Kiviniemi Kepun pj ja maan pm voi huokaista helpotuksesta. Yli 40 vuotta mittarissa, eikä vieläkään tarvitse mennä oikeisiin töihin.
Vuvuzela Futiksen MM-kisojen mökätorvea puolustettiin afrikkalaisilla perinteillä. Samoin voisi tosin puolustaa myös ihmissyöntiä.
Takalistojournalismi Iltalehti kiistää takalistojournalismin. Fakta nyt sattuu vain olemaan, että persettä ja tissejä on vaikea saada samaan kuvaan.
Jarmo Korhonen Ex-puoluesihteeri kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, jonka hän lupaa olevan niin totta kuin pystyy vain kirjoittamaan.
Pakkoruotsi Kokoomuksen mielestä pakkoruotsin voisi jo unohtaa. Kukaan ei ole vielä ehdottanut samaa jokaisen hallituksen pakko-RKP:sta.
Kuninkaallinen hääyö Daniel piti koko hääyön ajan kielen tarkasti keskellä suuta, jotta ei olisi vahingossa kutsunut Victoriaa Madeleineksi.
Israel Israel näkee kaikkialla juutalaisvastaisuutta ja pitää itse huolen siitä, että sitä myös löytyy.
Mertala ja Vanhanen Ovatko ongelmat muka yllätys? Kun Vanhaselta otetaan valta pois, mitä jää jäljelle?
Jari Sarasvuo Yrittäjä Sarasvuo haukkuu suomalaisia työhaluttomiksi. Totta on, että moni vetelys ei tee muuta kuin konsultoi.
Kreikka Moody’s alensi Kreikan luottokelpoisuuden tasolle “lottoa mieluummin”.
City tuottaa laadukasta sisältöä kaupunkikulttuurista ja ravintoloista täysin ilmaiseksi ihmisille. Koska haluamme, että juttumme tavoittaa mahdollisimman monet, toivomme että seuraat sosiaalisen median kanavia ja tilaisit uutiskirjeemme. Kiitos, että olet lukijamme!
1 kommentti
zzapp
4.9.2010 11:33
Kuka vitun idiootti näitä tekee? Toi vuvuzela/ihmissyöntivertaus on älytön ja juutalaisvastaisuutta perustellaan Israelin sekoilulla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin