Malli
183 senttimetriä. Hän kävelee kumarassa. 180 senttimetriä meni rikki jo 15-vuotiaana ja teininä piti olla samanmittainen kuin kaikki muutkin. Kumarassa se onnistui parhaiten. Silti poikaystävä ulottui vain olkapäähän. Kasvukivut olivat kauheat: yhtenä kesänä hän venyi kymmenen senttimetriä. Vaatteita on yhä vaikea löytää: hihat ja lahkeet ovat aina liian lyhyet. Mutta pituus ei enää häiritse, hän käyttää korkokenkiäkin mielellään.
Pituus on 21-vuotiaan Nina Lallukan valtti: 183-senttisiä tyttöjä ei tepastele montaa edes maailman cat walkeilla. Syksyn britti-Elle teki The hottest young girls on the catwalk -jutun ja esitteli Nina Lallukan yhtenä kuudesta kuuman ryhmän tytöstä.
Hän on tehnyt mallin töitä jo 15-vuotiaasta, lähes kuusi vuotta. Nyt työ alkaa kantaa hedelmää. Hän on tehnyt töitä Harper’s Bazaarille, Italian, Englannin ja Ranskan Ellelle, Japanin Voguelle, kävellyt Comme des garçonsin ja Castelbajacin näytöksissä. Paras option eli varaus on ollut YSL:lle.
Lallukka on kuin luotu malliksi.
”Syön oikeastaan mitä tahansa”, hän sanoo edessään lasi valkoviiniä. Ja kaiken lisäksi hänellä on tervettä järkeäkin.
”Jos lihoisin 20 kiloa, lopettaisin mielummin nämä työt kuin laihduttaisin.”
Ninan voi buukata Paparazzista.
Hän lukee pornolehtiä työkseen. Katsoo alan elokuvat, surffaa nettisivut ja kiertää kaupat. Mies tietää pornosta lähes kaiken.
Silti hänen työhuoneensa seinältä ei löydy edes pikkutuhmaa tyttökalenteria. Sami Hernesaho suhtautuu kuumaan ja kosteaan viileän asiallisesti. Ehkä juuri siksi hän on kiistatta kaupungin paras pornoasiantuntija.
Sami Hernesaho, 27, ajautui erotiikkabisnekseen puolivahingossa ryhtyessään myymään seksileluja Sin Cityssä viisi vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluttua hänet bongattiin MoonTV:n Pornostaran juontajaksi. Ohjelma on ainoa todellinen suomalainen porno-ohjelma sekä kanavan suosituin tuotos. Tänä syksynä alkanut Pornostaran “opetuosio” Panokoulu on sekin pitkälti Hernesahon käsialaa.
Turtuuko paljaaseen pintaan ja isoihin tisseihin?
”Vaadin elokuvilta varmasti enemmän kuin moni muu, pelkkä jyystäminen ei enää innosta. Mutta tuskin kukaan tavallinen mies täysin kyllästyy seksin katsomiseen. Esimerkiksi Playboyn alusvaate-erikoisnumerot ja John Staglianon leffat ovat mielestäni todella hyviä. Niissä ei näytetä kaikkea, vaan jätetään jotain myös mielikuvitukselle.”
”Suhtaudun kuitenkin pornoon pelkästään aikuisviihteenä, se on minulle työtä. Toivon ihmisten ymmärtävän, ettei filmeissä näkyvillä suorituksilla ole mitään yhteyttä tosielämään.”
Sami Hernesaho on mahdollisimman kaukana pumpatusta machosta. Hän on pieni, sympaattinen ja puhuu fiksusti - pornostakin. Hän lukee Antti Tuuria ja pukeutuu Burberryyn ja Lacosteen. Ei rasvaista puhetyyliä tai rivoja tatuointeja.
”Ehkä juuri se on ohjelmamme suosion syy, en ole mikään stereotyyppinen seksiammattilainen.”
Kaupungin parhaan pornoasiantuntijan ohje lakanoiden väliin?
”Opetelkaa tuntemaan toisenne.”
Pornostara MoonTV: llä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Salakuuntelu-paikka
Yritäpä kuiskata jotain Kluuvikadun Fazerilla lasikupolin alla. Sen jälkeen salaisuutesi tietää vähintään koko ravintolasali ja oma äänesi kaikuu korvissasi.
Salaisuus on kupoli, joka ei ole täysin puolipallon muotoinen. Mikäli kupolin alla puhuu, ääni poukkoaa ylhäältä takaisin alas. Kupolin reunoilla ääni taas siirtyy toiselle puolelle salia, vastapäätä, ikään kuin se kiertäisi salin. Turvallisimmat paikat ovat seinän vierustalla.
Lähes päivittäin joku asiakas käy Fazerilla ihmettelemässä kummaa kupolia. Toiset ovat ihastuneita efektiin, toiset närkästyneitä, kerrotaan Fazerilta.
”Ei meillä kannata keskustella valtiosalaisuuksista”, varoittaa ravintolapäällikkökin.
Fazer, Kluuvikatu 3.
Bussikuski
HKL:n linja-auto on lähdössä Herttoniemestä. Juuri ennen H-hetkeä kuski tarttuu mikrofoniin ja kuuluttaa: “Oikein hyvää päivää kaikille tasapuolisesti. Ensin kuski tarkastaa kaikkien matkaliput.”
Ja kuski tosiaan tarkastaa kaikkien matkustajien liput. Tällä kertaa ilman lippua matkustavia ei löytynyt.
“Tarkastan melkein aina matkustajien liput. Se on mielestäni yksi kuskin tehtävistä. Yleensä löytyy pari jänistä”, nauraa Oskari Perholehto.
Viisi vuotta HKL:n busseja ajanut Perholehto on hyvän asiakaspalvelijan stereotyyppi: iloinen, ammattitaitoinen ja kohtelias. Hän tervehtii ja kiittää jokaista matkustajaa sydämellisesti. Asiakaspalautetta on tullut roimasti, ja kaikki positiivista.
“Kohtelen matkustajia niin, miten itse haluaisin saada asiakaspalvelua”, sanoo vaatimaton Perholehto.
Bussimatkoja 39-vuotias Perholehto piristää jo legendaksi muodostuneilla letkautuksillaan. Tässä yksi:
“Ikävää, että ulkona sataa ja on huono ilma, mutta onneksi meillä on hieno vesitiivis HKL:n bussi!”
Oskari Perholehto ajaa HKL:n busseja 58, 78 ja 91.
Artikkeli-kokoelma
Jorma Ollilasta on tullut Pekingin kunniakansalainen. Unkarilaisen naistenlehden toimittaja on ihastunut Suomeen. Newsweekin mukaan skandinaavit valitsevat mielummin Linuxin kuin Microsoftin. Italialais-suomalainen povikuningatar Anna Falchi kehuu suomalaista jouluruokaa italialaisessa Corriere della Sera -lehdessä. The New Yorker -lehti ylistää taiteilija Eija-Liisa Ahtilan Talo-teosta.
Mitä mieltä muut ovat meistä juuri tänään selviää ulkoministeriön nettisivuilta. Sinne on kerätty tiivistelmiä ulkomaisten lehtien Suomesta kirjoittamia juttuja. Enemmän hyviä uutisia Suomesta kuin missään muualla; omien lähetystöjemme kerääminä. Pelkkää riemujuhlaa ei silti ole luvassa: muun muassa Mauno Koiviston kirjaa haukutaan venäläisessä lehdessä tavanomaiseksi.
