Nyt puhuu malmöläinen Juha Lilja, joka kertoo minkälainen Malmö todellisuudessa on
Ilkka Lavas
Malmö 9.8.2015
Usein meillä ihmisillä on tapana nähdä asiat oman kulttuurin kautta. Ulkomaille reissaaville turisteille kaupunki näyttäytyy usein ihan erilaisena kuin miten se näyttäytyy siellä asuville.
Malmö 9.8.2015
Moni ulkomaille muuttanut on kertonut, että ensimmäiset kolme kuukautta - vuosi on kuherruskuukautta: koko kaupunki ja maa näyttää ihanalta. Sen jälkeen tulee kriisien ajat, jolloin vihaa koko maata ja systeemeitä tai niiden puuttumista. Viimeistään kolmantena vuotena tottuu paikalliseen kulttuuriin: sen hyviin ja huonoihin puoliin. Oppii ymmärtämään. Pikainen vierailu Malmö:ssä voi olla ihastus, mutta millainen Malmö todellisuudessa on? Siitä osaa kertoa vain ihminen, joka on asunut pidempään Malmössä. Kuunnelkaamme siis.
Juha Ilja kävi tänään kuvaamassa Malmöä sellaisena kuin se on.Malmö 9.8.2015
Juha Lilja on asunut 5 vuotta Malmössä. Hän kertoo seuraavassa minkälainen paikka Malmö oikeasti on ja mitä muut kaupungit voivat sen hyvistä ja huonoista puolista oppia:
Malmö opettaa
Nyt -liitteen toimittaja Maria Pettersson kävi heinäkuussa Malmössä ja hänen sarkastinen matkakertomuksensa on ollut NYT:in luetuin nettiartikkeli. Artikkeli ilmeisesti pyrkii kumoamaan tiettyjen äänekkäiden maahanmuuttokriitikkojen kärjistetyt kommentit siitä, että jollei Suomi pistä rajoja kiinni ulkomaalaisilta, kaupungit ovat kohta samanlaisia, kuin Malmö.
Malmö 9.8.2015
Juttu on pöyristyttävä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa tosiasioiden hyväksyminen on sellaiselle, joka on päättänyt oman totuutensa jo etukäteen. Rasismin vastustaja näkee Malmössä vain hiljaisia lähiöitä ja kauniita puistoja ja maahanmuuttokriitikot taas näkevät sotkettuja seiniä, rikottuja ikkunoita ja kranaatinsirpaleiden jälkiä seinissä. Malmössä on molempia. Minä tiedän, sillä olen asunut täällä viisi vuotta.
Malmö 9.8.2015
Suomen tosiaankin tulisi ottaa Malmöstä mallia. Malmö on ollut eräs pohjolan teollistuneimpia kaupunkeja. Kaupungissa oli raskasta auto- laiva, sekä lentokoneteollisuutta ja lähellä myös oli esim. Trelleborgin kumitehdas, josta käytiin Suomessakin aktiivisesti värväämässä työntekijöitä, ja heille jopa rakennettiin oma parakkikylänsä. Kun teollisuus kasvoi voimakkaasti työvoimaa tarvittiin paljon ja heille rakennettiin nopeasti uusia asuinalueita.
Malmö 9.8.2015Malmö 9.8.2015
1990-luvun lama koetteli Malmöä rankalla kädellä ja suuri osa raskaasta teollisuudesta katosi kerralla ja lopullisesti. Lähiöt alkoivat tyhjentyä työntekijöistä ja tilalle muutti eri syistä halpaa asumista kaipaavia ihmisiä - myös maahanmuuttajia. Koska työtä ei ollut, alkoi joillakin asuinalueilla kierre, joka suosi uusien maahanmuuttajien hakeutumista alueelle ja ruotsalaisten työssäkäyvien muuttamista muualle. Lopulta näiden alueiden uudet tulijat eivät enää yrittäneetkään integroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan, koska sille ei ollut tarvetta.
Malmö 9.8.2015Malmö 9.8.2015
Työttömyys, Tanskan ja Saksan läheisyys, sekä erilaiset etnisten ryhmien väliset ristiriidat loivat pohjaa jengiytymiselle ja rikollisuudelle. Tanskassa alkanut maahanmuuttajataustaisten jengien ja moottoripyöräkerhojen reviiritaistelukin heijasteli myös Malmön suuntaan. Rikollisjengien välienselvittely ja koston kierre on aiheuttanut muun muassa otsikoihin päätyneet käsikranaattitapaukset. Toistaiseksi iskut ovat rajautuneet pelotteluun ja omaisuuden tuhoamiseen, vaikka myös sivulliset ovat kärsineet vahinkoja.
Malmö 9.8.2015
Malmössä on siis ongelmia, mutta ei voi suoraan sanoa, että ne johtuisivat maahanmuuttajista tai maahaanmuuttopolitiikasta. Toisaalta Petterson on oikeassa; Malmö on viehättävä kaupunki, joka tuntuu idylliseltä ja oikeaa kokoaan pienemmältä. Rikollisuutta ei juurikaan näe katukuvassa. Suuret mielenosoitukset ovat kuitenkin yleisiä ja kertovat pinnan alla kytevistä jännitteistä. Myös poliisissa ja vartijoissa on henkilöitä, jotka suhtautuvat korostetun ennakkoluuloisesti ulkomaalaisiin. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta.
Malmö 9.8.2015
Mitä suomalaisten pitäisi siis Malmöstä oppia? Malmö on ymmärtänyt rakennemuutoksen aiheuttaman todellisuuden. Malmö ei taistele muutosta vastaan, vaan on päättänyt kehittää uusia strategioita kilpailukyvyn palauttamiseen. Lähellä sijaitsevia Lundin ja Kööpenhaminan yliopistoja ei ole koettu uhkina vaan mahdollisuuksina. Kaupunkiin perustettiin korkeakoulu vuonna 1998 ja sitä on laajennettu jatkuvasti. Nuoresta iästään huolimatta koulu on nyt Ruotsin kahdennaksanneksi suurin ja se koostuu kuudesta eri tiedekunnasta. Kansainvälisyyteen on panostettu paljon.
Malmö 9.8.2015
Skånen yliopistollinen sairaala muodostettiin vuonna 2010 yhdistämällä Malmön ja Lundin sairaalat ja se on nykyisin eräs Ruotsin suurimmista. Sairaalassa on muun muassa verisuonikirurgian keskus, sekä Ruotsin uudenaikaisin ja suurin lääketieteellisen kuvantamisen laitos.
Rikottu ikkuna. Malmö 9.8.2015
Malmössä on panostettu vapaa-aikaan ja innovointiin. Lähes puolet kaupungin asukkaista on alle 35-vuotiaita. Kaupungissa on useita julkisella, sekä yksityisellä rahoituksella toimivia ilmaisia vapaa-ajanviettopaikkoja, kuten skeittipuistoja, kiipeilyseiniä jne. Museoiden sisäänpääsymaksut ovat lähinnä nimellisiä. Eräs mielenkiintoisimmista projekteista on STPLN:n harrastusverstas, jossa kaupunkilaiset saavat ohjatusti ja osin ilmaiseksi käyttää 3D-tulostimia, laserleikkuria, oskilloskooppeja, ohjelmointiympäristöjä jne. uusien innovaatioiden kehittämiseksi. Ikärajaa ei ole, mutta kaupallinen toiminta ei ole sallittua. Panostus on tuottanut tulosta. Malmö on OECD:n listalla maailman neljänneksi innovatiivisin kaupunki (patentteja per asukas). Kaupunki on houkutellut paljon uuden teknologian yrityksiä. Esim. pelitaloilla Ubisoft ja King on konttorit Malmössä.
Malmö 9.8.2015Malmö 9.8.2015
Suomen kaupungeilla olisi siis paljonkin opittavaa Malmöstä ei varoittavana, vaan rohkaisevana esimerkkinä.
Näin kertoi siis Juha Lilja, joka asuu Malmössä.
Juha Lilja kuvasi Malmössä nämä kuvat 9.8.2015
Kiinnostavaa kuulla malmöläisen kertomusta kotikaupungistaan. Menestystä ja näkökulmia elämääsi!
Mistä lähiöistä Juha puhuu ts. mistä hänen kokemuksensa ovat? Tunteeko hän viiden vuoden jälkeen Malmön kuin omat taskunsa vai onko hän pysytellyt alueilla jotka oikeasti tuntee? Kokeeko hän että että joutuu joitain alueita välttelemään?
