Emma Karin blogi

Itämeren lohi on uhanalainen, vaelluskalojen joet on pitkälti padottu ja useat kalakannat heikolla tolalla. Suomen kalapolitiikka on pitkä sarja epäonnistumisia. Ihmiset ovat viime vuosina heränneet vaatimaan muutosta. ”Ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa”, totesi maatalousministeri Koskinen vuonna 2013 heränneestä aktiivisuudesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Uusi kalastuslaki on nyt tulossa eduskuntaan. Sen sisällöstä käytiin kova vääntö kokoomuksen maatalousministeri Petteri Orpon ja vihreän ympäristöministerin Ville Niinistön välillä. Toimin silloin Niinistön erityisavustajana. Saimme lakiin monia merkittäviä edistysaskeleita kohti kestävämpää kalastuspolitiikkaa. Luonnon kalakantojen suojelu on nyt yksi lain tavoitteista. Silti olisimme toivoneet paljon enemmän. Liian moni tärkeä kysymys jää laissa auki.

Ainakin kolme asiaa on kalastuslaissa muutettava. Jos kalalaji muuttuu uhanalaiseksi, lain pitäisi edellyttää lajin rauhoittamista. Verkkokalastusta on rajoitettava lakiesitystä tiukemmin. Kaloja ei myöskään pitäisi saada kalastaa, ennen kuin ne ovat kasvaneet niin isoiksi, että ne ovat ehtineet lisääntyä useammin kuin kerran.

Kalastuslain myötä on valmisteltu myös luonnos uudesta kalastusasetuksesta. Siinä esitetään tärkeitä uusia suojelutoimia. Puutteitakin on. Tärkeintä on varmistaa, ettei kaloja saa kalastaa, ennen kuin niiden on annettu kasvaa tarpeeksi isoksi. Ylämitat ovat tärkeitä, koska isot naaraat tekevät paljon pieniä kaloja ja niillä on iso merkitys kannan elvyttämiselle.

Suurin ongelma kokoomuksen kahden rattaiden politiikassa on kuitenkin energiateollisuuden nuoleskelu, eli tavoite Kollajan tekoaltaan rakentamisesta. Suomi on tuhonnut yli 90 prosenttia vaelluskalajoistamme, mikä on jonkin sortin maailmanennätys. Viimeisiä vapaita koskia suojelee koskiensuojelulaki. Pääministeri ja nykyinen ympäristöministeri ovat väläytelleet koskiensuojelulain tuhoamista. Kollajan allas tuhoaisi lain suojaamat vapaana virtaavat kosket, kalojen kutupaikat ja uhkaisi lukuisia uhanalaisia lajeja Iijoella.

On järjetöntä ensin toisella kädellä tuhota kalojen elinympäristöjä, ja sen jälkeen puhua uhanalaistuneiden kalakantojen elvyttämisestä. Keskusta ja kokoomus saavat halutessaan koskisodan. Sen he tulevat häviämään. Nykyisin kaloillekaan ei voi tehdä mitä tahansa.

Tykkää Emmasta Facebookissa!

Kaloilla on jälleen toivoa. Tänään Euroopan parlamentti äänesti yhteisen kalastuspolitiikan radikaalista uudistuksesta asettuen näin komission ajaman muutoksen tueksi. Parlamentti päätyi kalojen puolelle äänin 502-137. Äänestystulos on tärkeä rajapyykki ajoittain toivottomalta näyttäneessä kamppailussa luonnon kalakantojen puolesta.

EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa on viime vuosikymmenien aikana syytetty monesta, mutta yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä; kalastuspolitiikkamme on katastrofaalinen floppi. Meremme ovat saaneet kestää 40 vuotta toinen toistaan surkeampia epäonnistumisia, joiden hinta on ollut kova. Olemme kalastaneet ahneesti, tuhlaavasti ja tuhoisasti. EU:n kalakannat ovat nyt maailman huonoimmassa kunnossa, kannoista kolme neljästä on ylikalastettuja tai romahtamisen partaalla.

Ongelman keskiössä on jäsenmaiden asenne kalastuskiintiöiden kokoon. Kullekin jäsenmaalle sallitut maksimikalastusmäärät on päätetty jäsenmaiden välisissä neuvotteluissa sulle-mulle-periaatteella, jossa kunkin jäsenmaan kalastuksesta vastaava ministeri on pyrkinyt omien kiintiöidensä maksimointiin. Tämä on toistuvasti johtanut tutkijoiden varoitusten ohittamiseen ja kestämättömiin kalastusmääriin.

Näin on toiminut myös Suomi. Suomen maa- ja metsätalousministeri on joka vuosi saapunut EU:n neuvottelupöytiin tavoitteenaan uhanalaisen lohen kalastuskiintiön kasvattamista yli kaksi kertaa suuremmaksi kuin mitä tutkijat arvioivat lohikantojen kestävän. Ja aina olemme saaneet tahtomme läpi.

Jotta ylisuuria kalastuskiintiöitä ei enää ylitettäisi, kalastajat ovat olleet pakotettuja heittämään ylimääräiset tai väärää lajia olevat kalat takaisin mereen. Pahimmissa tapauksissa jopa 80 prosenttia kalastetusta kalasta on heitetty mereen, suuri osa kuolleina. Tämä ns. sivusaalis on ollut suurimmaksi osaksi täysin syömäkelpoista kalaa.

Nyt yli 60 prosenttia kalasta tuodaan EU:n ulkopuolelta, sillä omista vesistämme kalastettu kala ei enää riitä. Komission arvioi, että jos jatkamme kalastusta nykyiseen malliin, vain kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136 on enää kymmenen vuoden päästä kestävällä tasolla. Merten rajat ovat tulleet vastaan.

Mitä tämän päivän äänestystulos sitten oikeasti tarkoittaa? Toteutuessaan uusi politiikka tarkoittaa radikaalia muutosta ja toivon pilkahdusta kaloille. Parlamentti asettui tukemaan ekologisesti kestävien kalastuskiintiöiden käyttöönottoa kahden vuoden sisällä, jotta ylikalastetut ja romahtamisen partaalla olevat kalakannat saadaan toipumaan kestävään kuntoon vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi kiintiön ylittävän sivusaaliin poisheittäminen kielletään vuoteen 2017 mennessä.

Tämä olisi suurempi muutos, kuin mitä uskallettiin edes toivoa. Kalastuspolitiikan uudistusta on yritetty kymmenen vuoden välein, mutta jäsenmaiden oman edun tavoittelu ja keskinäinen solidaarisuus on aina ennen tuottanut vain vesitettyjä kompromisseja, joissa kalat ovat jääneet jalkoihin.

Uudistuksesta päätetään yhteispäätösmenettelyllä, eli asia ei ole vain parlamentin käsissä. Tiellä kohti kestävää kalastuspolitiikkaa on vielä kompastuskivi: jäsenmaiden ministerit. Tämän päivän äänestystä seuraavat neuvottelut Euroopan unionin neuvoston, eli ministerineuvoston, kanssa. Odotettavissa on, että jäsenmaiden ministerit tulevat suhtautumaan nihkeästi komission ja parlamentin vaatimaan tiukkaan aikatauluun kestävien kiintiöiden käyttöönotossa ja sivusaaliin poisheittämisen kieltämiseen.

Suomen hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tukemaan EU:n kalastuspolitiikkaa, jolla turvataan uhanalaiset kalalajit ja kestävät kalakannat. Eli toivottavaa on, että ainakin Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen esikuntineen muuttaa linjaansa ja käyttää tulevassa ministerineuvostossa kaiken valtansa kestävän kalastuspolitiikan edistämiseen.

Tämä on elintärkeää, paitsi kalojen, myös kalastajien kannalta.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Vihreiden sivuilla)

Tänään tapahtui jotain omituista: Suomen hallitus sai nenilleen eduskunnalta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen esittämät ja hallituksen tukemat uhanalaisen Itämeren lohen ylisuuret kalastuskiintiöt kaatuivat suuressa valiokunnassa. Näin ei ole käynyt koskaan aikaisemmin.