Talonmies
“Jos joku tarvitsee apua lampun asentamisessa tai ison huonekalun kantamisessa, autan mielelläni”, sanoo nallekarhumainen talonmies Jörgen Mandell. Toissa kesänä erään asukkaan tytär pääsi ylioppilaaksi. Juhlissa ei ollut riittävästi pöytiä, joten Mandell kiikutti kesteille oman keittiöpöytänsä.
“Ei sitä koko aikaa pöytää kotona tarvitse”, toteaa Mandell.
Muutama vuosi sitten taloon muutti nainen maaseudulta. Koska Helsingin yöelämä oli hänelle vierasta, tutustutti Mandell hänet kaupungin tavoille.
“Kävimme Pataässässä laulamassa karaokea ja Cantina Westissa maistamassa tex-mex-ruokaa.”
46-vuotias Mandell on toiminut talonmiehenä jo 17 vuotta. Lempipuuhakseen hän nimeää lumenluonnin.
“Joskus pääsen luomaan lumet jopa viisi kertaa päivässä. Se on tekniikkalaji. Hiekotusta ei tarvita, jos kaapii lumet niin, että asfaltti näkyy”, opastaa Mandell, jota pidetään poikkeuksellisen kekseliäänä. Esimerkki: Laivanvarustajankatu 3:n jäteastioiden vieressä on kottikärryt, johon asukkaat voivat laittaa tyhjiä pulloja.
“Täällä käy ihmisiä, jotka penkovat jäteastioita palautuspullojen toivossa. Kun tyhjät pullot ovat valmiiksi kärryssä, jää jäteastioiden ympäristö siistiksi ja kerääjillä jää aikaa mennä muiden roskiksille”, kertoo Mandell.
Jörgen Mandell toimii talonmiehenä Laivanvarustajankatu 3:ssa.
Kasvispizza
Sen nimi on Rete. Se maksaa 8,5 euroa ja sitä saa Lauttasaaresta.
Maista itse: Ravintola Basilika, Tallbergin puistotie 1.
Parkkipaikka
Autoilijoiden pysäköintikeidas sijaitsee kaupungin ytimessä, Rautatieaseman ja Sanomatalon kupeessa. Parkkipaikkoja alueella on viisikymmentä. Parkkimaksu on tavanomaisen 2,40 euron tuntitaksan sijaan 1,70 euroa. Maksimiaikarajoitusta pysäköinnille ei ole ja maksullinen pysäköinti kestää arkisin vain iltakuuteen, kun normaalisti joutuu pulittamaan seitsemään asti. Moni ei parkkialueesta (vielä) tiedä, joten parkkipaikan sieltä saa vaivatta.
Muistutus: Parkkirahat kannattaa laittaa automaattiin, sillä Ratahallintokeskuksen pysäköintialue on myös lappuliisojen suosiossa.
RHK:n pysäköintialue, Töölönlahdenkatu.
Sähköposti-tarina
Tämä syksyllä sähköpostina levinnyt tarina on tosi: Eräässä suomalaisessa pankissa toimi valuuttadiileri, joka oli nimeltään Ruokokoski.
Tehtyään puhelimella bisnestä lontoolaisen pankin kanssa kauppakumppani halusi tietää, kuinka Ruokokosken nimi kirjoitetaan oikein.
Ruokokoski tavasi englanniksi:
“R, U, O, K, O, K”
Kesken tavaamisen lontoolainen diileri hermostui: “I´m fine, I´m fine, but how do you spell your name?”
Bussilinja
Paras tapa liikkua keskustassa on monelle tuntematon Citylinja, joka on kiertänyt keskustaa melkein puoli vuotta. Kampin metroasemaa lähtö- ja päätepysäkkinään pitävän bussin reitin varrelle osuu Forum, Rautatieasema, Yliopisto, Senaatintori, Kauppatori, Kämp ja Stockmann.
Kun kierrokseen kuluu aikaa vain 17 minuuttia ja pysäkit ovat aivan liikkeiden sekä asemien vieressä, luulisi suosion olevan taattu. Silti HKL:n tilaamat kaksi uutta keskustassa ketterästi liikkuvaa kahdenkymmenen hengen midibussia ovat olleet autioina jopa ruuhka-aikaan.
Citylinja kulkee ahkerasti vartin välein, arkisin aamukahdeksasta iltayhdeksään ja lauantaisin aamuyhdeksästä iltakuuteen – siis kauppojen aukioloaikojen mukaan. Citylinja kulkee todennäköisesti joulun aikaan myös sunnuntaisin.
Citylinja, bussi numero 12.
Reittitiedot www.hel.fi/hkl
Hotellihuone
Kaksi viikkoa sitten tuossa sängyssä on maannut Lord of the Dance, Michael Flatley. Samassa sängyssä kuin Renny Harlin. Samassa sängyssä, kuin mies joka kosi tulevaa vaimoaan tässä sviitissä. Kaksi metriä leveä, kaksi metriä pitkä sänky. Mahonkiviiluiset ovet, viisi televisiota, Bang & Olufsenin stereot, pukeutumishuone, ja kylpyhuone-sauna, jonka lauteet ovat käsin piilutettua Lapin kuusta.
Pääsisäänkäynnin vieressä on kyltti, joka kertoo miehestä, joka antoi nimensä sviitille. Moni asiakas kyseleekin Mannerheimista.
Hotelli Kämpin Mannerheim-sviitin jokainen neliö – niitä on 258 – on parasta A-ryhmää. Vain baarikaapin sisältö on standardi: Piper-Heidsieck pullo, Mars-patukoita, Durex Conforma –kondomeja. Siihenkin saa pyytämällä apgreidauksen. Sviittiin kuuluu kaksi makuuhuonetta, kaksi olohuonetta, ruokasali, apukeittiö, kaksi Pohjois-Esplanadille avautuvaa parveketta, kaksi kylpyhuonetta ja kaksi wc:tä. Sisäänkäyntejäkin on viisi. Ja kylpyleluna vihreä ankka.
Jouluksi aiemmin keltaisena tunnettu ankka vaihtaa värinsä punaiseen. Moni asiakas haluaa ostaa sen kotiinsa.
Mannerheim Sviitti, Hotelli Kämp, 2624 euroa.
Lanteilla keinuu kranaattivyö, käsilaukkuna on metrin mittainen lelukrokotiili ja korvassa roikkuu American Express -luottokortti. Milanossa Italian johtavasta muotikoulu Instituto Marangonista muotisuunnittelijaksi valmistunut 23-vuotias Emelie Björnberg on kadulla melkoinen ilmestys.
“Koen itseni tylsäksi sinisissä farkuissa. Esimerkiksi Kellogg’s-pakkauksista saamiani Pokémon-keräilykuvia käytän hiuskoristeina”, kertoo Björnberg.
Pääsääntöisesti Milanossa asuva Björnberg pitää varsinkin päähineistä.
“Suomalaiset käyttävät liian vähän hattuja. Rakastan 1920-luvun vintage-hattuja, mutta vanhat vinyylilevyt toimivat myös kauniina päähineinä”, opastaa Björnberg.
Kotinsakin hän on sisustanut vaatteilla.
“Kerään kaikenlaista tavaraa ja yhdistän niitä toisiinsa. Ulos lähtiessä en mieti asuani, vaan laitan lattialta ensimmäiseksi käteen osuvat tavarat päälle. Lempikaulakoruni on vanha helmillä koristeltu c-kasetti, johon olen kirjoittanut listen to me”, Björnberg kertoo.
Hän pysyy tyylilleen uskollisena myös kaupungin yöelämässä. Kaivohuoneella Björnberg viihtyi papiljotit päässä.
“Niistä saa hienot hiuskoristeet.”
Björnberg on tatuoinut vartaloonsa oman The House Of Björnberg -vaatemallistonsa logon.
“Vaatteiden tyyli on huumorilla maustettua avantgardea. Myyntiin niitä ei ole vielä tehty.”
Vuoden verran on bilettäjien mieliä hämmentänyt Screen-klubilla taikuri JiiPee Pirinen.
“Teen close up -taikuutta, eli temppuja suoraan asiakkaan nenän edessä”, kertoo 22-vuotias Pirinen. Tilaustaikurin temppujen rekvisiitaksi kelpaavat yhtä hyvin kortit ja setelit kuin lusikat ja kuminauhatkin. Pirinen on taikonut vasta neljä vuotta, mutta suut auki loksauttavia temppuja on kerääntynyt varastoon jo kiitettävästi.
“Osaan neljäkymmentä temppua samalta istumalta, pienen muistiinpalauttamisen jälkeen tuplasti enemmän. Keksin temput itse tai kehitän ne jostain aihiosta omannäköiseksi. Tärkein taikurin työväline on kuitenkin suu, sen pitää käydä koko ajan”, kertoo Pirinen.
Close up -taikuudessa on omat vaaransa.
“Otin yhdeltä tyypiltä tupakan suusta ja tumppasin sen hänen paitaansa. Kaveri meinasi lyödä, ennen kuin tajusi, ettei paidassa ole jälkeä ja tupakkakin on hävinnyt”, naureskelee Pirinen.
Pirinen nauttii aiheuttamastaan hämmennyksestä.
“Annoin kerran kaupassa liian vähän rahaa. Myyjä sanoi, ettei viidenkympin seteli riitä. Pyysin setelin takaisin, taittelin sen pieneksi ja avasin mytyn myyjän nenän edessä. Hän meinasi saada sydänkohtauksen, kun avattu seteli olikin satanen.”
JiiPee Pirisen buukkaukset: www.djay-b.com
Range
Vuosaaren telakan kupeeseen avatussa Vuosaari Golfissa on 260 metriä pitkä range, jossa omaa vuoroaan tuskin joutuu odottamaan. Lyöntimattoja kun on kaksi tusinaa. Koko heinäkuun saa lyödä nurmelta. Kolmen euron poletilla saa 46 vastapestyä palloa. Lisäksi rangelle hankitaan vuosittain 10 000 uutta palloa.
Kenttä on meren äärellä, joten siellä voi harjoitella, kun muualla on jo lunta maassa.
Lyöntialue kaartuu loivasti alaspäin, joten on pallon putoamiskohdan näkee vaivattomasti.
Merituulikaan ei haittaa, sillä lyöntipaikka on suojassa puiden katveessa. Lämmittely suoritetaan klubitalolla, jossa on a-oikeudet.
Vuosaari Golf, Eteläreimarintie. Range auki klo 7.30-20.30.
Espoolaisen Remedy Entertainment Oy:n kehittämä Max Payne -peli nosti viime vuonna suomalaisen pelintekotaidon maailmankartalle. Neljä vuotta 24 hengen tiimillä kehiteltyä huumepoliisi Paynen tarinaa on myyty maailmalla jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta, kun hittipelin raja on “vaivaiset” 500 000. Maailman kymmenen myydyimmän pelin listalla Max Payne on roikkunut jo yli vuoden.
Max Payne seikkailee New Yorkissa. Peliä varten kaupungista otettiin tuhansia valokuvia ja kymmeniä tunteja videokuvaa. Ääninäyttelijät ovat oikeita newyorkilaisia ja luodit lentävät aidoilla äänillään.
Suurimmat suitsutukset ovat saaneet pelin luotiaika- ja väistöhidastukset sekä sen elokuvamaisuus.
Vinkki: Max Paynen jatko-osa ilmestyy ensi vuonna.
Katukeittiö
Töölöntorin kupeessa sijaitseva piskuinen Töölön torigrilli on ruokkinut nälkiintyneitä jo vuosikymmeniä. Listalla on hampurilaisvaihtoehtoja lähes kaksikymmentä ja hodareitakin viittä erilaista, kuten bratwurstilla täytetty versio.
Perinteisen pyttiksen lisäksi saatavilla on mustekalarenkaita, mutta asiakkaiden suosikki on itsetehdyllä sinapilla ryyditetty kokolihahampurilainen.
Sinapin salainen resepti on ollut käytössä lähes viisikymmentä vuotta. Ja sateella maistuu lihis katoksen alla kummasti paremmalta. Grilli on auki joka päivä aamuviiteen ja taksin saa Töölöntorilta lähes poikkeuksetta. Taksikuskit saavat nimittäin grilliltä ilmaista kahvia.
Töölön torigrilli Runeberginkadun ja Sandelsinkadun kulmassa.
Lastentavara-kauppa
Oletko etsinyt lapselle sopivaa lentolaukkua? Valokuvakehystä? Entä kelloa? Tai seinämittaa, joka paljastaa lapsesi pituuden? Mitä tahansa käyttöhyödykettä lapsesi halajaakin, Pohjois-Esplanadin Ombrellinosta sen saa koristeltuna lapsia miellyttävin kuvin: Liisa Ihmemaassa, Pikku Prinssi, Hello Kitty ja monet edellämainittuja vähemmän tuotteistetut eläinhahmot ovat repuissa, kelloissa, kirjoissa ja leluissa.
Lastentavaraliikkeessä nuori aikuinen saa bonuksena vähän arvokkuutta: täällä kolmekymppistäkin teititellään.
Ombrellino, Pohjoisesplanadi 37.
WC
19 paikkaa tehdä tarpeet, potta mukaanlukien 20, takaa sen, että vessajono ei ole sietämätön pahimpaankaan ruuhka-aikaan. Jokaisessa wc:ssä on pöytätilaa riittävästi, ettei laukkua tai takkia tarvitse lykätä lattialle. Tennispalatsin naisten wc:ssä kädetkin voi huuhtaista pytyltä istuen. Ennen kuin poistuu kokonaisvaikutelman voi tarkistaa kokovartalopeilistä. Kasvot taas tarkistaa kuudesta pienemmästä peilistä.
Tennispalatsi 2. Krs.
“Kesti pitkään, ennen kuin sain hankittua omat levarit. Dj Pietarin koti toimi treenikämppänäni”, muistelee Mr. A uransa alkuvaiheita. Hän on pyörittänyt levyjä yhdeksän vuotta ja soittanut yli tuhat keikkaa, muun muassa huippudeejii Sashan levynjulkistamiskeikalla Hesperiassa.
”Ikimuistoisin keikka oli kaksi vuotta sitten warehouse-bileissä Tallinnassa. Kattoparruissa oli iso parvi puluja, joista yksi ulosti toisen soivan levyni päälle”, kertoo Mr. A.
Hän toimii Pump-klubin toisena promoottorina sekä UG-klubin residenttinä. Tribal- ja progehousea soittava Mr. A saa yleisön tanssimaan poikkeuksetta.
”Kokemusta on kertynyt sen verran, että osaan lukea yleisön mielihaluja. Settini on ikään kuin tarina, jolla on alku ja loppu”, maalailee Mr. A.
Hyvällä deejiillä on tietysti faneja. Samat klubbailijat viihtyvät hänen keikoillaan.
“Hauskinta oli, kun eräs HIFK:n cheerleader kertoi musiikkini tekevän hänet onnelliseksi.”
Mr. A teki viime vuonna pieneksi kansainväliseksi klubihitiksi nousseen Tupayumi-kappaleen, jota soitti esimerkiksi maailman ykkös-dj John Digweed. Menestyksestä huolimatta biisin tuotosta ei ole penniäkään tippunut hänen tililleen.
”Oppirahat täytyy jokaisen maksaa”, kuittaa Mr. A nopeasti levy-yhtiön huijauksen.
Hän ei turhia pullistele soittotaidoillaan.
”Kuka tahansa osaa soittaa levyjä. Pöydällä on kaksi levysoitinta ja mikseri. Ei levyn vaihto järin vaikeaa ole.”
Mr. A UG-klubilla Kermassa ja Pump-klubilla DTM:ssä.
Pesula
Menneen ajan meininkiä ja puhtaita vaatteita voi haistella Lapinlahdenkadulla pienessä Lapinpesu Pesu-Saalastissa. Jättimäisiä, satojen vaatteiden pesukoneita ei liikkeessä ole, vain yksi pieni kemiallinen pesukone ja vesipesukone.
“Pesemme sata miesten pukua viikossa. Jokaisen vaatekappaleen viimeistely tehdään erikseen. Esimerkiksi paidat silitän käsin ja jos löytyy pienikin tahra, niin vaate joutuu uudestaan koneeseen. Kriittiset paikat ovat kaulukset ja hihat, opastaa pesulanpitäjä Riitta Saalasti. Hänen anoppinsa perusti pesulan 25 vuotta sitten. Saalastien perheyrityksen valttina on yksilöllinen ja huolellinen palvelu.
“Ennen pesua tarkastamme aina taskut. Olemme pelastaneet monta passia ja suuria rahasummia pesulta”, naurahtaa Saalasti.
Vaatteet pestään pienessä koneessa. Se on hellävaraista kuiduille.
“Kemiallisen pesun jälkeen vaatteet haisevat monesti pahalle. Meillä ei, koska pidämme liuotinaineet puhtaina.
Muuten, pukuliike Solo suosittelee asiakkailleen Lapinlahdenkadun pesulaa.
Lapinpesu Pesu-Saalasti, Lapinlahdenkatu 8.
Moni yökulkija vilkaisee kalliolaisen Karhupuiston Optiikan ikkunaa toisenkin kerran. Liikkeen valomainoksena on nimittäin neonputkesta taivutettu kuva viereisen puiston satavuotiaasta karhupatsaasta. Karhun päässä välkkyvät Simo Frangén -lasit.
“Vanha luokkakaveri, AD Kai Toivonen, suunnitteli firman logon. Valomainos tehtiin logon malliseksi Herttoniemessä keväällä 2000. Tarkoitus oli houkuttaa puiston toisella puolella olevan raitiovaunupysäkin ihmisiä kauppaan, ja siinä on jonkin verran onnistuttu”, kertoo optikko Tero Vuorela.
Huomauttelevatko asiakkaat karhun Frangén-rilleistä?
“Lasien esikuvana olivat Michael Douglasin lasit Rankka päivä -elokuvassa. Olen Simo Frangénin suurkuluttaja, niin että saa niitä sanoa Frangén-laseiksikin”, Vuorela lupaa. Taustalla radiossa höpisee Alivaltiosihteeri.
Karhupuiston Optiikka, Agricolankatu 11.
Neonvalot päällä klo 16.30 alkaen.
Lihapullat
Punavuoressa sijaitsevassa ravintola Torissa on vuoden ajan voinut tilata nykyään harvinaista perinneherkkua – lihapullia. Torin lihapullat jallukermakastikkeessa on ollut listan suosituimpia annoksia. Eikä syyttä.
Kymmenellä eurolla eteesi tuodaan puoli tusinaa suurta, ympärysmitaltaan 15-senttistä, lihapullaa, jotka on pyöritelty kiinteiksi sika-nautajauhelihasta. Maukas kastike valmistetaan kermasta ja lorauksesta yhden tähden jaloviinaa. Kyytipoikana lautasella on tietysti itsetehtyä perunamuusia ja puolukkahilloa.
Lihapullat ovat myös rocktähti Ville Valon suosikki.
Ravintola Tori, Punavuorenkatu 2.
Sambuca on italialainen 40-prosenttinen anislikööri, joka tarjotaan parin kahvipavun kera. Se on vastaanpanemattoman oiva juoma, jonka nauttiminen on saanut kummia ja kuumiakin muotoja, joita ei välttämättä kannata tehdä perässä eikä kotona. Mutta yleisivistyksen vuoksi, paljastamme kikan: juo snapsi puoleen väliin, purskauta pari kertaa mutta älä niele. Kallista päätäsi taakse, kuivaa huulesi servieteillä, avaa suusi ja pyydä etukäteen informoitua ystävääsi työntämään palava tulitikku suuhusi. Wuf! Anna palaa silmänräpäys, sulje suusi, purskauta ja niele. Mitä pimeämpi tila, sen näyttävämpi temppu. Liekkitemppu on ollut kovassa huudossa eritoten näyttelijöiden keskuudessa. Myös ravintolatyöntekijät tapaavat nauttia Sambucaa, mutta perinteisemmän ja fiksumman kaavan mukaan, jälkiruokadrinkkinä: pureskele snapsin mukana tulevat kahvipavut suussasi ja hulauta lasissa liekitetty likööri perässä.
City suosittelee Sambucaa nauttittavaksi niin kuin useimpia muitakin vahvoja alkoholijuomia, kylmänä tai huoneenlämpöisenä.
Kotiruoka-paikka
Mitä ihmettä! Katajanokan katveessa sijaitsevassa kodikkaassa lounasravintola Kutterissa valmistetaan ruuat tuikitavallisella nelipistehellalla. Kaksi kertaa viikossa vaihtuvalla listalla on aina kolme pastavaihtoehtoa, pari salaattia sekä perinteistä kotiruokaa. Menekki on ollut hyvä. Pienessä 25-paikkaisessa ravintolassa on kulunut muun muassa makkarakeittoa 40 litraa kolmessa päivässä.
Syynä ovat suuret ruokakulhot ja tyytyväisyystakuu. Esimerkiksi keittoa mahtuu lautaselle kevyesti kolme litraa ja 200 gramman jauhelihapihvi vie kovimmankin nälän.
Jos jättimäisen aterian jälkeen masu ei edelleenkään ole täynnä, saa uuden annoksen veloituksetta. Ja jos listan valikoima ei kelpaa, kannattaa kokilta kysyä erikoisannosta.
Varastossa on varmuuden vuoksi aina lihaa ja muita tarpeita asiakkaan miellyttämiseksi.
Erikoista: ruuan hintaan sisältyy vichy-vesi.
Ravintola Kutteri, Luotsikatu 14, www.kutteri.com
DVD-liike
Lähes kymmenen vuotta elokuvaharrastajia palvellut Filmifriikki täytti vaativan DVD-yleisön tarpeita heti kun ensimmäiset digisoittimet tulivat Yhdysvalloissa markkinoille 1997.
