Vertti Kivi - Kivi, paperi, sakset

Ravintola Chez Dominique, Crossin liike Kampissa, Sampo-pankin konttori Mannerheimintiellä. Vertti Kivi sisustaa yhteiset olohuoneemme. Hänen tuolejaan ihmetellään Wallpaperissa ja sisustamiaan tiloja tullaan katsastamaan Lontoosta. Designgurulla on plakkarissa 250 projektia ja käynnissä 30. Vierivä kivi ei sammaloidu, todistaa Tuomas Vimma.

Mustiinpukeutunut hymyilevä mies kulkee juhlahumuisen väkijoukon läpi ravintola Blue Peterin avajaisissa jaellen kädenpuristuksia kuin presidentinvaalien ennakkosuosikki. Paikan omistaja? Ei, vaan sisustaja. Vertti Kiven, 36, toimisto dSign Vertti Kivi & Co on vastannut pursiseuran tukikohtana toimivan lauttasaarelaisravintolan uudistuksesta. Cityn kaupungin parhaaksi sisustajaksi kaksi vuotta sitten valitsema Kivi on sitä selvästi monen mielestä.

Kun astun viikkoa myöhemmin Vertti Kiven suunnittelemaan Sampo Pankin konttoriin Mannerheimintiellä, tiedustelee kohtelias vahtimestari, maistuisiko kahvi. Tarjolla on kuutta eri laatua. Pohtiessani kahvivalintaani joudun muistuttamaan itselleni, että kyseessä on tavallinen pankkikonttori. Tai ei aivan tavallinen, huomaan istuessani loungetuoliin espresso kädessäni ja silmäilessäni GQ:n ja Imagen joukossa lojuvaa pankin esitettä. Nyt on kyse Vertti Kiven ja Samuli Hintikan näkemyksestä siitä, miltä pankkikonttorin tulisi tuntua.

“Liian usein suunnitellaan, että millainen lattia laitetaan, millainen katto, millainen seinäpinta. Lähdetään siitä, että luodaan erilaisia osia, mutta ei mietitä, mikä se kokonaisuus on tai millainen tunnelma siellä on. Mulla on sellainen lähtökohta suunnitteluun, että astelen tyhjän tilaan ja koetaan nähdä sen asiakkaan silmin, en kaukaa lintuperspektiivistä”, Vertti Kivi selostaa kävellessämme Mannerheimintietä pitkin kohti hänen toimistoaan.

Kalevankadun kulmataloon on ilmestynyt keittiömestari Hans Välimäen uutta ravintolakompleksia mainostavat teippaukset. Tässä on Vertti Kiven uusin leikkikenttä. Välimäen hovisuunnittelijana toimiva Kivi kertoo Chez Dominiquen toimineen loistavana käyntikorttina ulkomaille:

“Juuri tuli Lontoosta sellaista koodia, että siellä on ravintola, joka satsaa aika paljon suomalaiseen designiin. Ne olivat olleet kiertelemässä täällä ja haluaisivat, että me lähdettäisiin sinne tekemään niille raflaa.”

Rikhardinkadun huippuravintolan loppuunsahiottuja yksityiskohtia lämmitetyistä ovenkahvoista kauko-ohjattuihin narikanoviin on esitelty viime kuukaudet ad nauseam eri sisustuslehtien sivuilla, ja vaikka yleinen mielipide tuntuukin olevan oh-la-laa, ei Chez Dominiquen remontti ollut pelkkä läpihuutojuttu:

“Se ei ollut helppo projekti, me tehtiin sitä enemmän suurella sydämellä. Siinä on myös omat riskinsä, kun lähtee Michelin-ravintolaa tekemään. Jos me tehdään kökkö ravintola, niin misukat voi pudota sen takia.”

Misukat eivät kuitenkaan pudonneet, ja Kiven riemumarssi jatkuu. Nojaillessani dSign Vertti Kivi & Co:n Kalevankadun überstailin toimiston höyhenakvaarioon latte macchiato kädessäni on minun vaikea uskoa, ettei Kivi ole suinkaan aina halunnut suunnittelijaksi:

“Musta piti aluksi tulla muusikko. Mutta kun tulee sellaisesta perheestä, jossa kaikilla on korkeakoulutausta, niin oli vähän pakko mennä yliopistolle. Mä päädyin lukemaan ympäristönsuojelua, mutta se ei oikein soveltunut mun persoonalle. Siinä joukossa olin aika erilainen yksilö, enkä päässyt siihen hommaan oikein mukaan. Siellä mä keksin ajatuksen ympäristöystävällisestä tuotesuunnittelusta, että se on tulevaisuuden juttu. Mä olin silloin aika yksinäinen sen kanssa, joten mä hain sivuaineopiskelijaksi Taikkiin. Se tuntui kodilta. Siellä mä sitten tajusin, että mä haluun tehdä teollista muotoilua pääaineena ja ympäristönsuojelua siinä sivussa.”

Kiven visio toteutui ja pian hän löysi itsensä suunnittelemasta IT-yrityksille aivomyrskytiloja.

“Ne oli kuitenkin enemmän sellaisia sisustusprojekteja, joissa tehtiin sitten kaikenlaisia pintoja ja valaisimia, vähän häröiltiin Taikin pajassa. Kyllähän mä silloin mietin, että olisi sellainen Nokian suunta tai jonkin oma juttu mahdollista, mutta sitten duunit vei mennessään.”

Elettiin yhdeksänkymmentäluvun loppua ja kuumimman uusmediahypen aikaa. Yrityksille ei enää riittänytkään pelkät säkkituolit ja flipperit, vaan ne halusivat kokonaisia toimistoja. Kivi valmistui taideteollisesta, ensin teolliseksi muotoilijaksi ja muutamaa vuotta myöhemmin sisustusarkkitehdiksi. Vuonna 2000 Wallpaper-lehti nosti Kiven suunnitteleman Hang Over -riipputuolin lehtensä sivuille.

“Olihan se kova ja kiva juttu silloin. Se loi uskoa siihen omaan tekemiseen, että jotain on tehty oikein kun ollaan tossakin”, Kivi toteaa vaatimattomasti kohdallaan toteutuneesta nuoren suunnittelijan märästä unesta.

Wallpaperin lisäksi myös yksi suomalaisen sisustusarkkitehtuurin kuuluisimmista nimistä, Kaisa Blomstedt, iski ammatillisen silmänsä nuoreen suunittelijaan.

“Me tehtiin molemmat projektia samaan Lauttasaaressa remontoitavaan taloon, ja sitä kautta päädyttiin samaan palaveriin. Sitten Kaisa ehdotti, että kiinnostaisiko yhteistyö. Olihan se nuorelle suunnittelijalle hieno mahdollisuus.”

Vertti Kivi esittelee toimistonsa neuvotteluhuoneen seinällä olevia kuvia yrityksensä eri projekteista.

“Se mistä oma suunnittelu on osittain lähtenyt on kymmenen vuoden takaa, kun tuskissani mietin, miksi meillä ei muka osattaisi tehdä parempaa ympäristöä ja mukavampia paikkoja tähän kaupunkiin. Tuntui vaan, että aina on joku kaupungin virasto päättämässä tästä ja tästä asiasta, ja sitten ne vetää halvimmat valot ihan Helsingin keskustaan. Toi oli sellainen asia, joka otti päähän. Toivon, että tähän mennessä olen oman pienen kädenjälkeni pystynyt antamaan, nostamaan vähän tasoa.”

Paljon parannettavaa Kivi vielä löytää:

“Mä en hirveen hyvin tiedä, miten maailmalla toimistoja rakennetaan, mutta Suomessa arkkitehdit ovat joutuneet vähän rakennusfirmojen juoksupojiksi. Rakennusliike sanelee ehdot, miten rakennetaan, ja se on aina halvimman mukaan, koska myydään vain neliöitä. Ne arkkitehdit, jotka sanovat siihen vastaan, saavat kävellä. Vaikka asiakas sanoisi, että me ei haluta tätä, niin rakennusfirmat vääntävät kammesta sitä linoleumlattiaa, valkoisia seiniä ja loisteputkikattoa. Meillä ei Suomessa ole ollut sellaista kulttuuria, että oltaisiin vastattu ja viety se homma loppuun asti. Meillä on ollut vähän niin että sisustussuunnittelija valkkaa pöydät ja tuolit siihen ja sitten katellaan, mitä muut ovat tehneet. Se on ollut sellainen sillisalaatti, että kukaan ei ole oikein vastuussa. Tällä hetkellä rakennetaan Suomi täyteen sellaista toimistohelvettiä, tulee juuri sitä linolattiaa, loisteputkea ja perusmoduulijakoa. Se on aika huolestuttavaa tässä maassa, että kukaan ei ole huolehtimassa asiakkaan puolesta siitä, että meille tulisi kivoja ympäristöjä. Mä näen niin, että se on mun duuni huolehtia siitä, mitä asiakas näkee ja mitä se kokee.”