Vuosi sitten Suomi lähti EU:n neuvottelupöytiin vaatimaan samaa, mitä olemme vaatineet joka vuosi: uhanalaisen lohen kalastuskiintiön kasvattamista yli kaksi kertaa suuremmaksi kuin mitä tutkijat arvioivat lohikantojen kestävän. Ja kuten aikaisemminkin, saimme tahtomme läpi. Tilanne erosi kuitenkin aikaisemmista vuosista siinä, että asiasta nousi julkisuudessa kohu. K-kaupat ja HOK-elanto poistivat Itämeren lohen valikoimistaan ja saman tekivät myös suurimmat henkilöstöravintolat.

Suomen kanta kalastuskiintiöihin valmistellaan kalatalousjaostossa, jossa ovat olleet edustettuna sellaiset kalakantojen kestävyyden asiantuntijat kuten Kalatukkuliike Kalamestan myyntipäällikkö ja Elintarviketeollisuusliiton toimialapäällikkö. Viime syksyisen kohun jälkeen jaostoon pääsivät ensi kertaa myös ympäristöjärjestöt. Tänä vuonna yksimielisyyttä lohikiintiöiden osalta ei saatu aikaiseksi, vaan asia päätettiin pistää jatkovalmisteluun.

Jaoston yli ei ole aikaisempina vuosina kävelty, sillä se on aina tukenut maa- ja metsätalousministeriön kantaa ylisuurien kalastuskiintiöiden vaatimisesta. Kuitenkin ministeri Jari Koskinen esitti hallituksen kannaksi 109 000 lohen kalastuskiintiötä Itämerelle. Tämä on yli kaksi kertaa luonnontieteellisiin arvioihin perustuvia suosituksia suurempi. Ja hallituksen enemmistö tuki esitystä, vaikka hallitusohjelmaan on selkeästi kirjattu: "Suomi toimii EU:ssa Itämeren kalakantojen elvyttämiseksi ja kalastuskiintiöiden mitoittamiseksi siten, että ne eivät ylitä lajin suurinta kestävän saaliin määrää."

Hallitus toimii omia lupauksiaan vastaan. Julkaisimme Kukka Rannan kanssa muutama viikko sitten kirjan eurooppalaisesta ylikalastuksesta ja sen seurauksista. Yhteisen kalastuspolitiikan seurauksena unionin kalavedet ovat maailman ylikalastetuimmat. Eikä Suomessa ole sujunut sen paremmin. Jokien saastuttamisen ja patoamisen seurauksena Suomen 18:sta alkuperäisestä Itämeren luonnonlohikannasta on jäljellä ainoastaan kaksi. Lohta on istutuksin pyritty palauttamaan jo useampaan jokeen, mutta istutetut lohet selviävät merivaelluksesta heikosti. Lähes kaikki vaelluskalamme ovat uhanalaisia.

Suomi haluaa usein esiintyä ympäristöpolitiikan edelläkävijänä, mutta todellisuus on kaukana tästä. Suomessa syödystä kalasta yli 70 prosenttia tuodaan ulkomailta ja silti ajamme omat vaelluskalamme sukupuuttoon. Jos haluamme olla mukana estämässä kalakantojen laajamittaista romahdusta, meidän on aloitettava se katsomalla peiliin. Suuren valiokunnan päätös oli vahva epäluottamuslause eduskunnalta ministeri Koskisen ajamaa kalastuspolitiikkaa kohtaan. Ministeri Koskisen olisi nyt aika ottaa tästä kritiikistä onkeensa.

Kantakaupunkia kiertää parhaillaan HKL:n vesiratikka. HKL on siirtynyt käyttämään metro- ja raitiovaunujen liikennöinnissä Helsingin Energian vesivoimalla tuottamaa ekosähköä. Tämä sähkö on peräisin Kymijoesta.