Nykyään DVD:itä saa hankittua supermarketinkin hyllyistä, mutta monessa liikkeessä myyjä mykistyy asiakkaan tiedustellessa videon kuvasuhdetta tai erikoisleikkausversioita. Filmifriikki on digitaalisesti levitettävän elokuvan asiantuntijaliike, jonne ei kannata lähteä kokeilemaan menevätkö nokkelat leffaknopit anamorfisesta kuvasta tai DTS EX:stä läpi. Eikä Eerikinkadulle kannata lähteä vuokramatkalle, sillä Friikki panostaa myyntielokuvaan.
Filmifriikin varastoissa on yli 3000 myyntikiekkoa. Oma maahantuonti takaa, että mahdottomalla leffalla on vain kuukauden toimitusaika.
Eerikinkadun Filmifriikki, Eerikinkatu 6.
”Palmu. Brenkut ja tsufet”, kertoo kyltti ovensuussa. Oven takana aukeaa puolikkaan yksiön kokoinen soul-luola. Kaiuttimista soi musta funk ja ranskalainen rap, katossa pyörii peilipallo. Pystysuorat tikapuut vievät parvelle baaritiskin yläpuolelle. Siellä on pari paikkaa lisää.
Palmu on niin pieni baari, että siellä ajautuu väkisinkin juttusille tuntemattomien kanssa. Puheliaat baarimikot saavat uudetkin naamat tuntemaan olonsa kotoisaksi.
”Miksi ihmiset viitsivät tulla tällaiseen siivouskomeroon seitsemänä iltana viikossa?” Palmun omistaja Joni Kanerva kysyy.
Hän vastaa itse: ”Henkilökunnan asenne ratkaisee. Hyvät bileet voi pitää vaikka hississä tai pyöräkellarissa.”
Palmu. Liisankatu 17. Avoinna ma-to 18-24, pe-su 18-02.
Virkamies
Kampin Kelan infopisteen 43-vuotias Mika Sandberg on tuhansien kasvottomien virkamiesten vastakohta. Hän auttaa henkilökohtaisesti yli viittäkymmentä asiakasta päivittäin.
“Oikeasti olen vahtimestari. Niitä töitä ei täällä paljon ole, joten olen asiakkaiden kanssa tekemisissä”, kertoo Sandberg.
Sandberg on työssään tehokas ja huumorintajuinen.
“Useimmat ihmiset haluavat suoran kyllä-ei-vastauksen. Mitä siinä nyt sitten kiertelemään. Monesti sanonkin, että älkää sitten valittako, jos en käyttäydy kuin tavallinen virkamies.”
Sandberg osaa käsitellä erilaisia asiakkaita, oli kyseessä sitten laitapuolen kulkija tai yksinhuoltajaäiti. Usein häneltä neuvoa kysyvät opiskelijat ja ulkomaille muuttavat.
“Muutan palvelutyyliäni kameleonttimaisesti asiakkaan mukaan. Esimerkiksi vanhoille henkilöille puhun aina kirjakieltä. Tehtävänäni on ottaa ensin vastaan asiakkaan pahanmielen purkaus ja sitten yrittää auttaa häntä. Tärkeintä on saada kontakti asiakkaaseen, jotta tieto menee varmasti perille”, kertoo Sandberg.
“Jaahas. Tämä taitaa olla se minun 15 minuutin kuuluisuuteni. Olen vielä sinkku.”
Mika Sandberg Kampin Kelan infopisteessä Salomonkatu 17.
Uusi stand up-koomikko
Blondi kertoo blondivitsejä. Ei kovin yllättävää.
Ei niin, ellei asialla ole vuoden Stand Up -tulokkaaksi juuri valittu Kristiina ”Krisse” Salminen, 26. Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva pellavapää vetää ravintola-areenoilla läpi bimbon roolinsa sellaisella nyanssitajulla, että kyseessä ei voi olla kuin älykäs ihminen.
”Performanssini perustuu siihen, että karrikoin itseäni”, Salminen sanoo ja sivelee vaaleita hiuksiaan niin kuin tuolla ihmislajilla on tapana.
Salminen osoittautuu mustan huumorin kannattajaksi. Lajityypin jonkin sortin oppi-isä on oma isoveli. Krissen kyky saada ihmiset nauramaan ja hymyilemään on huomattu siellä ja täällä. Kolmen keikan viikkotahdilla työskentelevä Salminen on mm. avannut tavallista hauskempia duuniaamuja useissa suurissa firmoissa.
”Tällä hetkellä juttua riittää 45 minuutiksi”, hän paljastaa.
Krisse Salmisen bongaa myös Hyppönen Enbuske Experience -ohjelmassa keskiviikkoisin.
Remontti
Puolisen vuotta Akateeminen kirjakauppa oli paketissa. Elokuun lopussa paketti avattiin. Lopputulos: uusi kolmas kerros, 480 lisäneliötä ja uudet järjestykset ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Kolmanteen kerrokseen siirtyivät matkailukirjat, taidekirjat, urheilukirjat ja ruokakirjat. Niteiden määrä ei lisääntynyt, esillepano sen sijaan parani. Infopiste vaihtoi koordinaattinsa Pohjois-Esplanadin sisäänkäynnin viereen. Neuvot saa siis heti kättelyssä.
Uusi Akateeminen sopii paremmin oleskeluun: kirjakaupassa voi viihtyä kauemmin kuin kassajonon mitan verran. Yläkerran nahkasohvassa voi vertailla matkakirjoja. Ensimmäisen kerroksen tuoleissa taas lukea kiihkeimmät lauseet syksyn uutuuskirjoista.
Akateeminen on balsamia niille lukijoille, jotka eivät enää viihdy kirjastoissa. Valitettavasti esimerkiksi Rikhardinkadun kirjastossa on asiakkaita, joiden pääkiinnostuksen kohde tuntuu olevan lämmin paikka ja etanoli.
Yhä useammin viihtyisä yhteinen oleskelutila on kaupassa.
Akateeminen kirjakauppa Keskuskadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa.
Julkkis
Meillä on julkkiksia, jotka ovat julkisuudessa, koska heillä on tai oli paljon rahaa. Meillä on julkkiksia, jotka ovat julkisuudessa, koska he eroavat ja menevät naimisiin usein. Meillä on julkkiksia, jotka ovat julkisuudessa, koska he osaavat jotain poikkeuksellista tai jotain poikkeuksellisen hyvin. Ja sitten meillä on taiteilija Juhani Palmu, mies, jossa kiteytyy kaikki edellämainittu: omalla työllä ansaittua mainetta Euroopassa, viides avioliitto Suomessa, Rolls Royce Nizzassa ja paksu sikari keskellä suuta.
Jep, Juhani Palmu on yhden miehen iltapäivälehti.
Ja päivän Palmu-uutinen tulee tässä: ”Avaan maan perinteikkäimmän taidegallerian, Strindbergin, uudestaan lokakuun toisella viikolla Uninioninkadun ja Aleksanterinkadun kulmaan. Kun ostin gallerian vuonna 1992, sain haltuuni useiden taiteilijoiden, korvaamattoman arvokasta kirjeenvaihtoa. Osa kirjeistä tulee olemaan esillä galleriassa.”
Fillarihuolto
Tandem-pyörä, Peugeot-skootteri, vääntynyt mopon pyörä, 1930-luvun fillari. Mikä ikinä ongelmasi onkaan, Annankadun Fillarikellari huoltaa, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Huollon jälkeen polkupyörän voi jättää talven yli hoitoon. Harvassa keskustan kerrostalossa on asianmukaisia fillarisäilytystiloja. Ja jos onkin, joku einstein keksii tehdä polkupyörälle ilkivaltaa tai varastaa sen.
