikan itse, sillä työvoimatoimiston ehdottamat paikat eivät ole kaksisia. Välillä tuntuu, että työkkärissä vittuillaan: jos asut Vantaalla, tarjotaan työtä Porvoosta.
Keittiöalan piti olla työllisyyden kannalta turvallinen. Leipää ostetaan aina ja mä olen leipuri.
Tuloja on kuussa noin 850 euroa. Laskuja maksaessa mietin että aha, tästä on tullut vasta kaksi muistutusta mutta ei karhua, ei tarvitse vielä maksaa.”
