hikotusta ... sivumerkkejä

Matkaopas maalle 9.

Alkaa hajanainen reissumme maalaiselämään olla päätöksessään, on loppukylvyn aika.
Matkamme maalle alkoi lanelpaidasta heinäkuun lopulla viime vuonna; puolen vuoden matka siis takana, joten eiköhän 'city-kaninkin' mielenturkkiin ole takertunut ripaus raikasta landelaisuutta.

Ja missäs muualla sen makoisammat jälkilöylyt ropsautettavissa kuin savusaunassa, jonka Käkriäisen pentue lämmittää.
Keitäs näitä nyt jälkipolveen kuuluu:
Malakias, Ananias, Topi ja Jopi poikapuolelta,
Saara, Leja, Sanelma, Repekka ja Ester hameväkeä
ja, ai niin, lullassa vielä Luukas.
Yksin lukien 10 - ja lisää tulossa kun ei Aapeli Muttisen morsmaikku, lapseton Lyygiakaan pysty estoneuvoja jakamaan, vaikka ihan sitä tehden utelulle on Rosina jättäytynyt loppulöylyihin, kahden kesken kylyyn kylpemään.

Kun tuohon henkilögalleriaan lisätään vielä Kypänäiset, Mauno ja Pertta Saaroineen, niin siinäpä koko suku, ja Putkinotkon kesäinen päivä on saatu iltaan, porukka 'kylvetettyä' jos jollain lailla - pää-Juutas houkuteltua viinankeittoon puolipakolla. Ei kun Rotokollaan kamppeet ja keittovehkeet ja soutamaan luolastoon.
Vastedes ei leivännuusaa Käkriäisillä kärsitä - mene ja tiedä? Sillä palamisenpolte persiessä lie joka hetki läsnä.

Siinä koko stoori, yhden kesäisen päivän kertomus Savon sydämessä, sen Tottin linnan liepeillä, minne yhä kerma kerääntyy kesäiseksi kuukaudeksi kiljuntaa kuuntelemaan, tai lauleloa - miten sen nyt ottaa; vähän samalla laillako huudoksi välillä yltynee kuin putkinotkolaisten kylpiessä tulisessa saunassa?
Joel Lehtosen(1881-1934) mestariteos, 500-sivuinen Putkinotko(1919-20), velipuolen pesueesta, elämisestä puutteessa jos kurjuudessakin, on valmis, Aleksander Muhonen on muuntunut Juutas Käkriäiseksi, hänen akkansa Otteljaana Rosina Käkriäiseksi. Löytyypä romaanista Joelin pikkuisena ojaan hylkäämä äitivanhakin, Karoliina Heikarainen, äksy ämmänräyhä.

Käykääs paikka tsekkaamassa kunhan uusi kesäinen päivä koittaa! Siellä se Putkinotko yhä rinteessä järven poukamassa sijaitsee Inhan tilalla -
Savonlinnaa liki.

Jos vaikka korpijoonikin olisi jo juotavissa, kirja kun loppuu jytyjuoman valmistelupuuhiin:

Liivasse asub Juudas Käkriäinen kaevama hauda tôrrele, kuhu viin pannakse imalduma ja peidetakse puuokstega.

Matkaopas maalle 8.

- Tanssivat ruudulla päättäjät. Vaan annas olla kun arki koittaa, niin johan suut mutruun menevät ja nuo juuttaat juutaksilta ovat valmiit nyhtämään viimeisenkin ihokkaan. Samoja stubbeja soinit, rinteet, sipilät.
Niinistöllä kemut käynnissä, vaikka äiti viikolla kuollut. Vaateloistoon on tukehtua Selin.

Just just.

Katsoja katsoo minkä katsoo, kunhan ei vähän kettuna pihlajanmarjoja vahtaisi, vähän nyreissäänkin. Lukijaksi muuttuu kun huomaa tilansa, ei ylety ei, ja hamuaa sitten käsiinsä Putkinotkon, jota on jättänyt taakseen jo neljätsadat sivut.
Enemmän kaltaistensako joukkoon muka näin luulee pääsevänsä?

Lukee, miettii, välillä vilkaisee, että tuleeko se Räty keihäsmiesten kanssa, onko se saanut pukunsa vielä mahtumaan, sen joka päällä jonkun Bean kanssa kerran sisään marssi.

Itsenäisyys se Juutas Käkriäistäkin houkuttelisi, vaan on tuo samperin Aapeli Muttinen, joka omistaa nämä maat ja tämän asumuksen. Nyt on tullut rouvansa kanssa tepastelemaan tänne pihamaalle, kukkoilemaan. Pelottaa Juutasta, jos pois laittaa kun ei ole tullut mökkiä laitettua eikä muitakaan kontrahtivaatimuksia täytettyä.

Jos tämän omistaisi niin laittaisi - mitä sitä nyt toisen omaa!
Muuta omaa ole kertynyt kuin lapsilauma.

Vaan Aapelillapa asiat toisinperin: omaa ja omaisuutta on kyllin; sitä on täällä ja kaupungissa. Lyygiakin on, tuo joka katselee Käkriäisten välkkysilmä Repekkaa ihaillen:
"Voi kuinka tuo Repekka on kaunis ... kuin pieni enkeli."

"Niin se on kuin renessanssin enkeli" on Muttisenkin myönnettävä.

Ei ole Lyygialla eikä Aapelilla tämmöistä omaa, ja suremaan sekin saa niin kuin koko maailma:
'... paha se on, eikä siitä muutu ... Tullut yhä surullisemmaksi, kun hän vanhenee.'
Ei jatku Muttisten suku, sillä mitä varten elämisen taakkaa vielä jälkeläisille siirtäisi.

Niin miettien katselee Aapeli mökin harmaita rakennuksia. Varsinkin läävä näyttää rappeutuvan ... paitsi nyt tupaa. Mutta ... rappeutukoot. Harmenee hänen tukkansakin.

- No jopas jotakin, ärsyyntyy Lukija ja Katsojaksi muuttuu, iloisempiin asioihin siirtyy sillä hetkellä kun Kanerva keltaisen Kiikkonsa kanssa parketilla pyörähtelee.

Reisijuht maal 7.

- Minul ei ole töökohta, see läks pütti, sääl töökojas... Insenäärid ja muud härrad... Minema tôukamised tulid! Perta neid vähe ärritas. Ega ole minust raskele tõõle ... tõõloomaks.
K_rat, mina hakkan keetma viina... ja müüma alaliselt. Ja seda mina teen siin, usu ära! Sina annad jahud esimesele keedule.
Mina maksan sulle kohe, kui maakonnast saadetakse. Ja siis tuleb uut viljagi. Ja saagid pannakse tasa. -
- Või nii! - köratab Käkriäinen endisest kôvemine.

Ei taho hevillä suostua Käkriäisen Juutas lanko-Kypenäisen viinankeittoaikeisiin Putkinotkon mailla. Ei vaikka tämä kuinka uhkailee jo paljastaa entiset rötökset ja viinanmyynnit. Ei, lukipa suomeksi eli viroksi!

Töllöntöitä taitavat olla niin viinankeitot kuin nabanibukat.

Vaan mistäs näistä tietää ennen kuin käydään katsomassa, paikan päälle tästä ... taas.

Matkaopas landelle osa 6.

Neiti ... kaunis kuin mansikat ja rieskamaito.

Tuumii oikein valtaovesta sisään laskettu Juutas Käkriäinen komesrootin Sveasta ja ryystää kahvia ja puraisee isosta kourastaan piperoksia.
Ai että!
Voiko enää herttaisemmin karhumaisen miehen mieli mettä keittää!