Onhan toki esim. Nykissä huonoja alueita, joissa asukkaan ihonväri ratkaisee minne kannattaa mennä, vaikka kaupunki muuten cool onkin.
Kun minä puhun Stadista, puhun lähinnä niistä 4-5 lähiöstä joista minulla on kokemusta. Enkä edes kuse Itiksen suuntaan jos ei ole pakko, saati että menisin sinne vapaaehtoisesti. Eikä kyse ole ennakkoluuloista....nuff said.
Silti, täällä ei ole yhtään lähiötä jonne ei uskaltaisi iltaisin mennä, ihonväristä riippumatta. Enkä ole koskaan kuullut että poliisi epäröisi mennä johonkin lähiöön. Let´s keep it that way, okay?
Minkä takia Malmö muuten olisi kokenut läheiset yliopistot uhkaksi??? Erittäin outo lause!
Hei Sepu. Olet aivan oikeassa siitä, että tuskin kukaan tuntee kotikaupunkinsa kaikkia lähiöitä kovin hyvin, vaikka olisi kaupungissa ikänsä asunut. Juhakin tuntee Malmöstä parhaiten kaupungin länsipuolen, jossa itse asuu.
Malmön pahamaineisista lähiöistä tunnetuin on tietenkin Rosengård. Alue on ainakin päiväsaikaan melko rauhallista. Siitä menee läpi suosittu pyöräreitti ja alueella on urheilupuisto ja paljon viheralueita. Malmöläiset eivät varsinaisesti välttele Rosengårdia, mutta samoin kun itse sanoit Itiksestä, ei sinne kyllä useimmilla ole mitään tarvetta mennäkään - ja jos menevät, tuskin menevät paljon ostaria kauemmaksi.
Jutun pointti olikin se, että osa Malmön negatiivisesta maineesta on ihan ansaittua, mutta keskustelu ei etene jos keskustelu on sitä, että onko kaupunki paratiisi, vaiko sotatanner. Siksi on tarpeen heittää keskusteluun vähän faktaa, sekä myös mielipiteitä, jotka osuvat ääripäiden välille. Malmö on kiva kaupunki, eikä asukkaille tai vierailijoille sen vaarallisempi kuin muutkaan suuret kaupungit.
Kööpenhaminan yliopisto perustettiin 1479 ja siellä on noin 40000 opiskelijaa. Lundin yliopiston historia ulottuu vuoteen 1425 ja siellä on 47000 opiskelijaa. Molemmat sijaitsevat noin 30 km päässä Malmöstä. Tästä syystä oli relevanttia kysyä pystyykö Malmö 500 vuotta myöhemmin rakentamaan tyhjästä korkeakoulun, joka pystyy kilpailemaan opiskelijoista samalla alueella. Historia on osoittanut, että pystyy.
Ongelma tuollakin on white flight; kun tarpeeksi tulee maahanmuuttajia alueelle, originaalit lähtevät pois. Tuloksena alue, esim. Rosengård, jossa 86% ulkomaalaistaustaisia ja loput moniongelmaisia ruotsalaisia (tai toisen polven ruotsinsuomalaisia). Työttömyysaste 40%, lopputuloksena rakenteellinen köyhyys ja oppimattomuus hyväksytään "normiksi".
Kukaan jolla on resursseja elämässään ei näille ghettoutuneille alueille muuta ja siellä asuvat eivät edes halua sieltä pois. Ghetto tietysti hieman eri merkityksessä kuin esim. Kingstonissa (tai siis sen surkeimmissa osissa, Trenchtown, Rema, Tivoli Gardens jne):)
Ja vaikka Malmö on muutakin kuin Rosengård, niin mun pointtina on se että yksikin Rosengård on liikaa.
Malmö on Ruotsin portti Eurooppaan ja maan etäläosien taloudellinen solmukohta. Se on varsin kansainvälinen kaupunki, sillä Malmön 300.000 asukkaan joukosta löytyy noin 170 kansallisuutta ja siellä puhutaan noin sataa eri kieltä. Monikulttuurisuus heijastuukin kiinnostavalla tavalla kaikkialla kaupungissa.
Viimeisten vuosikymmenten aikana Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki on muuttunut tylsästä teollisuuspaikkakunnasta korkean teknologian osaamiskaupungiksi, missä keskitytään koulutukseen, taiteeseen ja kulttuuriin. Jotkut yksittäistapaukset, jotka arvatenkaan eivät ole uskaltautuneet kotikylän Prismaa kauemmaksi, omien kyseenalaisten päämääriensä saavuttamiseksi levittävät verkossa disinformaatiota Malmöstä. Suoraselkäisyydestään tunnettu sikolätti leikkaa kaikilta huhuilta siivet ja selvittää asian sieltä missä se tunnetaan parhaiten, eli Norjasta.
Tämä Aftenpostenin artikkeli on julkaistu lehden A-magasinetissä tammikuun 17. päivä 2013 ja on luultavasti autenttisin saatavilla oleva kuvaus siitä, mitä Malmössä malmöläisten mielestä oikeasti tapahtuu. ”Ardiwania on ammuttu!”
Ardiwanin isä, Diaa Noman, kuulee veljenpoikansa huutuvan Rosengårdissa sijaitsevan matalan kerrostalon ikkunan alla. On uudenvuoden yö ja uutta vuotta on ehditty elämään vasta puoli tuntia. Isä juoksee ulos varmana siitä, että poikaan on osunut ilotulitusraketti. Ulkona oli paljon ihmisiä vastaanottamassa uutta vuotta. Vasta muutamia tunteja myöhemmin isä ymmärtää mitä poliisit yrittävät selittää – että hänen poikaansa on ammuttu pyssyllä. Ensimmäiset luodit osuivat otsaan ja seuraavat rintaan. Sunnuntai-iltana, vuoden ensimmäisenä päivänä, 15-vuotias nuorukaisrikollinen julistettiin kuolleeksi.
”Pahin osoite Ruotsin pahimmassa lähiössä tällä hetkellä”, kuvailee poliisimies Daniel Regnér Ramels vägiä Rosengårdissa, paikkaa missä (erityis)koululainen Ardiwan Diaa Samir murhattiin. Täällä poliisit ovat partioineet kellon ympäri viime vuodet. Asukkaat ja poliisit eivät ole vielä täysin tottuneet siihen, että ampumavälikohtaukset, kivittely, autojen polttelu, ryöstöt ja puukotukset ovat muuttuneet osaksi arkipäivää. Talojen ruskeitten julkisivujen suojassa nuorukaisjengit Black Cobra ja K-falangi määräävät pelin hengen.
Viikko Ardiwanin murhan jälkeen toimittajat seisovat kolmikerroksisen asuintalon sisäänkäynnin edustalla, jota koristaa kukka- ja kynttilämeri. Talot ovat tiuhassa, mutta missään ei näy ihmisiä.
Daniel Regnér oli työvuorossa uudenvuoden aattona ja saapui ensimmäisten poliisien joukossa rikospaikalle. Siihen, mitä hän näki, malmöläiset heräsivät seuraavana aamuna – brutaaliin todellisuuteen, mikä vie yöunet karaistuneelta poliisiltakin. Neljä ihmistä on ammuttu hengiltä Malmön kaduilla viimeisen viiden viikon aikana. Kaksi päivää myöhemmin luku korjattiin viiteen, kun kahden lapsen perheenisä ammuttiin videoliikkeen eteen asuinlähiössä toisella puolella kaupunkia.
Kukaan ei tiedä kuka ampui. Paikalla, missä Ardiwan pääsi hengestään, tungeksi ihmisiä, sekä lapsia että aikuisia. Daniel kollegoineen ovat useaan kertaan kyselleet ihmisiltä vuodenvaihteen tapahtumista, mutta kukaan ei koston pelossa uskalla avata suutaan. Isoon mustaan hupputakkiin pukeutunut nuorukainen kävelee kadulla ja Daniel pysäyttää hänet. Nuorukainen torjuu kohteliaasti hänelle esitetyt kysymykset.
”Lavertelu, nimettömänäkin, saattaa muodostaa terveydellisen riskin”, sanoo nuorukainen ja jatkaa matkaansa.
