Valmiiksi naurettu näytelmä

Die Fahne hoch!
Näinä EU-aikoina itsenäisyyspäivän kunniaksi aloittakaamme kansainvälisesti, vaan ei Kansainvälisellä, tervehdyksellä ja onnen toivotuksella. Ennen asiaa.

Eipä siinä ollut ukoilla paljon virkaa, jos ei niin virtaakaan. Nuo sydämen sisällä olevat rönsyilevät naiset tämän teatterin tekivät.
Kenties olivat oikein voimavirtaan kytkettyinä?
Ja jos miehet mielin kielin korrektisti yrittivät ollakin, niin naiset eivät - akat, en paremmin loihe lasumahan.

Hella Wuolijoen naisten kimpussa tässä; Hella siinä missä Minna Canthkin on kangennut vahvoja naisia esiin, nyt Harmaalahden kartanoon, joka vielä tämän päivää sijaitsee Enossa. Maan mainiotunnelmainen Louhiteatteri esittää näytelmää, josta voisi sanoa vaikkapa 'vertaansa vailla'.
Paitsi noiden rehevien naisten takia, myös hirsiseinäisen esitysmiljöön ja kotoisan sydämellisesti kutsutuksi tulemisen tunnun vuoksi; kahviakin tarjoiltiin väliajalla personkuppikaupalla.

Semmoinen satakunta vierasta oli halvalla hintaa, vaan ei halpahintaisina, kutsuttu näille kalaaseille vieraiksi mukaan selvittelemään Harmaalahden kiemuroita, kun Laamanni rouvineen palaa sukukartanon isännäksi, parinkymmenen vuoden jälkeen.

Yllätyksen poikanen odottaa palaajaa: piika Justiinan kanssa aikanaan muhinoitu Olavi.

Tiedon siirto laamannittarelle tapahtuu ruustinnan supinasuulla.
Hitto minkä raivarin tämä saa! Siitä on oksat pois.
Mahtavaan roolisuoritukseen yltää Minna Keränen-Kultanen. Siinä kurvaillaan välillä farssin puolella, vaikka vakavasta lehtolapsiasiasta onkin kysymys.

Senaattorska Harmelius on sisäolento, jonka perintöä tässä käsitellään. Vasta nyt miehensä kuoleman jälkeen on erakoituneen rouvan aika inhimillistyä. Kutkuttavasti inhimillistyykin Tuija Hirvonen-Puhakan kuorissa.
Ja se kolmas vahva nainen on itse Justiina, jonka ote pitää ja jonka Miia Keränen pitää taidolla linjassaan.
Neljäskin nainen on heikkoudessaan vahva, tämäpä ulkokullattu ruustinna, Saara Väänänen, joka vetää osansa niin että mieli tekee vieläkin huokaista, jotta 'Piru hänet periköön'.

Miehistä ei tässä sen enempää, ihan mukiinmeneviä olivat; miehet kestäkööt naisten aiheellisen ylistyksen.

Ja otsikosta: Katsomossa istui etupenkissä muuan äänekkäästi nauraa rähähtelevä kainalosauva-Pesonen, hänen johdollaan viimeistään vakavampikin osasi nauraa oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan - kunhan ei vain olisi ollut maksettu ja kutsuttu niin kuin Uutisvuodossa on tapana. Ei häirinnyt. Sopi jotensakin hyvin fiilariin.

Kirjoitettaessa soi Finlandia