Jauhonhakuun on Juutas lähtenyt ja pääsemässä samalla lehmätohtoriksi, kansanparantajan vikaakin kun on.
Siitäpä seuraa melkoinen hurlumhei: jauhosäkin kanto käsipelissä Putkinotkoon, mäyrän jäljittäminen ja Rosinan metakka - unohtui kehno laivalta haku ja nyt on tuonut mukanaan veljensä Mauno Kypänäisen pahasuisine Perttoineen viinakeittopuuhiin.
Se jauhosäkinpaskakin kun putosi ja levähti sinne metsään niin korpesi. Niin korpesi jotta piti katkaista kanalta kaula ennen kuin jotenkuten taas eteenpäin pääsi. Ja mummo piti pelotella siinä samassa kuralle:
"Minä poltan ... poltan koko talon! Ei niin pohjakivistö saa jäädä! Kaikki. Ja tapan kaikki! Hirtän. Säkki ... ja tämä maailma ..."

Ei sitten mikään kumma ja maailman ihme jos mummo myrskyn mentyä ajattelikin, miten 'Hurja se on tuo mies. Tappaa se oli'. Lankulla oli litiskaksi lyödä koko mummon.

Kyllä maalla on mukavaa, silti. Uskokaa pois.

Saa vapaasti liikkua ja tehdä mitä mieleen juolahtaa, mennä vaikka kankeamaan kiveä mäyrän pesältä kesken heinäpoudan ja unohtaa stoptykkänään heinänteko.
Ja katso!

Johan kohoaa kivenjärkäle, josta vain osa mahtuu syliin, 'kun lyö sen rosoihin paksut sormensa, niin taivahinen, jo nousee valtava kivi koholle ja siirtyy kuopasta ylös pengermälle'.
Passaa sitten vähätellä: "Siinähän se nyt on, potatti. Mitä tuo tuollainen ... miehen käsissä."

Heikki Turusen Kivenpyörittäjän esikuvahan se siinä teluaa sorakielisen Topin isäukkoa ihaillessa:

No nyt siitä tulikin toinen peli, kun itse Juutas Käk-r-r-iäinen ... per-r-kele!

"Kur-r-at! Juudas kui ..." - imestatab oma isa pudikeelne Topi.
Niin kuuluu asia viroksi käännellä.
Vaan katellaanhan, mitenkä ne viinankeittopuuhat alkavat sujua tuota tuonnempana, Putkinotkon pimennoissa.

Matkaopas landelle osa 5.

Rosina on mainion, mutta epäonnistuneen apteekkireissunsa heittänyt ja soutanut veljensä luo tinkaamaan tätä viinankeittopuuhiin notkoon. Saara on jäänyt kuhertelemaan laivamiehen kanssa, sen mistä ei hyvä seuraa, Jopi jätetty oman onnensa nojaan säkkipinon taakse laiturille.

Näin siis Lehtosen Putkinotko (1919-20) tässä puolta väliä hipoo, kunhan mainitsemme että kirjailija jättää nuo kolme notkolaista kaupunkiin, palaa takaisin Putkinotkoon ja lyöttäytyy anoppivanhan matkaan.
Marjasta tulla kömpii sisullaan muori.

"On kesä, vanhoille etenkin hyvä."

Mikä hieno kuvaus puolisokean mummoraasun ehtyvistä voimista luettavissa!
Miten mansikoiden mustikoiden tuohinen toisessa kädessä rintaa vasten, ja kuinka toisella kädellä koettaa roikottaa risutaakkaa selkäpuolella kahvinkeittopuiksi rankan reissun päälle. Kolottaa joka paikkaa: kipu jäytää ohuita luuvaloisia jalkoja, polvista ja kantaluista muhkuisia, laihoja kuin talituikku

Mummo on vanha, lähes seitsemänkymmenen ikäinen.

Niin kertoo kirjailija, joka itsekin vanhemmiten reumasäryistä kärsi.

"Kivulloisuus alkoi talvella 1913, jolloin 31-vuotias Lehtonen mietti, että parasta olisi lopettaa koko elämä, jos vointi ei korjaannu. - Varhainen spondylartropatia oli vuosina 1919-1920 edennyt jo selkärankareumaksi, tyypillisinä oireina kantapääkivut", kertoo Pekka Tarkka kirjailijan kakkososan elämäkerrassa Joel Lehtonen Vuodet 1918-1934.

Ja ei ihme jos perimmäisenä putkahtaa esille mummonkin elämän lanka:

Maailmasta päästäkseen hän elää.

Perille elämästä on mummovanhus nyt pääsyillään, Taavetin psalmin sanoja hyräillessään, mäkeä noustessaan; kovin on kuitenkin vielä tyttärensä lapsiin kiintynyt.

Marjasta jo tulla vääntää, vaikka kirjailija alkukesästä puhuukin ja keltaviljasta!
No kai se niin oli silloin, kun kerta seitsemänkymmenen ikäkin ihmisen ikäloppuvanhukseksi luki.

"Ja helle kypsentää ruista ..."

Matkaopas landelle osa 4. (III)

Vanaema silmad hakkavad pilgutama ...

Vähemmästäkin silmät räpsyttävät kuin kesäisestä limaisesta matikasta, jonka Juutas on mummon eteen viskannut. Tuon niljakkaan lutsin, Stubbiakin niljakkaamman.

Rosinan, kahden muoskansa kanssa, Juutas on vasta soutanut laivareitille, saatellut Savonlinnaan menevään laivaan, ja nyt Käkriäinen saa olla oman itsensä herra. Iloisella päällä, rôômsal pääl, on anoppimummolle matikkajekun tehdessään. Vaan pianko nauraa vanaema takaisin, kun Juutaksen pyhänutun perspuolelta huomaa mustan läikän:

" - Kus sa, Juudas, oled istunud?
Käkriäinen käänab oma kuuehõlma ja vaatleb seda.
Ta urahtab:
- Kas see luts, kurivaim! -"

Putkinotkossa tässä ollaan, näitä kurjia aikansa BB-läisiä vahdataan silmä kovana mitä nämä nyt yhden kesäisen päivän aikana aikaansaavat. Sahalle ja myllyyn on Juutas menoillaan, ihmisten ilmoille, matikkatahra takapuolessaan. Leivästä kapelo. Ajaa mukulat heinäntekoon ja häipyy itse kylille.

Vaan leikinlyönniksi muuttuu heinänteko isä-Juutaksen poistuttua. Uimiseksi ja lammella rypemiseksi.
Parempaakin tekemistä kuin heinänteon keksii lapsikatras; paikalle mukulapäitä on jäänyt kahdeksan kun Saara ja Jopi ovat lyöttäytyneet äitinsä matkaan kaupunkireissulle.

Voi elämän kevät minkälaista elämää! Lukipa kirjaa tai katsoipa telkkua! Putkinotkoa taikka kaksneljäseiskasta BB:tä.
Ihmisiä riisutuimmillaan.
Mielenkiintoista. Ylen.
Opiksi otettavaa järjestävät. Niin Joel Lehtonen kuin BB-talon koko konkkaronkka.

***
Seuraavalla kerralla: Laiva saapuu Savonlinnaan.
Pysykää kannella!

Matkaopas landelle osa 3.

Mukavapa on hengähtää ja seurata Käkriäisen Juutaksen perässä kesäisen aamun rantarinnettä ylös kun on kolme mekastajaa käynyt soutamassa laivalle ja Ananias Malakiaksen kanssa ovat häipyneet heinälle. Eikä viinanmyymistäkään huoli nyt mietiskellä.
Autuaallista.
Helppokos, tässä on laiskanpäiville heittäytyä. Katellaan josko sahalla kävisi ja tietysti niitä jauhoja pitäisi ...

On aika tarttua Iván Rotta & Co.:n lähettämään houkuttelevaan Reinaldo Arenasin kolmikertomuksiseen kirjaan Matka Havannaan. Millainen Kuuba juuri niinä aikoina (joskus-80-luvulla) oli, kun siellä itse viikkotolkulla honeymoonoimme: ne amerikkalaisten jättämät ömerikanraudat, rotujen sekalaisuus, ystävällinen neekerikuski lada-taksia suharoimassa, toinen inkkarirotuinen mossen ratissa ...; ne olivat aikoja jolloin sai sanoa neekeri ja jolloin syrjäsuomalaisen suussa ei sanassa pilkanhäivääkään ollut mukana - eikä olisi vieläkään jos vain saisi sen sanan sanoa.

Habana Libre. Varadero. Matanzas. Havanna. Lämmin, leuto, leppeä Malecon. Yöt mafiosojen kaksitornisen International-hotellin korkeissa (ränsistyneissä) huoneissa. Päivät Mojito La Bodeguita del Medio -baarissa Hemingwayn jalanjälkiä nuuhkimassa:

"My mojito in the Bodeguita del Medio and my daiquiri in the Floridita"

Copacab ...
Seis seis seis.

Seis!
Absolutely!
Tuo on kierosilmäturistin näkemys.

Tämä käsiin pyydetty kirja on päinvastainen, tässä on castrolaisen saaren toinen puoli, se julmempi, pimeämpi, karumpi, se, jonka Reinaldo Arenas sai tuta ennen kuolemaansa 1990.
Odottakaahan niin kerron, joskus - toisen Putkinotkon ohella.

Myös siitä kun Sikojenlahdessa uitiin ja Tropicanassa tanssattiin ja ...

Matkaopas landelle osa 2.
'Miks peab maailmas olema rikkaid ja kehvi? Ja ei, ei kôlba rikkal anda kehvale!'[/b][/i]

100 sivua viidestäsadasta tutkailtu niin suomeksi kuin viroksikin. Lopetellaan aamutoimia. 'Perhe syö ja pöytä laulaa', so. melkoinen metakka ja mekkala vallinnut heti aamutuimaan.

Putkinotko, yhden päivän romaani, on hyvällä alulla; vähän, vain vähäsen, on kiivaampi tahti kuin siinä toisessa kesäisen päivän romaanissa toisella puolen maata, siellä Volter Kilven merellisessä Kustavissa, siellä rikkaammassa lännessä Alastalon komiassa salissa.
Joel Lehtosen sali on kapinen, lattia maata ja seinä alhaalta lahonnut, hirsiä vajaa, asumiskelvoton. Saimaata tämä Savonlinnan kupeeta, sitä Putkinotkoa, Inhaa, jonka Lehtonen velipuolta Aleksander Muhosta auttaakseen hankki. Velipuolensa väänsi Juutas Käkriäiseksi ja itsensä kauppias Aapeli Muttiseksi.

Näillä eväillä eteenpäin.

Lehmät on häthätää Rosina saanut lypsetyksi. Itsetietoinen Juutas suututetuksi. Malakiasta tai Ananiasta tai Topia pässi jo pukannut persuksiin ja puuhun sarvensa taittanut. Rosinan äiti valituksensa valittanut. Ollaan siinä ja siinä etteikö jo kaupunkiin, sittenkin, Rosina joutuisi, Saara ja Jopi mukanaan. Kunhan vielä Juutas rahakukkaroaan, pässinpusseista tehtyä, raottaisi, jotta sieltä kaupungin apteekista saatais matolääkkeet Malakiaalle, ne verenohennustipat ehkäisyksi itselleen, jotta lapsilykky viimein loppuisi.

On. On tämä elämää. Hulinaa. Kyllä verenohennustipat paikallaan olisivat, jos niitä ilkeäisi siellä pyytää.
Eipä turhaan kysele Rosina itseltään:

- Miksi pitää maailmassa olla rikkaita ja köyhiä?

Ja ei, ei kelpaa rikkaan antaa köyhälle! Kaikesta täytyy olla vastineena passailu: Kôige eest ...

Ollaan liemessä, sanan mukaisesti, missä laittomalla viinanmyynnillä jokapäiväinen leipä edes jotenkuten irtoaa ja missä kukon sijasta laulaa mökin ainoa kana.
'Kana, ega mitte kukk.'

Mutta jätetään kartano ja pikkuhiljaa noustaan veneestä Saimaan selällä höyrylaivaan Rosinan, neiti-Saaran ja pikku-Jopin kanssa. Onhan mitä kaunein helein ja lämpimin kesäpäivä - ja kovasti asiaa linnakaupunkiin. Kaupungissa on kuulemma korkea kirkontorni ja kivimuureja - kai semmoisia Siionin muureja joista mummo veisaa.