Poliisilla ei juuri ole johtolankoja seurattavaksi, mutta yhdestä asiasta he ovat varmoja. Kuten Malmön monimuotoisuuden ihanuutta joka välissä ylistävä Sydsvenskan totesi pari päivää murhan jälkeen, Malmön kaduille on jalkautunut seuraavan polven nuorukaisrikolliset. Muutamassa vuodessa Malmö on muuttunut Ruotsin murhapääkaupungiksi.
Koko maan poliisivoimat on nyt määrätty auttamaan malmöläisiä virkaveljiään. Kymmenittäin alan parhaita osaajia on siirretty Tukholmasta Malmöhön auttamaan tutkimuksissa ja lisämiehitystä katupartioihin on haalittu ympäri Skånea. Heillä on lista 60 nuorukaisesta, jotka tavattaessa pysäytetään aina tarkistettavaksi. Piikki on täysin auki, joten poliisin resursseista ei tule olemaan pulaa. Korkeilta tahoilta on tullut määräys, että nämä murhat on saatava selvitetyksi.
”Teemme töitä päivin öin sattumusten selvittämiseksi”, Daniel kertoo.
Mutta Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, vain puolen tunnin junamatkan päässä miljoonakaupunki Kööpenhaminasta, on viime vuosien 16:sta gangsterimurhasta 13 edelleen selvittämättä. Sydsvenskan päivitti viime vuonna ahkerasti verkkosivuilleen karttaa, mistä löytyvät kaikki ampumatapaukset (pommeille on olemassa oma karttansa). Sitten viime vuoden tammikuun sattumuksia on ollut yli 30 ja kahdeksassa tapauksessa on syntynyt ruumiita. Malmötä huomattavasti suurempi Oslo ei pääse lähellekään näitä lukuja, sillä kuusi vuotta sitten tapahtuneen ammuskelun jälkeen nuorukaisrikollisilla on ollut vain satunnaisia yhteenottoja.
”Tilanne on pahentunut kuin varkain, vaikka olemme kyllä olleet tietoisia siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Tällä on ollut kamalaa jo pitkään. Kun juttelin joidenkin rikollisten kanssa muutama vuosi sitten, he varoittivat, että kun nuoremmat nuorukaiset vähän kasvavat, täällä pääsee helvetti valloilleen. He eivät ole saaneet mitään kasvatusta, eikä heillä ole alkeellisimpiakaan käyttäytymistapoja. He ovat aivan sairaita. No, tässä sitä nyt ollaan”, toteaa Daniel Regnér.
Pari miestä pysäyttää kadulla kävelevän Danielin. He kertovat pelkäävänsä. Daniel tietää sen.
”Yhteiskunnasta on tullut kovempi. Ammuskelua on jatkunut jo pitkään. Ennen ammuttiin vain jalkoihin, nyt sitä tehdään tappamistarkoituksessa. Kynnys on madaltunut paljon, eikä tappaminen tunnu tuottavan heille ongelmaa”.
Kovista kokemuksistaan huolimatta Ardiwanin isä suostui haastatteluun. Pari päivää sitten hän on marssinut pitkin Malmötä sukulaisten ja ystävien kanssa poikansa ruumisarkun vierellä. Hän haluaa kertoa, tulkkinsa välityksellä, että Ruotsin täytyy herätä. Hän pyytää toimittajia kirjoittamaan, että Skånen poliisipäällikölle pitää antaa potkut, koska tämä ei hoida töitään.
Suru lepää mustiin pukeutuneen miehen harteilla ja hänen tyhjä katseensa tuijottaa edessä olevaa pöytää. Hän räpelöi matkapuhelintaan ja näyttää kuvia letkuissa makaavaasta pojastaan ja lastenhuoneesta, minkä Ardiwan jakoi kahden pikkusiskonsa kanssa.
Ardiwanilla on kaksi pikkusiskoa ja minun on ajateltava myös heidän tulevaisuuttaan. Ehkä muutamme takaisin Irakiin. Siellä kuitenkin on paljon turvallisempaa kuin täällä.Ardiwanin isä kertoo poikansa olleen iloinen sinä kohtalokkaana iltana, kuten kaikki muutkin perheessä. He olivat tapansa mukaan ostaneet toisilleen lahjoja. Ardiwan antoi isälleen hopeisen ranneketjun ja sai isältään partavettä. Ardiwanin vuoksi he lähtivät kotoaan neljän kilometrin päähän Rosengårdiin setänsä luo laittamaan ruokaa ja vastaanottamaan uutta vuotta. Ardiwan oli laskeskellut kuinka paljon hän oli tiennannut osa-aikaisessa työpaikassaan Burger Kingissä.
Diia Noman saapui Ruotsiin 10 vuotta sitten Irakista. Hän oli iloinen Ardiwanin saamasta työpaikasta ja siitä, että poika oli päässyt vaihtamaan (erityis)kouluun. Isän mukaan kaveriporukalla oli ollut vähän huono vaikutus Ardiwaniin, jolla oli oma asianajaja jo 13-vuotiaana.
Malmöläiset ovat peloissaan. Eivät siksi, että pelkäisivät tulevansa ammutuksi tai että koko kylä tulee tuhoutumaan. Enemmän pelottaa silmitön väkivalta ja jatkuvat ammuskelut ja kuolonuhrien määrä. Sekä se, että kukaan ei tiedä ketkä ovat kaiken takana.
Mahmoud Abou Nooy muutti perheineen Malmöhön Libanonista. Hän ei enää jaksa, vaan haluaa takaisin kotimaahan. Omaa teinipoikaansa hän ei enää laske iltaisin ulos.
”Minä en halua lasteni varttuvan täällä. Minun velvollisuuteni on varmistaa perheeni hyvinvointi, siksi muutamme pois. Viisi kuollutta ihmistä vain muutamassa viikossa, eikä tämä ole mikään sotatanner vaan Ruotsi”.
Rosengårdin keskustassa sijaitsevassa kampaamossa, muutaman kilometrin päässä Ramels vägiltä, asiakkaiden kanssa ei puhuta mistään muusta kuin viime aikojen tapahtumista.
”Rosengård on kuin Chicago. Ihmiset notkuvat kaduilla pyssyt taskuissaan. Täällä voi tapahtua mitä hyvänsä”, sanoo Karwan Omar.
Hänen kollegansa Kamal Saleh yhtyy keskusteluun.
”15-vuotiaan nuorukaisen ampujat ovat edelleen vapaalla jalalla. Asiakkaat ihmettelevät ihmettelemästä päästyään; ”miksi niin nuori ihminen piti tappaa? Kuka sen teki? Miksi tämä kaikki tapahtuu Malmössä? Ihmisillä on niin paljon kysyttävää”.
Joakim Palmkvist on työskennellyt rikosreportterina Malmössä 15 vuotta. Juuri ennen joulua hän julkaisi kollegansa kanssa kirjan ”Maffiakrig”, mikä käsittelee kaupungin rikollisia verkostoja ja siihen mennessä ehtimään sattuneita gangsterimurhia.
Kun Joakim saapui töihin tammikuun 1. päivä, hän ajatteli; ”Voi ei. Taas yksi lisää ja vain 15-vuotias. Mitäköhän hän oli tehnyt?”
”Tätä en osannut lainkaan aavistaa. Tilastollisessa mielessä tämä oli aivan mielipuolista, mutta minkäs voit. 15-vuotias on vielä lapsi. Emme voi enää vedota siihen, että ’gangsterit ne siellä taas lahtaavat toisiaan’. Tähän on puututtava nyt uudella tavalla”.
Miksi sitten tämä kaikki tapahtuu Malmössä?
”Yksi selitys voi olla aseiden suuri määrä kaupungissa, mutta miksi ihmiset tarttuvat niihin? Ehkä siksi, että kaupungissa on käynnissä niin monia konflikteja”, Joakim sanoo.
Monet ovat yrittäneet keksiä selitystä. Joakim itse on kirjoittanut aiheesta lukuisia artikkeleita, haastatellut tutkijoita, kysynyt poliitikoilta kiperiä kysymyksiä, mutta ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Finanssikriisin jälkeen huutavasta työvoimapulasta riippumatta työttömien määrä kaksinkertaistui. Vanhemmat eivät enää viitsi huolehtia lapsistaan. Asunnot ovat ahtaita ja nuorukaiset notkuvat mieluummin kaduilla kuin kotonaan. Syrjäytyneisyys ja toivottomuuden tunne lisääntyy. Myös Tanskan ja muun Euroopan läheisyys vaikuttaa, kuin myös laittomien tavaroiden markkinat. Kaupunki on niin pieni, että todennäköisyys vihamiehen kohtaamiseen on hyvin suuri.
Joakim itse haluaa uskoa, että kaikki alkoi varhain 1990-luvulla pärinäpoikien rantautumisen myötä. He näyttivät esimerkkiä kuinka rikollinen organisaatio pistetään pystyyn ja avittivat jengikulttuurin syntymistä. Tänään uusi rikollisten sukupolvi häärää jo kaduilla. Enää ei puhuta vain Hells Angelseistä, vaan mukana ovat myös Outlaws, Original Gangsters, Brödarskapet, Black Cobra, K-falangi ja M-falangi. Rikolliset eivät ole sotatraumoista kärsiviä pakolaisia, vaan Malmössä syntyneitä ja kasvaneita, kotoutusmyllyn läpikäyneitä nuorukaisia, jotka parhaimmassa tapauksissa eivät ole vielä 12-vuotiaitakaan. He ovat ottaneet lain omiin käsiinsä, räjäyttelevät diskoja, viskovat palopommeja ja tarttuvat aseisiin, jos joku ei tanssi heidän pillinsä mukaan.
Malmö on kahtia jakautunut kaupunki. Viimeisen 20 vuoden aikana on syntynyt uusi kulttuuri, jota ylläpitää satakunta kovan luokan rikollista ja tuhansiin nouseva nuorukaislauma. Heillä on omat lakinsa ja oma oikeuskäsitys, missä todistajia rangaistaan ja kähinät setvitään omien parissa. Väkivalta kannattaa, varsinkin jos ehtii lyömään ensimmäisenä.
Monet toimittajien kanssa juttelevat syyttävät aseita tilanteesta.
”Anna minulle kaksi tuntia aikaa, niin hankin sinulle aseen”, kertoo tuttumme Kamal Saleh rosengårdilaisesta kampaamosta.
Rikoksista jaettavat rangaistukset ovat varsinainen naurun aihe. Äskettäin eräs nuorukainen sai 600 laukausta minuutissa ampuvan Kalashnikovin hallussapidosta neljän kuukauden rangaistuksen (oikeus katsoi tässä tuomiossa nuorukaisen rikollisuuden lieventäväksi asianhaaraksi, sillä täytyyhän vaarallista elämää viettävällä nuoruksella olla oikeus turvata itseään jollain tavalla). Pelkät aseet eivät kuitenkaan selitä kaikkea.
Sandra, 26, on työtön ja kasvanut Malmön haasteellisimmilla alueilla. Nyt hän on ostanut oman asunnon samoilta seuduilta. Henkilöyttään varjeleva Sandra kertoo nähneensä kaiken, mistä tiedotusvälineet kirjoittavat.
”Kun olin pieni, monilla oli puukot, jonka käyttäjältä vaaditaan jonkinlaista erityisosaamista. Nyt tilalla ovat pyssyt, joiden käyttö on paljon helpompaa. Meille kerrotaan, että muutos lähtee meistä itsestämme, mikä on kauheaa. Tosiasia on, että niin kauan kuin ihmiset asuvat huonosti ja heillä ei ole töitä, millään muullakaan ei ole mitään väliä”.
Porttikonki Malmön Sofielundissa. Meidän kulttuuriministerimme varmasti osaisi antaa arvoa tällaiselle taiteelle.
”Lehtimiehen arkipäivä Malmön toimituksessa voi olla toisinaan pelottava kokemus”, toimittaja Joakim kertoo.
Mutta monet eivät tunnista sitä Malmötä, josta lehdissä kirjoitetaan. Hjalmar Falck on yksi heistä. Hänen tittelinsä on aluekoordinaattori Sofielundissa, mikä syyttä suotta on jäänyt tarunhohtoisen Rosengårdin varjoon yhtenä kaupungin suurimmista ongelmapesäkkeistä. Siellä postinkantajat kantoivat hälyttimiä, kunnes Posti keksi palkata heidän tilalleen paikallisia nuorukaisia. Huimausainekauppaa käydään kaduilla täysin avoimesti ja työttömyysluvut ovat päälle 30%:n.
Rasmusgatanilla, aivan kulman takana torilta, luodinreiät somistavat talojen julkisivuja. Ne ilmestyivät sinne syksyisen ampumasattumuksen yhteydessä, kun eräänä lauantai-iltana vastikään huimausainerikoksista tuomittu nuorukainen notkui parvekkeellaan. Kuului pamauksia. Yksi luoti harhautui naapurihuneistoon, loput osuivat talon seinään ja parvekerakenteisiin.
Hjalmar vie toimittajat talon sisäpihalle, mistä löytyy lisää luodinreikiä ja rikottuja ikkunoita. Porttikonkiin joku on taiteillut ”We live by the gun so we die by gun”. Roskia on siellä täällä. Asukkaat kertovat mekkaloinnista ja kakaroiden rääkymisestä keskellä yötä. Ilmassa leijuu vahva tupakinkäry ja telkkari huutaa nurkassa.
Mira Ranogajec näyttää toimittajille mustia homeraituja seinässä, joita he ovat yrittäneet peitellä teipillä. Mira ja hänen miehensä pelkäävät niin paljon, että kauppamatkatkin he tekevät juosten. Kolmevuotiaan lapsen vanhemmat eivät halua kuvaansa lehteen, mutta he esittelevät satelliittilautastaan komistavaa luodinreikää.
Mutta mikään ei lannista Hjalmariamme, joka on intoa täynnä siitä huolimatta, että hänen työtehtävänsä on katkaista negatiivinen kehitys ilman lisäresursseja. Vuosikymmeniä ongelmien kanssa on taottu päätä seinään, minkä vuoksi Hjalmarin mukaan pitää nyt ajatella asioita uudella tapaa.
Kun Hjalmar sai nykyisen pestinsä reilu vuosi sitten, ensi töikseen hän marssi koputtelemaan ihmisten ovien taakse. Ruotsissa vuokra-asuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja jonot asuntoihin ovat pitkiä. Hjalmar yllättyi. Kaikkialla oli hometta, torakoita ja kosteutta.
”Se oli katastrofi ja tilanne on ollut tällainen vuosikausia. Kuinka joku voi olettaa kenenkään tekevän mitään hyödyllistä, jos joutuu asumaan kamalissa olosuhteissa. Asukkaat tulivat luokseni ja sanoivat; ”tähän meidän on saatava muutos. Jos olet perheellinen, yksi tärkeimmistä asioista on, että kun tulet kotiin voit sanoa että ’onpa täällä hienoa’. Asunto on ihan perustavaa laatua oleva asia. Ja työpaikka myös. Ilman niitä alkaa turhautuminen ja kierre on valmis”.
Hjalmar on innoissaan, koska Miran asuntoa ollaan kohta alkamassa remontoimaan, kuten muitakin kämppiä alueella. Paikallislehden ja erinäisten toimijoiden ansiosta vuokranantajat on pistetty koville ja paine heitä kohtaan on kasvanut. Useimmat on lempattu alueelta pois ja 22 hämäräheikkiä on laitettu mustalle listalle. Asiat etenevät hiljalleen.
Erään talon pihalla Rasmusgatanilla norkoilee Rusho, 23-vuotias nuorukainen, joka kuuluu ”kovaosaisiin”, jotka notkuvat kadulla päivin öin. Vuoden ajan Hjalmar kollegoineen on yrittänyt auttaa Rushoa, joka äskettäin muutti omaan asuntoon ja nyt hän on yhtä hymyä.
”Tiedätkö, nyt tuntuu hyvältä. Jos minulla ei ole mitään tekemistä, voin mennä kotiin vaikka katsomaan jotain elokuvaa tai pelaamaan pleikkaria. Käytän aikaani asoihin, joista minulle on hyötyä”, hän kertoo.
Aiemmin Rushko haaveili pörssimeklarin urasta. Nyt Hjalmar toivoo, että löytäisi hänelle jotain töitä esimerkiksi rakennuksilta.
Toimittajat tapaavat useita kadulla notkuvia nuorukaisia, jotka suhtautuvat epäilevästi heihin. Jos puhuu journalistien kanssa, ehkä silloin on valmis juttelemaan poliiseillekin. Sen riskin kanssa he eivät halua elää.
”Ihmisten tappaminen on niin helppoa. Ennen ei ollut samanlaista. Jos tulee riitaa jonkun kanssa kaupungilla, voi mennä kotiin hakemaan aseen ja ampua toiselta aivot pellolle ihan vain sen vuoksi, että joku toinen saattaisi ampua sinua ensin. Viime viikolla olin erään kaverini hautajaisissa. Naamiomies tuli kahvilaan ja ampui hänet. Kaikki pelkäävät, mutta kukaan ei oikeasti haluaisi asioiden olevan näin.
Rusho liittyy mukaan keskusteluun.
”Viime ajat Malmössä ovat olleet aivan katastrofaalisia. Ensi kerralla ne voivat ampua sinut. Se voi tapahtua kenelle hyvänsä, vaikka maailman kilteimmälle ihmiselle, joka ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Yksi laukaus riittää. Tämä ei ole hyvä juttu. Minullakin pitää olla silmät selässä koko ajan ja kaikkialla”, hän valittaa.
Hjalmar siis haluasi nuorukaiset pois kaduilta ja antaa heille uuden tilaisuuden.
”Me olemme myöhään liikkeellä, Malmö on nukkunut liian pitkään. Asukkaat ovat pyytäneet apua jo vuosien ajan ja nyt aletaan heräämään”, hän sanoo.
Toimittaja Joakim Palmkvistilta usein kysytään; miten tämä umpisolmu avataan? Hän ei tiedä vastausta.
Poliisi Daniel sanoo, että he eivät pysty yksinään ongelmia ratkaisemaan.
”Asiat tulevat menemään huonompaan suuntaan tai sitten eivät”, hän arvuuttelee.
”Eniten pelottaa se, että epävarmuus luo pelkoa, mikä aiheuttaa varustelukierteen. Nuorukaiset hankkivat luodinkestäviä liivejä ja parempia pyssyjä. Tavalliset ihmiset pysyttelevät neljän seinän sisällä. Me käyttäydymme toisin tavoin. Meidän on kerrottava, että me emme enää halua tätä. Pitkän tähtäimen riski on, että kaikki alkavat pelkäämään. Yhteiskunta ei voi toimia, ellemme osaa olla ihmisiksi”, Daniel Regnér filosofoi.
Viime keskiviikkona surijoiden saattue kulki läpi Malmön valkoiset ruusut käsissään. Useat kantoivat kylttejä, joissa luki ”stoppi väkivallalle ja laittomille aseille”. Surukulkue lähti Ardiwanin kodin luota ja kulki Burger Kingin ohi kirkkomaalle.
Nuoresta iästään huolimatta Ardiwan oli ollut tekemisissä poliisin kanssa useaan kertaan mm uhkailuista ja huimausaineitten hallussapidosta epäiltynä. Poliisi on täysin vailla johtolankoja, sillä kukaan ei suostu puhumaan heille. Joutuiko Ardiwan murhatuksi sattumalta, vai oliko hänen rikollisella taustallaan jotain tekemistä asian kanssa? Poliisi ei sitä tiedä.
Ardiwan halusi Zlatanin vertaiseksi potkupallotähdeksi ja kuorma-auton kuljettajaksi tai poliisiksi. (Erityiskoulun) opettaja kertoo, että hieman ongelmallisen periodin jälkeen hänen elämänsä oli asettumassa raiteilleen.
Isä ei tahdo kommentoida poikansa joutumista tekemisiin poliisin kanssa nuorison keppostelusta, kuten hän asian ilmaisee. Hän ainoastaan toivoo, että ampuja saadaan satimeen.
”Useat ihmiset näkivät murhan, mutta kukaan ei halua sanoa mitään. Liian moni ihminen on tullut tapetuksi lyhyen ajan sisällä. Kaupungin kaduilla ei ole enää turvallista, mutta me emme halua koko aika istua kotonakaan pelkäämässä. Viisi tappoa muutamassa viikossa. Olen varma, että sama tulee tapahtumaan taas. Monta kertaa. Tilanne muuttuu vaan huonommaksi, ellemme tee jotain”, hän sanoo.
5 kommenttia
Sepuli
12.8.2015 14:33
Mistä lähiöistä Juha puhuu ts. mistä hänen kokemuksensa ovat? Tunteeko hän viiden vuoden jälkeen Malmön kuin omat taskunsa vai onko hän pysytellyt alueilla jotka oikeasti tuntee? Kokeeko hän että että joutuu joitain alueita välttelemään?
Onhan toki esim. Nykissä huonoja alueita, joissa asukkaan ihonväri ratkaisee minne kannattaa mennä, vaikka kaupunki muuten cool onkin.
Kun minä puhun Stadista, puhun lähinnä niistä 4-5 lähiöstä joista minulla on kokemusta. Enkä edes kuse Itiksen suuntaan jos ei ole pakko, saati että menisin sinne vapaaehtoisesti. Eikä kyse ole ennakkoluuloista....nuff said.
Silti, täällä ei ole yhtään lähiötä jonne ei uskaltaisi iltaisin mennä, ihonväristä riippumatta. Enkä ole koskaan kuullut että poliisi epäröisi mennä johonkin lähiöön. Let´s keep it that way, okay?
Minkä takia Malmö muuten olisi kokenut läheiset yliopistot uhkaksi??? Erittäin outo lause!
Vastaa kommenttiin
Jocka
13.8.2015 23:13
Hei Sepu. Olet aivan oikeassa siitä, että tuskin kukaan tuntee kotikaupunkinsa kaikkia lähiöitä kovin hyvin, vaikka olisi kaupungissa ikänsä asunut. Juhakin tuntee Malmöstä parhaiten kaupungin länsipuolen, jossa itse asuu.
Malmön pahamaineisista lähiöistä tunnetuin on tietenkin Rosengård. Alue on ainakin päiväsaikaan melko rauhallista. Siitä menee läpi suosittu pyöräreitti ja alueella on urheilupuisto ja paljon viheralueita. Malmöläiset eivät varsinaisesti välttele Rosengårdia, mutta samoin kun itse sanoit Itiksestä, ei sinne kyllä useimmilla ole mitään tarvetta mennäkään - ja jos menevät, tuskin menevät paljon ostaria kauemmaksi.
Jutun pointti olikin se, että osa Malmön negatiivisesta maineesta on ihan ansaittua, mutta keskustelu ei etene jos keskustelu on sitä, että onko kaupunki paratiisi, vaiko sotatanner. Siksi on tarpeen heittää keskusteluun vähän faktaa, sekä myös mielipiteitä, jotka osuvat ääripäiden välille. Malmö on kiva kaupunki, eikä asukkaille tai vierailijoille sen vaarallisempi kuin muutkaan suuret kaupungit.
Kööpenhaminan yliopisto perustettiin 1479 ja siellä on noin 40000 opiskelijaa. Lundin yliopiston historia ulottuu vuoteen 1425 ja siellä on 47000 opiskelijaa. Molemmat sijaitsevat noin 30 km päässä Malmöstä. Tästä syystä oli relevanttia kysyä pystyykö Malmö 500 vuotta myöhemmin rakentamaan tyhjästä korkeakoulun, joka pystyy kilpailemaan opiskelijoista samalla alueella. Historia on osoittanut, että pystyy.
Sepuli
14.8.2015 14:40
Ongelma tuollakin on white flight; kun tarpeeksi tulee maahanmuuttajia alueelle, originaalit lähtevät pois. Tuloksena alue, esim. Rosengård, jossa 86% ulkomaalaistaustaisia ja loput moniongelmaisia ruotsalaisia (tai toisen polven ruotsinsuomalaisia). Työttömyysaste 40%, lopputuloksena rakenteellinen köyhyys ja oppimattomuus hyväksytään "normiksi".
Kukaan jolla on resursseja elämässään ei näille ghettoutuneille alueille muuta ja siellä asuvat eivät edes halua sieltä pois. Ghetto tietysti hieman eri merkityksessä kuin esim. Kingstonissa (tai siis sen surkeimmissa osissa, Trenchtown, Rema, Tivoli Gardens jne):)
Ja vaikka Malmö on muutakin kuin Rosengård, niin mun pointtina on se että yksikin Rosengård on liikaa.
Vastaa kommenttiin
kapiteeli
21.10.2017 16:52
Malmö on Ruotsin portti Eurooppaan ja maan etäläosien taloudellinen solmukohta. Se on varsin kansainvälinen kaupunki, sillä Malmön 300.000 asukkaan joukosta löytyy noin 170 kansallisuutta ja siellä puhutaan noin sataa eri kieltä. Monikulttuurisuus heijastuukin kiinnostavalla tavalla kaikkialla kaupungissa.
Viimeisten vuosikymmenten aikana Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki on muuttunut tylsästä teollisuuspaikkakunnasta korkean teknologian osaamiskaupungiksi, missä keskitytään koulutukseen, taiteeseen ja kulttuuriin. Jotkut yksittäistapaukset, jotka arvatenkaan eivät ole uskaltautuneet kotikylän Prismaa kauemmaksi, omien kyseenalaisten päämääriensä saavuttamiseksi levittävät verkossa disinformaatiota Malmöstä. Suoraselkäisyydestään tunnettu sikolätti leikkaa kaikilta huhuilta siivet ja selvittää asian sieltä missä se tunnetaan parhaiten, eli Norjasta.
Tämä Aftenpostenin artikkeli on julkaistu lehden A-magasinetissä tammikuun 17. päivä 2013 ja on luultavasti autenttisin saatavilla oleva kuvaus siitä, mitä Malmössä malmöläisten mielestä oikeasti tapahtuu. ”Ardiwania on ammuttu!”
Ardiwanin isä, Diaa Noman, kuulee veljenpoikansa huutuvan Rosengårdissa sijaitsevan matalan kerrostalon ikkunan alla. On uudenvuoden yö ja uutta vuotta on ehditty elämään vasta puoli tuntia. Isä juoksee ulos varmana siitä, että poikaan on osunut ilotulitusraketti. Ulkona oli paljon ihmisiä vastaanottamassa uutta vuotta. Vasta muutamia tunteja myöhemmin isä ymmärtää mitä poliisit yrittävät selittää – että hänen poikaansa on ammuttu pyssyllä. Ensimmäiset luodit osuivat otsaan ja seuraavat rintaan. Sunnuntai-iltana, vuoden ensimmäisenä päivänä, 15-vuotias nuorukaisrikollinen julistettiin kuolleeksi.
”Pahin osoite Ruotsin pahimmassa lähiössä tällä hetkellä”, kuvailee poliisimies Daniel Regnér Ramels vägiä Rosengårdissa, paikkaa missä (erityis)koululainen Ardiwan Diaa Samir murhattiin. Täällä poliisit ovat partioineet kellon ympäri viime vuodet. Asukkaat ja poliisit eivät ole vielä täysin tottuneet siihen, että ampumavälikohtaukset, kivittely, autojen polttelu, ryöstöt ja puukotukset ovat muuttuneet osaksi arkipäivää. Talojen ruskeitten julkisivujen suojassa nuorukaisjengit Black Cobra ja K-falangi määräävät pelin hengen.
Viikko Ardiwanin murhan jälkeen toimittajat seisovat kolmikerroksisen asuintalon sisäänkäynnin edustalla, jota koristaa kukka- ja kynttilämeri. Talot ovat tiuhassa, mutta missään ei näy ihmisiä.
Daniel Regnér oli työvuorossa uudenvuoden aattona ja saapui ensimmäisten poliisien joukossa rikospaikalle. Siihen, mitä hän näki, malmöläiset heräsivät seuraavana aamuna – brutaaliin todellisuuteen, mikä vie yöunet karaistuneelta poliisiltakin. Neljä ihmistä on ammuttu hengiltä Malmön kaduilla viimeisen viiden viikon aikana. Kaksi päivää myöhemmin luku korjattiin viiteen, kun kahden lapsen perheenisä ammuttiin videoliikkeen eteen asuinlähiössä toisella puolella kaupunkia.
Kukaan ei tiedä kuka ampui. Paikalla, missä Ardiwan pääsi hengestään, tungeksi ihmisiä, sekä lapsia että aikuisia. Daniel kollegoineen ovat useaan kertaan kyselleet ihmisiltä vuodenvaihteen tapahtumista, mutta kukaan ei koston pelossa uskalla avata suutaan. Isoon mustaan hupputakkiin pukeutunut nuorukainen kävelee kadulla ja Daniel pysäyttää hänet. Nuorukainen torjuu kohteliaasti hänelle esitetyt kysymykset.
”Lavertelu, nimettömänäkin, saattaa muodostaa terveydellisen riskin”, sanoo nuorukainen ja jatkaa matkaansa.
Poliisilla ei juuri ole johtolankoja seurattavaksi, mutta yhdestä asiasta he ovat varmoja. Kuten Malmön monimuotoisuuden ihanuutta joka välissä ylistävä Sydsvenskan totesi pari päivää murhan jälkeen, Malmön kaduille on jalkautunut seuraavan polven nuorukaisrikolliset. Muutamassa vuodessa Malmö on muuttunut Ruotsin murhapääkaupungiksi.
Koko maan poliisivoimat on nyt määrätty auttamaan malmöläisiä virkaveljiään. Kymmenittäin alan parhaita osaajia on siirretty Tukholmasta Malmöhön auttamaan tutkimuksissa ja lisämiehitystä katupartioihin on haalittu ympäri Skånea. Heillä on lista 60 nuorukaisesta, jotka tavattaessa pysäytetään aina tarkistettavaksi. Piikki on täysin auki, joten poliisin resursseista ei tule olemaan pulaa. Korkeilta tahoilta on tullut määräys, että nämä murhat on saatava selvitetyksi.
”Teemme töitä päivin öin sattumusten selvittämiseksi”, Daniel kertoo.
Mutta Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, vain puolen tunnin junamatkan päässä miljoonakaupunki Kööpenhaminasta, on viime vuosien 16:sta gangsterimurhasta 13 edelleen selvittämättä. Sydsvenskan päivitti viime vuonna ahkerasti verkkosivuilleen karttaa, mistä löytyvät kaikki ampumatapaukset (pommeille on olemassa oma karttansa). Sitten viime vuoden tammikuun sattumuksia on ollut yli 30 ja kahdeksassa tapauksessa on syntynyt ruumiita. Malmötä huomattavasti suurempi Oslo ei pääse lähellekään näitä lukuja, sillä kuusi vuotta sitten tapahtuneen ammuskelun jälkeen nuorukaisrikollisilla on ollut vain satunnaisia yhteenottoja.
”Tilanne on pahentunut kuin varkain, vaikka olemme kyllä olleet tietoisia siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Tällä on ollut kamalaa jo pitkään. Kun juttelin joidenkin rikollisten kanssa muutama vuosi sitten, he varoittivat, että kun nuoremmat nuorukaiset vähän kasvavat, täällä pääsee helvetti valloilleen. He eivät ole saaneet mitään kasvatusta, eikä heillä ole alkeellisimpiakaan käyttäytymistapoja. He ovat aivan sairaita. No, tässä sitä nyt ollaan”, toteaa Daniel Regnér.
Pari miestä pysäyttää kadulla kävelevän Danielin. He kertovat pelkäävänsä. Daniel tietää sen.
”Yhteiskunnasta on tullut kovempi. Ammuskelua on jatkunut jo pitkään. Ennen ammuttiin vain jalkoihin, nyt sitä tehdään tappamistarkoituksessa. Kynnys on madaltunut paljon, eikä tappaminen tunnu tuottavan heille ongelmaa”.
Kovista kokemuksistaan huolimatta Ardiwanin isä suostui haastatteluun. Pari päivää sitten hän on marssinut pitkin Malmötä sukulaisten ja ystävien kanssa poikansa ruumisarkun vierellä. Hän haluaa kertoa, tulkkinsa välityksellä, että Ruotsin täytyy herätä. Hän pyytää toimittajia kirjoittamaan, että Skånen poliisipäällikölle pitää antaa potkut, koska tämä ei hoida töitään.
Suru lepää mustiin pukeutuneen miehen harteilla ja hänen tyhjä katseensa tuijottaa edessä olevaa pöytää. Hän räpelöi matkapuhelintaan ja näyttää kuvia letkuissa makaavaasta pojastaan ja lastenhuoneesta, minkä Ardiwan jakoi kahden pikkusiskonsa kanssa.
Ardiwanilla on kaksi pikkusiskoa ja minun on ajateltava myös heidän tulevaisuuttaan. Ehkä muutamme takaisin Irakiin. Siellä kuitenkin on paljon turvallisempaa kuin täällä.Ardiwanin isä kertoo poikansa olleen iloinen sinä kohtalokkaana iltana, kuten kaikki muutkin perheessä. He olivat tapansa mukaan ostaneet toisilleen lahjoja. Ardiwan antoi isälleen hopeisen ranneketjun ja sai isältään partavettä. Ardiwanin vuoksi he lähtivät kotoaan neljän kilometrin päähän Rosengårdiin setänsä luo laittamaan ruokaa ja vastaanottamaan uutta vuotta. Ardiwan oli laskeskellut kuinka paljon hän oli tiennannut osa-aikaisessa työpaikassaan Burger Kingissä.