Oman rakkaan kaksipyöräisen voi tuoda Fillarikellariin talvisäilytykseen koska tahansa ja noutaa aikaisintaan helmikuussa. Talvisäilytyksen hintaan kuuluu huolto, joten keväällä saapuva lasku pyörii 50 euron tienoilla riippuen toimenpiteistä, jotka fillari on joutunut läpikäymään.
Kun pyörän noutoaika koittaa, kumit täytetään kompressorilla. Pumppauksesta ei tarvitse huolehtia ainakaan kuukauteen.
Fillarikellari, Lönnrotinpuistikko 5. puh. 61221012. Auki arkisin 8.30 - 17.00.
”Aha”, toteaa Markus Pöyhönen.
Hän on juuri saanut kuulla olevansa kaupungin paras seksisymboli. Hän tuntuu olevan hieman hämmentynyt, vaikka ihailijaviestejä tuleekin puhelimeen päivittäin.
”Ihan hauskaahan se on kun ihaillaan. Urheilu on kuitenkin tärkeintä.”
Elokuussa hän juoksi Suomen takaisin juoksun maailmankartalle ja samalla suoraan toimiston tyttöjen sydämiin.
Markus Pöyhönen tarkkailee ulkonäköään. Siitä pitää urheilu huolen.
”Pikajuoksussa ei kropassa saa olla yhtään ylimääräistä. Kroppaa pitää tarkkailla.”
Ei Pöyhönen mikään neurootikko ole. Kroppa katsastuu kodin peileistä, kun viihtyy kotona vähissä vaatteissa.
”Silloin on vapautuneempi olo.”
Kolmen ja puolen vuoden lähes ammattimaisen treenauksen tuloksena Pöyhösen kroppa on lihaksikkaampi.
”Painan ehkä muutaman kilon enemmän ja reidet ovat vähän paksuuntuneet. Dramaattista muutosta ei ole kuitenkaan tapahtunut.”
Bailumatka
“Maalla kelluva Cinderella” on hyvin osuva lempinimi vast’ ikään täydellisen remontin kokeneelle Sokos Hotel Vantaalle.
Viiden ravintolan jättikompleksiin kuuluu tanssiravintola Tulisuudelma, yökerho, Pub Hertas, karaokebaari sekä ruokapuoli Sevilla. Ja jotta ruotsinlaivatunnelma olisi taattu, hotellipaketin aamiaisineen kahdelle sekä sisäänpääsyineen kaikkiin ravintoloihin saa 60 eurolla, mikäli tilaa riittää.
Ilta illan jälkeen pitkälti toista tuhatta juhlijaa vetävän paikan maine Suomen parhaana iskupaikkana ei ole tuulesta temmattu: asiakkaista 60 prosenttia on naisia. Vanhan legendan mukaan pakoreittinä on käytettävä ilmastointikanavia mikäli täältä haluaa poistua ilman seuralaista.
Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Tikkurila.
Uusi nettipalvelu
2002 ei ole ollut suuri vuosi uusille nettisovelluksille. Mutta ainakin yksi palvelu sai osakseen hämmästyttävän suosion alkumetreillä. Peilikuva.net -palveluun voi jättää oman kuvansa muiden arvosteltavaksi tai arvostella muiden jättämiä kuvia. Tähän mennessä 1400 ihmistä on jättänyt kuvansa palveluun. Valokuvia ladataan yhden päivän aikana yli puoli miljoonaa kertaa. Suurimmalle osalle kuvansa jättäneistä voi pistää tekstiviestin. Palvelu yhdistää samanmieliset nuoret kaupunkilaiset. Peilikuva on yhteisöllinen leikki, jota ei oteta liian vakavasti: suurin osa kuvansa jättäneistä ei haaveile mallinduunista.
Dyykkauspaikka
”Hakaniemen Maxi”, vannovat kaupungin freeganit. Freeganit dyykkaavat ruokansa kauppojen roskiksista. Tuo laiton, mutta harmiton toiminta lutviintuu kuulemma parhaiten Maxin roskiksilla, jonne pääsee hyvin kävellen Paasivuorenpuistikossa sijaitsevan takaportin kautta. Maxi tarjoaa kaksi biojätepönttöä, jossa toisessa tosin saattaa olla kalan perkausjätteitä. Henkilökunta ei vainoa dyykkaajia, vaikka ovat huomauttaneetkin dyykkaamisen olevan kiellettyä. Onhan se hyvä, ettei hyvä ruoka mene hukkaan. Terveen järjen käytöstä siis pisteet.
Hakaniemen Maxi, Siltasaarenkatu 6–10
Lätkäistuin
303 rivi 8 paikka 1 eli selkokielellä: koko jääkenttä edessäsi, WC:t ja hampurilaisravintola mahdollisimman lähellä, käytävä, joka ei ole cheerleadereiden tukkima. Ja vieressä uskollisia kausikorttilaisia. Jokerit fan clubista kerrotaan paikan olevan Hartwall Areenan paras pelin seuraamiseen. Kaupungin parhaimmalla lätkäistuimella istuu jopa kohtuuhintaan, 12 euroa ottelu.
Hartwall Areena rivi 303, rivi 8, paikka 1.
Näyteikkuna
Käsikirjoittaja Pekka Lehtosaaren (Pahat Pojat, Kylmäverisesti sinun) pienen työhuoneen ikkuna on aito kunnianosoitus usein väheksytylle ja tuhannen hutuksi tuomitulle populaarikulttuurille. Kalliossa Porthaninkadulle avautuva näyteikkuna on ladattu ääriään myöden rakkaudella kerätyllä, mitä mielikuvituksellisemalla merchandising-tavaralla. Fanikirjeitäkin saanut ikkuna on esitellyt muun muassa Ritari Ässästä ja Lepakkomiehestä valmistettuja tavaroita aina purukumikorteista nukkeihin, äänilevyistä pikkuautoihin. Tavarat mies tuo kotoaan, ystäviensä kokoelmista tai lainaa sarjakuvakaupoista.
Lehtosaaren liikkeessä tehdään siis käsikirjoituksia, eikä sieltä myydä ohikulkijoille yhtään mitään. Näyteikkunaan piti jotain kuitenkin saada.
”Halusin tehdä sellaisen ikkunan, jonka näkeminen huvittaisi minua itseäni kaupungilla kävellessä. Vanhojen käsikirjoitusliuskojen liimaaminen ikkunaan olisi ollut aika aneeminen ratkaisu”.
Tiukasti kulloiseenkin teemaan liittyen katuvitrinissä on nähty niin vieterivetoinen kaitafilmikamera, Frank Sinatra –barbienukke, kuin pullollinen Knight Rider –kylpyvaahtoa.
Pop-Guru Oy, Porthaninkatu 17 C.
Breikkaaja
“Breikkausinnostukseni alkoi, kun näin Run DMC:n musiikkivideoita”, kertoo breikkaaja Matti Keipi alias Con-troll. Hän on sijoittunut Helsinki Battlen soolobreikkauksen SM-kisoissa kahtena viime vuotena toiseksi ja kävi Tampereella voittamassa kovatasoisen Breakers Trevengen.
19-vuotiaalla Keipillä pitää kiirettä. Hän breikkaa High Voltage-ryhmänsä lisäksi Urban Dance Phenomenonissa sekä hiphop-guru Charles Salterin X-Men-ryhmässä ja opettaa breikkausta Helsingin Tanssiopistolla seitsemän tuntia viikossa.
“Aikaa harjoittelulle on vaikea löytää, mutta aina kun mahdollista treenaan varsinkin isoja liikkeitä: myllyjä, voltteja ja head spinejä. Mutta pienistäkin liikkeistä saa hyvän näköisiä, kun ne on hiottu loppuun asti”
Pakko myöntää. Vinhasti päänsä varassa pyörivä breikkaaja vaikuttaa loukkaantumisalttiilta.
“Head spin on melko helppo liike. Eihän siinä tarvitse kuin pyöriä päällään. Volttien opettelussa voi sattua pahemmin. Kerran tipuin päälleni voltissa. Sain palkinnoksi aivotärähdyksen ja venähtäneen olkapään”, kertoo Keipi.
Matti Keipi opettaa breikkiä Helsingin Tanssiopistolla (Kasarmikatu 19) perjantaisin klo 18.30.
Paikka, missä ei tule nähdyksi
Missä tavata toinen ihminen kaupungin keskustassa, jos ei halua tulla laajemmin nähdyksi?
Vastaus: Vaakuna-Sokoksen Memphis-ravintolan yläkerrassa. Ja vielä tarkemmin: pöytä ison kivipylvään takana hotelliaulan puolella.
Yläkerran jemma on saladeittailijan tai muilla syillä piilottelevan unelma: salaisuuksien pöytään voi livahtaa niin hotellin, ravintolan kuin tavaratalonkin ovista, ja paikalle pääsee jopa suoraan metrosta nousematta maanpinnalle lainkaan.
Yhteensä eri sisäänpääsyvaihtoehtoja on seitsemän, jos 10th Floorista hissillä saapuminenkin lasketaan mukaan.
Itse pöytään ei näe mistään muualta päin ravintolaa.
Kaupungin paras piilopaikka on syksyn aikana uusinut voimakkaasti ilmettään. Uutta ravintolassa ovat helmiäismaalilla maalatut seinät, jotka vaihtavat väriä vaalean vihreästä punaiseen valon heijastusten mukaan, sekä erikoiset valoa hehkuvat pöydät.
Ravintola Memphis, Asema-aukio 2.
Snack
Puoli vuotta sitten Ravintola Namaskaarissa tehtiin merkittävä keksintö: kaupungin paras snack. Se syntyi marinoimalla broilerinkoipia kahdeksan tuntia, käyttämällä niitä tandooriuunissa, mausteilla ja sipulikastikkeella.
Ihmekeksintö on broilerinkoipia tangri-tandoori, sitä saa Bulevardin Namaskaarista snack-listalta ja se maksaa 5,90 euroa.
Ravintola Namaskaar, Bulevardi 4.
Yksityisetsivä
Kuka hän on ja mitä kieltä mahtaa puhua hän? Muun muassa näihin kysymyksiin kykenee kaupungin paras yksityisetsivä Matti Westerholm vastaamaan. Kolmenkymmenen vuoden kokemus alalla ja 25 vuotta World Association of detectives -liiton johdossa takaavat, että yli 95 prosenttia tapauksista selviää Westerholmin suurennuslasin alla. Westerholmin asiakkaat ovat lähinnä yrityksiä, yksityisten toimeksiantoihin hän suhtautuu varauksella, esimerkiksi niin sanotut uskottomuustutkimukset – eli hei pettääks toi mua – hän torjuu kokonaan.
”Ne ovat minusta perheen sisäisiä asioita, eivätkä kuulu yksityisetsivän selvitettäviksi.”
Tyypillinen yritystoimeksianto on taustatutkimus henkilöstä tai toisesta yrityksestä. Westerholmin pisin keikka kesti seitsemän vuotta, kun oikeudenkäyntiä varten piti kerätä taustamateriaalia. Harvat tapaukset ratkeavat päivässä tai kahdessa –niitäkin on.
Mutta kuinka paljon nykyajan yksityisetsivä joutuu käyttämään suurennuslasia johtolankojen etsimiseen?
”Tämä työ tehdään kentällä. Käytän paljon julkisia asiakirjoja ja haastattelen ihmisiä. Haastatellessa silmästä silmään voi seurata myös ihmisen elekieltä ja arvioida kertomuksen luotettavuutta. Ihmisethän puhuvat kaikkea, joko valehtelevat tai eivät muista. Sitä paitsi puhelimen voi lyödä korvaan. Käytän vain rehtejä keinoja.”
Miten Westerholmista tuli yksityisetsivä? Lukiko hän esimerkiksi paljon dekkareita?
”En juuri lue. Enkä seuraa yksityisetsivistä kertovia elokuviakaan erityisellä kiinnostuksella. Perheelläni oli vartiointiliike, yksityisetsiviä ei nuoruudessani juuri arvostettu, ja halusin nostaa alan arvostusta, siksi päädyin yksitysietsiväksi.”
Westerholm security, puh. 698 83 53.
Nurmikko
Tervasaaren pohjoispuolen nurmikoilla voi juhlia kesällä iltamyöhäänkin keskellä kaupunkia ketään häiritsemättä. Mankan ääni ei kanna lähitaloihin, toisin kuin äänet muilta yhteisiltä nurmikoilta, esimerkiksi Tähtitörninmäellä. Actionmaneilla on tilaa heittää frisbeetä ja pelata potkupalloa. Lisäksi tarjolla on upeat näkymät suoraan merelle. Varvastakin voi käydä kostuttamassa.
Ruoho on vihreämpää Tervasaaressa.
Leffateatterin omistaja
Kauniasten ainoaa elokuvateatteria pyörittävä Orvokki Lohman on niitä sen sortin suomalaisia voimanaisia, joita ei mikään tahi mahti saa taittumaan, katkeamisesta nyt puhumattakaan. Lähes 20 vuotta sitten silloinen mahtiyritys SuomiFilmi lakkautti Kauniaisten elokuvateatterin kannattamattomana, ja kuuluisaan Lohmannin elokuvateatteriperheeseen kuuluva Orvokki päätti osaltaan jatkaa jo 30-luvulta juontavaa sukudynastiaa.
12 vuotta asiakaspalvelun superammattilainen pyöritti päivät kukkakauppaa Kapteeninkadulla ja illat elokuvia, mutta viime vuodet hän on keskittynyt puhtaasti elokuva-alaan. Vuosien aikana teatterista on tullut suosittu ja taloudellisesti kannattava. Mammuttiteattereita vastaan Orvokki taistelee aseilla, joita elokuvajättien on hankala jäljitellä: persoonallisella, kodinomaisella ilmapiirillä ja pienillä viehättävillä yksityiskohdilla. Kaikki tehdään itse paukkujyvien myynnistä käsiohjelmiin, salin siivoamiseen ja lipunkantojen repimiseen. Salissa saa itse valita istuimensa ja tuolin eteen saa laskettua itselleen pienen pöydän. Eikä 137 paikkaiseen saliin ole kukaan vielä onnistunut livahtamaan saamatta itselleen hyvän illan toivotusta ja Orvokin, 65, lämmintä hymyä.
Bio Grani, Teinikuja 4, Kauniainen.
Uusi urheilu-tapahtuma
Elokuun alussa, kun aurinko vielä ampui taivaalta niin, että silmiin sattui ja terassit olivat täynnä kuin J. Tervon pää, kymmeniä naisia, miehiä, tyttöjä ja poikia käveli Ruoholahden kanavaan ja ui reilun 800 metrin matkan.