'Kôige eest peab oma vastupasseldus olema.'

Cityläisille tekee gutaa käväistä landella. Tässä matkaopas mitä mainioin.

Emäntä seisoo karjapihalla kalliolla, keskellä lastuja, risunjätteitä ja lehmänjälkiä. Hän seisoo kumarassa ja veltosti harallaan riippuvin käsivarsin. Saunassa, josta hänkin on tullut nukkumasta, nukkuu vielä koko Käkriäisen muu perhe, mies ja kymmenen lasta, jopa lisäksi miehen vanha anoppi, tullut tapansa mukaan muutamiksi kesäviikoiksi tänne oleksimaan.

On aika palata lehtosiin päin hengähdystauon jälkeen. Joel Lehtosen pääteoksen, ainakin suosituimman, käsitellyimmän kirjan kimppuun. Putkinotkoon. Ajankohtainenkin on tämän yhden kesäisen päivän tarina, joka ajoittuu Pekka Tarkan laskujen mukaan näihin aikoihin, heinä-elokuun vaiheille.

Flanellipaita pois riisutaan ja 'potilas' pöydälle pötkölleen kellistetään, kirjakirurgin veitsi teroitetaan ja rintakehä auki viilletään.
Ja hitto!
Johan alkaa röpöä ryöpytä.

Karjalaisen entisen kirjallisuusarvostelijan verinen vainu herää: saalis edessä, senkus alat inventoida, ovatko palaset paikallaan ja onko elämän toivoa jäljellä.
Vaan jopa on, kyllä laiskasta Juutas Käkriäisessä tekomiestä löytyy enemmän kuin Oblomovissa niin sukulaissieluja kuin ovatkin.

Pysyttehän kelkassa vielä - siis mukana? Viinaa pian myydään jos valmistetaankin ...
Kyseessä on samalla henkilökohtainen dilemma: valitako luentaan ja tulkintaan ulkoinen kaikkien ymmärrettävä tie, vaiko sisäinen upottavampi, poukkoilevampi polku, jota on antavampaa, ja hauskempi, tallata sen moninaisissa mutkissa ja hämärissä.

Tietysti valitsen utuisemman polun, koska mitään velvollisuutta, niin kuin tilatussa päivälehdessä, siellä Karjalaisessa, ei ole tilaajaa kohtaan, koska tilaajaa ei ole olemassa; City on ilmaisfoorumi ja vapaa - kirjoita jos kirjoita, oma on asiasi.

No hyvä, nyt olemme saaneet karisteltua joutavat kurkkijat ja kuikuilijat, ja ainoastaan asialle vihkiytyneet, siis yksin Sinä, jaksavat riippua messissä. Pian päästään Joel Lehtosen Putkinotkoon, kahtena peräkkäisenä vuonna - 1919 Putkinotkon metsäläiset sekä 1920 Putkinotkon herrastelijat - ilmestyneeseen kaksiosaiseen teokseen, joka sittemmin on aina julkaistu yhtenä 500-sivuisena romaanina.

Kyllä tämä retkemme perunannostolomaan, jopa jouluun, kestää, vähintään yhtä kauan kuin Lehtosen Henkien taistelu, jota Kauppalehdessä kävimme.
Bonuksena rinnan lainailemme Putkinotkon vironnosta, tõlkinud Konst. Wanik, sekä selailemme P. Tarkkaa.

Ei muuta kuin: Hei, kaikki, lanelpaita päälle ja - höyrylaivaan!

Perenaine seisab karjateel kaljul, laastude, prügijätiste ja lehmajälgede seas. Ta seisab küürus, käsivarte rippudes loiult harali. Saunas, kust ta magamast on tulnud, magab veel kogu Käkriäise muu pere, mees ja kümme last; lisaks veel mehe vana ämmgi, kes tulnud, oma harjunud kombe järele, môneks suvinädalaks siia.