Diia Noman saapui Ruotsiin 10 vuotta sitten Irakista. Hän oli iloinen Ardiwanin saamasta työpaikasta ja siitä, että poika oli päässyt vaihtamaan (erityis)kouluun. Isän mukaan kaveriporukalla oli ollut vähän huono vaikutus Ardiwaniin, jolla oli oma asianajaja jo 13-vuotiaana.
Malmöläiset ovat peloissaan. Eivät siksi, että pelkäisivät tulevansa ammutuksi tai että koko kylä tulee tuhoutumaan. Enemmän pelottaa silmitön väkivalta ja jatkuvat ammuskelut ja kuolonuhrien määrä. Sekä se, että kukaan ei tiedä ketkä ovat kaiken takana.
Mahmoud Abou Nooy muutti perheineen Malmöhön Libanonista. Hän ei enää jaksa, vaan haluaa takaisin kotimaahan. Omaa teinipoikaansa hän ei enää laske iltaisin ulos.
”Minä en halua lasteni varttuvan täällä. Minun velvollisuuteni on varmistaa perheeni hyvinvointi, siksi muutamme pois. Viisi kuollutta ihmistä vain muutamassa viikossa, eikä tämä ole mikään sotatanner vaan Ruotsi”.
Rosengårdin keskustassa sijaitsevassa kampaamossa, muutaman kilometrin päässä Ramels vägiltä, asiakkaiden kanssa ei puhuta mistään muusta kuin viime aikojen tapahtumista.
”Rosengård on kuin Chicago. Ihmiset notkuvat kaduilla pyssyt taskuissaan. Täällä voi tapahtua mitä hyvänsä”, sanoo Karwan Omar.
Hänen kollegansa Kamal Saleh yhtyy keskusteluun.
”15-vuotiaan nuorukaisen ampujat ovat edelleen vapaalla jalalla. Asiakkaat ihmettelevät ihmettelemästä päästyään; ”miksi niin nuori ihminen piti tappaa? Kuka sen teki? Miksi tämä kaikki tapahtuu Malmössä? Ihmisillä on niin paljon kysyttävää”.
Joakim Palmkvist on työskennellyt rikosreportterina Malmössä 15 vuotta. Juuri ennen joulua hän julkaisi kollegansa kanssa kirjan ”Maffiakrig”, mikä käsittelee kaupungin rikollisia verkostoja ja siihen mennessä ehtimään sattuneita gangsterimurhia.
Kun Joakim saapui töihin tammikuun 1. päivä, hän ajatteli; ”Voi ei. Taas yksi lisää ja vain 15-vuotias. Mitäköhän hän oli tehnyt?”
”Tätä en osannut lainkaan aavistaa. Tilastollisessa mielessä tämä oli aivan mielipuolista, mutta minkäs voit. 15-vuotias on vielä lapsi. Emme voi enää vedota siihen, että ’gangsterit ne siellä taas lahtaavat toisiaan’. Tähän on puututtava nyt uudella tavalla”.
Miksi sitten tämä kaikki tapahtuu Malmössä?
”Yksi selitys voi olla aseiden suuri määrä kaupungissa, mutta miksi ihmiset tarttuvat niihin? Ehkä siksi, että kaupungissa on käynnissä niin monia konflikteja”, Joakim sanoo.
Monet ovat yrittäneet keksiä selitystä. Joakim itse on kirjoittanut aiheesta lukuisia artikkeleita, haastatellut tutkijoita, kysynyt poliitikoilta kiperiä kysymyksiä, mutta ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Finanssikriisin jälkeen huutavasta työvoimapulasta riippumatta työttömien määrä kaksinkertaistui. Vanhemmat eivät enää viitsi huolehtia lapsistaan. Asunnot ovat ahtaita ja nuorukaiset notkuvat mieluummin kaduilla kuin kotonaan. Syrjäytyneisyys ja toivottomuuden tunne lisääntyy. Myös Tanskan ja muun Euroopan läheisyys vaikuttaa, kuin myös laittomien tavaroiden markkinat. Kaupunki on niin pieni, että todennäköisyys vihamiehen kohtaamiseen on hyvin suuri.
Joakim itse haluaa uskoa, että kaikki alkoi varhain 1990-luvulla pärinäpoikien rantautumisen myötä. He näyttivät esimerkkiä kuinka rikollinen organisaatio pistetään pystyyn ja avittivat jengikulttuurin syntymistä. Tänään uusi rikollisten sukupolvi häärää jo kaduilla. Enää ei puhuta vain Hells Angelseistä, vaan mukana ovat myös Outlaws, Original Gangsters, Brödarskapet, Black Cobra, K-falangi ja M-falangi. Rikolliset eivät ole sotatraumoista kärsiviä pakolaisia, vaan Malmössä syntyneitä ja kasvaneita, kotoutusmyllyn läpikäyneitä nuorukaisia, jotka parhaimmassa tapauksissa eivät ole vielä 12-vuotiaitakaan. He ovat ottaneet lain omiin käsiinsä, räjäyttelevät diskoja, viskovat palopommeja ja tarttuvat aseisiin, jos joku ei tanssi heidän pillinsä mukaan.
Malmö on kahtia jakautunut kaupunki. Viimeisen 20 vuoden aikana on syntynyt uusi kulttuuri, jota ylläpitää satakunta kovan luokan rikollista ja tuhansiin nouseva nuorukaislauma. Heillä on omat lakinsa ja oma oikeuskäsitys, missä todistajia rangaistaan ja kähinät setvitään omien parissa. Väkivalta kannattaa, varsinkin jos ehtii lyömään ensimmäisenä.
Monet toimittajien kanssa juttelevat syyttävät aseita tilanteesta.
”Anna minulle kaksi tuntia aikaa, niin hankin sinulle aseen”, kertoo tuttumme Kamal Saleh rosengårdilaisesta kampaamosta.
Rikoksista jaettavat rangaistukset ovat varsinainen naurun aihe. Äskettäin eräs nuorukainen sai 600 laukausta minuutissa ampuvan Kalashnikovin hallussapidosta neljän kuukauden rangaistuksen (oikeus katsoi tässä tuomiossa nuorukaisen rikollisuuden lieventäväksi asianhaaraksi, sillä täytyyhän vaarallista elämää viettävällä nuoruksella olla oikeus turvata itseään jollain tavalla). Pelkät aseet eivät kuitenkaan selitä kaikkea.
Sandra, 26, on työtön ja kasvanut Malmön haasteellisimmilla alueilla. Nyt hän on ostanut oman asunnon samoilta seuduilta. Henkilöyttään varjeleva Sandra kertoo nähneensä kaiken, mistä tiedotusvälineet kirjoittavat.
”Kun olin pieni, monilla oli puukot, jonka käyttäjältä vaaditaan jonkinlaista erityisosaamista. Nyt tilalla ovat pyssyt, joiden käyttö on paljon helpompaa. Meille kerrotaan, että muutos lähtee meistä itsestämme, mikä on kauheaa. Tosiasia on, että niin kauan kuin ihmiset asuvat huonosti ja heillä ei ole töitä, millään muullakaan ei ole mitään väliä”.
Porttikonki Malmön Sofielundissa. Meidän kulttuuriministerimme varmasti osaisi antaa arvoa tällaiselle taiteelle.
”Lehtimiehen arkipäivä Malmön toimituksessa voi olla toisinaan pelottava kokemus”, toimittaja Joakim kertoo.
Mutta monet eivät tunnista sitä Malmötä, josta lehdissä kirjoitetaan. Hjalmar Falck on yksi heistä. Hänen tittelinsä on aluekoordinaattori Sofielundissa, mikä syyttä suotta on jäänyt tarunhohtoisen Rosengårdin varjoon yhtenä kaupungin suurimmista ongelmapesäkkeistä. Siellä postinkantajat kantoivat hälyttimiä, kunnes Posti keksi palkata heidän tilalleen paikallisia nuorukaisia. Huimausainekauppaa käydään kaduilla täysin avoimesti ja työttömyysluvut ovat päälle 30%:n.
Rasmusgatanilla, aivan kulman takana torilta, luodinreiät somistavat talojen julkisivuja. Ne ilmestyivät sinne syksyisen ampumasattumuksen yhteydessä, kun eräänä lauantai-iltana vastikään huimausainerikoksista tuomittu nuorukainen notkui parvekkeellaan. Kuului pamauksia. Yksi luoti harhautui naapurihuneistoon, loput osuivat talon seinään ja parvekerakenteisiin.
Hjalmar vie toimittajat talon sisäpihalle, mistä löytyy lisää luodinreikiä ja rikottuja ikkunoita. Porttikonkiin joku on taiteillut ”We live by the gun so we die by gun”. Roskia on siellä täällä. Asukkaat kertovat mekkaloinnista ja kakaroiden rääkymisestä keskellä yötä. Ilmassa leijuu vahva tupakinkäry ja telkkari huutaa nurkassa.
Mira Ranogajec näyttää toimittajille mustia homeraituja seinässä, joita he ovat yrittäneet peitellä teipillä. Mira ja hänen miehensä pelkäävät niin paljon, että kauppamatkatkin he tekevät juosten. Kolmevuotiaan lapsen vanhemmat eivät halua kuvaansa lehteen, mutta he esittelevät satelliittilautastaan komistavaa luodinreikää.
Mutta mikään ei lannista Hjalmariamme, joka on intoa täynnä siitä huolimatta, että hänen työtehtävänsä on katkaista negatiivinen kehitys ilman lisäresursseja. Vuosikymmeniä ongelmien kanssa on taottu päätä seinään, minkä vuoksi Hjalmarin mukaan pitää nyt ajatella asioita uudella tapaa.
Kun Hjalmar sai nykyisen pestinsä reilu vuosi sitten, ensi töikseen hän marssi koputtelemaan ihmisten ovien taakse. Ruotsissa vuokra-asuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja jonot asuntoihin ovat pitkiä. Hjalmar yllättyi. Kaikkialla oli hometta, torakoita ja kosteutta.
”Se oli katastrofi ja tilanne on ollut tällainen vuosikausia. Kuinka joku voi olettaa kenenkään tekevän mitään hyödyllistä, jos joutuu asumaan kamalissa olosuhteissa. Asukkaat tulivat luokseni ja sanoivat; ”tähän meidän on saatava muutos. Jos olet perheellinen, yksi tärkeimmistä asioista on, että kun tulet kotiin voit sanoa että ’onpa täällä hienoa’. Asunto on ihan perustavaa laatua oleva asia. Ja työpaikka myös. Ilman niitä alkaa turhautuminen ja kierre on valmis”.
Hjalmar on innoissaan, koska Miran asuntoa ollaan kohta alkamassa remontoimaan, kuten muitakin kämppiä alueella. Paikallislehden ja erinäisten toimijoiden ansiosta vuokranantajat on pistetty koville ja paine heitä kohtaan on kasvanut. Useimmat on lempattu alueelta pois ja 22 hämäräheikkiä on laitettu mustalle listalle. Asiat etenevät hiljalleen.
Erään talon pihalla Rasmusgatanilla norkoilee Rusho, 23-vuotias nuorukainen, joka kuuluu ”kovaosaisiin”, jotka notkuvat kadulla päivin öin. Vuoden ajan Hjalmar kollegoineen on yrittänyt auttaa Rushoa, joka äskettäin muutti omaan asuntoon ja nyt hän on yhtä hymyä.
”Tiedätkö, nyt tuntuu hyvältä. Jos minulla ei ole mitään tekemistä, voin mennä kotiin vaikka katsomaan jotain elokuvaa tai pelaamaan pleikkaria. Käytän aikaani asoihin, joista minulle on hyötyä”, hän kertoo.
Aiemmin Rushko haaveili pörssimeklarin urasta. Nyt Hjalmar toivoo, että löytäisi hänelle jotain töitä esimerkiksi rakennuksilta.
Toimittajat tapaavat useita kadulla notkuvia nuorukaisia, jotka suhtautuvat epäilevästi heihin. Jos puhuu journalistien kanssa, ehkä silloin on valmis juttelemaan poliiseillekin. Sen riskin kanssa he eivät halua elää.
”Ihmisten tappaminen on niin helppoa. Ennen ei ollut samanlaista. Jos tulee riitaa jonkun kanssa kaupungilla, voi mennä kotiin hakemaan aseen ja ampua toiselta aivot pellolle ihan vain sen vuoksi, että joku toinen saattaisi ampua sinua ensin. Viime viikolla olin erään kaverini hautajaisissa. Naamiomies tuli kahvilaan ja ampui hänet. Kaikki pelkäävät, mutta kukaan ei oikeasti haluaisi asioiden olevan näin.
Rusho liittyy mukaan keskusteluun.
”Viime ajat Malmössä ovat olleet aivan katastrofaalisia. Ensi kerralla ne voivat ampua sinut. Se voi tapahtua kenelle hyvänsä, vaikka maailman kilteimmälle ihmiselle, joka ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Yksi laukaus riittää. Tämä ei ole hyvä juttu. Minullakin pitää olla silmät selässä koko ajan ja kaikkialla”, hän valittaa.
Hjalmar siis haluasi nuorukaiset pois kaduilta ja antaa heille uuden tilaisuuden.
”Me olemme myöhään liikkeellä, Malmö on nukkunut liian pitkään. Asukkaat ovat pyytäneet apua jo vuosien ajan ja nyt aletaan heräämään”, hän sanoo.
Toimittaja Joakim Palmkvistilta usein kysytään; miten tämä umpisolmu avataan? Hän ei tiedä vastausta.
Poliisi Daniel sanoo, että he eivät pysty yksinään ongelmia ratkaisemaan.
”Asiat tulevat menemään huonompaan suuntaan tai sitten eivät”, hän arvuuttelee.
”Eniten pelottaa se, että epävarmuus luo pelkoa, mikä aiheuttaa varustelukierteen. Nuorukaiset hankkivat luodinkestäviä liivejä ja parempia pyssyjä. Tavalliset ihmiset pysyttelevät neljän seinän sisällä. Me käyttäydymme toisin tavoin. Meidän on kerrottava, että me emme enää halua tätä. Pitkän tähtäimen riski on, että kaikki alkavat pelkäämään. Yhteiskunta ei voi toimia, ellemme osaa olla ihmisiksi”, Daniel Regnér filosofoi.
Viime keskiviikkona surijoiden saattue kulki läpi Malmön valkoiset ruusut käsissään. Useat kantoivat kylttejä, joissa luki ”stoppi väkivallalle ja laittomille aseille”. Surukulkue lähti Ardiwanin kodin luota ja kulki Burger Kingin ohi kirkkomaalle.
Nuoresta iästään huolimatta Ardiwan oli ollut tekemisissä poliisin kanssa useaan kertaan mm uhkailuista ja huimausaineitten hallussapidosta epäiltynä. Poliisi on täysin vailla johtolankoja, sillä kukaan ei suostu puhumaan heille. Joutuiko Ardiwan murhatuksi sattumalta, vai oliko hänen rikollisella taustallaan jotain tekemistä asian kanssa? Poliisi ei sitä tiedä.
Ardiwan halusi Zlatanin vertaiseksi potkupallotähdeksi ja kuorma-auton kuljettajaksi tai poliisiksi. (Erityiskoulun) opettaja kertoo, että hieman ongelmallisen periodin jälkeen hänen elämänsä oli asettumassa raiteilleen.
Isä ei tahdo kommentoida poikansa joutumista tekemisiin poliisin kanssa nuorison keppostelusta, kuten hän asian ilmaisee. Hän ainoastaan toivoo, että ampuja saadaan satimeen.
”Useat ihmiset näkivät murhan, mutta kukaan ei halua sanoa mitään. Liian moni ihminen on tullut tapetuksi lyhyen ajan sisällä. Kaupungin kaduilla ei ole enää turvallista, mutta me emme halua koko aika istua kotonakaan pelkäämässä. Viisi tappoa muutamassa viikossa. Olen varma, että sama tulee tapahtumaan taas. Monta kertaa. Tilanne muuttuu vaan huonommaksi, ellemme tee jotain”, hän sanoo.
Vastaa kommenttiin
Jocka
5.3.2020 23:40
Tämä efektikokeiluvideo sattumalta kuvaa liioitellusti sitä mielikuvaa, joka joillakin suomalaisilla on Malmön arjesta: https://www.youtube.com/watch?v=Kjrh44kLGkI
Vastaa kommenttiin