Vesivoimalla on paljon hyviä puolia, mutta sen aiheuttama tuho halutaan Suomessa unohtaa. Kymijoki, jossa Helsingin Energia ekosähkönsä tuottaa, oli aikoinaan Itämeren runsaimpia lohijokia. Sen vesi oli puhdasta, kosket olivat komeita ja jokeen nousi kutemaan valtavia määriä lohia. Kymenlaakson teollistuessa vesi saastui ja kosket padottiin. Lohi on kotijokiuskollinen kala, jos kotijokeen ei pääse, ei kala voi lisääntyä. Muutamassa kymmenessä vuodessa Kymijoen lohi tapettiin sukupuuttoon. Nyt koko Itämeren lohi on uhanalainen.

Aikaisemmin vesivoimaloita vaadittiin rakentamaan kalatiet, joita pitkin lohet pääsisivät patojen ohi jokeen lisääntymään. Kalateitä rakennettiinkin jonkin verran, mutta niitä hoidettiin huonosti ja lopulta ne poistettiin kokonaan. Vesivoimalat vapautettiin kalatievelvoitteesta, joka korvattiin istutusvelvoitteilla tai kalatalousmaksuilla. Venäjän Nevajoesta tuotuja lohia alettiin kasvattaa valtavissa kasvattamoissa, joista ne vietiin jokeen kalastettavaksi.

Nyt jokeen on syntynyt uusi hauras lohikanta. Istutetut lohenpoikaset selviävä Itämeressä vuosi vuodelta huonommin kuin luonnossa syntyvät lohet. Istutukset eivät voi pelastaa Itämeren lohta. Pahimmillaan laitostuneiden kalojen geeniperimä on haitaksi koko joen lohikannalle. Jos lohi halutaan pelastaa, on ensiarvoisen tärkeää avata reitit kutupaikoille, jotta lohet pääsevät lisääntymään luonnossa.

Vaelluskalakantojen tilanne on niin huono, että niiden suojelemisesta sovittiin ensimmäistä kertaa myös hallitusneuvotteluissa. Tässä yhteydessä sitouduttiin uuden kalatiestrategian toteuttamiseen ja päätettiin sitoa vesivoimalaitosten jatkoluvat toimivien kalateiden rakentamiseen. Kukaan ei vain tiedä mitä tämä tarkoittaa. Ja jos kukaan ei tiedä, mitä kirjaus tarkoittaa, ei siitä todennäköisesti seuraa mitään.

Kymijoen vaelluskalaselvityksen mukaan uhanalaisen lohen nousua voitaisiin helpottaa huomattavasti rakentamalla vain kaksi kalatietä. Molemmat näistä pitäisi rakentaa juuri Helsingin Energian voimalaitoksiin Ahvenkoskelle ja Klåsaroon. Tätä Helsingin Energia ei ole kuitenkaan halunnut tehdä. Yhteiskunnalla ei ole keinoja eikä halua vaatia voimayhtiöiltä uhanalaisten vaelluskalojen pelastamista. Voimalaitokset sanelevat politiikan.

Kymijoessa on valtava luonnonlisääntymisen potentiaali, jonka toteutuminen parantaisi koko Itämeren lohen tilannetta. Joten samalla kun HKL hehkuttaa Ahvenkoskesta saamaansa ekoenergiaa, sen tulisi asiakkaana edellyttää yhtiötä kantamaan vastuunsa aiheuttamastaan tuhosta. Samaa tulisi vaatia myös Helsingin Energian johtokunnassa istuvien poliitikkojen.

Miten sinievätonnikalat liittyvät Mitsubishiin? Toinen on Nikon-kameroita, ydinvoimaloita ja autoja valmistava suuryritys, toinen dipataan syömäpuikoilla soijakastikkeessa ja wasabissa. Toinen on kuolemassa sukupuuttoon ja toinen tekee sillä rahaa.

Sushivillitys on koitumassa sinievätonnikalan kohtaloksi. Sinievä on tonnikaloista suurin, halutuin ja uhanalaisin. Kaupallisen kalastuksen päästyä vauhtiin sen kannat maailman valtamerillä ovat romahtaneet. Se hetki ei ole enää kaukana, jolloin viimeinen sinievätonnikala nostetaan merestä.