Miksikään suomalaisen sisustusarkkitehtuurin yksin tuulimyllyjä vastaan taistelevaksi surullisen hahmon ritariksi Vertti Kivi ei kuitenkaan tunnustaudu. Hän vain yksinkertaisesti haluaa tehdä asiat hyvin.

“Se on varmaan joku synnynnäinen geeni. Mulla on sellainen sisäinen halu tehdä uusia paikkoja. On vaan nastaa saada tätä kaupunkia kehitettyä. Me ei olla kauhean korkealla tasolla. Helsinki ei ole koskaan ollut mikään mun lempikaupunki. Mä kuvittelin aina, että mä olisin päässyt täältä jossain vaiheessa eteenpäin. Karkuun.”

Vertti on perheestään ainoa, joka on jäänyt Helsinkiin asumaan, ja nyt hänellä on täällä vaimo ja kolme lasta:

“Täytyy vaan elää niin, että pystyy matkustelemaan ja hankkimaan kansainvälisiä projekteja. Haalimaan sieltä vaikutteita. Mulle se miltä Helsinki näytti kymmenen vuotta sitten oli yksi syy siihen, että mä lähdin tekemään tätä duunia. Sen sijaan että vaan valittaa, voi keksiä paremman ratkaisun. Pitää myös olla energiaa viedä projektit loppuun saakka.”

Energiaa totta vie ei Kiveltä puutu. Hänen toimistonsa on toteuttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 250 projektia. Tällä hetkellä samaan aikaa tehdään kolmeakymmentä. Työn alla on muutaman pörssiyhtiön pääkonttorit, suunnittelukilpailu Pauligin uudesta paahtimosta, pari ravintolaa ja deli Välimäelle, lukuisia pankkikonttoreita sekä private club Forumin katolle. Toisin kuin voisi olettaa, Kivi tekee ainoastaan kahdeksantuntista työpäivää ja viettää viikonloput perheensä kanssa. Aikaa löytyy vielä salibandyakin varten kahtena iltana viikossa. Kysymykseen ajankäytön organisoinnin salaisuudesta Vertti Kiven vastaus on ytimekäs.

“Kolme sääntöä: Deletoi: mieti täytyykö tämä työtehtävä oikeasti tehdä. Priorisoi: mieti mitkä ovat ykkösluokan juttuja, mitkä vähemmän tärkeitä. Kolmas on sitten: Delegoi. Mulla on niin hyvä tiimi, ettei mun tarvitse olla kaikkea itse tekemässä.”

Vaikka Vertti Kiven Helsinki ei ole vielä aivan valmis, tähyillään Kalevankadulta jo ulkomaiden suuntaan. Riikaan toteutetut kattohuoneistobaari sekä luksuskampaamo olivat vasta esimakua.

“Olisi tosi kiva päästä Lontooseen tekemään se ravintola. On myös yhden asiakkaan kanssa puhuttu, että päästäisiin tekemään Nykkiin heidän toimistonsa. Kansainvälinen hyvä repertuaari olisi meidän seuraava tavoite. Ei me tässä vaiheessa välttämättä haluta omia toimistoja ympäri maailmaa pelkästään sen takia, että ne olisi siellä. Jos pystyisimme haalimaan vaikka kolmasosan projekteista ulkomailta, se olisi sopiva suhde. En edes haluaisi, että 80 % projekteista olisi ulkomailta, sillä se tarkottaisi sitä, että en pystyisi pelaamaan sählyä tai viettämään aikaa lasten kanssa.”