Yli 20-asteisessa merivedessä käyty ensimmäinen kanavauintikilpailu oli urbaani tapahtuma vailla vertaa. Sadat ihmiset osoittivat ravintolaterasseilta ja kanavanrannoilta suosiotaan ei niin totisille uimareille. Edetä sai miltei millä tyylillä ja apuvälineillä tahansa, vain perämoottori rajattiin pois.
Veden laatu oli kanavassa, keskellä kaupunkia, moitteeton. Siis moitteeton. Ajatelkaa sitä. Missä muussa Euroopan pääkaupungissa voi uida kilpaa miltei keskustassa?
Tuskin kukaan muistaa kuka kilpailun voitti. Kunnia kuuluukin järjestäjille, Marjaniemen uimareille. Ensi vuonna uudestaan. Joohan?
Sota
Unohtakaa brittiyliopistojen soutukisat ja USA:n high schoolien vuosittaiset jenkkifutismittelöt. Iloisin opiskelijoiden välinen kilpailu käydään Kallion kaduilla Ilmaisutaidon ja Torkkelin lukioiden perinteisessä vesisodassa.
Kivisen kaupunginosan kapeat kadut täyttyvät joka kevät supersoakkereista sekä muista lelukauppojen käsiaseista, ja kilpavarustelu kiihtyy vuosi vuodelta. Taistelussa Torkkelinmäen herruudesta on vesi-ilmapallokranaattien ja pumppukäyttöisten palosammuttimien rinnalla nähty rullaavan myös vedellä täytetty teollisuusroskis, mistä reippaat taistelijat ovat kauhoneet vettä kauhistuneen vihollisen niskaan.
Voittajaa ei tässä sodassa saada ikinä selville, vaan rintamalinja elää pitkin vesisotapäivää yhteensä jopa parin sadan lukiolaisen vyöryttäessä hyökkäyksiään ja vastahy ökkäyksiään syvälle vastustajan maaperälle.
Taistelumenestyksestä riittää spekuloitavaan aina seuraavaan kevääseen saakka.
Vesisotaa käydään taas keväällä.
Lettu
Kun jo jokapaikasta saa kaikenlaista crêpesia, on iloinen törmätessään vanhaan kunnon hillolettuun eli räiskäleeseen. Niitä myydään Pihlajasaaressa vanhassa omakotitalossa, joka toimii vanhusten palvelukeskuksena. Hinta ei päätä huimaa: eurolla saa suuren letun vadelmahillolla ja kahvin. Halpa hinta selittyy sillä, että letunpaistajat ovat Kampin palvelukeskuksen vapaaehtoistyöntekijöitä.
Kauniina kesäpäivänä taikinaa tehdään jopa yhdeksän litraa. Letut maistuvat joka vuosi vähän erilaiselta: riippuen siitä, kuka letut paistaa. Yksi asia on varmaa: aina ne on paistettu voissa.
Pihlajasaaren palvelukeskus aukeaa taas keväällä.
Opettaja
Kallion ilmaisutaidon lukiosta tulee kirje. Ilmaisutaidon opettaja Eva Kärnä-Koskisen oppilas kehuu opettajaansa maasta taivaaseen. Alamme selvittää asiaa. Joka paikassa vastaus on sama: Kärnä-Koskinen on kaupungin paras.
”Eva auttaa oppilaita tekstien kanssa kesälläkin…”
”Yritän kannustaa työntekoon, kirjoittelen suosituksia, juttelemme poikaystävistä ja jäätelöstä”, Kärnä-Koskinen myöntää.
”…Eva antaa jopa ihmissuhdeneuvoja.”
”Keskustelemme tunneilla teksteistä. Keskustelemme fiktiivistä poikaystävistä ja tunnetiloista. Moni kirjoittaa kuitenkin omasta kokemuksestaan. Ei tässä työssä passaa suojata itseään opettajankaan liikaa”, miettii Eva.
”Uskomaton huumorintaju!”
”En tiedä, mutta olen altis koululaishuumorille.”
Teatteritieteen lisensiaatti Kärnä-Koskinen on ollut 20 vuotta opettajana ja 11 vuotta Kalliossa.
”Minulla on ihania oppilaita. Halusin Kallioon töihin, koska täällä saan keskittyä kirjallisen ilmaisun opettamiseen. Kun kirjallinen ilmaisu on vapaaehtoista, ovat oppilaatkin motivoituneita ja he ovat vastuuta omasta oppimisestaan.”
Tuloksiakin Kärnä-Koskisen tunnilla syntyy: sanoittaja Anni Sinnemäki, Finlandia-junior-kirjailija Kira Poutanen, kirjailija ja käsikirjoittaja Emma Puikkonen, kirjailija Tuuve Aro, sanoittaja Juhana Rossi ja runoilija Timo Hännikäinen ovat kaikki hänen entisiä oppilaitaan.
Pöytä-rummuttaja
Dum-du-du-dum. Jokainen rummuttaa joskus pöytää. Harrastus on niin yleinen, että maan parhaasta pöytärummuttajan tittelistä piti järjestää jo kilpailutkin.
Tavastialla käydyissä kisoissa kilpailijoiden tehtävänä oli rummuttaa käsillään puista pulpettia Hurriganesin tahtiin. Bassorumpuna oli muuttolaatikko.
The Flaming Sideburns -yhtyeen rumpali, Jay Burnside sijoittui pöytärummutuksen SM-kisoissa pronssille kiitos psykedeelisen lavakarisman ja rock-sankarin elkeiden. Rummutus keskeytyi oluen roiskimisen ajaksi ja rumpusoolon päätteeksi hän paiskasi pöydän lavalta.
Ensi vuonna pöytärummutuksen SM-kilpailu on kaikille avoin. Harjoittelematta voittoa ei kuitenkaan kannata tavoitella. SM-titteli on nimittäin Peer Güntin rumpali Twist Twist Erkinharjulla.
Juoksija
Toinen juoksee 5 kilometrin lenkin, toinen 5 000 kilometrin.
Käpylässä asuva Helsingin Sanomien lehdenjakaja Pekka Aalto, 31, on poikkeuksellinen ihminen. Hän on juossut jo useamman 5000 kilometrin juoksukilpailun New Yorkissa Queensin kaupunginosassa. Kukaan suomalainen ei ole samaan pystynyt.
Viimeksi heinä-elokuussa Aalto juoksi 5000 kilometriä aikaan 46 vuorokautta 23 tuntia ja 27 minuuttia.
Vuorokauden aikana Aalto juoksi keskimäärin hieman yli 107 kilometriä eli noin 2,5 maratonia. Hän sijoittui juoksussa lopulta toiseksi kuuden osanottajan joukosta.
Kuten arvata saattaa, Aalto ei juokse maineen tai mammonan vuoksi – niitä ei ole luvassa moisilla matkoilla. Intialaisen gurun Sri Chimnoyn opissa oleva Aalto uskoo juoksemisen meditaatiota kehittävään voimaan. Kilpailuyhteiskunta antaa täydet pisteet siitä.
1 kommentti
Sveik
27.9.2002 19:23
Oikolukeekohan noita juttuja kukaan?
Tiettävästi Tarotin veljesten sukunimi on Hietala ja kuvassa ei ole Tarotin kitaristi Marko Hietala vaan Sakari Hietala. Lisäksi Marko
Vastaa kommenttiinHietala on laulaja-basisti kuten tekstissä todetaan...
Vastaa kommenttiin