EU:n vesillä sinievätonnikalojen laajamittainen pyynti kiellettiin kaksi vuotta sitten. Lajia yritettiin pelastaa YK:n kokouksessa Qatarissa, jossa Monaco ehdotti sinievätonnikalan kansainvälinen kaupan kieltoa.
Japani ankaran lobbauksen tuloksena myyntikielto kaatui. Luonnonsuojelijat raivostuivat, mutta kaikille tonnikalan uhkaavat sukupuutto ei ollut pelkästään huono uutinen.

Sukupuutolla voi tehdä myös bisnestä ja tämän Mitsubishi on ymmärtänyt. Kun tuotetta on vähän ja kysyntää paljon, hinnat nousevat taivaisiin. Harvinaistuvasta kalasta ollaan valmiita maksamaan tähtitieteellisiä summia: muutama viikko sitten Tokiossa maksettiin yhdestä 269 kiloa painaneesta sinievätonnikalasta 560 000 euron hinta .

Mitsubishin arvioidaan hallitsevan 40 prosenttia kaikesta kalastetuista sinievätonnikaloista. Kun sinievätonnikalan sukupuutto alkoi näyttää todennäköiseltä, alkoi yritys pakastaa tuhansia tonneja sinievätonnikalaa. Nyt Mitsubishin varastoissa muhii kultakaivos. Kun Tyynenmeren ja Atlantin sinievätonnikalakannat ovat kuolleet sukupuuttoon, näyttävät tällä hetkellä tonnikaloista maksetut huippusummat karkkirahoilta.

Tonnikala on lohen jälkeen suosituin kala myös Suomessa. Tietenkään kaikki tonnikala ei ole sinievää, mutta varsinkin tuoretonnikala on lähes poikkeuksetta peräisin uhanalaisista kannoista. Myös suuri osa purkkitonnikalasta on uhanalaista kalaa. Kaikki tonnikalakannat ovat suuressa riskissä hävitä kokonaan, jos kalastusta ei vähennetä. Tonnikalojen pelastuminen vaatii suurta muutosta.

Monet helsinkiläiset sushiravintolat ovat jo jättäneet tuoreen tonnikalan ruokalistoiltaan. Jätä sinä ravintolavalikoimastasi ne sushiravintolat, jotka eivät ole näin tehneet. Jos haluat auttaa tonnikaloja, jätä purkit kaupanhyllyille ja tue niitä järjestöjen toimintaa, jotka kampanjoivat kansainvälinen sinievätonnikalakaupan kiellon puolesta.

Näytä ystävillesi Charles Cloverin mykistävä dokumentti End of the line.
Ja jätä Nikon-kamera ostamatta ja kerro se Mitsubishille.

Näin kesällä Suomen lehdissä kaloja käsitellään pääasiassa ruokaohjeissa. Kalat eivät Suomen mediassa juuri kuohuta, mutta muualla Euroopassa päivä on ollut suuria tunteita täynnä. Tänään komissio hyväksyi esityksen EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistamiseksi. Mutta jos kalastuspolitiikka ei Suomessa kiinnosta juuri ketään, miksi se on niin tärkeää?

Jopa 75 prosenttia EU:n kalakannoista on ylikalastettu ja kolmasosa niistä on romahtamassa. Tällä hetkellä yli 60 % kalasta tuodaan EU:n ulkopuolelta, sillä omista vesistämme kalastettu kala ei enää riitä. Komission arvioi, että jos jatkamme kalastusta nykyiseen malliin, vain kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136 on enää kymmenen vuoden päästä kestävällä tasolla.

Oikeastaan kysymys kuuluu, miten asiat on voitu mokata näin pahasti? Ja miten tästä kierteestä päästään ulos?

Kalastuspolitiikan on sanottu pohjaavan kestävän kehityksen periaatteeseen, mutta kun vastakkain ovat olleet muutaman kalastajan työpaikan turvaaminen tai muutaman kalakannan pelastaminen, kalat ovat aina hävinneet. Jotta ylisuuria kiintiöitä ei enää ylitettäisi, kalastajat ovat olleet pakotettuja heittämään ylimääräiset tai väärää lajia olevat kalat takaisin mereen. Pahimmissa tapauksissa jopa 80 prosenttia kaloista on heitetty mereen, suurin osa kuolleina. Työpaikkojen turvaamisen nimissä kalastajien elinkeinon perusta on lähes tuhottu.

Ongelman keskiössä ovat olleet jäsenmaiden asenne kalastuskiintiöiden kokoon. Kaikki ovat pyrkineet omien kiintiöidensä maksimointiin, mikä on toistuvasti johtanut kestämättömiin kalastusmääriin. Tähän asti myös Suomen maa- ja metsätalousministeri on keskittynyt kestävän kalastuspolitiikan torppaamiseen EU:ssa.

Nyt komissio yrittää tehdä Euroopassa sen, mitä Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on pystytty tekemään. Kalastuskiintiöiden pohjaksi halutaan luonnontieteelliset arviot kalakantojen kooista. Kalojen heittäminen takaisin mereen halutaan kieltää. Kalastusalusten täydellinen ylimitoitus halutaan purkaa. Lisäksi käyttöön halutaan ottaa ostettavat ja myytävät kalastuskiintiöt.

Komission ehdotuksen suunta on oikea. Oikeastaan se on ainoa mahdollinen. Kalat eivät elä maiden aluevesien rajojen mukaan. Siksi kalakantojen pelastaminen on juuri niitä asioita, joissa tarvitsemme kansainvälistä säätelyä. Tavoitteet on asetettava yhteisesti, mutta toteutus on jätettävä paikallistasolle. Kiintiöiden perustaksi on saatava varovaisuusperiaate ja kalakantojen ekologinen kestävyys. Siksi Suomen on siirryttävä kalastuspolitiikan junttiosastosta kalojen kavereihin.

Tilanteessa, jossa kolme neljäsosaa kalakannoistamme on ylikalastettuja, meillä ei ole enää varaa mokata. Kuten kalastuskomissaari Damanaki totesi tämän päivän lehdistötilaisuudessa: "If we don't do this right, our children won't see fish on their plates. They will see them only in pictures."

Kalat ovat hyvä esimerkki eläimistä, joiden suojelu harvoin herättää suuria intohimoja. Syytä kuitenkin olisi, sillä kalat ovat pulassa. Ja kun kalat ovat pulassa, niin ovat ihmisetkin.

YK:n ympäristöohjelman, UNEP:in, mukaan noin kolmasosa maailman kalakannoista on romahtanut. Romahtamisella tarkoitetaan sitä, että kannan suuruus on alle 10 prosenttia sen aikaisemmasta koosta. Vain neljäsosan kalakannoista arvioidaan olen kestävässä tilassa. UNEP ennustaakin maailman kaikkien kaupallisten kalakantojen romahtavat 50 vuodessa, mikäli kalastusta jatketaan nykyiseen tapaan.

Kysynnän kasvaessa kalakannoille tuhoisaa kehityskulkua on vaikea muuttaa. Mutta tähän on pystyttävä. Parhaita keinoja kalakantojen suojeluun olisivat uhanalaisten kalojen kaupan kansainväliset kiellot ja mertensuojelualueiden verkoston perustaminen.

Kalakantojen romahtaminen on hyvä esimerkki siitä, miten epätasa-arvoisesti ympäristöongelmat näkyvät ihmisten elämässä. Vaikka kantojen tilanne on huomattavasti heikennyt, ei tämä näy Stockmannin kalatiskin tarjonnassa vielä pitkään aikaan. Kalakadon kokevat pahiten köyhien maiden rannikkoyhteisöt, joiden rannikkovedet ovat kalastettu tyhjiksi.

Myöskään viljelty kala ei ole ratkaisu kalakantojen romahtamiseen. Viljeltävien kalojen ruokkimiseen kuluu enemmän kalaa kuin mitä itse viljely tuottaa. Lisäksi esimerkiksi Itämerellä kalankasvatus aiheuttaa rehevöitymistä lisääviä päästöjä.

Ympäristöjärjestö WWF julkaisi tänään päivitetyn kalaoppaan, jossa kalat on luokiteltu niiden pyynnin ja kalakantojen kestävyyden mukaan. Jos siis syöt kalaa, yksinkertaiset nyrkkisäännöt ovat: suosi kotimaista äläkä syö petokaloja.