Kohelo-kirjallisuutta

Mä oon sätis tullu jonku kerra sanoneeks pahasti ku joku on ottanu puheeks Paolo Coelho kirjat. Must se tyyppi kirjottaa vittu pelkkää katolist huuhaata – mut okei, en siis oo lukenu sen kirjost ku kaks, Istuin Piedra-joen rannalla ja itkin ja Paholainen ja neiti Prym. Niitte jälkee mä totesin et kuvio on selkee eikä tätäkää paskaa tarvi enempää lukee.

Mä oon saanu täst käsityksest aika paljo kiältest palautetta ja siks must oliki helveti hauska totee lehest et jokkut on näemmä jopa samaaki miältä mun kans sen tyypi kirjallisist ansiost. Hesaris oli suarastaa herkulline Matti Mäkelä esittely/arvostelu sellasest teoksest minkä nimi on Tilinumeroni ohessa ja kirjottaja Pauli Kohelo. Mäkelä samasti ton Hotakaise pseudonyymiks ja Hotakaine tiätty samas yhteydes kysyttynä kiältäyty kommentoimast. Enikeis, kyse on siis jonkullasest tollase Coelho-tyylise rahastuskirjallissuude parodiast, satiirist – ja kirjottaja on tottakai siis vaa kateelline. Mä kätkätin itteni vittu iha tärviölle siit Mäkelä esittelyst ja saattaa se olla, et toi kirjaki on pakko lukee.

Oikeesti, mä luen kaikellast paskaa itekki eikä se oo must mikää ongelma. Lukemine on must hyväks aivolle, ainaski paremmaks ku telkkari tölläämine siks ku se on aktiivist. Se vaa et must on yleesä hyvä tiadostaa mitä lukee ja ottaa se silt kannalt. Toi Coelho nyt hiärtää iha vitusti tällast julkipakanaa ku must se on silkkaa katolist fundamentalismii mikä siält hönkii rivest. Mä pystyn tajuu et se myy jossai Latinalase Amerika periferios mut mä en käsitä, miks sitä ostetaa Euroopas. Eipä se mulle kuulu, toisaalta. Mut se on se mikä mua häröttää sillo ku tua sätis jokkut iha normaaliälyselle vaikuttavat rupee kehuu ton tyypi kirjoi.

Kirjoitettaessa soi Manu Chao: Proxima estacion Esperanza