Suomi-opas '10: Joensuu

Katolle tapaamaan teologeja tai kalliolle haamuja. Vain Joensuussa.

Faith No More Ilosaarirokkaa.
Faith No More Ilosaarirokkaa.

Unellinen vaunussa

Jotkut hyödyntävät Valtion rautateitä viileinä kesäöinä yöpaikkana. Joensuun rautatieaseman varikolla on vanhoja junavaunuja, joihin pääsee keplottelemalla sisälle. Häivy hyvissä ajoin ennen ensimmäisen junan lähtöä tai tuloa aamulla, sillä VR ei arvosta majailijoita. Vaunuvarikolta voi löytyä hyödyllisiä käyttöesineitä, kuten muttereita, nauloja ja laudanpätkiä.

  • Miten sinne?
    Hypi rautatieasemalta laiturien ja ratojen yli syvemmälle aseman uumeniin, etsi käytöstä poistettu vaunu ja avoin ovi, ikkuna tai muu kolo.

Kattobileet

Teologit järjestävät tunnetusti parhaat bileet. Opiskelijajärjestö Fideksen vakiojuhlapaikka on Penttilän Siwan katolla. Ota selvää, milloin teologit bailaavat ja mene sekaan. Vaikka meno voi yltyä hurjaksi vakioporukallakin, liian kännisiä vieraita ei suvaita. Muista siis käyttäytyä.

  • Miten sinne?
    Penttilän Siwa ja vanha, suljettu baari sijaitsevat Mäntyläntiellä. Kuulostele mekkalaa illan hämärässä ja bongaa bileisiin matkalla oleva teologi, jonka seuraan lyöttäytyä.

Yövessa

Vapauden puiston maksullisiin vessoihin pääsi vielä joku aika sitten ovea kunnolla riuhtaisemalla sisään. Nyt lukot on vaihdettu, mutta keinoja löytyy: laadukkaaseen ulkohuussiin pääsee sujahtamalla sisälle edellisen tullessa ulos, ja oven saa sisältä silti lukkoon. Toiminnassa on oltava nopea ja näkymätön, ettei edeltäjä ehdi työntää ovea nenäsi edessä kiinni. Muista, että maksavat asiakkaat menevät edelle. Vessat ovat yllättävän siistejä, sisältä löytyy jopa saippuaa ja käsienpesuvettä.

  • Miten sinne?
    Vessat sijaitsevat Vapauden puistossa Rossoa vastapäätä. Kyttää nurkan takana ja pujahda sisälle, kun edellinen asiakas tulee ulos.

Kummitusjuttuja

Kuhasalossa, Pyhäselän rannalla, kummittelee. Kuhasalon päässä Kalmanniemessä on keskiajalla ollut kalmisto, jonne sijoitettiin vainajien jäänteitä. Kuhasalossa on myös erämaaluostarin rauniot, joissa voi aistia Kalmanniemen haamujen liikkuvan. Päivisin Kuhasalo on haamuvapaa paikka, ja ainoat pusikossa liikuskelijat ovat lenkkeilijöitä. Illalla taas saattaa törmätä pussikaljoittelijoihin. Jos uskaltaudut Kalmanniemeen saakka, saatat nähdä kalliomaalauksiakin.

  • Miten sinne?
    Penttilän sataman ohi Kukkosensaaren retkeilyalueelle. Kävele aivan Kuhasalon päähän, niin löydät Kalmanniemen.

Check list

  • 12.7. Popkatu, Joensuun kävelykatu.
  • 16.7. Töminä, Laulurinne, Ilosaarirockin Sue-lava. Esiintymässä Wasted ja Lighthouse Project.
  • 16.7. Ilovaarirock, Ilosaari. Esiintymässä The Yardbirds (UK).
  • 16.7.– Ilosaarirock, Laulurinne. Esiintymässä mm. Faith No More (USA), Imogen Heap (UK), Eppu Normaali, Ukkosmaine.
  • 24.­7. European Juggling Convention, Eurooppalainen jongleeraustapahtuma ensimmäistä kertaa Suomessa, Joensuu Areena.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi