Tää päivä

Tänää oon tavannu mun flattiystikse ja tervuystikse, kiärtäny kaupos ja harrastanu kulduurii. Ollu aika toimeliasta. Shoppausmenestys oli huano mut flatti sai punase jaku ja mä sain marjapuurompunaset avokkaat mil voi jopa kävellä. Todettii yhtesesti et vittu kaupos on enemmä rumii vaatteit ku vuasikausii; et joskus kymmenise vuatta sitte oli yks talvisesonki ku oli yhtä masentavat värit vaatteis, tai sillo ei ollu ku mustaa ja harmaata, nyt on sentäs viä tota violettii. Ni aika laihaa on. Ja sitäpais ne kankaat on epämukava tuntusii ja kuasit kauheit ni se sestä: eipähä tuu tehtyy turhii ostoksii likiaikona.

Käytii kattoos Ateneumis se japskinäyttely mikä oli hiano mut ois kaivannu enemmä selitystä. Flatti on ollu vaihtarina japseis ja se osas vähä kertoo lisää niist jutuist ja mitä niis kuvis luki. Katottii me sit se valokuvieki näyttely ja viä se enimmite kotimase taitee näyttely yläkerras, ja se oliki yllättävä kiinnostava ku se oli kerraki niiku sekametelii eikä vaa yhtä taitelijaa ja ne oli niiku koottu ajatuksella yhtee ne kuvat.

Nahkisystiksest oli vaa huanoi uutimii, siit tuli paha miäli. Paitsi et sillon taas uusii onkelmii terveytesä kanssa ni se on viä paskemmas jamas ku mä viimise suhteesa jälkee – ja se loppu sentää jo jonku verra aikasemmi ku mun. Mä nii toivosin et kaikil menis hyvi. Ei mekää tätä paskaa ansattu olla, se vaa tuli. Mun panee vihaks tyypit mikkä saa oma onnesa ilmaseks ja ottaa sen ikääku itsestääselvyytenä. Vitut se oo ku tuurii.

Kirjoitettaessa soi Nick Cave & the Bad Seeds: Where the Wild Roses Grow